Mielenkiintoinen päättely tuo että Jeesus koetettiin tyrkätä jyrkänteeltä alas, mutta hän vain käveli pois.
Sensijaan Juudas Iskariot suistui alas niin että sisälmykset tulivat ulos - aivan kuten pukki Asaselille oli
juutalaisissa kertomuksissa kerrottu tehtävän. (Luuk. 4:29,
Jeesuksen opetuksesta voimme havaita että saatana meni Juudakseen. Siten tulee tyydytetyksi Ellenin ja
Flinkin vaatimukset asaselista joka kantaa syvyyteen sen mitä mahdollisesti täytyy.
Ei tarvitsekaan riepotella saatanaa erämaassa 1000 vuotta.
Raamattukin kertoo asaselista hieman, mutta pääasiassa Jeesuksesta. Jeesusta haavoitettiin meidän
syntiemme sovittamiseksi. Hänen verensä vuoti hänen vielä eläessä, ristillä. Täydellinen uhri.
Seuraavasta sanankohdasta, suuresta sovituspäivästä 7. kun 10. pvänä, voimme vetää johtopäätöksen,
että pitkäperjantai, uuden liiton suuri sovituspäivä, on kristityille merkittävin päivä hengellisesti,
ikäänkuin sapattien sapatti. Ei välttämättä ulkonaisesti.
3. Moos. 16:30
sillä sinä päivänä toimitetaan teidän syntienne sovitus ja te tulette jälleen Herran edessä puhtaiksi kaikista synneistänne.
31 Se olkoon teille sapatti, pyhä lepopäivä, ja silloin teidän on paastottava.
Tämä määräys on ikuisesti voimassa.30 sillä sinä päivänä toimitetaan teidän syntienne sovitus ja te tulette jälleen Herran edessä puhtaiksi kaikista synneistänne.
31 Se olkoon teille sapatti, pyhä lepopäivä, ja silloin teidän on paastottava.
Tämä määräys on ikuisesti voimassa.
Jeesusta haavoitettiin ja tyrkittiin, minun tähteni
2
113
Vastaukset 2
- puhumisen,
jo haluat, että Jeesus on sinutkin jo armahtanut!
- Täysin lunastettu
Jes. 53:5
mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut.
6 Me vaelsimme kaikki eksyksissä niinkuin lampaat, kukin meistä poikkesi omalle tielleen.
Mutta Herra heitti hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme.
7 Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen eikä suutansa avannut; niinkuin karitsa, joka teuraaksi viedään, niinkuin lammas, joka on ääneti keritsijäinsä edessä, niin ei hän suutansa avannut.
8 Ahdistettuna ja tuomittuna hänet otettiin pois, mutta kuka hänen polvikunnastaan sitä ajatteli?
Sillä hänet temmattiin pois elävien maasta; minun kansani rikkomuksen tähden kohtasi rangaistus häntä.
10 Mutta Herra näki hyväksi runnella häntä, lyödä hänet sairaudella. Jos sinä panet hänen sielunsa vikauhriksi, saa hän nähdä jälkeläisiä ja elää kauan, ja Herran tahto toteutuu hänen kauttansa.
11 Sielunsa vaivan tähden hän saa nähdä sen ja tulee ravituksi.
Tuntemuksensa kautta hän, minun vanhurskas palvelijani, vanhurskauttaa monet, sälyttäen päällensä heidän pahat tekonsa.
Maksettu on velkani mun.
Ylistys olkoon Ristiinnaulitun.
Henkesi on voimani mun.
Ylistys olkoon Ristiinnaulitun.
Luonasi on kotini mun.
Ylistys olkoon Ristiinnaulitun.
http://www.youtube.com/watch?v=-Y9ShUGDUKo
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1111020
- 61937
Carunan hinnat
Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun89727- 77713
- 41655
Kunnan päätie ja sen lähialueet
Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la34607Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit
ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka22562Toimittajat ulkomailta saapuivat eilen vaskiviikoille
Toimittajat lähtivät tutustumaan Lieksan yöelämään ja kultturitarjontaan. Kaikki yllättyivät kuinka aktiivista ja innoka27549- 52535
Mitä luulet
Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?37488
