Helluntailaisuus vs.Ateismi

Ajankohtainen aihe AINA, Suomessa..Jokainen uskovainen, joka elää vähääkään tässä todellisuudessa, käsittää sen, sillä me suomalaisethan emme yleensä käy kirkossa kuin pakollisina juhlapyhinä, jos silloinkaan. Ehtoollisellemenokaan ei ole meille edes se uskon osoitus vaan enemmänkin kohteliaisuutta saarnamiestä kohtaan. Me olemme sivistynyttä kansaa ja me osaamme kunnioittaa toisen uskoa.
Me tosin kastatamme lapsemme kirkkoon kuuluviksi, mutta emme usko että lapsi sillä muuttuu taivaskelpoiseksi.

-Minä henk.koht.olen kasvanut perheessä, jossa äiti on ollut uskossa, mutta isä on ateisti. Henk.koht.ymmärrän heitä kumpaakin. Ymmärrän myös uskon vaikuttaneen heidän ammatinvalintoihinsa.
Isä on lestadiolaisperheestä, mutta kun rukouksista huolimatta ei saanut polkupyörää niin tuo usko kuihtui. Hän on rakennusinsinööri(ilman diblomeita..) Äiti taasen on työskennellyt lasten parissa ja ollut keittiöllä emäntänä(ja kiittää siitä Herraa..). Kumpikaan heistä ei ole seurakunnissa käyvää sorttia. He ovat lahkoja ja lahkoontumisia vastaan. Samoin olen minä.

Helluntailaisuus on lahko. Tiedän, että se on sellainen lahko, jossa opetetaan, että helvetti on totta. Jos ei usko ja tee parannusta ja mene kasteelle, tuhoutuu. Mihin tämä oppi oikein pohjautuu?

Minä veikkaan, että 90% Suomen kansasta on ateisteja. Teille hellarit kysymys: uskotteko todella olevanne Jumalalle tärkeämpiä kuin ns.tavikset? MIKSI tahdotte, että ateisti kääntyy uskoon??

Lukekaahan tuo linkki myös... Jos ette jaksa niin tässä se mikä minussa on tuossa oleellisinta:
"Negatiivinen ateismi= uskon puutetta Jumalaan tai jumaliin, mutta josta puuttuu niiden nimenomainen kieltäminen."

http://fi.wikipedia.org/wiki/Ateismi
9301
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Ensinnäkin helluntailaisuus ei ole lahko sen enempää kuin luterilaisuus. Kummankin liikkeen kohdalla on kyse historiallisesta kehityksestä. Apostolisen tunnustuksen mukaisesti uskotaan Jeesuksen neitseellinen syntymä, kärsiminen ja kuolema syntiemme sovituksena sekä ylösnousemus.

Evankelisluterilaisen kirkon näkemyksen mukaan lapsi kasteessa siirtyy Perkeleen valtakunnasta Jumalan valtakuntaan: hänestä tulee Jumalan lapsi, taivaskelpoinen. Raamattu ei opeta näin. Evankelisluterilaisen kirkon piirissä on asiasta monenlaista näkemystä, keskeinen opetus on että kasteessa saatu pelastus ei pysy voimassa ilman henkilökohtaista uskoa ja siksi lasta pitää opettaa jotta hän henkilökohtaisesti uskoisi Jeesukseen, tähän perustuu rippikoulu ja konfirmaatio, jotka nekin ovat tyhjänveroisia ilman sydämen uskoa, uskonratkaisua.

Ajatus on ehkä se että kaste irrottaa perisynnin (synti yksikkömuodossa, synnin olemus ihmisessä) vallasta mutta koska ihminen yhä on syntinen hän tekee synnillisiä tekoja ja siksi tarvitsee henkilökohtaisen uskon, jotta Jeesuksen veri puhdistaisi synneistä (tekosynnit, monikko); ja niin kasteessa saatu lunastus pysyy voimassa? Mutta ääriluterilainen opetus kieltää henkilökohtaisen ratkaisun, korostaen kasteen armossa pysymistä ilman mitään muita ratkaisuja, sekä ehtoollisen merkitystä, niin että ehtoolliseen osallistuminen jo itsessään on uskonosoitus ja tuo ihmiselle puhtauden Jumalan edessä. Helluntailaisen käsityksen samoin kuin minun käsitykseni mukaan kyseessä on epäraamatullinen ja evankeliumin vastainen harha.

Luterilaisen kirkon sisällä olevissa herätysliikkeissä on linja joka opettaa ettei kaste tee Jumalan lasta vaan on KUTSU Jumalan lapseksi tulemiseen. Sen mukaan lapsena kastetut ovat KUTSUTTUJA mutta ainoastaan ne jotka henkilökohtaisesti uskovat Jeesukseen tulevat VALITUIKSI. Jeesuksen sanojen mukaan "monet ovat kutsutut, mutta harvat valitut".

Luterilaisuuden keskeisin oppi on siis oppi Jumalan armoteosta kasteessa niin että ihminen siinä tulee Jumalan lapseksi mutta opista on käytännön tasolla erilaisia muunnoksia ja kasteen merkitystä painotetaan eri tavoilla.

Helluntailaisen näkemyksen mukaan lapsi ei tarvitse kastetta. Ihminen on syntinen ja matkalla kadotukseen, mutta ilman tekosyntejä hän on, perisynnistä huolimatta, viattomuuden tilassa niin ettei esimerkiksi yksivuotias joudu helvettiin, jos kuolee kastamattomana. Luterilaisuus painottaa kastetta mutta helluntailaisuus uskoa. Helluntailainen näkemys on raamatullisempi. Uusi testamentti ei opeta pelastusta kasteessa mutta painottaa uskon merkitystä.

Kristillisyydestä eriytyneet lahkot opettavat että vain niissä pelastuu. Helluntailiikkeessä ei opeteta niin. Raamatunmukainen opetus on että joka ottaa vastaan Jeesuksen (uskomalla ja sitoutumalla Häneen) pelastuu. Helluntailaisen opetuksen mukaan myös luterilaisessa kirkossa kaikki jotka ovat omakohtaisessa uskossa Jeesukseen ovat Jumalan lapsia ja pelastettuja. Kaste ei pelasta. Ei helluntailaisuus eikä luterilaisuus eikä mikään muukaan kirkkokunta tai yhteisö. Ainoastaan Jumala pelastaa. Pelastuksen väline on usko Jeesukseen, koska Jeesuksen sovintotyössä on anteeksiantamus. Ihminen ei voi saada yhteyttä Jumalaan ilman syntien anteeksiantamusta. Kun uskon kautta Jeesukseen on saatu synnit anteeksi Jumala antaa Pyhän Hengen. Pyhä Henki liittää ihmisen Jumalaan ja todistaa että hän nyt on Jumalan lapsi. Pyhää Henkeä sanotaan Kristuksen Hengeksi ja Raamatun mukaan se jolla ei ole Pyhää Henkeä, ei ole Hänen omansa.

>Jos ei usko ja tee parannusta ja mene kasteelle, tuhoutuu. Mihin tämä oppi oikein pohjautuu?<

Helluntailaisuus ei opeta että ilman kastetta tuhoutuu. Usko ja parannus kuuluvat yhteen. Parannus ei ole itsensä parantelemista vaan kääntymistä Jumalan puoleen ja suostumista siihen mitä Hän haluaa. Oppi uskosta ja parannuksesta perustuu Jeesuksen sanoihin ja Uuden testamentin opetukseen. Ilman sitä ei ole kristillisyyttä. Kun ihminen on tullut uskoon (eli ottanut Jeesuksen vastaan ja tehnyt parannuksen eli antautunut Hänelle) hänen kuuluisi mennä kasteelle. Kaste kuuluu uskoontulleille. Se on tärkeä mutta ei itsessään pelastava tekijä.

En usko olevani Jumalalle tärkeämpi kuin muut. Minäkin olen ns. tavis. Jokainen on Jumalan edessä samanarvoinen. Mutta se ei pelasta. Ilman uskonratkaisua ihminen on synneissään matkalla kadotukseen, ja juuri sen vuoksi koska ihminen on Jumalalle tärkeä Hän kutsuu ja puhuttelee että ihmiset tulisivat uskoon ja pelastuisivat. Siinä mielessä on ihan sama onko ihminen ateisti tai ei, ja onko hänen ateisminsa minkälaatuista. Vaikka ihminen ei älyllisesti kieltäisi Jeesusta hän kuitenkin kieltää Hänet olemuksellisesti ja teoillaan, koska on vailla Jumalan Henkeä ja vieras Jumalalle, kunnes saa synnit anteeksi ja tulee Jumalan lapseksi. Tätä evankeliumia Jumala on kutsunut kaikki kristityt (kuuluvat mihin kirkkokuntaan tai yhteisöön tahansa) julistamaan: Pelastusta Jeesuksessa.

Äänestä
  • Olen kuullut, niin että riittää tuon:"ainoastaan Jumala pelastaa."
    Ehkä siksi äitini sitä jankuttaa, koska minä en kertakaikkiaan voi sitä ymmärtää. Niin monet lähimmäiseni ovat kysyneet minulta uskossaoloaikana kysymyksen:"miksi Jumala sallii pahan?" Haluaisin kyllä ymmärtää sen, mutta en p syty! Ainoa mikä tuosta tulee mieleen on oma kuolinvuode..
    Ja minä en ole samaa mieltä sinun kanssasi siitä ettäkö konfirmaatio olisi jollain lailla "tyhjänveroinen"ilman uskonratkaisua...
    Et muuten vastannut varsinaiseen kysymykseeni... Miksi uskovaiset haluavat ateistin kääntyvän? Mikä on syy? Jos kerran on niin kuin sanot, että pelastus on Jeesuksessa, niin eihän sitten pitäisi olla mitään ongelmaa, kenelläkään, mutta on. Ikävä kyllä.
    Luterilaisuuskaan ei ole minun mielestä lahko, kuten sanot. Siitä on haarautunut tosin lahkoja. Esim.kansanlähetystö.
    Pitkät pätkät kirjoittelit taas parannuksen merkityksestä.. Etkö usko että ihmiset tekevät jo nyt parhaansa eikä saarnoja tarvita? Ilmeisesti et.
    (En minäkään...)

    Mutta joo.. Minulla on tämä aika nyt vähän niinkuin kortilla. Eli täytyy siis lopettaa. Kiitos viestistä ja hyvää päivänjatkoa. Siu. Herran haltuun!!!

    Äänestä

  • Kappas saatiin normi helluntalaisen vastaus. Paljon tekstiä, ERITTÄIN vähän asiaa. Eikö koulussa opetettu että tiivistäminen on yksi ainekirjoituksen tärkeä asia? Mutta asiasta kukkahattutätiin. Elämän laatu ei parane vetelemällä Jeesux:sta silmään. Pahentaa vain asioita. Ja usko altistaa mielenterveys ongelmille.

    Äänestä

  • Aine hemmo kirjoitti:

    Kappas saatiin normi helluntalaisen vastaus. Paljon tekstiä, ERITTÄIN vähän asiaa. Eikö koulussa opetettu että tiivistäminen on yksi ainekirjoituksen tärkeä asia? Mutta asiasta kukkahattutätiin. Elämän laatu ei parane vetelemällä Jeesux:sta silmään. Pahentaa vain asioita. Ja usko altistaa mielenterveys ongelmille.

    Sinäpä sen sanoit.

    Äänestä

  • Puhuu paljon ja ystävälliseen sävyyn, mutta ateistit haluavat kuulla järkevän kuuloista puhetta, ilman perinteisiä aivopesu liirumlaarumia tekstin sekaan ripoteltuna, jotta he pystyisivät edes lukemaan tekstiä kunnolla voimatta pahoin ja vakuttumaan asiasta.

    Ikävä kyllä niin kauan kun uskovainen uskoo että jumala uhrasi itsensä itselleen että voisi muuttaa sääntöä jonka hän on itse alunperin luonut ja pelastaa ihmiset tuhosta jonka hän on heille itse valmistannut, niin järkevää keskustelua ei voi syntyä.

    Äänestä

  • M@k3 kirjoitti:

    Puhuu paljon ja ystävälliseen sävyyn, mutta ateistit haluavat kuulla järkevän kuuloista puhetta, ilman perinteisiä aivopesu liirumlaarumia tekstin sekaan ripoteltuna, jotta he pystyisivät edes lukemaan tekstiä kunnolla voimatta pahoin ja vakuttumaan asiasta.

    Ikävä kyllä niin kauan kun uskovainen uskoo että jumala uhrasi itsensä itselleen että voisi muuttaa sääntöä jonka hän on itse alunperin luonut ja pelastaa ihmiset tuhosta jonka hän on heille itse valmistannut, niin järkevää keskustelua ei voi syntyä.

    "jumala uhrasi itsensä itselleen että voisi muuttaa sääntöä jonka hän on itse alunperin luonut ja pelastaa ihmiset tuhosta jonka hän on heille itse valmistannut"

    Aika hyvin tiivistetty. Selittää sen miksi uskovaiset eivät mielellään tiivistä asioita.

    Äänestä

  • ovat... kirjoitti:

    on tarkoitettu Saatanalle ja langenneille enkeleille.
    Jumala on Pyhä Jumala, eikä hyväksy syntiä,ja ne,
    jotka rakastavat syntiä eli haluavat elää tottelematta
    Jumalaa,heitä kohtaa tuho ja se on oma valinta,ei
    Jumalan tahto.

    Jeremia 29:11-14

    Sillä Minä tunnen ajatukseni,jotka Minulla on teitä
    kohtaan,sanoo Herra:rauhan,eikä turmion ajatukset;
    Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.

    Silloin te huudatte Minua avuksenne,tulette ja
    rukoilette Minua ja Minä kuulen teitä.

    Te etsitte Minua ja löydätte Minut,kun te etsitte
    Minua kaikesta sydämestänne.
    Ja niin Minä annan teidän löytää itseni,sanoo Herra.

    Äänestä

  • Tuho eli helvetti kirjoitti:

    Jos saatana ja langenneet enkelit olisivat myös muissa uskonnoissa jotenkin olemassa, minä voisin uskoakin niihin. Mutta eivät ole.
    Lisäksi mitä ainehemmo kirjoitti on syntiä ihmiseltä mutta ei Jumalalta ja siinä on ristiriita.
    Kristinusko sotii järkeä vastaan. Kristinoppi on järjetöntä.
    Sen perusta on ihmisen synnissä ja pahuudessa ja se on "ilosanoma"että joku Jeesus on kidutettu kuoliaaksi. Tämä on kylmä fakta. Siksi pitkät puheet kristinuskosta tuottavat vain huonon olon.
    Jos sinä uskot, että löydät Jumalan koska joku kamelikuski Jeremia on niin joskus osannut kirjoittaa, niin sinä olet suggeroinut oman mielesi löytämään tuon jumalasi. Sinulla se on Jeesus=sekopää ukko, joka on keihästetty kuoliaaksi. Yöks.
    Minä en ole ateisti vaikka isäni on sitä ja kielsi minulta uskontotunnitkin. Mutta kuten huomaat, en ollutkaan uskovainen. Agnostikoksi saat minut luokitella, sillä uskon luoja-jumalaan.
    Monet uskovat elämässäni ovat "ilmoittaneet", että Raamatussa puhutaan "tuntemattomasta Jumalasta"ja se on se heidän Jumalansa.
    Että he tuntevat Jumalan jota minä etsin.

    Ikävä kyllä, heidän jumaliinsa olen saanut pettyä. Heidän jumalallaan ei ole ollut minulle muuta asiaa kuin se, että minun täytyy tulla juuri samanlaiseksi kuin he ovat. Ja yllätys: jumala on ollut heidän klooninsa. Juuri niin kuin he.
    Vähemmästäkin tulee kyyniseksi uksovaisille.

    Äänestä

  • Tuho eli helvetti kirjoitti:

    on tarkoitettu Saatanalle ja langenneille enkeleille.
    Jumala on Pyhä Jumala, eikä hyväksy syntiä,ja ne,
    jotka rakastavat syntiä eli haluavat elää tottelematta
    Jumalaa,heitä kohtaa tuho ja se on oma valinta,ei
    Jumalan tahto.

    Jeremia 29:11-14

    Sillä Minä tunnen ajatukseni,jotka Minulla on teitä
    kohtaan,sanoo Herra:rauhan,eikä turmion ajatukset;
    Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.

    Silloin te huudatte Minua avuksenne,tulette ja
    rukoilette Minua ja Minä kuulen teitä.

    Te etsitte Minua ja löydätte Minut,kun te etsitte
    Minua kaikesta sydämestänne.
    Ja niin Minä annan teidän löytää itseni,sanoo Herra.

    Helvetin on luonut?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

-kukkahattutäti- kirjoitti:

Ajankohtainen aihe AINA, Suomessa..Jokainen uskovainen, joka elää vähääkään tässä todellisuudessa, käsittää sen, sillä me suomalaisethan emme yleensä käy kirkossa kuin pakollisina juhlapyhinä, jos silloinkaan. Ehtoollisellemenokaan ei ole meille edes se uskon osoitus vaan enemmänkin kohteliaisuutta saarnamiestä kohtaan. Me olemme sivistynyttä kansaa ja me osaamme kunnioittaa toisen uskoa.
Me tosin kastatamme lapsemme kirkkoon kuuluviksi, mutta emme usko että lapsi sillä muuttuu taivaskelpoiseksi.

-Minä henk.koht.olen kasvanut perheessä, jossa äiti on ollut uskossa, mutta isä on ateisti. Henk.koht.ymmärrän heitä kumpaakin. Ymmärrän myös uskon vaikuttaneen heidän ammatinvalintoihinsa.
Isä on lestadiolaisperheestä, mutta kun rukouksista huolimatta ei saanut polkupyörää niin tuo usko kuihtui. Hän on rakennusinsinööri(ilman diblomeita..) Äiti taasen on työskennellyt lasten parissa ja ollut keittiöllä emäntänä(ja kiittää siitä Herraa..). Kumpikaan heistä ei ole seurakunnissa käyvää sorttia. He ovat lahkoja ja lahkoontumisia vastaan. Samoin olen minä.

Helluntailaisuus on lahko. Tiedän, että se on sellainen lahko, jossa opetetaan, että helvetti on totta. Jos ei usko ja tee parannusta ja mene kasteelle, tuhoutuu. Mihin tämä oppi oikein pohjautuu?

Minä veikkaan, että 90% Suomen kansasta on ateisteja. Teille hellarit kysymys: uskotteko todella olevanne Jumalalle tärkeämpiä kuin ns.tavikset? MIKSI tahdotte, että ateisti kääntyy uskoon??

Lukekaahan tuo linkki myös... Jos ette jaksa niin tässä se mikä minussa on tuossa oleellisinta:
"Negatiivinen ateismi= uskon puutetta Jumalaan tai jumaliin, mutta josta puuttuu niiden nimenomainen kieltäminen."

http://fi.wikipedia.org/wiki/Ateismi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu