Tre:n River srk:n ruoka-apu, mitä ihmettä?

Ihmettelijä mansesta

Kävin river srk:ssa Tampereella hakemassa ruokakassin. Ensin oli evankeliointikokous ja siellä kerättiin kolehti. Pääteeksi sai ruoka-avustuskassin.

Olenko nipo, vanhanaikainen vai mitä, mutta koin epämiellyttäväksi että ruokakassia hakemaan tulleilta köyhiltä ihmisiltä kerätään kolehti. Jos pakko on kerata eikö voisi olla kippo jossain sivussa mihin voisi jokainen jättää, kuka siihe kykenee. Luulisi että jos kassia tullaan hakemaan niin ei kyetä. Itse en ainakaan kykene. Silti moni laittoi kippoon kolikoita, yksi vieressä sanoi että muuten voi loppua kassien saaminen jos ei anna rahaa. Ilmeisesti kolehtia kerätään bensarahaa ja auton lainanlyhennyksiä varten tms? Näin kuulin muilta jotka käyneet kassia hakemassa aiemminkin.

60

1759

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Yks-tämmönen

      kyllähän se pitäisi olla vapaaehtoista, että antaako jotakin vai ei. Ja tämä sinun ehdotus, että olisi kippo jossain sivussa, johon voisi laittaa, jos haluaa on hyvä. Näin se pitäisi olla seurakunnan kokouksissakin. Se pitää olla ja se pitää myös näyttää kaikin puolin vapaaehtoiselta.

      • ...pakkoa

        No, tuskinpa kenenkään on pakko maksaa. Ei se seurakunnan kokouksissa kiertävä kolehtikippokaan tapaa tarkoittaa sitä, että olisi pakko siihen jotain laittaa.

      • totta tosiaan
        ...pakkoa kirjoitti:

        Ei ole kyse pakosta vaan onko soveliasta köyhilät ruoka-avustuskassia hakemaan tulevilta kerätä kolehtia sen varjolla että ilman sitä ei pystytä enää hakemaan kasseja kun ei ole varaa bensaan tai auton lainanlyhennyksiin.

        Mitä Jeesus tekisi?

        monet kokee sen pakkona, kun kolehtikippo tulee eteen ja kyllä minäkin sen sellaisena koen. Ihan hyvin voisi olla joku lipas seinässä tai jossain pöydällä, johon voisi laittaa vaikka tullessaan täi lähtiessään jotakin, jos tahtoo. Silloin se on vapaaehtoista.

      • totta tosiaan
        Yks-tämmönen kirjoitti:

        Yleensäkin tuntuu että ruokakassin hakijat saa vaan jämät. Siellä jonossa puhuivat että henkilökunta vie parhaat päältä. Toki heilläkin on oikeus omaan kassiinsa kun tekevät ison työn mutta onhan se ikävää jos he valikoivat ja jättävät jämät muille. Tiedä sitten mikä on totuus. Jonossa kuulee mitä ihmeellisempiä asioita.

      • kuulee
        totta tosiaan kirjoitti:

        kuten myöskin näillä palstoilla, joita suomi24:seksi mainitaan.
        Entäpä ne puhujat, niitäkin täälä on paljon, ja puhuvat kanssa ihmeelisiä asioita, joita toiset sitten kuulee, osa pitää jopa totuutena.

      • totta tosiaan
        kuulee kirjoitti:

        Sepä se :)

        Ei kaikkea voi uskoa mitä kuulee. Ihmiset puhuvat paljon negatiivista, suurentelevat asioita jne. Koskaan ei tiedä ellei itse jotain näe tai koe onko totta vai ei.

      • monesti
        totta tosiaan kirjoitti:

        Sepä se :)

        Ei kaikkea voi uskoa mitä kuulee. Ihmiset puhuvat paljon negatiivista, suurentelevat asioita jne. Koskaan ei tiedä ellei itse jotain näe tai koe onko totta vai ei.

        kerro totuutta.
        Tuomitsivathan ihmiset aikanaan Jumalansa ja Luojansa ristillä kuolemaan Jumalan pilkasta.
        Että se näkemisistä ja kokemisistakin

      • on aikoihin eletty
        totta tosiaan kirjoitti:

        Yleensäkin tuntuu että ruokakassin hakijat saa vaan jämät. Siellä jonossa puhuivat että henkilökunta vie parhaat päältä. Toki heilläkin on oikeus omaan kassiinsa kun tekevät ison työn mutta onhan se ikävää jos he valikoivat ja jättävät jämät muille. Tiedä sitten mikä on totuus. Jonossa kuulee mitä ihmeellisempiä asioita.

