Tämäkö

Hesarissa tänään oli kirjoitus somalinaisten yksinhuoltajuudesta. Kuulemma 46% somalinaisista on yksinhuoltajia kun valtaväestössä yksinhuoltajia on 18%. Kummastusta on aiheuttanut se, että somaliyksinhuoltajat ovat hyvin alttiita raskaaksitulemisille. Artikkelin mukaan on vedettävissä johtopäätös, että somaliyhteisössä on moniavioisuus käytäntönä. Paljonkohan tavallinen veronmaksaja joutuu maksamaan tällaisen moniavioisuuden ylläpitämisestä? Onkohan sosiaaliviranomaiset/verottaja lainkaan kiinnostunut selvittämään, kuinka paljon "yksinhuoltajaäitien" saamista rahoista ohjautuu somali-isien tileille. Mieshän somaliyhteisössä vastaa rahankäytöstä.
7122
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Italiassa on ollut kovat mellakat, kun paikalliset eivät halua enää lois-mamuja maahansa. Tuo tulee olemaan odotettua myös Suomessa. Kaikki mamut takaisin sinne mistä ovat tulleetkin tai raketilla kuuhun. Eli postimerkki vain persuksiin ja "palautetaan!"

Äänestä

Suomalaiset ei pääse kirjastoon, kouluun, lääkäriin yms. kun rahaa työnnetään huijari pakolaiset kuluihin. Sanoisin, et todellisia pakolaisia on suomessa hyvin vähän, lokut on tulleet lomailemaan suomeen valtion piikkiin. Pitäs vihdoin myöntää tämä ja palauttaa lamalaiset kotimaahansa. Kummasti mamun lompakosta löytyy ulkolaista muovikorttia, jolla voi kivasti ostaa luksusta ja sitten ruikuttaa lisää luukulta. Haisevatkin pahalta ja sama lemy tarttuu koko rappuun, hyi hitto. Ilmeisesti sillä hajulla peitellään oma paskan lemu.

Äänestä
  • Eli rahaa todellakin on. Se vain ohjataan yhteiskunnan ylimmille portaille ja heidän intresseihinsä. Siinä on se todellinen ongelma ja mitä nopeammin te onnettomat rasistiressukat sen tajuatte, sen parempi.

    On ihan naurettavaa syyttää maahanmuuttajia jostain terveydenhuollon ja sosiaalipalveluiden alasajosta. Hekö näitä päätöksiä tekevät ja päättävät mihin rahat ohjataan? Herätkääs nyt, pahvit! Rahaa olisi tässä maassa vaikka mihin, mutta enenevissä määrin se ohjataan jo ennestään rikkaille.

    Oikeisto ja elinkeinoelämä hyötyvät maahanmuuttajista, koska he suostuvat tekemään töitä suomalaisia pienemmillä palkoilla eivätkä osaa pitää kiinni oikeuksistaan.

    Äänestä

  • valot päälle! kirjoitti:

    Eli rahaa todellakin on. Se vain ohjataan yhteiskunnan ylimmille portaille ja heidän intresseihinsä. Siinä on se todellinen ongelma ja mitä nopeammin te onnettomat rasistiressukat sen tajuatte, sen parempi.

    On ihan naurettavaa syyttää maahanmuuttajia jostain terveydenhuollon ja sosiaalipalveluiden alasajosta. Hekö näitä päätöksiä tekevät ja päättävät mihin rahat ohjataan? Herätkääs nyt, pahvit! Rahaa olisi tässä maassa vaikka mihin, mutta enenevissä määrin se ohjataan jo ennestään rikkaille.

    Oikeisto ja elinkeinoelämä hyötyvät maahanmuuttajista, koska he suostuvat tekemään töitä suomalaisia pienemmillä palkoilla eivätkä osaa pitää kiinni oikeuksistaan.

    Raha ei riitä vanhustenhoitoon eikä opettajienkaan palkkoihin. Asuntoja ei riitä tarvitsijoille, eikä ruokaakaan ole varaa kaikilla niin että ruokajonoihin on turvauduttava. Veroja on nostettava, jotta valtionvelka saadaan jotenkin kuriin jne. Hyvin toimeentulevat voivat kritisoijia nimetä rasisteiksi, mutta samalla nauttivat itse kodin lämmöstä ja runsaista antimista. Haloo... hoidettaisko oman maan asiat ensin kuntoon ja sitten vasta ihmeteltäisiin "rasisteja".

    Äänestä

  • on? kirjoitti:

    Uskotko todella, että jos Suomessa ei olisi yhtään maahanmuuttajaa, ei olisi myöskään köyhiä suomalaisia; asunnottomia, työttömiä, nälkäisiä, ja muita apua tarvitsevia?

    Totta kai olisi. Jatkuvastihan uutisoidaan kuinka Suomi on todella kilpailukykyinen maa ja BKT per kansalainen on aivan maailman huippua. Eli rahaa todellakin on. Joka muuta väittää, valehtelee. Maailmassa on hyvin vähän Suomea rikkaampia valtioita. Suomi on upporikas maa, suoraan sanoen.

    Ei täällä auteta avuntarpeessa olevia, koska se olisi rahaa pois rikkammilta. Tilanne olisi täysin sama vaikkei täällä olisi yhtäkään maahanmuuttajaa. Kyse on arvovalinnoista, ei rahanpuutteesta. Maahanmuuttajien nielemät varat ovat ihan oikeasti minimaalinen siivu valtion budjetista. Siis todella minimaalinen.

    On mielestäni todella sääli, että itsekin yhteiskuntamme pohjilla olevat suomalaiset syyllistävät yhtä heikossa asemassa olevia maahanmuuttajia maamme ongelmista, kun oikeasti meidän pitäisi osoittaa sormella EK:n ja oikeston suuntaan. Eikä jättää sitäkään vain sormella osoitteluksi, vaan muuttaa se todellisiksi teoiksi näitä tahoja vastaan.

    Äänestä

  • ex-koditon kirjoitti:

    Oiskohan niin, että useimmiten kritisoinnin kärki kohdistuu nimenomaan väärinkäyttäjiä kohtaan eikä todellisia avauntarvitsijoita kohtaan. Hyvä muistaa, että todellisia avuntarvitsijoita, joilla ei ole varaa hakeutua turvalliseen kotomaahamme, voimme auttaa eri järjestöjen kautta. Esimerkiksi afrikkalaisen tai palestiinalaisen lapsen koulunkäynnin mahdollistaa 25 €/kk:ssa lahjoitus. Tämä raha ei mene ihmiskauppiaille eikä systeemimme väärinkäyttäjille vaan todelliseen tarpeeseen.

    Äänestä

  • hetkeksi kirjoitti:

    Mun mielestä se kritiikki tuppaa kohdistumaan niihin kaikkiin, jotka vähänkin näyttää siltä yhdeltä josta on ehkä luettu netistä, että varmaankin käytti väärin tarjottua apua. Sehän se ongelma just on. Järjetön, sokea yleistäminen, joka istuu kyllä helposti rasismin määritelmään. Ja sitä kiukkua oikein lietsotaan täällä ja yllytetään ihmisiä käyttäytymään huonosti kaikkia maahanmuuttajia kohtaan.

    Siinä oot oikeessa, että ihmisiä on paras auttaa heidän kotimaissaan. Silloin ihmiset eivät olisi pakotettuja lähtemään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kotoutumista? kirjoitti:

Hesarissa tänään oli kirjoitus somalinaisten yksinhuoltajuudesta. Kuulemma 46% somalinaisista on yksinhuoltajia kun valtaväestössä yksinhuoltajia on 18%. Kummastusta on aiheuttanut se, että somaliyksinhuoltajat ovat hyvin alttiita raskaaksitulemisille. Artikkelin mukaan on vedettävissä johtopäätös, että somaliyhteisössä on moniavioisuus käytäntönä. Paljonkohan tavallinen veronmaksaja joutuu maksamaan tällaisen moniavioisuuden ylläpitämisestä? Onkohan sosiaaliviranomaiset/verottaja lainkaan kiinnostunut selvittämään, kuinka paljon "yksinhuoltajaäitien" saamista rahoista ohjautuu somali-isien tileille. Mieshän somaliyhteisössä vastaa rahankäytöstä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu