Et tälläistä tänään

punaiset silimät

Kristinusko tarkoittaa laajalle levinnyttä uskomusta, jonka mukaan epäkuollut juutalaiszombi, joka oli oma isänsä, tekee sinut onnelliseksi ja ikuisesti eläväksi, jos et ole itseesi tyytyväinen vaan kadut monia tekojasi, syöt symbolisesti kosmisen juutalaiszombin lihaa ja juot tämän verta sekä telepaattisesti kerrot hänelle, että hän on sinun herrasi ja mestarisi ja että olet hänen orjansa. Kristinuskon mukaan näin toimimalla sielusi pelastuu synnistä, joka on olemassa siksi että kylkiluunainen vakuuttui valheista, jotka puhuva käärme kertoi taikapuusta. Pelastus tapahtuu vain, koska Jumala uhrasi julmasti ja verisesti poikansa joka oli Hän itse, jotta voisi muuttaa tilannetta jonka oli itse säätänyt ja korjata rikoksen, jonka kohteena Hän oli itse. Kristinusko sai alkunsa yrityksenä reformoida edes hiukan takapajuisuudestaan, täydellisestä epäloogisuudestaan, tiukkapipoisuudestaan, fanaattisuudestaan, ahdasmielisyydestään ja julmuudestaan tunnettua juutalaisuutta ja saada siihen edes jotain tolkkua, mutta siitä kehkeytyikin aivan oma uskontonsa.

Loogisuutensa vuoksi kristinusko on maailman laajimmalle levinnyt uskonto. Sen rauhan ja rakkauden sanomaa, jonka symbolina on antiikkinen kidutusväline, kannatetaan miltei kaikkialla maailmassa.

13

150

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • puusilimä

      PITÄKÄÄMME TÄMÄ ALOITUS AINA ATEISMIPALSTAN KÄRJESSÄ! JOS SE POISTETAAN NIIN JOKU ALOITTAKOON UUDEN. MIELESTÄNI TUO KUVAA OIKEIN HYVIN SITÄ MITÄ ATEISTIT AJATTELEVAT KIDUTUSVÄLINEUSKOSTA JA SIIHEN LUULEVISTA.

      ALLEKIRJOITAN..

      JATKE JATKUKOON!

      • YK instituutti

        Miinne kamelinperse on kadonnut. Se tukimustuloshan selvitti, että ateismi on saanut alkunsa kamelin perseestä


    • puusilimä

      POMPSIS

    • Kulta Kananen

      Olkoon munanjatkuntalaisuus ketju huipulla. Anna kaikille jokapäiväinen kukkokiekuut ja olkoon orrella rauhaisaa munintaa. Ilo täyttäköön keltuaiset ja valaiskoon myös valkuaiset, niin munissa kun myös silmämunissa.

      Eläköön jatkuntalaisuus!!!

      • puusilimä

        tienasit kyllä munapaikan ;)


      • Kulta Kananen
        puusilimä kirjoitti:

        tienasit kyllä munapaikan ;)

        Olen yrittänyt pysyä Jatkuntalaisuudelle uskollisena ja olen Omelettikomppaniassa saanut pätevyyden MunanJatkuntalaisuuden tiedottamiseen.
        HaleeMunaa ja olkoon ketju pitkä ja kestävä. ;-D


    • mukavaa

      kristinuskosta. Meidän Herramme elää ihan oikeesti, ja sen näkökulman pitäisi avat sinun(kin) punasilmät!
      Tarkoittaako nimimerkkisi´punaiset silmät´, jotain viittausta edesmenneeseen ideologiaan nimeltä kommunismi?! Kommunisti on aina kommunisti, koska jos hän ei sydämestään luovu siitä harhasta, se kommunisminvalhe sitoo häntä loputtomiin. Siis siitäkin on tehtävä parannus ja käännytävä ,että synti pyyhitään pois ja alkaan ns. kaanaankielellä puhuttuna virvoituksen ajat!

      • "Meidän Herramme elää ihan oikeesti"

        Ja kuitenkaan tästä elossaolemisesta tai tai edes olemassaolemisesta ei ole _yhtäkään_ todistetta.

        :D


      • Kaw.
        belial_666 kirjoitti:

        "Meidän Herramme elää ihan oikeesti"

        Ja kuitenkaan tästä elossaolemisesta tai tai edes olemassaolemisesta ei ole _yhtäkään_ todistetta.

        :D

        Katso esim. luomakuntaa.Se on todellinen ihme.Todiste Luojasta.


      • Kaw. kirjoitti:

        Katso esim. luomakuntaa.Se on todellinen ihme.Todiste Luojasta.

        Mitä nyt ikinä luomakunnalla tarkoitatkaan niin pakko kysyä, että miten niin se on todiste?

        Höpöhöpöä.


      • puusilimä

        po po po poing poing po poo poing.
        po po po poing poing po poo pooooing..
        mä sairaslomaa viikon sain ja pillereitä varmaan tonneittain..


    • Esko

      Hienoa luettavaa! Taidan pitää tästä uskonnosta ja liittyä mukaan

    • Fak that

      Respect

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      96
      1535
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      54
      1053
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      403
      921
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      163
      900
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      56
      743
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      124
      737
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      678
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      645
    9. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      641
    10. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      632
    Aihe