Kovinpa...

..täällä käy riita ja tora kuumana. =))
Keskustelu Raamatusta jää selkeästi sivuseikaksi kun otetaan mittaa uskosta. Sen oikeellisuudesta tai vääryydestä. Näkemykset ja mielipiteet ovat kuitenkin, se muistakaa, jokaisen omia, henkilökohtaisia mielipiteitä. Eivät totuuksia muille kuin kullekin itselleen. Eivät sittenkään, vaikka miltä hengeltä kukin kehaisee totuutensa saaneen.
En kehota mihinkään, mutta suosittelen panemaan jäitä hattuihin ja lukemaan Raamattua aika paljon avarakatseisemmin. Jos se onnistuu, suosittelen perehtymään muihin uskontoihin myös. En sen takia, että kenenkään tulisi uskoaan muuttaa, vaan sen takia, että avautuisi ymmärrys kristinuskoa kohtaan.

Raamattu on yhden uskonnon peruskirja. Ei enempää tai vähempää.
Myös suosittelen kertaamaan kaikissa suurissa uskonnoissa esitettyä suurta ja yksinkertaista elämän ohjetta:
"Tee toiselle niin kuin haluat itsellesi tehtävän." Onko vaikeaa? Jos siltä tuntuu, niin silloin kannattaa jatkaa entisellä linjalla itseään kehuen ja toisiaan moittien. Ei tule olemaan pelkoa ainakaan hengellisestä kehittymisestä. Have a nice day!
6150
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Korjailen vähän sinun huolimatonta lausumaasi. Kyllä tuo suomeksi nk. Raamattu on noin kymmenen eri uskontokunnan perusteos, ei paljon sen enenpää eikä vähenpää. Se on käännetty sadoillle eri kielille kokonaan ja sadoille osittain suoraan Latin Vulgatasta, joka oli aikansa suurin ja vaikuttavin teos, kun se siis valmistui 405 jälkeen Kristuksen, euroopassa muinoin. Jälkeenpäin 1500-luvulla se käännettiin kaikille suurille kielille joista tuli sittemmin itse kunkin kielen perusteoksia myös puhutun kielen kannalta katsoen.

Äänestä
  • ...voidaan ajatella. Eikä siinä mitään. Mutta minä kirjoitin "yhden uskonnon peruskirja." En "uskontokunnan." Ymmärrän uskonnolla ja uskontokunnalla eri tarkoitusta.
    Koraani kyllä perustuu Raamattuun ainakin osittain. Toisaalta on niin päin myös, että Raamattu perustuu moniin, paljon itseään vanhempiin kertomuksiin aina maailman luomisesta ja syntiin lankeemuksesta syntipukkiin, joka uhrautuu muiden puolesta. Myös paljon palstalla esillä oleva saatana on lainatavaraa Raamatussa kopioituna muinaisuskonnoista.
    Se, kuinka yksittäinen ihminen uskoo ja mitä pitää ainoana oikeana uskomuksena, on hänen oma, henkilökohtainen vakaumuksensa. Siihen en puutu, koska silloin alkaisi tässäkin ketjussa sama meininki, mikä on menossa useimmissa muissa aloituksissa. Olemme inhimillisinä olentoina erinomaisia tietämään, mikä meidän mielestämme olisi parasta jollekin toiselle. Siihen hiirenloukkuun en astu. Se vaihe elämässäni on tullut käytyä läpi silloin kun vielä en erottanut uskoa ja uskontoa toisistaan.
    Uskominen jonkin uskonnon mukaisesti riippuu paljolti siitä, mihin maailman kolkkaan ja mihin kulttuuriin on sattunut syntymään. Yksinkertainen ei tuo asia ole missään päin maailmaa, eikä minkään uskonnon vaikutusalueella. Kaikkialla jakautuvat mielipiteet ja uskomukset kirkkokuntiin ja edelleen lahkoihin, jopa pienryhmiin, jotka sitten verissä päin taistelevat siitä "ken on maassa kaunehin." =)

    Äänestä

  • lakkiluke kirjoitti:

    ...voidaan ajatella. Eikä siinä mitään. Mutta minä kirjoitin "yhden uskonnon peruskirja." En "uskontokunnan." Ymmärrän uskonnolla ja uskontokunnalla eri tarkoitusta.
    Koraani kyllä perustuu Raamattuun ainakin osittain. Toisaalta on niin päin myös, että Raamattu perustuu moniin, paljon itseään vanhempiin kertomuksiin aina maailman luomisesta ja syntiin lankeemuksesta syntipukkiin, joka uhrautuu muiden puolesta. Myös paljon palstalla esillä oleva saatana on lainatavaraa Raamatussa kopioituna muinaisuskonnoista.
    Se, kuinka yksittäinen ihminen uskoo ja mitä pitää ainoana oikeana uskomuksena, on hänen oma, henkilökohtainen vakaumuksensa. Siihen en puutu, koska silloin alkaisi tässäkin ketjussa sama meininki, mikä on menossa useimmissa muissa aloituksissa. Olemme inhimillisinä olentoina erinomaisia tietämään, mikä meidän mielestämme olisi parasta jollekin toiselle. Siihen hiirenloukkuun en astu. Se vaihe elämässäni on tullut käytyä läpi silloin kun vielä en erottanut uskoa ja uskontoa toisistaan.
    Uskominen jonkin uskonnon mukaisesti riippuu paljolti siitä, mihin maailman kolkkaan ja mihin kulttuuriin on sattunut syntymään. Yksinkertainen ei tuo asia ole missään päin maailmaa, eikä minkään uskonnon vaikutusalueella. Kaikkialla jakautuvat mielipiteet ja uskomukset kirkkokuntiin ja edelleen lahkoihin, jopa pienryhmiin, jotka sitten verissä päin taistelevat siitä "ken on maassa kaunehin." =)

    Asiahan on nyt näin ettei uskontoja voi olla ilman uskontokuntia. Kuten ei muutakaan humanistista ja pedagoogista asiaa. Ihmisen psyykkeelle on välttämätöntä uskoa omaan itseen ja omiin näkemyksiinsä sekä vakaumukseensa sellaisenaan. Muutenhan niitä ei edes ole, jos ei näin toimi ko. asian suhteen. Toki saat olla jotakin muuta mieltä asiasta. Kukapa sinua voisi edes estää olemasta jotakin mieltä jostakin. Mutta ei se sitä tarkoita, että sinä olisit oikeassa taikka väärässä, olisitpahan vaan joko tai taikka sekä että.

    Äänestä

  • Threemoles kirjoitti:

    ...on sinun mielipiteesi. Pidä se.

    Äänestä

  • lakkiluke kirjoitti:

    ...on sinun mielipiteesi. Pidä se.

    Et siis haluakkaan keskustella Raamatusta.

    Äänestä

  • Threemoles kirjoitti:

    Et siis haluakkaan keskustella Raamatusta.

    ...raamattuun liittyen sinä haluaisit keskustella? Vai ehkä vertailla uskontoja yleisellä tasolla?
    Uskonnosta voin keskustella, mutta uskon jätän jokaisen omaksi asiaksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

lakkiluke kirjoitti:

..täällä käy riita ja tora kuumana. =))
Keskustelu Raamatusta jää selkeästi sivuseikaksi kun otetaan mittaa uskosta. Sen oikeellisuudesta tai vääryydestä. Näkemykset ja mielipiteet ovat kuitenkin, se muistakaa, jokaisen omia, henkilökohtaisia mielipiteitä. Eivät totuuksia muille kuin kullekin itselleen. Eivät sittenkään, vaikka miltä hengeltä kukin kehaisee totuutensa saaneen.
En kehota mihinkään, mutta suosittelen panemaan jäitä hattuihin ja lukemaan Raamattua aika paljon avarakatseisemmin. Jos se onnistuu, suosittelen perehtymään muihin uskontoihin myös. En sen takia, että kenenkään tulisi uskoaan muuttaa, vaan sen takia, että avautuisi ymmärrys kristinuskoa kohtaan.

Raamattu on yhden uskonnon peruskirja. Ei enempää tai vähempää.
Myös suosittelen kertaamaan kaikissa suurissa uskonnoissa esitettyä suurta ja yksinkertaista elämän ohjetta:
"Tee toiselle niin kuin haluat itsellesi tehtävän." Onko vaikeaa? Jos siltä tuntuu, niin silloin kannattaa jatkaa entisellä linjalla itseään kehuen ja toisiaan moittien. Ei tule olemaan pelkoa ainakaan hengellisestä kehittymisestä. Have a nice day!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu