Havahtukaa

Jauhatte täällä ihmisestä, ihmisistä, mitä niin luulette saavuttavanne?

ETTE saavuta mitään vaan täytätte sen herran tahtoa joka tekee kaikkensa ettei
YKSIKÄÄN lähtisi Jumalan tahdon tielle.

Surkeaa nähtävää ja tuollaista luulette niiksi hedelmiksi joista JUMALAN SANA PUHUU.

Jättäkää ihmiset ja kääntykää sydämissänne Jumalan puoleen, näin Hän saisi sielunne
silmät valaista näkemään miten asiat todellisuudessa ovat.
3111
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Meidän ihmiskäsityksemme on juuri Paavalin, Lutherin ja Kalvinin auktorisoima. Ihminen on syntymästään
asti tai oikeammin jo kohdusta asti paha ja vain paha.
Miettikääpä sitä, miksi maailman rauhallisimmat ja rakastettavimmat ihmiset löytyivät aikanaan Tyynen meren panteistisista saarivaltioista
e n n e n
k u i n
länsimainen ihminen meni kristinuskoineen pilaamaan heidänkin kulttuuriinsa.

Mitä tulee "herran tahtoon" on ensin määriteltävä se, mikä on Raamatun "Jumalan tahdon tie" on, kuten asian ilmaiset. On löydettävä esim. varmasti oikeat käsikirjoitukset ja niiden varmasti oikeat käännökset. Mutta kun kumpaakaan emme voi tehdä, jää lähtökohtasi ja kysymyksen asettelusi harmaaksi ja kiistely Raamatun epäselvistä ja ristiriitaisista ihmis'näkemysten lähtökohdista kummuten jatkuu ja jatkuu ja jatkuu aina hamaan maailman'tappiin asti.

Äänestä
  • kristinuskot ovat saaneet todella pahaa aikaan, kun niitä on lähdetty palvomaan Jumalana.

    Mutta mitä ihmiseen tulee, niin ihminen on vain ja ainoastaan paha Jumalan edessä.
    Eikä ihminen voi itse itseään millään puolustaa.

    Ihminen voi luulla itsestään, että on hyvä jopa Jumalaakin parempi hyvyydessään.
    Ja tämä kyllä näkyy, kun täällä mestaroidaan itse Jumalan totuutta vastaan.

    Mitä Jumalan tahdon tiehen tulee se on aivan selvä.

    Mietipä itse jos olisit lähtenyt kotoasia pois, siis olisit lähtenyt isän luota pois
    miten sinä sinne voisit uudestaan päästä?

    Tie on yksinkertainen ja selvä, mutta silloin kun ihminen ei näe, että on eksynyt,
    että on kaiken menettänyt niin eihän silloin mitään tarvetta tule lähteä sinne missä
    kaikki hyvyys ja rikkaus on.

    Äänestä

  • oikeassa kirjoitti:

    kristinuskot ovat saaneet todella pahaa aikaan, kun niitä on lähdetty palvomaan Jumalana.

    Mutta mitä ihmiseen tulee, niin ihminen on vain ja ainoastaan paha Jumalan edessä.
    Eikä ihminen voi itse itseään millään puolustaa.

    Ihminen voi luulla itsestään, että on hyvä jopa Jumalaakin parempi hyvyydessään.
    Ja tämä kyllä näkyy, kun täällä mestaroidaan itse Jumalan totuutta vastaan.

    Mitä Jumalan tahdon tiehen tulee se on aivan selvä.

    Mietipä itse jos olisit lähtenyt kotoasia pois, siis olisit lähtenyt isän luota pois
    miten sinä sinne voisit uudestaan päästä?

    Tie on yksinkertainen ja selvä, mutta silloin kun ihminen ei näe, että on eksynyt,
    että on kaiken menettänyt niin eihän silloin mitään tarvetta tule lähteä sinne missä
    kaikki hyvyys ja rikkaus on.

    //Mutta mitä ihmiseen tulee, niin ihminen on vain ja ainoastaan paha Jumalan edessä.
    Eikä ihminen voi itse itseään millään puolustaa.//

    - Abiogeneksiksessä tajunnaton alkoi valikoitua tajuiseksi, mutta millä ehdoin? Voidaan toki ajatella, että kaikki elävä on aina joltain osin myös tajuista, mutta tällöin ongelma vain siirtyy, sillä elämän syntyyn kenellekään ei ole mitään faktallista sanottavaa.
    Logiikan mukaan tajunnan on täytynyt kuitenkin syntyä, jos väität että Synnyttäjätajunta on ainoastaa paha olet mielestäni hakoteillä. Kun elämää ositetaan, kuten moninaisuudessamme on eittämättä tapahtunut voidaan näitä osioita ja niiden laatua määrittää positiiviseksi ja vähemmän positiiviseksi Kokonaisuuteen kontraten. Kun ihminen Raamatunkin mukaan on jumalansa eli luojansa kuva, voidaan juuri tuota jumalaa, eli ihmisen isää pitää kaikein inhimillisyydessä ilmenevän lähteenä.
    Se onko syvin tietoisuutemme samasta lähteestä biologis'psyygisen kokonaisuuden kanssa onkin jo toinen tarina.

    //Mietipä itse jos olisit lähtenyt kotoasia pois, siis olisit lähtenyt isän luota pois
    miten sinä sinne voisit uudestaan päästä?//

    - Kun biologisena kokonaisuutena olen siltä osin luojani kuva, olen varma siitä, etten halua takaisin sen osan luoneen isän kotiin, tämä reissu riitti, kiitti. :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


todellisuuteen. kirjoitti:

Jauhatte täällä ihmisestä, ihmisistä, mitä niin luulette saavuttavanne?

ETTE saavuta mitään vaan täytätte sen herran tahtoa joka tekee kaikkensa ettei
YKSIKÄÄN lähtisi Jumalan tahdon tielle.

Surkeaa nähtävää ja tuollaista luulette niiksi hedelmiksi joista JUMALAN SANA PUHUU.

Jättäkää ihmiset ja kääntykää sydämissänne Jumalan puoleen, näin Hän saisi sielunne
silmät valaista näkemään miten asiat todellisuudessa ovat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu