Haluaisin neuvoja ja tietoa, että mitä kannattaisi tehdä nyt?
Tapasin tuossa vähän aikaa sitten ihanan miehen, jonka kanssa olemme harrastaneet nyt muutamaan otteeseen seksiä. Käytämme aina kondomia.
Nyt kuitenkin mies otti puheeksi, että voisimme ruveta harrastamaan ilman kunhan molemmat ovat käyneet testeissä. Hän kävi jo jokin aika sitten ja odottelee tuloksia. Ehdotti, että minäkin menisin.
Asiassa on kuitenkin semmoinen ongelma, että tosiaan tiedän jo, että minulla on kondylooma:/
Se todettiin tuossa kesällä(papa oli luokka 2) ja nyt kävin puolen vuoden kuluttua kontrollikäynnissä ja papa oli edelleen luokka 2.
Ja kaikkein pahinta tässä on se, että nyt n. pari kk sitten huomasin myös, että näkyviä syyliä on tullut muutama aukon suulle. Niihin olen nyt muutaman kerran penslannut Condyline-nimistä lääkettä, jonka sain gyneltä tämän kontrollipapakokeen yhteydessä. Ei kuitenkaan vaikuta, että auttaisivat:/
Ja ilmeisesti olen tartuttanut n. vuosi sitten jo entisen poikaystäväni, koska hän ilmoitti kesällä, että hänellä on kondylooma. Ja olin hänen ensimmäisensä.
Tuntuu ihan kamalalta:< Ja sekin, että ilmeisesti olen kantanut tätä virusta nyt jo vuoden päivät ja kahdessa papassa ollut muutoksia ja nyt vielä ne syylätkin. Pelottaa, että en koskaan tule terveeksi enkä voi enää ikinä harrastaa seksiä ilman kondomia.
En uskalla kertoa miehelle vielä, koska pelkään menettäväni hänet. En tietenkään myöskään aio harrastaa seksiä ilman kondomia ennen kuin tiedän, että olen terve(jos se koskaan on mahdollista). Hän kuitenkin ylisti kovin, miten ihanalta seksi tuntuu ilman kumia. Miksi hän haluaisi tautia kantavan naisen, koska se tietäisi sitä, että joudumme käyttämään kumia varmasti ikuisesti.
Miten kauan kondyn paraneminen kestää?
Voinko koskaan enää harrastaa seksiä ilman kondomia?
Kondylooma ja ihana mies://
8
846
Vastaukset
- Tilda*****
estä tartuntaa mutta onhan se paljon parempi kuin ei mitään. Viruksia voi joutua käsienkin kautta ja muista että papillomavirus eli kondylooma tarttuu suuseksissä suuhun ja voi aiheuttaa suusyöpää niin että paras että hoidat isesi kuntoon ja olet erittäin varovainen, ettet tartuta sitä kumppaniisi, koska siitä se lähtee jos tienne erkanevat, leviämään eteenpäin. Voisitko ajatella keskustelevasi kumppanisi kanssa koska salailu on raskasta ja vaikuttaa varmaan seksikäyttäytimiseesi teitä häiritsevästi? Kysy terveydenhoitohenkilöiltä neuvoja miten sinun pitää menetellä. Varmasti neuvovat mielellään.
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=tes00008- Doktor Glad
pahampi asia kuin miehillä koska saattaa muuttua syöväksi.Jokaisella meistä on tämä virus olemassa mutta ei yleensä itsekseen pääse puhkeamaan.Joillakin ihmisillä on vastustuskyky ja eivät saa koskaan tartuntaa.Saat kondulooman parhaiten kuriin menemällä lääkäriin joka polttaa syylät laserilla ja lisänä penslaus jonkin aikaa.Hoitamattomana virus leviää peräaukkoon ja sieltä suolistoon.Kun syylät on poistettu jää virus elimistöösi mutta se ei enää tartuta kumppaniasi.
- ...
Doktor Glad kirjoitti:
pahampi asia kuin miehillä koska saattaa muuttua syöväksi.Jokaisella meistä on tämä virus olemassa mutta ei yleensä itsekseen pääse puhkeamaan.Joillakin ihmisillä on vastustuskyky ja eivät saa koskaan tartuntaa.Saat kondulooman parhaiten kuriin menemällä lääkäriin joka polttaa syylät laserilla ja lisänä penslaus jonkin aikaa.Hoitamattomana virus leviää peräaukkoon ja sieltä suolistoon.Kun syylät on poistettu jää virus elimistöösi mutta se ei enää tartuta kumppaniasi.
syylien penslaamisen jälkeenkin. Periaatteessa kondylooman saanut voi tartuttaa virusta lopun elämänsä. Toisaalta virus on niin yleinen, että kyllähän aloittajan nykyisellä kumppanillakin se voi olla, jo ennen naista. Se ei vain välttämättä oireile. Ja ei sitä mieheltä oikein voi testatakaan, jos ei oireile.
Kondomi ei muuten suojaa kondyloomalta niin hyvin kuin muilta taudeilta. Ap:n mies on voinut jo saada tartunnan, kondomin käytöstä huolimatta. - !!!!!!!!!!!!!!!!!
Doktor Glad kirjoitti:
pahampi asia kuin miehillä koska saattaa muuttua syöväksi.Jokaisella meistä on tämä virus olemassa mutta ei yleensä itsekseen pääse puhkeamaan.Joillakin ihmisillä on vastustuskyky ja eivät saa koskaan tartuntaa.Saat kondulooman parhaiten kuriin menemällä lääkäriin joka polttaa syylät laserilla ja lisänä penslaus jonkin aikaa.Hoitamattomana virus leviää peräaukkoon ja sieltä suolistoon.Kun syylät on poistettu jää virus elimistöösi mutta se ei enää tartuta kumppaniasi.
kaikilla mitään HPV-virusta!!"Jokaisella meistä on tämä virus olemassa mutta ei yleensä itsekseen pääse puhkeamaan." Eli aivan väärää "tietoa"!!!!!
- tavallinen elämä
Nyt sitten jäitä hattuun. Täällä näitä pirunmaalaajia näyttää olevan liikkeellä.
Paras tapa estää kondylooman leviämistä, on käyttää kondomia.
Kondylooma on kavala. Sinäkään et varmuudella tiedä, koska ja mistä olet sen saanut. Ne näkyvät syylät ovat paljon harmittomampia kuin litteät näkymättömät syylät. Yleensä ei edes selvitetä, mitä muotoja hp-virusta ihmisellä on. Sukupuolielimissäkin niistä viihtyy useampi. Näkyvät ja näkymättömät sentään erotellaan, koska sen näkee heti.
Monien vuosien kuluessa hp-viruksen eräät muodot voivat kehittyä kohdunkaulansyöväksi tai penissyöväksi. Naisille tehdään tuo papa-koe, jotta terveryden kannalta pahenevat kasvustot voidaan poistaa ajoissa. Kondylooma on kuitenkin virus. Sen tärkeimmän hoitotyön tekee oma elimistösi ihan samaan tapaan kuin se torjuu influenssa. Influenssa vain on nopeammin ja helpommin torjuttu.
Miehen elimistössä virukselle ei ole yhtä hyviä kasvupaikkoja kuin naisilla, siksi sitä on enemmän naisilla. Mieheltä kondylooma on jo voinut parantua, kun se naisella todetaan.
Suuseksissä hp-virukset eivät tartu yhtä helposti kuin perinteisessä.
Mitä tulee siihen uuteen suhteeseen ja taudittomuuteen, niin sinun pitää vain kertoa totuus. Jatkatte vielä kondomin kanssa. Kun sitten kihlat alkavat olla ajankohtaiset, voitte jättää sen kondomin pois ja hoitaa raskaudenehkäisyn muulla tavalla. Eli vakiintuneessa suhteessa hp-virus tarttuu tai ei tartu. Tarvittaessa hoidetaan.
En tunne tuota condyline-lääkettä, mutta jotkut noista hoidoista voivat olla sellaisia, että yhdynnästä heti lääkityksen jälkeen on syytä pidättäytyä. Pakkausohjeessa on varmasti tarkempaa tietoa.
Hedelmöitymiseen ja raskauteen kondylooma ei vaikuta.
Kondylooman kanssa voi elää normaalia elämää.- Tautista touhua
Kyllä pitäis olla vastuu seksissä ettei tartuta kumppaniaan!
http://www.tohtori.fi/?id=9241730&page=6771267
Ja kyllä ne sukupuolitaudit tarttuu suuseksissä ihan yhtä lailla kuin tavallisessakin seksissä. Onhan siinä limakalvokosketus. Nykyään on niin paljon tauteja että vastuullinen seksi on paikallaan.
http://www.hammaslaakariliitto.fi/suun-terveys/suun-hoito/sukupuolitaudit-suussa/ - ...
"Paras tapa estää kondylooman leviämistä, on käyttää kondomia."
No ei ole. Eikö täällä ole jo moneen kertaan tuotu esille se tosiasia, että kondomi EI suojaa kondyloomalta. Korkeintaan vähentää tartuntariskiä. Se virus on hyvin herkkä tarttumaan, oireili tai ei. Sitä esiintyy niilläkin alueille, joita kondomi ei peitä. Toisekseen solut hilseilevät virusta laajalti.
Paras tapa estää kondylooman leviämistä on elää selibaatissa. Jos haluaa suhteen, niin kumppanille voi kertoa tartunnasta ja hän päättää haluaako tietoisesti tartuttaa sen itseensä vai ei. Jos pari on vakisuhteessa, niin hehän eivät enää levitä virusta eteenpäin. Jos kaksi ihmistä rakastavat toisiaan ja päättävät jakaa keskenään myös viruksen, niin se on heidän asiansa. Mutta ympäriinsä paneskelua ja viruksen levittämistä en ymmärrä enkä hyväksy. - huoleton/huolissaan?
... kirjoitti:
"Paras tapa estää kondylooman leviämistä, on käyttää kondomia."
No ei ole. Eikö täällä ole jo moneen kertaan tuotu esille se tosiasia, että kondomi EI suojaa kondyloomalta. Korkeintaan vähentää tartuntariskiä. Se virus on hyvin herkkä tarttumaan, oireili tai ei. Sitä esiintyy niilläkin alueille, joita kondomi ei peitä. Toisekseen solut hilseilevät virusta laajalti.
Paras tapa estää kondylooman leviämistä on elää selibaatissa. Jos haluaa suhteen, niin kumppanille voi kertoa tartunnasta ja hän päättää haluaako tietoisesti tartuttaa sen itseensä vai ei. Jos pari on vakisuhteessa, niin hehän eivät enää levitä virusta eteenpäin. Jos kaksi ihmistä rakastavat toisiaan ja päättävät jakaa keskenään myös viruksen, niin se on heidän asiansa. Mutta ympäriinsä paneskelua ja viruksen levittämistä en ymmärrä enkä hyväksy.Minulla on kondyloomavirus,joka aiheuttaa näkyviä muutoksia emättimen aukon suulle...niitä ei ole hoidettu,koska voiteita ei voi sinne laitta,eikä lääkäri ehdottanut muuta hoitoa,ensimmäisen kerran ilmenivät vuosi sitten katosivat ja nyt uudestaan syksyllä...
Nyt olen seurustellut pari kuukautta uuden kumppanin kanssa...kerroin heti kondyloomasta...mutta hän ei halunnut antaa sen vaikuttaa asioihin...olemme keski-ikäisiä...muissa testeissä olemme molemmat käyneet ja muita tauteja ei pitäisi olla,toki piileviä viruksia kai voi olla...minä otatin myös herpes-vasta-ainetestin.
Uusi kumppanini halusi,että alamme olemaan ilman kondomia...hän ei välitä mahdollisesta tartunnasta...en jaksa enää murehtia asiaa...olemme neli-ja viisi kymppiset...elämää pitää voida elää...olemme harrastaneet myös suuseksiä,mutt tiettävästi minulla vain niitä näkyviä näppyjä,jotka eivät aiheuta syöpää...papa on ollut aina normaali...en enää jaksa sekoittaa aivojani moisella...jos aikuinen ihminen päättää ottaa tartuntariskin,eikä pidä asiaa isona...kun tosiaan niin hirveän monella kyseinen virus jossain muodossa on...en tiedä....kumppanillani on huuliherpes ja olemme vitsailleet,että haluan sen sitten alapäähäni,jos hän saa minulta näppyjä....oma asenteeni on alkutuskailun ja tautihysterian jälkeen muuttunut...elämä on niin lyhyt...
Eli...tämmöistä yksinpuhelua...mutta koitetaan kaikki nyt tauteinemme elää kuitenkin...eihän kaikkea kaikesta kuitenkaan edes varmasti tiedetä...ei sitä loputtomiin jaksa syyllistää itseään ja olla elämättä...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta663362Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh433157Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa1202610- 432538
- 311953
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘271850- 481636
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä851465- 391320
- 821179