Mihin uskoon/ uskomattomien lahkoon kuulun, kun en halua pilkata "jumalaa" olemalla tahtomattani kirkkoon kuuluva?
Erosin jo aikapäiviä sitten kirkon jäsenyydestä (n. 10 vuotta ennen ns kirkosta eroamisbuumin alkua).
En ole uskomattomuudestani huolissani, enkä koe olevani muita huonompi ihminen, vaan mietiskelyä aiheuttaa muutama seikka.
Kirkosta eroamisen syynä oli suuri harmi uskontojen varjolla tehtäviin vääriin tekoihin. En voi käsittää pahoja ajatuksa ja jopa tekoja (ns. oikeiden uskovaisten taholta), jotka kohdistuvat "lajitovereihin". Nämä teothan sitten rukoillaan anteeksi, joko kirkossa tai rukouksissaan itse kukin tahoillaan ja tilanne on omassa pääkopassa selvä. Kummallista itsensä pettämistä tämä. Juurikin tämä on yksi jumalanpilkan aiheita, joita en voi käsittää. "Oikeat" uskovaiset ja hurskaat annan olla omissa uskoissaan, joita on useinmiten vanhat ihmiset (toki kaikista "ymmärtävistä" ikäluokistakin löytyy).
Kiinnostukseni olisi kuitenkin kuulua johonkin yhteisöön, joka ei olisi uskonnollinen, mutta kuitenkin jokin samalla tavalla samanhenkisiä ihmisiä yhdistävä. Lieneekö mitään kirkkoon verrattavaa "lahkoa" edes perustettukaan...

Vastaukset 3
Vanhimmat
"Kiinnostukseni olisi kuitenkin kuulua johonkin yhteisöön, joka ei olisi uskonnollinen, mutta kuitenkin jokin samalla tavalla samanhenkisiä ihmisiä yhdistävä. Lieneekö mitään kirkkoon verrattavaa "lahkoa" edes perustettukaan..."
Riippunee paljolti siitä, millaiset asiat sinua kiinnostavat. Kelpaisiko esimerkiksi jokin hyväntekeväisyysjärjestö? Tai urheiluseura? Leijonat? Jokin puolue?
Juurikin tuo "kirkkoon verrattava" olisi mieleen, jossaa ei käsitellä uskontoa. Ei mikään mainitsemasi käy, kuten ei kapakat ym. Jotain täysin uutta ja mukavaa.
Sitten sinun varmasti täytyy itse perustaa tarkoittamasi "lahko".