MAMUT

Kun me otamme maahamme pakolaisia/turvapaikanhakijoita niin meidän velvollisuus on myös huolehtia siitä, että nämä ihmiset kotiutuvat suomalaiseen yhteiskuntaan. Me olemme muutamien väestöryhmien osalta epäonnistuneet, päätääjämme eivät ole kyenneet kantamaan vastuuta ja tämä on paha asia niin meidän kuin näiden vierasperäisten osalta!

Mutta tulee myös erottaa maahanmuuttajat ja tuirvapaikanhakijat toisistaan, eikä kaikkia turvapaikanhakijoita voi leimata, sillä heistäkin suuri osa haluaa oppia elämään suomessa ja tehdä töitä.

Näin pieni kansa tarvitsee jo terveyden vuoksi geeniperimää ulkopuolelta. On myös muistettava että suomalaiset ovat kansojen sekoituksen tulos ja meidän kulttuuri ruotsalaisen ja venäläisen kulttuurin sekoitus. Suomalainen teollisuus ja kauppa on saanut alkunsa varsinkin saksalaisten maahanmuuttajien ansiosta. Suomalaisten jos kenenkään tulisi olla suvaitsevaisia eri kansallisuuksia kohtaan.

Maahanmuuttopolitiikassa kusee moni asia, mutta sen ei saisi synnyttää vihamielisyyttä. Itselläni on ollut ilo tutustua aasialaisiin ja turkkilaisiin maahanmuuttajiin ja muutaman turkkilaisen voin laskea ihan ystäväkseni, he ovat ahkeria ja luotettavia ja mukavaa seuraa... ja osaavat pitää hauskaa ilman alkoholia. Lopulta kansallisuuteen katsomatta kaikilla ihmisillä on samat toiveet ja unelmat, ei meissä niin paljoa eroa ole. On myös muistettava että kansallisuuteen katsomatta suurin osa ihmisistä on rehellisiä ja tunnollisia.

Se että valtionjohto on epäonnistunut ulkomaalaispolitiikassa ei saisi johtaa siihen, että suhtaudumme joihinkin ihmisiin vihamielisesti kansallisuuden tai ihonvärin takia. Tutustukaa "mamuihin", se laajentaa maailmankuvaa ja asiat on helpompi nähdä oikeassa valossa kun tuntee myös heidän ongelmansa maassamme. Jos otamme tänne pakolaisia ja turvapaikanhakijoita niin se on meidän vastuulla miten he tänne sopeutuvat!
14173
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat
  • Vittu jokaisen on itse kotiuduttava tähän maahan.

    Äänestä

Onpa mukavaa lukea välillä fiksuakin tekstiä. :)

Äänestä

Miksi olllaan joitain sosiaalipakolaisten asemaa nostamssa omien syrjäytynnieden ja syrjäytymisvaarassa olevien yläpuolelle. Meillä ei ole mitään velvollisuutta elättää tänne tunkeutuvia afrikkalaisia taikka muitakaan miehiä valtavinen sukuineen taikka perheineen, koska ei ole varaa hoitaa omienkaan asioita.

Röyhkeitä rikollisiakin näissä tunkeutujissa riittää paljon, kun katsoo tiettyihin kansalaisiin. Miten tässä maassa riittää vielä noin sinisilmäisiä ja alkeellisia ajattelijoita kuin sinä?. Etkö halua, että rauha jatkuu maassa vai mikä on? Lusmut käyttää tukiaismaita mielellään hyväksi kun omassa maassa oleminen ei miellytä tai heidät on ajettu sieltä pois.

Äänestä
  • En ymmärrä minäkään, miksi suomi ajetaan alas, köyhien asemaa huononnetaan jatkuvasti, samalla kun maahanmuuttajien asemaa parannetaan.
    Nämä kaksi asiaa voisi mennä yhdessä ylöspäin, mutta mikä siinä on että suomalainen on se rasisti ja raukka jota ei haluta auttaa?
    Rasismi suomessa on suomalaisten tekemä, suvaitsevaisten oma tapa luoda epäjärjestystä, mitenhän tämä päättyy?

    Äänestä

  • Suomalaisilla on hyvät edellytykset menestyä, koulutus ei ole vanhempien tulotasosta kiinni jne. Suomalaisten syrjäytyminen on pääosin omista valinnoista kiinni... kun se pullonkorkki ei aukeaisi niin usein ja ne huumekokeilut jätettäisiin. Kun osattaisiin arvostaa lähes ilmaista koulutusta jne.

    Maahanmuuttajat syrjäytyvät lähinnä kielivaikeuksian ja epäluulojen vuoksi, suomalaiset syrjäytyvät oman tyhmyytensä vuoksi. Syrjäytyneet suomalaiset ovat säälittäviä, heillä on ollut kaikki kortit käsissään mutta ovat ne itse ryssineet vituilleen.

    Äänestä

Ottaa elättejä siitä huolimatta ja elättää loisia. Ehdotan verokorttiin rastia haluatko mamuja ja ne jotka haluaa perittäisäis mamuvero. Mitä geeniperimään tulee mistä helvetistä luulet sen paranevan sellaisten jälkeläisistä jotka ovat eläneet tuhansiavuosia ja ovat edelleen kehitysmaita. Kuules ei se täällä tavaliselle ihmiselle leipä kasva puussa, se vaatii myös työntekoa jonka nykyinen päätöksentekijät näyttävät unhoittaneen. Ei ne ongelmat heidän maassa ratkea että tullaan toisteen elätiksi, Se vaatis kotimassaan tekemistä eikä karkuun lähtöä.

1Äänestä
  • Samoin pitääkö elättää suomalaisia juoppoja, lusmuja ja piripäitä! Verokorttiin rasti myös heidän kohdalleen!

    Sinä taas sekoitat maahanmuuttajat ja pakolaiset/turvapaikanhakijat... mutta se kertoo vain sinun alhaisesta sosiaalisesta asemasta ja tyhmyydestä. Suurin osa maahanmuuttajista on kaikkea muuta kuin elätettäviä, mutta heidän maksamilla veroilla elätetään monta suomalaista luuseria.

    Äänestä

  • .kapa- kirjoitti:

    Samoin pitääkö elättää suomalaisia juoppoja, lusmuja ja piripäitä! Verokorttiin rasti myös heidän kohdalleen!

    Eiköhän porukka tarkoita lähinnä somaleita,joille ei ole aikomustakaan sopeutua!

    Äänestä

  • .kapa- kirjoitti:

    Samoin pitääkö elättää suomalaisia juoppoja, lusmuja ja piripäitä! Verokorttiin rasti myös heidän kohdalleen!

    Sinä taas sekoitat maahanmuuttajat ja pakolaiset/turvapaikanhakijat... mutta se kertoo vain sinun alhaisesta sosiaalisesta asemasta ja tyhmyydestä. Suurin osa maahanmuuttajista on kaikkea muuta kuin elätettäviä, mutta heidän maksamilla veroilla elätetään monta suomalaista luuseria.

    Suomalaisen juopon elättäminen on halvempaa kuin mamu luusareitten. Kaikki maahanmuuttajathan ei tietenkään ole elättejä, mutta suurinosa on. Muuten oletko henkilö jonka palkka tulee verokertymästä, jos olet niin ethän ole sen enenpi tuottava työntekijä vaan verorahojen kierättäjä. Sieltähähän ne alhaisesta asemasta tulevat rahat elättä sinut ja nämä muka veroja maksavat tulijat.

    Äänestä

  • .kapa- kirjoitti:

    Samoin pitääkö elättää suomalaisia juoppoja, lusmuja ja piripäitä! Verokorttiin rasti myös heidän kohdalleen!

    Sinä taas sekoitat maahanmuuttajat ja pakolaiset/turvapaikanhakijat... mutta se kertoo vain sinun alhaisesta sosiaalisesta asemasta ja tyhmyydestä. Suurin osa maahanmuuttajista on kaikkea muuta kuin elätettäviä, mutta heidän maksamilla veroilla elätetään monta suomalaista luuseria.

    Montako kansallispukuista esim. olet nähnyt ns.normi duuneissa???
    Linnakundit tienaa paremmin kuin normi suomalainen työtön peruspäivärahalla.Onko oikein???
    Mamu perhe saa enemmin yhteiskunnan tukia kuin Suomi perhe.Miksi???
    Työttömät ovat syrjitympiä kuin mamut vaikka ovat kantaväestöä, suurin osa työhaluisia ja kykyisiä
    silti pistetään helposti karenssiin jos ei suostu ilmaiseen ns. työnharjoitteluun vaikka 100km päähän.

    Jos vertailee näitä asioita keskenään on varsinaisia arvovalintoja meidän päättäjillä.
    USKOMATONTA

    Äänestä

Anonyymi00012

Äänestä
Anonyymi00015

Äänestä
Anonyymi00016

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

--llll-- kirjoitti:

Kun me otamme maahamme pakolaisia/turvapaikanhakijoita niin meidän velvollisuus on myös huolehtia siitä, että nämä ihmiset kotiutuvat suomalaiseen yhteiskuntaan. Me olemme muutamien väestöryhmien osalta epäonnistuneet, päätääjämme eivät ole kyenneet kantamaan vastuuta ja tämä on paha asia niin meidän kuin näiden vierasperäisten osalta!

Mutta tulee myös erottaa maahanmuuttajat ja tuirvapaikanhakijat toisistaan, eikä kaikkia turvapaikanhakijoita voi leimata, sillä heistäkin suuri osa haluaa oppia elämään suomessa ja tehdä töitä.

Näin pieni kansa tarvitsee jo terveyden vuoksi geeniperimää ulkopuolelta. On myös muistettava että suomalaiset ovat kansojen sekoituksen tulos ja meidän kulttuuri ruotsalaisen ja venäläisen kulttuurin sekoitus. Suomalainen teollisuus ja kauppa on saanut alkunsa varsinkin saksalaisten maahanmuuttajien ansiosta. Suomalaisten jos kenenkään tulisi olla suvaitsevaisia eri kansallisuuksia kohtaan.

Maahanmuuttopolitiikassa kusee moni asia, mutta sen ei saisi synnyttää vihamielisyyttä. Itselläni on ollut ilo tutustua aasialaisiin ja turkkilaisiin maahanmuuttajiin ja muutaman turkkilaisen voin laskea ihan ystäväkseni, he ovat ahkeria ja luotettavia ja mukavaa seuraa... ja osaavat pitää hauskaa ilman alkoholia. Lopulta kansallisuuteen katsomatta kaikilla ihmisillä on samat toiveet ja unelmat, ei meissä niin paljoa eroa ole. On myös muistettava että kansallisuuteen katsomatta suurin osa ihmisistä on rehellisiä ja tunnollisia.

Se että valtionjohto on epäonnistunut ulkomaalaispolitiikassa ei saisi johtaa siihen, että suhtaudumme joihinkin ihmisiin vihamielisesti kansallisuuden tai ihonvärin takia. Tutustukaa "mamuihin", se laajentaa maailmankuvaa ja asiat on helpompi nähdä oikeassa valossa kun tuntee myös heidän ongelmansa maassamme. Jos otamme tänne pakolaisia ja turvapaikanhakijoita niin se on meidän vastuulla miten he tänne sopeutuvat!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu