Tapaus Kervinen karvinen tai mikälie

Eiköhän olisi jo aika kääntää sivua tässä kervis-asiassa,on ylittänyt jo hyvän maun rajan aikoja sitten ja eiköhän kaikille ole tullut selväksi että mistä oikein olikaan kyse.Taitaa äänestäjät miettiä kahteen kertaan kun seuraavan kerran äänestävät, näitä kervis-juttujen esille asettajia.Tuntuu että se on ollut tärkein asia koko viime vuoden ja jatkuu vaan.Vaan onko se tärkein?Ei todellakaan!
8176
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

lähde:: http://www.iltalehti.fi/uutiset/200907199951132_uu.shtml


Lehti:
Korruptio kätkeytyy hyvä veli -verkostoihin
Sunnuntai 19.7.2009 klo 08.50

Pienen maan piirit ovat niin pienet, että syntyy henkilösuhteita ja tarvetta vastapalveluksiin.

- Hyvä veli -verkostot, puoluerahoitus ja muut eliitin yhteydet ovat täällä niin systeemisiä, että eihän täällä edes tarvitse suoraan lahjoa ketään, kertoo tutkija Paavo Isaksson Helsingin Sanomille.

Lehden mukaan kansainvälisten vertailujen pohjalta syntynyt uskomus siitä, ettei Suomessa ole korruptiota, on vain osa totuudesta. Suomalaisen yhteiskunnan rakenteissa olevaa korruptiota eivät tunnista edes lahjonnanvastaista työtä tekevän Transparency Internationalin indeksit.

Helsingin Sanomien mukaan puutteet poliittisen rahoituksen avoimuudessa ovat niin räikeitä, että Suomea on verrattu Valko-Venäjään.

Lehden mukaan pienessä maassa ei voi välttyä tiiviitä henkilösuhteilta, eikä palveluksia, kiitoslahjoja ja muita tunnearvoisia etuja mielletä korruptioksi.

- Etenkin kuntasektorilla ja paikallistasolla esiintyy erilaisia kaksoisrooleja. Mutta totta kai pienessä maassa osallistujia päätöksentekoon tarvitaan. Aktiivisia ihmisiä on rajattu määrä, kertoo keskusrikospoliisissa korruptiota tutkiva rikoskomisario Jenni Juslén.

Äänestä

Valheelliset asiakirjatiedot on mitätöitävä ja tuhottava.

Kaupunginhallitus tietää, mutta teeskentelee tietämätöntä ja täten mielistelee kaupunginlakimiehen päätösehdotusta lakaista asia maton alle.

Entinen judo-oppilaani Pasi Hirvonen on edellä mainitusta mielistelystä hyvä esimerkki ja on syvällä valheiden verkostossa. Enpä olisi uskonut, mutta nyt on pakko.

Asko Kervinen

Äänestä
  • lähde finlex//

    7 § (12.7.2002/604)
    Virka-aseman väärinkäyttäminen

    Jos virkamies hankkiakseen itselleen tai toiselle hyötyä taikka aiheuttaakseen toiselle haittaa tai vahinkoa

    1) rikkoo virkatoiminnassa noudatettaviin säännöksiin tai määräyksiin perustuvan virkavelvollisuutensa osallistuessaan päätöksentekoon tai sen valmisteluun tai käyttäessään julkista valtaa muissa virkatehtävissään taikka

    2) käyttää väärin asemaansa käskyvallassaan tai välittömässä valvonnassaan olevaan henkilöön nähden,

    hänet on tuomittava virka-aseman väärinkäyttämisestä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

    Virkamies voidaan tuomita myös viralta pantavaksi, jos rikos osoittaa hänet ilmeisen sopimattomaksi tehtäväänsä.
    8 § (8.9.1989/792)
    Törkeä virka-aseman väärinkäyttäminen

    Jos virka-aseman väärinkäyttämisessä

    1) tavoitellaan huomattavan suurta hyötyä tai

    2) pyritään aiheuttamaan erityisen tuntuvaa haittaa tai vahinkoa tai

    3) rikos tehdään erityisen suunnitelmallisesti tai häikäilemättömästi

    ja virka-aseman väärinkäyttäminen on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, virkamies on tuomittava törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi sekä viralta pantavaksi.
    9 § (12.7.2002/604)
    Virkavelvollisuuden rikkominen

    Jos virkamies virkaansa toimittaessaan tahallaan muulla kuin edellä tässä luvussa tai 11 luvun 9 a §:ssä säädetyllä tavalla rikkoo virkatoiminnassa noudatettaviin säännöksiin tai määräyksiin perustuvan virkavelvollisuutensa, eikä teko huomioon ottaen sen haitallisuus ja vahingollisuus ja muut tekoon liittyvät seikat ole kokonaisuutena arvostellen vähäinen, hänet on tuomittava virkavelvollisuuden rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi. (4.12.2009/990)

    L:lla 990/2009 muutettu 1 momentti tulee voimaan 1.1.2010. Aiempi sanamuoto kuuluu:

    Jos virkamies virkaansa toimittaessaan tahallaan muulla kuin edellä tässä luvussa säädetyllä tavalla rikkoo virkatoiminnassa noudatettaviin säännöksiin tai määräyksiin perustuvan virkavelvollisuutensa, eikä teko huomioon ottaen sen haitallisuus ja vahingollisuus ja muut tekoon liittyvät seikat ole kokonaisuutena arvostellen vähäinen, hänet on tuomittava virkavelvollisuuden rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.

    Virkamies voidaan tuomita myös viralta pantavaksi, jos hän on syyllistynyt 1 momentissa mainittuun rikokseen rikkomalla jatkuvasti tai olennaisesti virkavelvollisuutensa ja rikos osoittaa hänet ilmeisen sopimattomaksi tehtäväänsä.
    10 § (12.7.2002/604)
    Tuottamuksellinen virkavelvollisuuden rikkominen

    Jos virkamies virkaansa toimittaessaan huolimattomuudesta muulla kuin 5 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla rikkoo virkatoiminnassa noudatettaviin säännöksiin tai määräyksiin perustuvan virkavelvollisuutensa, eikä teko huomioon ottaen sen haitallisuus ja vahingollisuus ja muut tekoon liittyvät seikat ole kokonaisuutena arvostellen vähäinen, hänet on tuomittava tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta varoitukseen tai sakkoon.

    Äänestä

Asia ei ole vielä loppuun käsitelty, nyt se vasta alkaa. jos nyt persut lopettaa ajamisen pyyntösi mukaan, olisi se takinkääntöä. Sitäkö persut lupasi? Vai että asiat ajetaan niin pitkälle kun voidaan.

Äänestä
  • Ei pienintäkään epäilystä, etteikö perussuomalaiset valtuutetut kunnioita yksilönoikeutta.

    Jari Taipale ja Juho Eerolan johtama perussuomalaisten valtuustoryhmä ovat päättäväistä porukkaa, ja se tietää sitä, että perussuomalaisiin luotetaan, sillä perussuomalaiset tekevät sen, minkä lupaavat.

    Uskon rehelliseen politiikkaan, jolla Eerolan Juho menee eduskuntaan ja Taipaleen Jarista tulee vielä valtuustoryhmän jäsen, mikäli ehdolle asettuu.

    Asko Kervinen

    Äänestä

Ei vielä hätäillä, eihän Kervisen asioita ole käsitelty kuin lähes 6 vuotta Kotkan hallinnossa! Sen ovat mahdollistaneet virkamiehet ja polittiset päättäjät omilla teoillaan. Asianomaista on kohdeltu väärin ja väärin perustein ja siitä on todisteet.

Ei äänestäjät yleensä välitä yhtään mitään Kervisestä vaan muistavat kyllä selvityksen jälkeen asianomaiset poliitikot!

11.1.2010 hallituksen kokouksessa on taas osa asioista ilmeisesti käsittelyssä salaisena?

Äänestä
  • Leikkii tulella. Politiikka on joskus näinkin likaista peliä mitä tämä muka moraalisesti äänestäjä ystävä yrittää esittää ja selittää Asko Kervisen asiassa. Perussuomalaisten pitäisi tyytyä hyväksymään tahallinen vääryyden ylläpitäminen se takia, kun se on kestänyt jo 6 vuotta.

    Tämäkö on sitä sosiaallista yhteisöllisyyden politiikkaa, että ajan kanssa äänestäjän on hyväksyttävä lainvastaisesti kaupunginhallitus julisti Askon asian salaiseksi vaikka se ei ollut koskaan salainen lain mukaan ollutkaan.

    Nyt kun kaupunginhallituksella on oikeuden LUPA korjata asia niin kuin Perussuomalaisten valtuustoaloite pyytää asia virheet korjaamaan ja poistamaan kaupungin virallisista asiakirjoista väärät tiedot. Tehdä kaupunginhallituksessa korvauksesta päätös Askon kärsimyksistä ja työn menetyksestä asianmukaisesti korkoineen.

    Äänestäjää pitää pilkkanaan uudistamalla virheensä.. Niin kaupunginlakimies laatinut edelleen lainvastaisesti kaupunginhallituksen esityslistaa niin, että Asko Kervisen asioiden kohdalla ovat salaisia päätöksiä.

    Kotkankaupunginhallituksen luottamusmiehet hyväksyvät lainvastaisen toiminnan. Joten taas Asko Kervinen PAKOTETAAN tekemään kantelun asiansa hoidosta oikeuslaitokseen.

    Hyvä ystävä ovela äänestäjän puolustaja onko tämä menettely sinun mielestä oikein ja se pitäisi myös kelvata Perussuomalaisten luottamusmiehille.

    Eli tätä keissiä yllä pitää lainvastaisuuden hyväksyvät kaupunginhallituksen jäsenet. Poikkeuskin on Jorma- Kalevi Merivirta joka noudattaa äänestäjän antamaa velvoitetta olla oikeudenmukainen.

    Arto Hirvonen
    Perussuomalaiset
    Kaupunginvaltuutettu
    Kaupunginhallituksen varajäsen

    Äänestä

  • Arto Hirvonen kirjoitti:

    Leikkii tulella. Politiikka on joskus näinkin likaista peliä mitä tämä muka moraalisesti äänestäjä ystävä yrittää esittää ja selittää Asko Kervisen asiassa. Perussuomalaisten pitäisi tyytyä hyväksymään tahallinen vääryyden ylläpitäminen se takia, kun se on kestänyt jo 6 vuotta.

    Tämäkö on sitä sosiaallista yhteisöllisyyden politiikkaa, että ajan kanssa äänestäjän on hyväksyttävä lainvastaisesti kaupunginhallitus julisti Askon asian salaiseksi vaikka se ei ollut koskaan salainen lain mukaan ollutkaan.

    Nyt kun kaupunginhallituksella on oikeuden LUPA korjata asia niin kuin Perussuomalaisten valtuustoaloite pyytää asia virheet korjaamaan ja poistamaan kaupungin virallisista asiakirjoista väärät tiedot. Tehdä kaupunginhallituksessa korvauksesta päätös Askon kärsimyksistä ja työn menetyksestä asianmukaisesti korkoineen.

    Äänestäjää pitää pilkkanaan uudistamalla virheensä.. Niin kaupunginlakimies laatinut edelleen lainvastaisesti kaupunginhallituksen esityslistaa niin, että Asko Kervisen asioiden kohdalla ovat salaisia päätöksiä.

    Kotkankaupunginhallituksen luottamusmiehet hyväksyvät lainvastaisen toiminnan. Joten taas Asko Kervinen PAKOTETAAN tekemään kantelun asiansa hoidosta oikeuslaitokseen.

    Hyvä ystävä ovela äänestäjän puolustaja onko tämä menettely sinun mielestä oikein ja se pitäisi myös kelvata Perussuomalaisten luottamusmiehille.

    Eli tätä keissiä yllä pitää lainvastaisuuden hyväksyvät kaupunginhallituksen jäsenet. Poikkeuskin on Jorma- Kalevi Merivirta joka noudattaa äänestäjän antamaa velvoitetta olla oikeudenmukainen.

    Arto Hirvonen
    Perussuomalaiset
    Kaupunginvaltuutettu
    Kaupunginhallituksen varajäsen

    Kotkassa rehellinen kunnallispolitiikka jää perussuomalaisten varaan.

    Asko Kervinen

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


äänestäjä kirjoitti:

Eiköhän olisi jo aika kääntää sivua tässä kervis-asiassa,on ylittänyt jo hyvän maun rajan aikoja sitten ja eiköhän kaikille ole tullut selväksi että mistä oikein olikaan kyse.Taitaa äänestäjät miettiä kahteen kertaan kun seuraavan kerran äänestävät, näitä kervis-juttujen esille asettajia.Tuntuu että se on ollut tärkein asia koko viime vuoden ja jatkuu vaan.Vaan onko se tärkein?Ei todellakaan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu