Uudessa testamentissa Jumalakaan ei anna anteeksi jos me emme anna anteeksi lähimmäisillemme, ja Jeesus kehottaa antamaan anteeksi määrättömästi (Matt. 18:22,35). Mutta onko kaiken anteeksiantaminen toisten ihmisten hyväksikäytölle alistumista ja itsensä asettamista uhrin asemaan? Näin se valitettavasti usein ymmärretään, ja tästä puhuu karua kieltään perheväkivallan ja uskonliikkeiden hyväksikäytön ja monenlaisen henkisen väkivallan kokeneet. Uhreja syyllistetään vielä siitäkin etteivät he anna anteeksi ja ovat katkeria vaikka syylliset ovat aivan muualla.
Edesmenneen psykiatri Martti Paloheimon kirja Joutsenen sulka (Tammi 1990) kertoo: ”Kärsittyä pahaa ei saisi muka muistella. Ajatus vaikuttaa tietysti kauniilta... Mutta tiedän, että anteeksi antamisen ponnistukset vain vesittävät kaikki yritykset parantua... Tuloksena ovat vain jatkuvat lepytykset ja rakkauden kerjäämisyritykset, itsesyytökset ja masennukset...” Tällaisissa tapauksissa viha on tervettä ja se on ihmisen itsensä puolella ja puolustaja. Mielestäni Raamattukaan ei tue tällaista anteeksiantamisen ajatusta. Anteeksiantamiseen kuuluu oleellisena osana anteeksi pyytäminen ja ehdoton parannus. Sellaiseen pyyntöön on yksi kristillinen tapa: antaa anteeksi vaikka ”seitsemänkymmentäseitsemän” kertaa.
Mutta mitä sitten jos rikkonut osapuoli ei pyydä anteeksi, eikä osoita pysyvää katumusta vaan jatkaa samaa käyttäytymistään? Minusta ainoa oikea tapa on jättää sellainen ihminen tai uskonliike. Kun ihminen tunnistaa ja hyväksyy oikeutetun vihansa, hän voi vasta sitten noudattaa Apostoli Paavalin ohjetta kun hän kirjoittaa ettei rakkaus ”muistele kärsimäänsä pahaa” (1.Kor. 13:5). Jumalakaan ei luultavasti ole katkera vaikka hän ei voikaan antaa anteeksi kaikille, sillä vain se, joka syntinsä tunnustaa, saa armon. Anteeksi pitää antaa, mutta ei aina ja kaikkea.
Edesmenneen psykiatri Martti Paloheimon kirja Joutsenen sulka (Tammi 1990) kertoo: ”Kärsittyä pahaa ei saisi muka muistella. Ajatus vaikuttaa tietysti kauniilta... Mutta tiedän, että anteeksi antamisen ponnistukset vain vesittävät kaikki yritykset parantua... Tuloksena ovat vain jatkuvat lepytykset ja rakkauden kerjäämisyritykset, itsesyytökset ja masennukset...” Tällaisissa tapauksissa viha on tervettä ja se on ihmisen itsensä puolella ja puolustaja. Mielestäni Raamattukaan ei tue tällaista anteeksiantamisen ajatusta. Anteeksiantamiseen kuuluu oleellisena osana anteeksi pyytäminen ja ehdoton parannus. Sellaiseen pyyntöön on yksi kristillinen tapa: antaa anteeksi vaikka ”seitsemänkymmentäseitsemän” kertaa.
Mutta mitä sitten jos rikkonut osapuoli ei pyydä anteeksi, eikä osoita pysyvää katumusta vaan jatkaa samaa käyttäytymistään? Minusta ainoa oikea tapa on jättää sellainen ihminen tai uskonliike. Kun ihminen tunnistaa ja hyväksyy oikeutetun vihansa, hän voi vasta sitten noudattaa Apostoli Paavalin ohjetta kun hän kirjoittaa ettei rakkaus ”muistele kärsimäänsä pahaa” (1.Kor. 13:5). Jumalakaan ei luultavasti ole katkera vaikka hän ei voikaan antaa anteeksi kaikille, sillä vain se, joka syntinsä tunnustaa, saa armon. Anteeksi pitää antaa, mutta ei aina ja kaikkea.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Joo, anteeksi pitää antaa.
Käännä toinen puoli, kun joku sinua kasvoon lyo. Siihen aikaan sellainen käytos oli uppiniskaisuutta ja siitä olisi orja voinut saada raipaniskuja.
Se että joku ottaa vaatteesi, ja annat alusvaatteesi myos, on noloa ottajaa kohtaan. Eli tosi uppiniskaista. Mutta samalla rauhallista vastarintaa.
Ensimmäinen velvollisuutesi on poistua vaarallisesta tilanteesta. Sitten voit antaa anteeksi, mutta et voi palata samaan tiilanteeseen.
Onko kaiken anteeksiantaminen toisten ihmisten hyväksikäytölle alistumista ja itsensä asettamista uhrin asemaan ? Se riippuu sinusta. Haluatko leikkiä marttyyriä? Jos todella haluat antaa anteeksi, sinun puolustettava itseäsi
Kun tulimme uskoon, meillä oli synnintunto ja pyysimme Jumalalta anteeksi paheellista elämäämme kaikkineen ja vetosimme Jeesuksen ristintyöhön.
Samoin hyvitimme kaikille niille, joille olimme tehneet vääryyttä, niin pitkälle kuin se oli mahdollista.
Samoin kun uskonveli tai sisar rikkoo meitä vastaan ja katuu tekoaan ja pyytää anteeksi, tulee meidän antaa hänelle anteeksi.
Mikäli meiltä ei pyydetä asiaa anteeksi, viemme tapahtuman Jumalalle ja pyydämme häneltä viisautta tilanteeseen.
Pyydämme myös Jumalalta voimaa itsellemme antaa anteeksi meitä loukanneelle ihmiselle.
Olen työpaikkakiusattu ja aina annoin anteeksi minua loukanneille, vaikka nämä eivät katuneet ja pyytäneet anteeksi. Se johti siihen, että kiusaamisesta tuli terroria, siksi rupesinkin puuttumaan ihmisten tekemiin vääryyksiin ja keskustelin niistä lääkärin kanssa.
Olen masentunut työpaikka terrorin takia ja päivittäin pyydän Jumalalta voimaa antaa anteeksi vainoojilleni.
Se on totta mitä kirjoitat,ei sitä ole helppo antaa anteeksi. Eikä sitä voikaan jos ei Jumalan Henki meissä uskon kautta vaikuttaisi.Jeesusken vastaanotaminen on ainut keino päästä siihen armoon että voi alkaa opetella anteeksiantoa. Koska meissä alati vaikuttava perisynti on viholisuus Jumalaa vastaan.
Ja sen takia tarvitsemme Jeesusata välimieheksi Jumalan eteen,Hänen verensä kautta olemme saaneet synitmme anteeksi. Tämä kaikki on täyttä utopiaa niille joille ei Jeesus ole kirkastunut.
Se on utopiaa niille joita ei ole aivopesty sairaiksi uskon asioilla. Miksi antaa anteeksi jos kukaan ei sitä pyydä? Eihän jumalakaan anna anteeksi syntejä jos niitä ei siltä erikseen pyydetä. Ja ihmisiltä kuitenkin sitä vaaditaan mitä jumala ei tosiaankaan itse pyytämättä tee!! Ja ne sanat toisenkin posken kääntämisestä on todellakin järjetöntä. Pitäsi siis toisten antaa kerta toisensa jälkeen pitää omaa itseään räkäkuppina? Tollanen anteeksi antaminen ja armollisuus voi tosiaankin kääntyä sinua/minua vastaan niin että pahemmassa tapauksessa sen hintana on loppu elämä täydessä helvetissä.
Katse on vaan suunnattava itsestä Jeesukseen ja uusiksi pyydettävä armoa antaa anteeksi. Itsensä kanssa taistelemista se loppuviimeksi on. Paha lopettaa asialla vaivaamisen, kunhan turvaamme Vapahtajaan, nimi on osuva..
Meidän on kasvettava hengellisesti aikuisiksi. Kenekään hyväksikäytön uhriksi ei saa jäädä. Sen voi tehdä selväksi kauniisti ja päättäväisesti. Älä annan kiusaukselle periksi lähteä uudelleen alistetuksi.
Muista, katse Jeesukseen!
Uskon että voi antaa anteeksi, mutta vain Jumalan avulla. Lapsena äiti ja täti nauroivat ilkeästi, vielä olet iloinen ja reipas lapsi, mutta aikuisena bla bla... Ymmärsin tätiäni, häntä oli käytetty seksuaalisesti hyväksi, ja hän sitoi kaikella lahjoillaan, sitten hän riisui alasti väkisin ja nöyryytti toisten nähden.
Kuvittelin voivani laskea asian, ja kehoitin häntä pyytämään anteeksi, hän suuttui.
En olisi uskonut että kyetään murtamaan oma tahto, vaikka tätä toistuvasti vakuutettiin, etten voi saada puhtautta. Sitten he sanoivat, lapsena saat olla rauhassa, mutta et kauempaa.
En ole pystynyt antamaan vieläkään anteeksi. Ehkä täti teki kuolemansynnin.
Usein anteeksipyyntöä käytetään nöyryytykseen, sydämessään ihminen silti kihisee kiukusta. Kukaan toinen ei voi sekaantua, se on kahden kauppa.
Pirullisuus on silti mielenkiintoista, että se ei lopu, olen nähnyt vanhuksiakin terminaalivaiheessa avuttomina vuodepotilaina, jotka kiehuvat raivosta, aivankuin seksuaalisesta sellaisesta.
tarkoittaa sitä, että ihminen voi jatkaa omaa elämäänsä antamatta muiden pahojen tekojen kuormittaa ja ohjata oman elämänsä suuntaa. Anteeksi antaminen ei tarkoita sitä, että suostut huonoon kohteluun kerta toisensa jälkeen ja odotat pahantekijäsi anteeksipyyntöä. Sitä ei välttämättä koskaan tule. Pitää ymmärtää oma vastuu tilanteesta ja toimia niin, ettei se voi jatkua. Toista ihmistä ei voi muuttaa, vain itseä voi. Jos joku on rikkonut sinua vastaan, selvitä asia ensisijaisesti itsesi kanssa (mikäli vastapuoli ei ole kykenevä keskusteluun). Ei ole väärin tuntea vihaa ja katkeruutta niitä kohtaan, jotka ovat kohdelleet sinua väärin, mutta näiden tunteiden ei saa antaa ottaa liikaa valtaa, koska ne rajoittavat omaa elämistä. Anteeksi antaminen siis tarkoittaa lähinnä vapautumista ylenmääräisestä katkeruudesta ja vihasta. Sen sijaan huonon kohtelun jatkuva vastaanottaminen ja marttyyriksi suostuminen on silkkaa tyhmyyttä.