Kysyisin rahoista enemmän tietäviltä,että onko esim. harvinaisiin eurokolikoihin sijoittaminen kannattavaa pidemmällä tähtäimmellä?
kolikot sijoituskohteena?
41
2611
Vastaukset
- on on on
on on mutta vain harvinaisenpiin.
- Sijoitus vinkkejä
Edellisen kirjoittajan ytimekkääseen "on on on" ei voi muuta kuin yhtyä , itse olen sijoittanut kaikki ylimääräiset varat harvinaisempiin kolikoihin ja tuotto on lähes aina yllättänyt iloisesti . Toteutunut tuotto nyt ei tietenkään itsessään ole mikään lupaus tulevasta vaikka se keräilykohteissa usein kertookin suoraan tulevasta . Arvon nousu on usein paljon vakaampaa ja ennakoitavampaa kuin esim pörssi osakkeissa , mutta kannattaa välttää "erikois kohteita" joita vain harvat keräilevät sillä niitä on usein mahdoton realisoida ainakaan nopeasti .
Pitää myös tietää ne "sijoitus kelpoiset" kolikot joilla merkittävä arvon nousu on todennäköistä , sillä suurin osa kolikoista on sijoituksena erittäin huonoja eli arvon nousua ei ole odotettavissa . Suurin osa keräily rahoistakin on sijoituksena surkeita , keräilyn iloahan niistä voi sen sijaan tietenkin olla . Itse olen sijoittanut lähinnä kulta rahoihin ja pieni lyöntisiin euroihin, erityisesti 2 euron erikois-euroihin .
Kulta rahat ovat tuottaneet erinomaisesti kullan arvon noustua viime vuosina reippaasti, tosin nyt olen vähitellen alkanut myydä näitä pois koska monet merkit viittaavat mahdolliseen hinta kuplaan . Jotkut ovat kuitenkin sitä mieltä että inflaatio ajaa kullan hintaa vielä ylös pitkään, missä tapauksessa kulta rahat olisivat hyvä sijoitus vielä nytkin . Itse pidän näitä kuitenkin nyt jo vähän riski sijoituksena .
Myös harvinaiset 2 euron erikois-eurot ovat tuottaneet erittäin hyvin ja arvo noussut keskimäärin 20-30% vuodessa , yksittäiset kohteet jopa monin kertaistaneet hintansa lyhyessä ajassa . Näissä näen huomattavasti potentiaalia myös jatkossa koska arvo perustuu keräily arvoon eikä kullan hintaan . 2 euron erikois-lyönnit ovat maailmalla suosittuja keräily kohteita eikä varsinkaan alle 200.000 kappaleen lyöntimäärän 2 euron erikois-lyönneille edes useiden satojen eurojen tavoite-hinta ole vielä paha kun suhteuttaa lyöntimäärän Euro-alueen kokoon . Useimpia Vatikaanin ja San Marinon 2 euron erikois-euroja löytyy vielä markkinoilta noin 40-195 euron hintaan riippuen rahasta , joten hinnoilla on varaa nousta vielä reippaasti . Harvinaisin eli Monacon Grace Kelly erikois-euro nousi heti 2007 julkaisun jälkeen 50 eurosta nopeasti 300 euroon ja arvo nyt jo reilusti yli 1000 euroa , näillä moni tuttu teki mukavan tilin .
Keräilijöiden määrä kasvaa vähitellen vanhoissakin Euro-maissa , mutta hinnat lähtevät oikein kunnolla nousuun vasta sitten kun kohde alkaa loppumaan myös kauppiaiden hyllyistä ja kysyntä ohittaa tarjonnan . Pieniä merkkejä on jo nähtävissä muutamissa Vatikaanin ja San Marinon erikois-euroissa joiden hinta on tuplaantunut lyhyessä ajassa , kovempaa nousua varmaan nähdään vasta tulevina vuosina .
Vaikka hinnat todennäköisesti sen kun nousevat niin tärkeää on myös osto-hinta eli kannattaa vertailla hintoja ennen suurempia ostoksia . Myös varovaisuus kannattaa eli tuote ensin käteen ja maksu vasta sitten !!! - Seniorin näkemyksiä
Sijoitus vinkkejä kirjoitti:
Edellisen kirjoittajan ytimekkääseen "on on on" ei voi muuta kuin yhtyä , itse olen sijoittanut kaikki ylimääräiset varat harvinaisempiin kolikoihin ja tuotto on lähes aina yllättänyt iloisesti . Toteutunut tuotto nyt ei tietenkään itsessään ole mikään lupaus tulevasta vaikka se keräilykohteissa usein kertookin suoraan tulevasta . Arvon nousu on usein paljon vakaampaa ja ennakoitavampaa kuin esim pörssi osakkeissa , mutta kannattaa välttää "erikois kohteita" joita vain harvat keräilevät sillä niitä on usein mahdoton realisoida ainakaan nopeasti .
Pitää myös tietää ne "sijoitus kelpoiset" kolikot joilla merkittävä arvon nousu on todennäköistä , sillä suurin osa kolikoista on sijoituksena erittäin huonoja eli arvon nousua ei ole odotettavissa . Suurin osa keräily rahoistakin on sijoituksena surkeita , keräilyn iloahan niistä voi sen sijaan tietenkin olla . Itse olen sijoittanut lähinnä kulta rahoihin ja pieni lyöntisiin euroihin, erityisesti 2 euron erikois-euroihin .
Kulta rahat ovat tuottaneet erinomaisesti kullan arvon noustua viime vuosina reippaasti, tosin nyt olen vähitellen alkanut myydä näitä pois koska monet merkit viittaavat mahdolliseen hinta kuplaan . Jotkut ovat kuitenkin sitä mieltä että inflaatio ajaa kullan hintaa vielä ylös pitkään, missä tapauksessa kulta rahat olisivat hyvä sijoitus vielä nytkin . Itse pidän näitä kuitenkin nyt jo vähän riski sijoituksena .
Myös harvinaiset 2 euron erikois-eurot ovat tuottaneet erittäin hyvin ja arvo noussut keskimäärin 20-30% vuodessa , yksittäiset kohteet jopa monin kertaistaneet hintansa lyhyessä ajassa . Näissä näen huomattavasti potentiaalia myös jatkossa koska arvo perustuu keräily arvoon eikä kullan hintaan . 2 euron erikois-lyönnit ovat maailmalla suosittuja keräily kohteita eikä varsinkaan alle 200.000 kappaleen lyöntimäärän 2 euron erikois-lyönneille edes useiden satojen eurojen tavoite-hinta ole vielä paha kun suhteuttaa lyöntimäärän Euro-alueen kokoon . Useimpia Vatikaanin ja San Marinon 2 euron erikois-euroja löytyy vielä markkinoilta noin 40-195 euron hintaan riippuen rahasta , joten hinnoilla on varaa nousta vielä reippaasti . Harvinaisin eli Monacon Grace Kelly erikois-euro nousi heti 2007 julkaisun jälkeen 50 eurosta nopeasti 300 euroon ja arvo nyt jo reilusti yli 1000 euroa , näillä moni tuttu teki mukavan tilin .
Keräilijöiden määrä kasvaa vähitellen vanhoissakin Euro-maissa , mutta hinnat lähtevät oikein kunnolla nousuun vasta sitten kun kohde alkaa loppumaan myös kauppiaiden hyllyistä ja kysyntä ohittaa tarjonnan . Pieniä merkkejä on jo nähtävissä muutamissa Vatikaanin ja San Marinon erikois-euroissa joiden hinta on tuplaantunut lyhyessä ajassa , kovempaa nousua varmaan nähdään vasta tulevina vuosina .
Vaikka hinnat todennäköisesti sen kun nousevat niin tärkeää on myös osto-hinta eli kannattaa vertailla hintoja ennen suurempia ostoksia . Myös varovaisuus kannattaa eli tuote ensin käteen ja maksu vasta sitten !!!Erikois-eurot ovat varmaan varmimpia jos sijoitusmielessä keräilee, ainakin alle 150.000 kappaleen lyöntimääräiset 2-euroset tulevat kasvattamaan arvoaan reippaasti. Ja Euroon liittyvät maat lisäävät intohimoisten euro-keräilijöiden määrää vielä entisestään, lisäksi Euro alkaa vähitellen kiinnostaa keräilykohteena yhä suurempaa keräilijöiden joukkoa ympäri maailman varsinkin aina kun sen "kriiseistä" uutisoidaan. Sitäpaitsi useimmilla keräilijöillä kestää aikaa ennenkuin innostuvat uusista aiheista, monet keräilijöistä alkavat vasta vähitellen kiinnostua tästä uudesta valuutastamme...
- ,
Seniorin näkemyksiä kirjoitti:
Erikois-eurot ovat varmaan varmimpia jos sijoitusmielessä keräilee, ainakin alle 150.000 kappaleen lyöntimääräiset 2-euroset tulevat kasvattamaan arvoaan reippaasti. Ja Euroon liittyvät maat lisäävät intohimoisten euro-keräilijöiden määrää vielä entisestään, lisäksi Euro alkaa vähitellen kiinnostaa keräilykohteena yhä suurempaa keräilijöiden joukkoa ympäri maailman varsinkin aina kun sen "kriiseistä" uutisoidaan. Sitäpaitsi useimmilla keräilijöillä kestää aikaa ennenkuin innostuvat uusista aiheista, monet keräilijöistä alkavat vasta vähitellen kiinnostua tästä uudesta valuutastamme...
Jos halvalla saat , niin pitäshän niistä saada myöhemmin nimellisarvon verran , muuten en tuollaista keinottelua ymmärrä.
- Osinko-Simo
, kirjoitti:
Jos halvalla saat , niin pitäshän niistä saada myöhemmin nimellisarvon verran , muuten en tuollaista keinottelua ymmärrä.
Tuo "halvalla" on kääpiövaltioissa yleensä parhaassakin tapauksissa yli kymmenkertainen hinta verrattuna nimellisarvoon... ja arvot senkun nousevat. Jotkut kutsuu keinotteluksi ja toiset sijoittamiseksi, aika hemmetin tuottavaa keräilyä sanon minä.
- Taivahan tosi
Osinko-Simo kirjoitti:
Tuo "halvalla" on kääpiövaltioissa yleensä parhaassakin tapauksissa yli kymmenkertainen hinta verrattuna nimellisarvoon... ja arvot senkun nousevat. Jotkut kutsuu keinotteluksi ja toiset sijoittamiseksi, aika hemmetin tuottavaa keräilyä sanon minä.
Tässä kun on viime vuosina seurannut hintojen nousua niin vähän sapettaa että tuli välillä lopetettua tuo Vatikaanin ja Monacon eurojen keräily. Aloitin äskettäin kyllä uudelleen mutta Monacon ja Vatikaanin eurot on kallistuneet melkoisesti. (tai ei ne tavallaan sinänsä kovin kalliita ole vieläkään jos miettii miten vähän niitä on tehty)
Toisaalta se on juuri se hyvä puoli tässä keräilyssä että harrastus ja säästäminen yhdistyvät kivasti kun kokoelman arvo karttuu selvästi paremmin kuin mitä karttuisi monen rahaston tai muun sijoituksen arvo...
- Vinkkejä please!
Mitkäs kohteet ovat tällä hetkellä niitä lupaavimpia tuotto-odotusten suhteen eli halpoja suhteessa tavoitehintaan? Itsekin viime vuosina panostanut joihinkin euro-kohteisiin mutta lisävinkit aina tervetulleita, esim. mistä näitä saisi kaikkein halvimmalla?
- Sijoitus-vinkkejä
Ei tämä rakettitiedettä ole, helppoa rahaa monille sijoittajille kylläkin.
Parhaat sijoituskohteet löytää vertailemalla esim. lyöntimäärältään ja luonteeltaan samanlaisia kohteita. Jos joku on selvästi halvempi kuin muut vastaavat, se voi olla hyvä ostokohde. Esim. San Marinon erikois-euroissa voi vertailla eri vuosien hintoja, vanhempien vuosien hinnat antavat hyvin osviittaa siitä mihin myös seuraavien vuosien hinnat todennäköisesti vähitellen asettuvat. Hinnat ovat nousseet kaikkien kohdalla selvästi ja uusimmat ovat vielä yli puolet halvempia kuin vuodet 2004-2005. Näinollen uusimmilla 40-50 euron hintaisilla kohteilla on luultavasti helppo tuplata rahansa muutamassa vuodessa, eli alle 60 euron hinnoilla niissä on vielä hyvä ostotilaisuus.
Hinnat nousevat kuitenkin yleensä arvaamattomasti ja usein noususta suurempi osa tapahtuu yllättävinä pyrähdyksinä kuin tasaisena nousuna. Rahansa on voinut kyllä usein moninkertaistaa vuosien sijaan muutamassa viikossakin, jos on sattunut ostamaan oikeaan aikaan.
Samanlaisissa kohteissa voi olla joku suosittu teema, joka nostaa hintaa suhteessa muihin samanlaisiin kohteisiin. Esim. Vatikaanin 2005 erikois-eurossa on Kölnin katedraali, jonka vuoksi raha on suosittu Saksassa ja kysyntä on nostanut hinnan noin 40 eurosta jo yli nelikertaiseksi eli noin kaksinkertaiseksi verrattuna vuosien 2004 ja 2006 erikoiseuroihin. Tulevasta hintakehityksestä on vaikea sanoa koska hinta on jo korkealla, toisaalta esim. tuo Vatikaani 2004 on vielä erittäin edullinen suhteessa myöhempiin vuosiin.
Arvonnousun potentiaali syntyy siitä, että tulevaisuudessa kysyntä ylittää tarjonnan. Eli pienet lyöntimäärät suosituissa keräilykohteissa kuten 2 euron erikoislyönneissä ovat lupaava merkki, parhaana esimerkkinä Monacon 2007 Grace Kelly jonka hinta nousi 50 eurosta muutamassa kuukaudessa yli 200 euroon. Nyt hinta on jo reilusti yli 1000 eurossa mutta nousu toistaiseksi vähän tasaantunut kun kauppiaat ovat myyneet omiaan pois. Varastojen tyhjentyessä hinta lähtee taas melko varmasti selvään nousuun kun näitä ei riitä halukkaille, eli Grace Kelly alkaa olla taas varsin mielenkiintoinen ostokohde niin kauan kun sitä löytää alle 2000 euron hintaan.
Siinä missä alle 300.000 kappaleen lyöntimäärä tekee 2 euron kolikoista usein erittäin kiinnostavan sijoituskohteen, sitä suuremmissa lyöntimäärissä korkeampi hinta kuitenkin on yleensä merkki hintakuplasta. Esim. Suomen 2004 erikoisrahaa eli "risurahaa" on lyöty miljoona, eli kyseessä ei todellakaan ole harvinaisuus jota ei riittäisi kaikille. Korkeampi hinta selittyy ainoastaan sillä, että rahaa on jossain jemmassa eikä hinta tule alas ennenkuin jemmassa olevat kappaleet tulvivat markkinoille. Vastaavia esimerkkejä on paljon, ja vasta hintakuplan puhjetessa hinta romahtaa oikealle tasolleen oltuaan ensin kohtuuttoman korkealla. Yli 4 euron hinnoilla ei "risurahoja" voi suositella kuin myymään, koska yli 4 euron hinta on aivan liian korkea suhteessa lyöntimäärään.
Tällä hetkellä erityisen edullisia ovat mm. kaikki Vatikaanin ja San Marinon kahden euron erikoislyönnit, joiden hinnat ovat jo jonkin aikaa finanssikriisin jälkimainingeissa polkeneet paikallaan. Lyöntimäärät kaikissa niin pieniä että patoutunut hintojen nousu voi käynnistyä milloin vaan, kun tavara loppuu suuremmilta kauppiailta. Hinnat ovat vielä niin edullisia suhteessa lyöntimääriin, että hinnoilla on varaa nousta reilusti, lyhyessäkin ajassa.
Myös Monacon 2 euron kolikot ovat erittäin edullisia suhteessa niiden lyöntimääriin, niin vanhemmissa Rainier-kakkosissa kuin erityisesti uusissa Albert-kakkosissa joita on lyöty toistaiseksi erittäin niukasti. Noin 20-30 euron kappalehinta tekee näistä erittäin lupaavan sijoituskohteen, riskiä hintojen laskusta ei juuri näillä hinnoilla ole mutta nousuvaraa reilusti. Näissä hyvä puoli myös helppo säilytys, koska irtokolikoita mahtuu pieneen tilaan paljon enemmän kuin kansioissa tulevia 2 euron erikoislyöntejä.- Sijoitus-vinkkejä 2
Kultarahat ovat vähän kysymysmerkki, ne kun ovat olleet hyvä sijoituskohde niin kauan kuin kullan hinta on noussut kovaa vauhtia. Mikään nousu ei tietenkään voi jatkua ikuisesti ja nyt hinnat ovat niin korkealla että monet veikkaavat seuraavat liikkeen olevan romahdus kultakuplan puhjetessa. Monet sijoittajat ovat siksi alkaneet vähentää kultasijoituksiaan, mikä voi sekin vauhdittaa hintojen laskua kun se viimein alkaa.
Hopearahat eivät enää kiinnosta keräilijöitä eli niitä painaa pienenevä kysyntä, niistä on siksi usein vaikea päästä eroon ostajien puuttuessa. Siksi hopean markkinahinnan nousukaan ei riitä tekemään näistä kiinnostavaa sijoituskohdetta, toisaalta hopean markkinahinta on niin korkea että se helpottaa nyt jonkin verran hopeisten juhlarahojen myyntiä juuri nyt.
Keräilyrahat ovat kyllä loistava sijoituskohde kunhan tietää mitä tekee, sama tietenkin pätee kaikkiin sijoituskohteisiin eli pörssiosakkeissakin voi kokematon tunari menettää helposti omaisuutensa. Keräilyrahoissa on kuitenkin paljon enemmän ennustettavuutta kuin monissa muissa sijoituskohteissa, ja markkinahinnoissa on paljon selvemmät ja vahvemmat nousutrendit.
Riskiä hintojen laskusta ei toisaalta ole monissa pienten lyöntimäärien keräilyrahoissa juurikaan, koska niistä on jo nyt pulaa ja eurojen keräily on niin vahvasti kasvava harrastus että kysyntää riittää aina. Samaa ei voi sanoa monista keräilyn kohteena olevista rahoista kuten harvinaisimmista 2 euron erikoislyönneistä, nousevat hinnat tekevät niistä yhä kalliimman harrastuksen.
Toisaalta eurokohteiden kysyntä voi kasvaa merkittävästi entisestään niin nousevan tulotason kuin uusien euromaidenkin myötä, joista voi kilahtaa keräilyrahoihin sijoittavalle mukavia yllätystuottoja koko muun tuoton päälle.
- Kysymys223
Mitenkäs tämä uusi Monakon hää-kaksieuronen, tuleeko siitä uusi Grase Kelly?
- Vastaus sulle
On tainnut tulla jo, hinnat meinaan nousseet joka päivä. Mitä kattelin huuto.netistä viikonloppuna oli hinnat 200 euron molemminpuolin, nyt ei taida enää sillä saada mistään. Näillä kauppiailla vissiin vielä myynnissä:
http://www.kolumbus.fi/mjk/eurot/
http://www.matinmarkka.com/ - Monacon juhlaraha
Kyllä Monacon hää-juhlarahan hinta nousi tuon 200 euron yli jo ajat sitten... itse tilasin 259 eurolla mutta ei näitä tahdo enää alta 300 euron saada ellei tilaa ulkomailta esim. Ebayn kautta.
- Monacon kakkoset
Hintakilpailu on kyllä pitänyt toistaiseksi hintojen nousun aisoissa Monacon uusissa hää-juhlarahoissa, niitä on nyt hyvä ostella kun Suomestakin saa vielä kohtuuhintaan.
Ei se Grace Kellynkään hinta vielä ensimmäisenä vuotena noussut kuin jonnekin 300-400 euron tietämille, toisenakin vuotena hinta taisi pyöriä vasta jossain 600-700 eurossa...- Liian kallis mulle:(
Nyt ollaan jo yli tonnissa ja hinta lähtenyt taas nousuun...
- 2 eurojen keräilijä
No hyvä niin..... kerrankin keräilijällä on ostotilaisuus vähän pidempään eikä tarvi harmitella että juna meni ohi kuten mulle kävi sen Grace Kellyn kanssa....
Pitää kattoo paljonko seuraavasta tilipussista jää laskujen jälkeen, kyllähän noita Monakon hää juhlarahoja varmaan vielä muutama tulee osteltua. - Kullan tulevaisuus?
Monacon ja Vatikaanin eurot voivat olla hyviäkin sijoituskohteita mutta ainaskaan kultarahat tai hopearahat eivät sitä taida olla kun näitä lueskelin:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9711366
http://keskustelu.suomi24.fi/node/891027
Vai mitä mieltä muut ootte, voiko kullan hinta nousta edelleen vai onko siinä riski että voi romahtaa takavuosien tasolle? Kattelin vaan käppyröitä ja huomasin että vaikka kullan hinta romahtaisi puoleen nykyisestä niin se olisi vieläkin noussut reilusti kymmenen vuoden tähtäimellä... eli aika huiman korkealla se kullan hinta nyt on historiallisesti hintoja tarkastellen.- Kultainen härkä
Yhden kultaunssin tuottaminen maksaa jo itsessään 400€ kieppeillä eli romahduksenkaan sattuessa hinta tuskin voi laskea mahdottomia.
- Tosiasioita...
Kultainen härkä kirjoitti:
Yhden kultaunssin tuottaminen maksaa jo itsessään 400€ kieppeillä eli romahduksenkaan sattuessa hinta tuskin voi laskea mahdottomia.
Ei se 400€ todellakaan ole välttämättä mikään pohjahinta kultaunssille, jos markkinat joskus heräävät siihen tosiasiaan että kultaa on maailmassa monisata-kertaisesti suhteessa todelliseen tarpeeseen. Kullan arvo perustuu aina puhtaaseen spekulaatioon ja oletukseen siitä että kultaa hamstrataan tulevaisuudessakin. Tälle ei kuitenkaan ole mitään takeita, vaan kullan hinta voi nousta ja laskea yleisten (inhimillisten) markkinatuulten vaikutuksesta ihan mielin määrin, ylös tai alas.
Kulta on erittäin riskialtis sijoitus eikä itsessään tuota mitään, en oikein ymmärrä miksi kukaan "sijoittaisi" rahaa pelkkään metalliin. Metallikaivoskin sentään tuottaa lisää kyseistä metallia, mutta pelkkä metalli ei synnytä metallia lisää...
- "Ikuinen" jääpatsas?
Niinpä niin... jos hinta romahtaisi tuolle tasolle (eikä yhtään sen alle) tarkoittaisi sekin jo arvon tippumista kolmas-osaan nykyisestä.
Eikä mikään takaa etteivätkö markkinahinnat voisi tippua enemmänkin, alle tuotantokustannusten, varsinkaan tällaisissa spekulatiivisissa raaka-aineissa kuten kulta jolle ei löydy yhtä todellista tarvetta kuten esim. öljylle jota käytetään. (sen sijaan että sitä ostettaisiin lähinnä pöytälaatikkoon ja holveihin...)
Aika monen tarpeellisemmankin metallin kohdalla ovat tuottajat eli kaivosfirmat kuilun partaalla kun raaka-ainehinnat tippuneet valmistuskustannusten tasolle... - sampsa-
Luin koko keskustelun läpi hartaasti, ja opettelumielellä. Itseltä sattuu löytymään joitain "harvinaisuuksia", kuten suomen 2001vm 2-centtisiä, ja 1-centtisiä.
Mikä kuitenkin kiinnostaisi, on tuo vm-2002 2-euron raha. Onko sille todellakin odotettavissa kaiken hypetyksen kattavaa hinnan nousua, vai onko se vain "suuren yleisön aikaansaama urbaanilegenda?" - Pekka-48
Kyllä oletettavissa on jossain vaiheessa rajukin arvonnousu.
Arvioisin, että tällä hetkellä tuoomoisesta 2-euron kolikosta saattaisi saada n.50 euroa, mutta jo viiden vuoden kuluttua arvo hyvinkin kymmenkertaistuu.
Tämä arvio n.40 vuoden nummismaatikon kokemuksella.- Yksinkertaista
Ehkä vähän optimistinen arvio tuo yllä oleva, mutta kyllä Euro-valuutta on niin merkittävä valuutta että monet eurokolikot tulevat vielä nousemaan arvossa huimasti. Euron merkitys sitä paitsi maailmassa vaan kasvaa koko ajan, sen verran nuori valuutta vielä tässä vaiheessa että alkusoittoa kaikki vielä.
Perus-sääntö: Mitä harvinaisempi, sitä kovempi arvonnousu!
- Rahamies
Kaikkein tärkeintä on ostaa oikealla hinnalla.
Toiseksi tärkeintä on ostaa oikeita tuotteita.
Esimerkiksi Suomen Monetalla myyntihinnat ovat aina pilvissä vanhoissakin rahoissa jos niitä vertaa esim. numismaatikkojen huutokaupoissa myytäviin ja yleensä parempikuntoisiin tuotteisiin. Ylihintaan ostetusta on vaikeaa saada edes omiaan takaisin.
Lisäksi oikeiden käyttörahojen sijaan myydään (Suomen Moneta) monenlaisia pelkkää tyhmien ihmisten rahastamista varten lyötyjä kultarahoja, erilaisia mitalleja ja jopa kultaharkkoja. Tuota rahastuskrääsää on Monetan nettisivut täynnä ja täytyy olla todella yksinkertainen jos niihin sortuu. No yksinkertaisia 'keräilijöitä' Suomi on kyllä pullollaan kuten Monetassa hyvin tiedetään.
Noiden keräilijöiden tyhmyys paljastuu aina siinä vaiheessa kun yrittävät myydä noita 'keräilytuotteita' johonkin. Kukaan toinen joka ei ole haksahtanut tuohon monetalaiseen bulkkiin ei maksa siitä edes metallin hintaa.
Vinkki: jalometalliin sijoittavan kannattaa laittaa rahansa aitoihin sijoitusharkkoihin (kolme kertaa halvempia kuin Monetan moska) noiden epämääräisten ylihintaisten prenikoiden ja pääsiäissaarilla lyötyjen tekorahojen sijaan. Luottakaa lisäksi numismaatikkojen antamaan hintatasoon vanhojen rahojen suhteen. Sanotaan että tyhmä ei ole se joka pyytää vaan se joka maksaa. - Sijoittaja-keräilijä
Tämä keskusteluketju on muuten harvinaisen laadukasta luettavaa, perustietoa jokaiselle sijoittajalle tai keräilijälle joka miettii mihin kannattaa rahansa laittaa. Kiitokset kaikille kirjoittajille kokemuksista ja asian avaamisesta muillekin...
- Dataa saatavilla?
Mä törmäsin tähän keskusteluun vasta nyt vaikka oon näitä kolikko-aiheisia kirjoituksia aina suurella mielenkiinnolla lueskellut. Tosi kiinnostavia pointteja ja analyysiä nk. "sijoitus-keräilystä"!
Yksi kysymys kuiteskin alkoi askarruttamaan, nimittäin tarkemmat tiedot eri vuosien erikois-eurojen huutokauppahinnoista ja markkinatilanteesta. Löytyykö mistään luotettavaa tietoa (tilastoja) hintakehityksestä tai esim. myyntimääristä huutokaupoissa? Niistä kun voisi vähän päätellä miten vähän kutakin kolikkoa liikkuu markkinoilla
- Sijoitus-analyytikko
Lueskelin juuri koko ylläolevan keskustelun läpi suurella mielenkiinnolla ja sain vahvistusta omille varovaisille näkemyksilleni. Olen sijoittanut mm. taiteeseen ja vanhoihin suomalaisiin rahoihin, mutta nämä uudemmat eurot ovat vielä vähän hepreaa vaikka niistäkin olen alkanut vähitellen kiinnostua.
Veljenpoika on töissä alalla ja hänen kanssaan olen myös käynyt keskusteluita, ja harvinaisemmat 2 euron kolikot vaikuttavat erittäin kiinnostavilta sijoituskohteina. Vähän hämmästyttää miksi hinnat liikkuvat vieläkin niin edullisella tasolla, vaikka kyseessä on yksi maailman suurimmista valuutoista. Onko Euro sittenkin vielä niin "nuori" että sen keräily on yhä lapsenkengissä?
Varovaisesti olen alkanut ostella sellaisia eurosarjoja joiden lyöntimäärä on korkeintaan muutamia kymmeniä tuhansia, sekä sellaisia 2 euron erikoisrahoja joita on lyöty korkeintaan parisataa tuhatta kappaletta. Eli toisin sanoen tietenkin Vatikaania, Monacoa ja San Marinoa. Moni asioista hyvin perillä oleva on ollut sitä mieltä että näiden hinnoissa on valtava nousupotentiaali, he ovat perustaneet näkemyksensä laajempaan kokemukseen ja tietämykseen keräilyrahoista maailmanlaajuisesti.
Erityisesti tuli mieleeni kysyä onko kenelläkään tietoa sijoittaako mikään sijoitusrahasto vielä näihin harvinaisempiin eurokolikoihin? Epäilemättä hinnat lähtevät nousuun jo taloudellisen epävarmuudenkin hellittäessä, mutta kovin nousu on tietenkin luvassa sitten kun suuremmat sijoituspääomat alkavat virrata näihin. - Malttia, ystävät
Uuden valuutan keräily ei ilmesty tyhjästä hetkessä vaan kestää kymmeniä vuosia ennenkuin harrastus vakiintuu suhteessa esim. harrastajien määrään. Kansallisten valuutoiden vaihduttua Euroon monet vanhemmat keräilijät lopettivat ja vasta uuden sukupolven myötä nousee alan harrastajien määrä vähitellen omalle "normaalitasolleen".
Tämä vaikuttaa esim. harvinaisten eurokolikoiden hintoihin, joiden nousu voi jatkua jopa 10-30v ennenkuin nousu tasaantuu ja hinnat vakiintuvat. Tämä tarkoittaa että hinnat voivat välillä polkea paikallaan tai jopa laskeakin, vaikka keskimäärin hinnat nousevatkin selvästi.
Nopeitakin nousuja voi silti tulla jos pikavoittoja haluaa, mutta ennemmin näkisin harvinaiset eurot vähintään 5-10 vuoden sijoitusperspektiivin vaihtoehtona.- Uudet euromaat
Keräilyn lisääntymiseen vaikuttaa voimakkaasti myös uusien maiden tulo valuuttaunioniin, jolloin uusia keräilijöitä tulee lyhyessä ajassa aina kokonaisen maan verran.
Nämä vuoden-kahden pituiset kysyntäpiikit vaikuttavat hintoihin lyhyellä aikavälillä erityisesti jos on kyseessä iso maa, ja hintojen nousu voi keskittyä tällaisiin murrosvaiheisiin.
Varsin tuottoisa harrastus joka tapauksessa, ainakin jos keskittyy kaikkein harvinaisimpiin erikois-kakkosiin ja eurosarjoihin.
- Kyselen vaan...
Miten hintoihin vaikuttaa jos Kreikka jäisi pois Eurosta? Vai onko mitään vaikutusta?
- Monia tekijöitä
Yllättäen myös korkotaso vaikuttaa hintakehitykseen. Isot tukkurit hinnoittelevat omat kustannuksensa tukkuhintoihin, eli lainarahan kallistuessa myös hinnat nousevat nopeammin kuin näin nollakorkojen aikana.
Isoilla rahakauppiailla on monissa harvnaisemmissa kohteissa (pikkuvaltioiden erikoiseurot ja rahasarjat) usein monopoli tai vähintäänkin "tukeva positio" jonka turvin hintoja on helppo nostaa varsinkin talousnäkymien parantuessa kun keräilijät uskaltavat vähitellen taas avata kukkaroiden nyörejään... viimeiset pari vuotta ei ole ollut varaa nostaa hintoja kun markkinoilla on pyörinyt iso joukko keräilijöitä jotka syystä tai toisesta ovat myyneet pois kokoelmiaan. - Kiinnostava aihe!
Erittäin mielenkiintoinen aihe ja kiva oli lukea ylläolevia kommentteja. Olen aloittelija ja vähän harmittaa että olen vasta nyt lähdössä mukaan, sen verran olen seurannut jo useamman vuoden ajan hintoja että on alkanut kiinnostaa eurot sijoituskohteena.
Muihin sijoituskohteisiin olen sijoittanut kyllä jo pidempään eikä lopputulos ole ollut läheskään yhtä hyvä kuin olisi ollut harvinaisissa euro-kakkosissa, kyllä näihin olisi kannattanut hajauttaa sijoituksia koko ajan. Mutta parempi aloittaa myöhään kuin ei milloinkaan... - Rahasto-sijoituksia?
Tästä oli jo puhetta jossain toisessakin keskusteluketjussa jota en nyt löydä mistään, mutta löytyykö vielä mitään rahastoa joka sijoittaisi harvinaisiin eurokolikoihin? Esim. taiteeseen, kultarahoihin ja harvinaisiin dollarikohteisiin sijoittavia rahastojahan on jo mutta harvinaisiin eurokolikoihin ei taida vielä mikään rahasto keskittyä?
- Itse pitää toimia...
Menee vielä aikaa ennenkuin löytyy tarpeeksi sijoittajia näille markkinoille että mitään sijoitusrahastoja syntyisi. Toisaalta näillä tekevät nyt parhaita voittoja ne yksityiset ketkä tajuavat näihin rahaa laittaa kiinni. Jopa nyt vaikeina aikoina on päässyt helposti 15% vuosituottoihin ja ylikin, ei voi valittaa...
- Lyöntimäärä A ja O
Kannattaa sijoittaa suoraan, sijoitusrahastoissa hallinnointikulut vaan söisivät tuottoa. Parhaita kohteita on harvinaisimmat 2 euron erikoisrahat, kannattaa katsoa suoraan lyöntimääriä ja ostaa vaan sellaisia joissa lyöntimäärät alle 200.000kpl. Sitä isommat lyöntimäärät eivät kannata, hinnat tulevat tuskin koskaan nousemaan merkittävästi.
- Suora sijoitus paras
Sitäpaitsi rahastoissa on sen verran kuluja, että kyllä eurokolikoihin kannattaa sijoittaa ihan suoraan. Harvinaisimmat erikois-lyönnit 2e eivät paljon tilaa vie ja sopivat hyvin vaikka pankkilokeroon, ja niissä sijoituksen arvo on ainakin tähän asti kehittynyt erittäin suotuisasti mitä olen oman kokoelman arvonkehitystä seurannut.
- Sijoitus JA keräily
Kyllä sijoituskeräilyn yksi herkullisuus on että voi ihailla kohteita halutessaan, vaikka rahastossa helpommalla pääsisikin.
- Keräilyn iloja
Ja varsinkin nämä pienvaltioden (Monaco, Vatikaani, San Marino) ovat tosi komeita omissa alkuperäiskansioissaan, kyllä niitä kelpaa katsella jos ne on kokoelmaansa saanut hankittua. Mä kerään vain näitä pienvaltioita, jätän tusinavaltiot muille...
- Mikä noussut eniten?
Keräilyn iloja kirjoitti:
Ja varsinkin nämä pienvaltioden (Monaco, Vatikaani, San Marino) ovat tosi komeita omissa alkuperäiskansioissaan, kyllä niitä kelpaa katsella jos ne on kokoelmaansa saanut hankittua. Mä kerään vain näitä pienvaltioita, jätän tusinavaltiot muille...
Minäkin kerään ainoastaan noita harvinaisempia eurokolikoita, arvot nousevat niissä koko ajan. "Tavalliset" eurokolikot tulevat aina pysymään pelkästään nimellisarvon arvoisina, siksi kerään ainoastaan Vatikaanin, Monacon ja San Marinon eurokolikoita.
Onko joku selvillä mikä 2 euron juhlaraha on noussut eniten jos vertaa lyöntivuoden hintaan? - kovaa nousua on
Mikä noussut eniten? kirjoitti:
Minäkin kerään ainoastaan noita harvinaisempia eurokolikoita, arvot nousevat niissä koko ajan. "Tavalliset" eurokolikot tulevat aina pysymään pelkästään nimellisarvon arvoisina, siksi kerään ainoastaan Vatikaanin, Monacon ja San Marinon eurokolikoita.
Onko joku selvillä mikä 2 euron juhlaraha on noussut eniten jos vertaa lyöntivuoden hintaan?En tiedä mikä noista on noussut eniten mutta kaikki Vatikaanit, San Marinot ja Monacot kyllä nousseet hinnoissa reippaasti. Kallistuminen luokkaa 10% per vuosi ja enemmänkin.
Vatikaania saanut usein lyöntivuotena noin 50 eurolla, nyt hinnat kalleimmissa Vatikaaneissa jo 200 euron hujakoilla.
Grace Kellystä maksoin 300 euroa lyöntivuotena 2007 ja nyt siitä pyydetään jo lähes 2000,- ja enemmänkin, tuskin montaa vuotta niin pyydetään jo 3000,-.
Kyllä näihin kelpaa sijoittaa.
- Valaiskaa vähän
Hei, olisin kysynyt pari juttua näistä Vaticaanin ja Monacon rahasarjoista. Mikä ero on "BU" ja "PROOF" laaduilla ja kumpi kandeisi mielestänne hankkia? Varmaan täysinäiset sarjat tulevat huokeammaksi kuin jos ostaisin ne kolikot yksitellen? Ja löytyykö mistään valokuvia näistä erilaisista kansioista ja rasioista että näkisi eron ihan käytännössä kun samalta vuodelta en tarvii montaa eri laatua?
Olen myös kuullut että ainakin jommalla kummalla olisi vielä useampi ihan erilainen kolikkosarjakin, löytyisikö jostain lista kaikista Vaticaanin ja Monacon sarjoista ja niiden arvoista?- Maku-asia
BU-laatu vie yleensä vähemmän tilaa ja on yleisemmin kerätty, Proof-laatu on yleensä hienomman näköinen ja harvinaisempi. Ihan omasta mausta kiinni kumpaa keräilee, osa keräilee kummatkin sijoitusmielessä.
Netistä löytää tietoa enemmänkin, mutta Vatikaanilla ja Monacolla ilmestyy aina uusi kolikkosarja hallitsijan (tai Paavin vaihtuessa). Vatikaanilla on jo neljä täysin erilaista eurosarjaa ja Monacolla kaksi.
Eurojen keräilijät yleensä hankkivat vähintään yhden kappaleen jokaista sarjaa tai sitten sarjan jokaiselta vuodelta. Moni keräilijää satsaa vähän enemmän juuri Vatikaaniin ja Monacoon eli hankkivat kaikki vuodet, koska näissä arvot nousevat eniten eli ne ovat sijoitusmielessäkin hyviä hankintoja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä521916Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1651668Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701398Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2411347Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2191278Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3381163- 1281155
- 781106
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3151075Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2271067