Nopeasti monikulttuuriseksi muuttuva yhteiskuntamme opettaa meitä hyvällä syyllä suhtautumaan kunnioittavasti kaikenlaisiin uskomuksiin. Mutta postmoderni trendi menee vielä pidemmälle. Se opettaa meitä pelkäämään suvaitsemattomuutta enemmän kuin valhetta ja harhaisuutta. Lopulta alamme ujostella totuuttakin. Suvaitsevaisen ihmisen olisi parasta varoa vakaumuksia - varsinkin itsessään. Tarkkuus suvaitsevuuden suhteen ei merkitse epätarkkuutta totuuden suhteen. Totuuteen uskominen ja suvaitsevuuden arvostaminen samanaikaisesti on hankalaan ristiriitaan antautumista. On vaikeaa olla suvaitsevainen, kun jonkun enemmistön uskomukset uhkaavat minun "totuuttani". Vähintään yhtä vaikeaa se voi olla silloin, kun jonkun vähemmistön sitkeä totuusjulistus uhkaa niin mukavaa yleistä konsensusta totuudesta. Kaikkein vaikeinta suvaitsevaisuus on silloin, kun kaksi yhtä vahvasti edustettua totuutta kilpailevat vallasta.
On ainakin kolme tapaa ratkaista sisäinen ristiriita suvaitsevaisuuden ja totuusarvostuksen välillä.
Väkivaltaisin ja siksi moraalittomin ratkaisu on panna suvaitsevaisuus hyllylle ja taistella totuuden puolesta. Se johtaa kuuroihin saarnoihin ja väkivaltaisiin käännyttämisiin. Tyhmin ratkaisu on panna totuus kaappiin ja julistaa kaikki uskomukset yhtä tosiksi. Se tappaa kaiken aidon dialogin ja vuorovaikutuksen (vuorovaikuttamisen) kahden eri totuususkomuksen välillä. Laiskin ratkaisu on heittää sekä totuus että suvaitsevaisuus jorpakkoon, ja antaa hetken mielijohteen päättää mitä uskoo, ja saman hetken mielialan ratkaista miten asennoituu. Vakavistakin uskomuksista aletaan vain pelleillä, ja perimmäisten uskomusten tasolla heitetään vain vitsejä, tai provokatiivisia mielipiteitä, riippuen siitä, mikä oma asema on kussakin ihmissuhdepelissä. Viimeisin ratkaisu ristiriitaan taitaa olla kaikkein yleisin. Mutta eikö ole ylimielistä suvaitsemattomuutta uskoa olevansa oikeassa? Ei välttämättä. Tietenkin voi puhua uskostaan tavalla, joka ei anna mitään sijaa mahdollisuudelle olla väärässä. Mutta silloin uskova on jo muuttunut tietäjäksi, jonka suvaitsemattomuus on taistelua vallasta nimeltä tieto. Tietäjän edessä on vain kolme vaihtoehtoa, antautuminen, pakeneminen tai taisteleminen.
Kaikkeen uskovaisuuteen tai uskomuksellisuuteen liittyy nimensä mukaisesti väärässä olemisen mahdollisuuden hyväksyntä. Tietäjän asenteen omaksunut uskovainen ei sitä mahdollisuutta hyväksy.
Näissä maisemissa nöyrä on se, joka uskaltaa uskoa johonkin, vaikkei 100% varmasti tiedäkään olevansa oikeassa. Suvaitsevainen on se, joka antaa toiselle saman oikeuden.
Toisaalta, jokin perustavanlaatuinen objektiivinen, siis kenenkään ihmisen subjektiivisesta totuuskäsityksestä riippumaton totuus. Otetaan esimerkiksi planeetta X, jota ei ole vielä löydetty, ja jonka olemassaoloa ei siis kukaan vielä tiedä. Mutta siitä huolimatta se on olemassa. Yhtenä totuuden esimerkkinä voimme ottaa myös matemaattiset ja fysikaaliset lait, luonnonlait. Esimerkiksi 2 2 = 4, uskoit siihen tai et. Samoin painovoimalaki vaikuttaa sinuun, uskoit sen olemassaoloon tai et. Sinun uskosi tai epäuskosi painovoimalakiin ei tee sitä todeksi tai epätodeksi. Sama pätee objektiiviseen totuuteen. Sama pätee Jumalan olemassaoloon. Toisaalta, olisi typerää väittää, että väite: 2 2 = 4 on suvaitsematon ja ahdasmielinen.
Otteet kirjasta Ajankohtainen 3
jatkuu
On ainakin kolme tapaa ratkaista sisäinen ristiriita suvaitsevaisuuden ja totuusarvostuksen välillä.
Väkivaltaisin ja siksi moraalittomin ratkaisu on panna suvaitsevaisuus hyllylle ja taistella totuuden puolesta. Se johtaa kuuroihin saarnoihin ja väkivaltaisiin käännyttämisiin. Tyhmin ratkaisu on panna totuus kaappiin ja julistaa kaikki uskomukset yhtä tosiksi. Se tappaa kaiken aidon dialogin ja vuorovaikutuksen (vuorovaikuttamisen) kahden eri totuususkomuksen välillä. Laiskin ratkaisu on heittää sekä totuus että suvaitsevaisuus jorpakkoon, ja antaa hetken mielijohteen päättää mitä uskoo, ja saman hetken mielialan ratkaista miten asennoituu. Vakavistakin uskomuksista aletaan vain pelleillä, ja perimmäisten uskomusten tasolla heitetään vain vitsejä, tai provokatiivisia mielipiteitä, riippuen siitä, mikä oma asema on kussakin ihmissuhdepelissä. Viimeisin ratkaisu ristiriitaan taitaa olla kaikkein yleisin. Mutta eikö ole ylimielistä suvaitsemattomuutta uskoa olevansa oikeassa? Ei välttämättä. Tietenkin voi puhua uskostaan tavalla, joka ei anna mitään sijaa mahdollisuudelle olla väärässä. Mutta silloin uskova on jo muuttunut tietäjäksi, jonka suvaitsemattomuus on taistelua vallasta nimeltä tieto. Tietäjän edessä on vain kolme vaihtoehtoa, antautuminen, pakeneminen tai taisteleminen.
Kaikkeen uskovaisuuteen tai uskomuksellisuuteen liittyy nimensä mukaisesti väärässä olemisen mahdollisuuden hyväksyntä. Tietäjän asenteen omaksunut uskovainen ei sitä mahdollisuutta hyväksy.
Näissä maisemissa nöyrä on se, joka uskaltaa uskoa johonkin, vaikkei 100% varmasti tiedäkään olevansa oikeassa. Suvaitsevainen on se, joka antaa toiselle saman oikeuden.
Toisaalta, jokin perustavanlaatuinen objektiivinen, siis kenenkään ihmisen subjektiivisesta totuuskäsityksestä riippumaton totuus. Otetaan esimerkiksi planeetta X, jota ei ole vielä löydetty, ja jonka olemassaoloa ei siis kukaan vielä tiedä. Mutta siitä huolimatta se on olemassa. Yhtenä totuuden esimerkkinä voimme ottaa myös matemaattiset ja fysikaaliset lait, luonnonlait. Esimerkiksi 2 2 = 4, uskoit siihen tai et. Samoin painovoimalaki vaikuttaa sinuun, uskoit sen olemassaoloon tai et. Sinun uskosi tai epäuskosi painovoimalakiin ei tee sitä todeksi tai epätodeksi. Sama pätee objektiiviseen totuuteen. Sama pätee Jumalan olemassaoloon. Toisaalta, olisi typerää väittää, että väite: 2 2 = 4 on suvaitsematon ja ahdasmielinen.
Otteet kirjasta Ajankohtainen 3
jatkuu
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.