        Kylläpä kerjäläisetkin ovat pilalle hemmoteltuja nykyisin. Missä viipyy kiitollisuus siitä, että saa yleensä yhtään mitään ilmaiseksi?

      • sivustaseuraaja tääl
        on aikoihin eletty kirjoitti:

        Kylläpä kerjäläisetkin ovat pilalle hemmoteltuja nykyisin. Missä viipyy kiitollisuus siitä, että saa yleensä yhtään mitään ilmaiseksi?

        No uskoisin että kaikki varmasti oikeasti köyhät ovat kiitollisia jopa leivästä. Mutta onhan se hiukan outoa että pastorit ottavat parhaimmat päältä sekä sen jälkeen kassien pakkaajat seuraavqaksi parhaimmat. Kaikki loput annetaan sitten ns. hyvää hyvyyttään köyhille.

        Lähinnä vertaan kaikkea raamattuun tai mikä on kristillistä ja Jumalan kirkastamista. JOtta tällaiset puheet saataisiin lakkaamaan tehkööt kaikesta tavarasta kasan kasseja ja ottakoon henkilökunta pastoreita myöten ihan summassa kassin kuten köyhätkin.

        SIlloin loppuisi turha noka koputus asiasta ja ei tarvitse täälläkään asiasta spekuloida. Ei hurstin kokouksissa hurstit ota parhaimpia päältä ja anna jämiä köyhille. Siellä jakopuuha on avointa ja rehellistä ja kaikille tulee selväksi että he todella tekevät sitä työtä pyyteettömästi ja Jumalaa kunnioittaen. Niistä kokouksista en ole koskaan yhtään poikkipuolista sanaa kuullut.

      • jakopäivä
        sivustaseuraaja tääl kirjoitti:

        Voisiko joku vastata koska on ruokakassien jako Riverissä?
        Onko jokaviikkoista vai kuinka?

      • Tule toki
        jakopäivä kirjoitti:

        Voisiko joku vastata koska on ruokakassien jako Riverissä?
        Onko jokaviikkoista vai kuinka?

        Joo.
        Ma-To klo 14.00
        Pe klo 18.00
        La klo 12.00

        Kannattaa tulla ajoissa koska hakijoita paljon ja kasseja rajattu määrä. Aluksi on jonkin sortin tilaisuus jota kutsuvat evankelioimiseksi ja kolehti kerätään. Sitten saa vasta kassin.

      • mahdollisesti,

        että nämä River seurakunnan pastorit todella ovat ruoka-avun varassa/tarpeessa ja muut työntekijät?

        http://www.takeitnow.org/

      • auttaminen
        Tule toki kirjoitti:

        Joo.
        Ma-To klo 14.00
        Pe klo 18.00
        La klo 12.00

        Kannattaa tulla ajoissa koska hakijoita paljon ja kasseja rajattu määrä. Aluksi on jonkin sortin tilaisuus jota kutsuvat evankelioimiseksi ja kolehti kerätään. Sitten saa vasta kassin.

        Onhan hyvä että joku seurakunta tekee laupeudentyötä.

      • extemporeella
        auttaminen kirjoitti:

        Onhan hyvä että joku seurakunta tekee laupeudentyötä.

        Ruoka-avun jakaminen on aina hyvä, vaikka jakajana ei olisikaan seurakunta.

      • Elämä on
        kuulee kirjoitti:

        kuten myöskin näillä palstoilla, joita suomi24:seksi mainitaan.
        Entäpä ne puhujat, niitäkin täälä on paljon, ja puhuvat kanssa ihmeelisiä asioita, joita toiset sitten kuulee, osa pitää jopa totuutena.

        On niitäkin ihmisiä jotka näkee, mutta eipä olla kommentteja laitettu tänne vaikka mieli tekisi. Epäoikeudenmukaisuutta ja vääryyttää tulee jatkuvasti elämässä vastaan, mutta jotta köyhä ihminen ei tuntuisi niin kiittämättömältä, sitä pitää suunsa kiinni ja kiittää vaan.

      • yksi kerjäläinen
        on aikoihin eletty kirjoitti:

        Kylläpä kerjäläisetkin ovat pilalle hemmoteltuja nykyisin. Missä viipyy kiitollisuus siitä, että saa yleensä yhtään mitään ilmaiseksi?

        oven takana jonottavako on kerjäläinen vai kaikki jotka saa muhkeimmankin ruokakassin.
        kiitetään toistenkin puolesta

      • minä vaan
        on aikoihin eletty kirjoitti:

        Kylläpä kerjäläisetkin ovat pilalle hemmoteltuja nykyisin. Missä viipyy kiitollisuus siitä, että saa yleensä yhtään mitään ilmaiseksi?

        kyllä minä ainakin kiitollinen olen saamastani kassista vaikka kerjäläinen kai olen kun sen kassin joudun hakeen.
        mutta kyllä kerjäläinenkin saa miettiä että onkohan enää missään ketään jotka tekee jotain auttamisen halusta eikä odota tai ota palkkaa.
        ja kyllä kerjäläiselläkin on oikeus mielipiteeseen ja purnaamiseen.

      • ulkokultaista
        totta tosiaan kirjoitti:

        Yleensäkin tuntuu että ruokakassin hakijat saa vaan jämät. Siellä jonossa puhuivat että henkilökunta vie parhaat päältä. Toki heilläkin on oikeus omaan kassiinsa kun tekevät ison työn mutta onhan se ikävää jos he valikoivat ja jättävät jämät muille. Tiedä sitten mikä on totuus. Jonossa kuulee mitä ihmeellisempiä asioita.

        käskee jakaa omastaan ei toisten omasta .kiitos menee siis kauppiaalle joka ne lahjoittaa.
        kyllä varakkaat voi antaa omastaankin toisille sentään .

      • vanhoja siis .
        jakopäivä kirjoitti:

        Voisiko joku vastata koska on ruokakassien jako Riverissä?
        Onko jokaviikkoista vai kuinka?

        kauppiaitten vanhoja ruokia ei riverin .

      • ei uutta maan päällä
        mahdollisesti, kirjoitti:

        että nämä River seurakunnan pastorit todella ovat ruoka-avun varassa/tarpeessa ja muut työntekijät?

        http://www.takeitnow.org/

        uskoa että ovat sillä osa on työtävieroksuvaa porukkaa ,ollut vuosia työttömänä
        ja osa elämäntapa pummina / kommunistina eläviä loosereita nuoria ihmisiä .

      • Lahrest kysytään.
        sivustaseuraaja tääl kirjoitti:

        No uskoisin että kaikki varmasti oikeasti köyhät ovat kiitollisia jopa leivästä. Mutta onhan se hiukan outoa että pastorit ottavat parhaimmat päältä sekä sen jälkeen kassien pakkaajat seuraavqaksi parhaimmat. Kaikki loput annetaan sitten ns. hyvää hyvyyttään köyhille.

        Lähinnä vertaan kaikkea raamattuun tai mikä on kristillistä ja Jumalan kirkastamista. JOtta tällaiset puheet saataisiin lakkaamaan tehkööt kaikesta tavarasta kasan kasseja ja ottakoon henkilökunta pastoreita myöten ihan summassa kassin kuten köyhätkin.

        SIlloin loppuisi turha noka koputus asiasta ja ei tarvitse täälläkään asiasta spekuloida. Ei hurstin kokouksissa hurstit ota parhaimpia päältä ja anna jämiä köyhille. Siellä jakopuuha on avointa ja rehellistä ja kaikille tulee selväksi että he todella tekevät sitä työtä pyyteettömästi ja Jumalaa kunnioittaen. Niistä kokouksista en ole koskaan yhtään poikkipuolista sanaa kuullut.

        No, onko ne pussinjakajat porvareita ja palkallisia työntekijöitä?
        Oletko ollut katselemassa tahi pusseja täyttelemässä?
        Mikä on papin rooli, ja onko sen jälkeen jäänyt saajalle käteen mitään?

        Jos pappikin syö ja saajakin saa jotain käteen, eikö molemmat syö?

        Kaikkea huhua pannaan liikenteeseen ja tämäkin huhu on jo pitkään elänyt, mietipä tätä.
        Olen itse "ajanut" pussilaiset eli saajat jakotilaisuuteen ja hieman nähnyt asiaa.
        On hirveä meuhta, että soitetaan pomolle jakopaikalle, että minun pussi pitää olla varmasti ovenpielessä valmiina ja he ovat näin toimineet.
        Aivan useamman kerran tämä meuhaaminen saajanpuolelta on toiminut.
        Sitten hupelletaan saatua rahaa kotona aivan joutavanpäiväisiin, että raha sitten ei riitä siihen tärkeään. Eli sellaiseen, mitä minullakaan ei ole omassa puolen varaa.

        No mikä on taustani, on se, että olen Hurstin Veikon porukassa tullut uskoon.
        Veikko itse sanoi oikein ääneen lehdelle, että hän syö aina kuormasta.
        Mutta vaikka Veikko söi kuormasta, riittää se toisillekin.

        Eli pankaa se typerä huhu ja jako juttu seis. Olkaa tyytyväisiä ja miettikää, että jos sitä jakoa ei olisikaan, entä sitten!

        Jos joku vaivautuu pussien täyttöön, tulee hommiin, niin mielestäni hänellä on oikeus myös syömään kuormasta.
        Menkää tekin sinne hommiin ja hoitakaa näin toisianne.
        Ei se ongelman valitus toisaalta ollut raamatun aikaankaan.
        Mutta ongelma siellä ratkaistiin niin, että pantiin pussinvalittajat töihin, eli diakoniksi.
        ts. menkää itse hoitamaan omia asioitanne sinne, oikein savottana ja puhukaa sitten.

      • Anonyymi
        totta tosiaan kirjoitti:

        Ei ole kyse pakosta vaan onko soveliasta köyhilät ruoka-avustuskassia hakemaan tulevilta kerätä kolehtia sen varjolla että ilman sitä ei pystytä enää hakemaan kasseja kun ei ole varaa bensaan tai auton lainanlyhennyksiin.

        Mitä Jeesus tekisi?

        Jeesus sentään nää omistajat on palkkatyössä ja saa nää ruuat IMAISEKSI kauppiailta ja hellareista. Älkää antako koskea teidän päähän saatte budhan hengen alatte meditoida.

      • Anonyymi
        totta tosiaan kirjoitti:

        Yleensäkin tuntuu että ruokakassin hakijat saa vaan jämät. Siellä jonossa puhuivat että henkilökunta vie parhaat päältä. Toki heilläkin on oikeus omaan kassiinsa kun tekevät ison työn mutta onhan se ikävää jos he valikoivat ja jättävät jämät muille. Tiedä sitten mikä on totuus. Jonossa kuulee mitä ihmeellisempiä asioita.

        Kyllä ne seurakunnan jäsenet ottaa päältä vie kotiinsa.

      • Anonyymi
        monesti kirjoitti:

        kerro totuutta.
        Tuomitsivathan ihmiset aikanaan Jumalansa ja Luojansa ristillä kuolemaan Jumalan pilkasta.
        Että se näkemisistä ja kokemisistakin

        Ai ihmiset vai tarkoitat juutalaisia kyllä nyt.

      • Anonyymi
        totta tosiaan kirjoitti:

        Yleensäkin tuntuu että ruokakassin hakijat saa vaan jämät. Siellä jonossa puhuivat että henkilökunta vie parhaat päältä. Toki heilläkin on oikeus omaan kassiinsa kun tekevät ison työn mutta onhan se ikävää jos he valikoivat ja jättävät jämät muille. Tiedä sitten mikä on totuus. Jonossa kuulee mitä ihmeellisempiä asioita.

        Majakassa on ruokakassi jako myös olisko kirkon.

      • Anonyymi
        minä vaan kirjoitti:

        kyllä minä ainakin kiitollinen olen saamastani kassista vaikka kerjäläinen kai olen kun sen kassin joudun hakeen.
        mutta kyllä kerjäläinenkin saa miettiä että onkohan enää missään ketään jotka tekee jotain auttamisen halusta eikä odota tai ota palkkaa.
        ja kyllä kerjäläiselläkin on oikeus mielipiteeseen ja purnaamiseen.

        Tesomalla kristityt jakaa valmista ruokaa ja evästä kirkolla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Majakassa on ruokakassi jako myös olisko kirkon.

        Nekalassa . Jaetaan saa itse valita. Ja SPR jakaa keskustassa lähellä rautatietä katutasossa.

      • Anonyymi

        Koittakaa etsiä normaali kristittyjen ruokailut ja välttää näitä bisneslahkoja joihin myös lestat kuuluu.

      • Anonyymi

        Kun ne vaatii antamaan sun pankkikortin tai jos sulla on tunnusluvut mukana ne tyhjää sun tilit !

      • Anonyymi
        totta tosiaan kirjoitti:

        Ei ole kyse pakosta vaan onko soveliasta köyhilät ruoka-avustuskassia hakemaan tulevilta kerätä kolehtia sen varjolla että ilman sitä ei pystytä enää hakemaan kasseja kun ei ole varaa bensaan tai auton lainanlyhennyksiin.

        Mitä Jeesus tekisi?

        Ei voi kerätä avustus on avustus köyhä on köyhä. Kolikoilla saa nuudeli tai nakkeja.

      • Anonyymi
        totta tosiaan kirjoitti:

        Yleensäkin tuntuu että ruokakassin hakijat saa vaan jämät. Siellä jonossa puhuivat että henkilökunta vie parhaat päältä. Toki heilläkin on oikeus omaan kassiinsa kun tekevät ison työn mutta onhan se ikävää jos he valikoivat ja jättävät jämät muille. Tiedä sitten mikä on totuus. Jonossa kuulee mitä ihmeellisempiä asioita.

        Kyllä ne syö itse parhaat aina kuorman päältä hellari tyyliä hellarit varastaa myös pidä kiinni vaatteistasi ja kellot korut

      • Anonyymi
        sivustaseuraaja tääl kirjoitti:

        No uskoisin että kaikki varmasti oikeasti köyhät ovat kiitollisia jopa leivästä. Mutta onhan se hiukan outoa että pastorit ottavat parhaimmat päältä sekä sen jälkeen kassien pakkaajat seuraavqaksi parhaimmat. Kaikki loput annetaan sitten ns. hyvää hyvyyttään köyhille.

        Lähinnä vertaan kaikkea raamattuun tai mikä on kristillistä ja Jumalan kirkastamista. JOtta tällaiset puheet saataisiin lakkaamaan tehkööt kaikesta tavarasta kasan kasseja ja ottakoon henkilökunta pastoreita myöten ihan summassa kassin kuten köyhätkin.

        SIlloin loppuisi turha noka koputus asiasta ja ei tarvitse täälläkään asiasta spekuloida. Ei hurstin kokouksissa hurstit ota parhaimpia päältä ja anna jämiä köyhille. Siellä jakopuuha on avointa ja rehellistä ja kaikille tulee selväksi että he todella tekevät sitä työtä pyyteettömästi ja Jumalaa kunnioittaen. Niistä kokouksista en ole koskaan yhtään poikkipuolista sanaa kuullut.

        Kyllä ne jakajat syö itsekin siellä hurstilla

      • Anonyymi
        monesti kirjoitti:

        kerro totuutta.
        Tuomitsivathan ihmiset aikanaan Jumalansa ja Luojansa ristillä kuolemaan Jumalan pilkasta.
        Että se näkemisistä ja kokemisistakin

        Juutalaiset niin

      • Anonyymi
        Tule toki kirjoitti:

        Joo.
        Ma-To klo 14.00
        Pe klo 18.00
        La klo 12.00

        Kannattaa tulla ajoissa koska hakijoita paljon ja kasseja rajattu määrä. Aluksi on jonkin sortin tilaisuus jota kutsuvat evankelioimiseksi ja kolehti kerätään. Sitten saa vasta kassin.

        Pelastuarmeija jakaa kassin ei kysele ei vaadi ei kiristä millään ei pakota uskontoon vaikka kristillinen onkin.

      • Anonyymi
        auttaminen kirjoitti:

        Onhan hyvä että joku seurakunta tekee laupeudentyötä.

        Nää jakaa KAUPPOJEN MYYMÄTTÄ PARASTA ENNEN TUOTTEITA

      • Anonyymi
        minä vaan kirjoitti:

        kyllä minä ainakin kiitollinen olen saamastani kassista vaikka kerjäläinen kai olen kun sen kassin joudun hakeen.
        mutta kyllä kerjäläinenkin saa miettiä että onkohan enää missään ketään jotka tekee jotain auttamisen halusta eikä odota tai ota palkkaa.
        ja kyllä kerjäläiselläkin on oikeus mielipiteeseen ja purnaamiseen.

        Babitstit jakaa kasseja joka viikko

    • nälkä on ikävä kaver

      Johan nyt ruokakassin jako herättää huomiota. Ymmärrän että toisille tulee mielipaha sen vuoksi että ovat köyhiä ja kituuttavat pienillä rahoillaan ja eräät seurakunnassa elävät leveästi ja saavat vielä runsaat kassit kaupan päälle. Toisaalta ymmärrän myös että kun joku antaa aikaansa ja panostaan ruokien hakemiseen ja pakkaamiseen kasseihin niin onhan heillä oikeus palkkaan, olkoon sitten se kukkurallinen ruokakassi.

      Hyvä että joku jakaa ruokaa, kuten river, baptistit, adventistit ja pelastuarmeija. Luterilainen srk taitaa jaksaa myöskin ruokanyssensä kautta. Nykyään on paljon avun tarpeessa olevia.

      • Anonyymi

        Nysse on diakonian kautta varaa aika saat lapun.

    • tein vertailun

      Tampereen seudun asukkaat ovat saattaneen lukea morosta viime torstaina kahden denarin majatalon jakamasta ruoka-avusta. kuvasta päätelleen siellä ei tehdä valmiita kasseja vaan ne kootaan siinä sen mukaan mitä ihminen tarvitsee. Muutenkin kun juttua luki tuli mieleen että siellä tehdään tuota työtä aidosti kutsumuksena ja lähimmäisenrakkaudella. Tyysti erilainen henki tuntuu juttujen perusteella vallitsevan riverissä.

      • En anna rahaa

        Johtajat siinäkin lahkossa keräävät kermat päältä, niin kolehdeista kuin muustakin. Tulevat kokouksiinsa kolehtituloilla ostamillaan hienoilla autoilla. Osaavat toimia "laillisesti" määräten itselleen hyvän palkan, joka otetaan yksinkertaisten ihmisten rahoista, jotka osallistuvat heidän kolehteihinsa.
        Tämä on totta.

      • valitus loppuu siihe
        En anna rahaa kirjoitti:

        Johtajat siinäkin lahkossa keräävät kermat päältä, niin kolehdeista kuin muustakin. Tulevat kokouksiinsa kolehtituloilla ostamillaan hienoilla autoilla. Osaavat toimia "laillisesti" määräten itselleen hyvän palkan, joka otetaan yksinkertaisten ihmisten rahoista, jotka osallistuvat heidän kolehteihinsa.
        Tämä on totta.

        Kun kaikesta valitetaan. Tiedän taas meidän paikkakunnalta, että ruokakassin perässä käyvä hakee kaiken avun ja hupeltaa rahansa kaikkeen krääsään, meinaan on entinen koulukaveri.
        Kun pelastusarmeijasta ei saanut jonon ohi heti pussiaan, niin moitti, että johtaja huonosti hoitaa asiansa.
        Eli hänelle laitetaan pussukat nimellä syrjään. Toisaalta näissä jonoissa kulkee saituruuden hengessä ihmisiä, joilla on rahaa ja kaikkea, osakkeita ym. mutta jonossa siellä pussia haetaan.
        Eli kaikki tällainen avustustyö pitäisi lopettaa välittömästi ja asia hoitaa yhteiskunnassa niin, ettei ruokakassia haeta. Kun ja jos joku tulee työkkäriin ilman töitä, pitää työkkäritäti soittaa vaikka heti kunnan mestarille ja kutsua hänet paikalle ja kaverille on tarjottava työtä, vaikka laudankantoa ja siitä on maksettava palkka. Jokaisesta työstä on maksettava sellainen minimipalkka, että jokaisella olisi mistä maksaa vuokransa, pakolliset kulut ja eväs, sekä jotain huvitukseenkin, mutta tällaista leipäjonosysteemiä ei pitäisi sallia missään muodossa.
        Eli äänestetään asiat siihen kuntoon, ettei kirkkojen tehtävä ole tämännäköinen.

        Ongelma on ihmisten ahneudessa omaan hyvinvointiin ja kaikkien hyväksyntä asian tiimoilta, kun kukaan, se pussinhakijakaan ole kiinnostunut asioittensa hoitamisessa.

        Kun 1950 luvulla ns. köyhä lakkoili leipänsä perään, hänet pieksettiin poliisin toimesta ja akateeminen haukku kommariksi.
        Entä tänään, poliisi ja akateeminen lakkoilee ja miksi?, sen leipänsä takia!

        No nyt jätän teidät miettimään sitä, miksi meillä pysty yksi sukupolvi muodostamaan hyvinvointivaltiota ja tämä sukupolvi saa sen purettua.

        Jos ei kiinnosta, niin levätkäähän laakereilla ja älkääkä kiinnostuko muusta kuin pintakiillolta.
        Kyllä telkku tarjoaa ja ravintolat teille sirkushuveja, ettei kukaan kysäse asioiden perään, tärkeä on vain lautapinot ja poliitikkojen naima- asiat, mutta asian perään ei olla kiinostunut porukka ollenkaan.

        repikää vain leipäjonossa hieman asiaa eteenpäin ja alkakaa hoitaa asioita muuten kuin valittamalla joutavanpäiväisistä asioista.
        Eiköhän se leiväjakajakin ole se "heikompiosainen", ei siellä herra ole jakamassa sitä pussia, eli omiannehan siinä sorratte. Veikko Hursti, joka oli henkilökohtainen tuttuni, sanoi, että hän syö kuormasta. Kerjäsi vielä kaupungille vuokrarahat, jolla hoiti kaupungille ja yhteiskunnalle kuuluvat asiat.
        Nyt te moititte näitä Hurstin tyylisiä ihmisiä, sanoisinko, että hävetkää pikkasen kirjoittajat sanomisianne.

    • ahneus o synti

      ruoka joka niille tulee on ilmaista niille itselleenkin .

      • maailma pelastuu

        Tämä ruokakassien jako on todella hienoa ja ekologista toimintaa. Kyse on kauppojen käsiin vanhenevasta tavarasta joka jaetaan viimeisenä tai edeltävänä myyntipäivänä, vaikka ovatkin aivan hyvää ja kaikin puolin käyttökelpoista tavaraa, kaupaksi ne eivät enää mene, muutoin nämä tuotteet menisivät kaatopaikalle
        ja niihin sisältyvä työ ja materia menisisvät hukkaan ja rasittaisivat luontoa, lisäksi kauppias joutuisi maksamaan niistä jätemaksun. Pieni korvauskaan ei olisi paha jakajien suorittamasta keräily ja jakotyöstä. Joka tätä toimintaa kadehtii ei kyllä käy ihan täysillä.

      • R.H
        maailma pelastuu kirjoitti:

        Miksi aina ihmisen ensimmäinen asenne asioihin on negatiivinen. Mikäli ihminen todella tarvitsee apua tilanteeseensa, hän on kiitollinen kaikesta. Kiitollinen avusta jonka siinä tilanteessa saa. Nämä ruokakassit ovat tarkoitettu tarvitsijoille. Mikäli jollain on varaa vielä arvostella ja kritisoida toimintaa, hänellä ei todella ole tarvetta. He ovat niitä joilla jo on. He vain menevät hakemaan "liikaansa" nähdäkseen mistä voisivat arvostella. Miksi he vaivautuvat menemään tilaisuuksiin, joita vaan arvostelevat. Evankeliointitilaisuus ennen kassien jakoa on tilaisuus tarttua kiinni elämään. Arvostelijat paljastavat vain itsensä, ahneutensa ei kiitollisuuttaan. Silti kassit ovat siunattuja sisältöineen.

      • Anonyymi
        R.H kirjoitti:

        Hellarit ei evankelioi vaan käännyttää juutalaisuuteen.

      • Anonyymi

        Kauppojen ruokajåmiä mutta mitään astantajoga henkiä ei kannata hengittää

    • Jakoryhmän jäsen

      Meillä Tervajoen Adventtikirkossa on jaettu EU-ruokaa melkein kymmenen vuotta. Aina olemme maksaneet ilmoittelun seurakunnan kassasta, emmekä koskaan ole keneltäkään mitään pyytäneet, emmekä myöskään edes seuroja pitäneet alussa tai lopussa.
      Ihmiset ovat tuleet ovesta sisään, olleet rivissä hetkisen, saaneet kassinsa, allekirjoittaneet tositteen ja sitten lopuksi on sanottu, että kirjallisuutta ja lehtiä voi ottaa vapaasti mukaansa. Ne ovat valmiina pöydällä. Jotkut ottavat, jotkut eivät. Emme ole lukua pitäneet.
      Vapaus tässä on kohteliasta, monethan tulevat tosi suuren kynnyksen yli jo tullessaan yleensä kirkkoon. Jos siellä on heti vastassa tuommoinen toiminta, luulen, ettei sinne kovin heti tee mieli, vaikka nälkäkin olisi.
      Jo tulijasta näkee, millaisena hän kokee olonsa ruokajonossa. Toisille se on niin suuri häpeän paikka, että he heti livistävät tiehensä, kuin varkaissa olisivat olleet, kun se aika tulee ilman mitään suuria puheita.
      Antakaamme heille apumme, mutta antakaamme heidän tulla se hakemaan omalla tavallaan ja ilman mitään velvollisuuksia. Jumala heitä kuitenkin johtaa eteenpäin oman ahtonsa mukaan.

      • Anonyymi

        Sun pitäisi käännyttää Jeesukseen eikä juutalaisuuteen.

    • benedi

      Eih'n avustusruoka ole @mannaa taivaasta@ kuten oli laita israelin aikaan eramaassa!

      Jokuhan sen on eteenne kuskannut,..ja et ole kurkistanut sen kukkaroon,
      joka sen perille toimitti!

      Ja jos kerasivat kolehdin, niin kulkiko vieressa , vartija automaattipistoolin
      kanssa.
      Koitko epamielyttanaksi kassin saamisen, et kai.

      Mutta VAPAAEHTOISEN kolehdin koit siksi.

      • Anonyymi

        Ei helvetissä näitä eksyttäjiä. Näiden pitäisi kääntyä kristityiksi.

    • Anonyymi

      Riverissä on pakko maksaa ja siellä on myös jäsenillä pakkokymmenykset . Jos sulla on vaikka 10£ maksamatta kymmenyksistä, et pääse sisään ,koska olet velkaa . Riverissä on kuukausittain raamatun Bisnes koulutus ja mahdollisesti maksullinen kaikille. Bisnes koulutus on suunnattu yksityisyrittäjille ja siitä isommille Firmoille . Oppi-isänä toimii Rodney Howard -Browne . Hän saa myös kymmenykset ajallaan Oppipojiltaan eli Pastorit sun muut. Ja kun menet ensi kertaa tiloihin sisään, niin sinusta aletaan kuulemma heti keräämään tietoa läpäreihin , tietokoneisiin ja tätä tehdään oudosti joka kerta kun sinne mennään Jumalanpalvelukseen. Kysyvät nimet , osoitteet ja mahdolliset kaverit sieltä . Kävijöiden taloustilanteet ovat kuitenkin ne tärkeimmät . Kaikki siellä käyvät tietävät nämä asiat ja paljon muuta. Kuukausiohjelmat ovat eteisen seinillä.

      • Anonyymi

        Kymmenykset on synagogalla juutalaisuudessa lain alla. Kristityt on vapaat niistäkin voit antaa nolla tai 100.

      • Anonyymi

        ETTE ANNA RIKOLLISILLE MITÄÄN NE VIE SUN RAHAT LOPUTKIN JA VIELÄ TAVARAT ASUNNOT HUONEKALUT JUUTALAISET USKOO TAVARAAN EI JEESUKSEEN.

      • Anonyymi

        No, eipä pidä paikkaansa. Sen verran monta kertaa siellä itsekin käynyt ja niin monia sieltä tunnen, että tiedän nuo vääriksi väitteiksi.

      • Anonyymi

        ÄLKÄÄ MENKÖ SINNE KUULKAA ✡️✡️✡️✡️🦹🦹🦹kyllä nyt on katalaa pahuutta pilkkaavat. Vievät kaiken köyhiltäkin. Ei ei ei.

    • Anonyymi

      Jumalan kääntäessä katseensa pienimpien puoleen ei kannata pikkupomoista niin välittää. Niinä päivinä kääntyy Israelin kohtalo.

      • Anonyymi

        Alkuaineet sulaa kuumuudesta kohtalo ja ILM.11 :8 yksi muka rukoilija olikin Intian gurujogaaja hyi helvetti ! Kauhea ahneus vielä älä himoitsee mitään mikä on toisen omaa rikkoo lain siinä jo. Älä varasta. Huijaa hinnoissa. Ryövärien luola.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      tommoset River - "seurakunnat" pitää kiertää kaukaa.
      pelastusarmeija on ainoa , mihin täysjärkinen ihminen voi mennä.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 317
      4531
    2. Kun katsoin häntä

      Niin ajattelin että hän on niin rakas ❤️
      Ikävä
      16
      2216
    3. Mitä sanoisit kolmella sanalla

      kaivatullesi ja tunteidesi kohteelle? 🙎💝💝
      Ikävä
      188
      2046
    4. Haluisin niin

      Selvittää sun kanssa asiat. Kumpa uskaltaisin. Haluatko sinä?
      Ikävä
      107
      1456
    5. Miksi Pekkaa ei hyväksytä maailmalla julkisiin virkoihin?

      On mennyt jo monta hommaa ohitse.
      80 plus
      77
      1343
    6. Minkälainen koti

      kaivatullasi on?
      Ikävä
      74
      972
    7. Nyt mielipiteitä kehiin?

      Niin ,onko arvon kuhmolaiset teidän mielestänne kaupungin hommissa turhia työpaikkoja/työntekijöitä? Mielipiteitä tu
      Kuhmo
      57
      947
    8. IS: Paljastus - Tästä syystä Marika jätti Diilin kesken -Tilittää: "Jäi vähän karvas maku, koska..."

      Diilissä lähti yllättäen yksi kisaaja. Voi harmi, leikki loppui liian varhain… Diilissä Jaajo Linnonmaa etsii vetäjää Ka
      Tv-sarjat
      2
      889
    9. Martina miehensä kanssa Malediiveilla.

      Miksi täällä puhutaan erosta? Lensivät Dubaista Malediiveilĺe.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      119
      824
    10. Ei lumous lopu koskaan

      Kerran kun tietyt sielut yhdistyvät kunnolla, ei irti pääse koskaan. Vaikka kuinka etsit muista ihmisistä sitä jotain tu
      Ikävä
      59
      746
    Aihe