Surkeata

uutisointia jatkuvasti sieltä Yleltä. Aina ollaan suosittamista tradegioiden tapahduttua lisääviä rangaistusmuotoja kansalaisille. Paremminkin tehkää juttu mistä nämä tapahtumat aiheutuu.
Yhteiskunta on mädäntynyt pitkällä aikajaksolla. Viime lama antoi ihmisten huonovointisuuteen eväät.
Lipposen hallituksen korjailut Holkerin aikaan saanoksista eivät onnistuneet. Kansalaisilta vietiin laman nimikkeellä paljon ja sitten ei hoksattu antaa takaisin vietyjä etuja. Samalla lakkautettiin mielenterveysyksiköt ja potilaat pantiin kansan sekaan hoitamattomina.
Nyt olisi kansalaisilla aika valveutua ja ryhtyä käsittelemään julkisuudessa uutta sairautta, yhteiskunnan mielenlaatua ja terveyttä.
2113
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

huomioinut kyseisen seikan. On sama kun antais asperiinin tutkimatta säryn syytä.

Äänestä

No, toimimaton hallitus joka syyttää kansaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


as,, kirjoitti:

uutisointia jatkuvasti sieltä Yleltä. Aina ollaan suosittamista tradegioiden tapahduttua lisääviä rangaistusmuotoja kansalaisille. Paremminkin tehkää juttu mistä nämä tapahtumat aiheutuu.
Yhteiskunta on mädäntynyt pitkällä aikajaksolla. Viime lama antoi ihmisten huonovointisuuteen eväät.
Lipposen hallituksen korjailut Holkerin aikaan saanoksista eivät onnistuneet. Kansalaisilta vietiin laman nimikkeellä paljon ja sitten ei hoksattu antaa takaisin vietyjä etuja. Samalla lakkautettiin mielenterveysyksiköt ja potilaat pantiin kansan sekaan hoitamattomina.
Nyt olisi kansalaisilla aika valveutua ja ryhtyä käsittelemään julkisuudessa uutta sairautta, yhteiskunnan mielenlaatua ja terveyttä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu