Joutsenossa suoritetussa esiäänestyksessä kuntalaiset vastustivat n. 76% vyöryllä liittymistä, mutta valtuusto päätti ja liitti Lappeenrantaan.
Meillä on ajettu alas kunnallisia palveluja, sekä poliisipalvelut (jotka on korvattu kerran viikossa tilausperiaatteella toimivana, tietyn ajan), vero-, ja työvoimatoimisto, terveyskeskustoimintoja (päivystysten osalta ilta ja viikonvaihteen aikana perjantaista klo. 12.00 jälkeen päivystys on vain LPR:n keskustassa), Pelkään myös Kelan palvelun siirtyvän LPR:n keskustaan.
On suunniteltu myös Lukion lopettamista vaikka oppilasmäärä on ollut riittävä. Perusteluna säästäminen.
Lappeenranta on vain n. 20 km päässä ja 6-tieyhteys tulee olemaan loistava, jossa asiointi ei matkana ole niinkään ongelma, vaan sekin maksaa.
Näissä kuntaliitoksissa maksumieheksi joutuu kuntalainen ja ennen kaikkea se kuntalainen, joka jää kuntana kehityksen ulkopuolelle. Liittyneiden kuntien pääkunta eli keskus on se, jota kehitetään.
Nuijamaan kunta liittyi aikaisemmin Lappeenrantaan ja se kuihtui kaupungin syrjäkyläksi vailla palveluja.
Joutsenossa oli ja on edelleen yli 11-tuhatta asukasta, joten ei mikään pieni (entinen kunta) alue.
Joutsenon kaupunginjohtajaksi asetettiin henkilö, joka suunnitelmallisesti ja tarkoitushakuisesti johdatteli valtuustoa tuohon lopulliseen sopimukseen ja hän sai samalla Lappeenrannan apulaiskaupunginjohtajan viran kaikkine etuineen.
Nyt LPR:nta panostaa Joutsenon alueelle palveluja, jossa tiet, kadut, kulkuväylät aurataan ja pidetään kunnossa, kuten ennenkin, sekä suunnitelmia muutoinkin väylien parantamiseen, että kokonaisuuden kehittämiseen. Mutta meistä on tullut, tai on tulossa vain nukkumalähiö, Lappeenrannan laitakaupunki, jonka hallitus-, valtuustoedustajat eivät vähämääräisenä pysty vaikuttamaan laajan kunnan asioiden lopputulokseen, oman Joutsenon alueen tulevaisuuteen.
Verot menevät keskustan kehitykseen.
Teillä Nurmeksessa on välimatkat aivan toistaluokkaa. Lieksan ollessa pääpaikka tulee Ehdottomasti Nurmes näivettymään entisestään. Se on raaka tosiasia:
Ennen valtion määräämiä kuntaliitoksia kuuntelin radiolähetystä, jossa haastateltiin tutkijaa, joka oli tutkinut aikaisempia kuntaliitoksia pitemmältä ajalta ja hänen tutkimuksen tulos on tyly;
Kaikki kunnat, jotka liittyvät johonkin pääkuntaan ovat näivettyneet.
Nyt sähköisten viestimien aikaan tulee palveluja siirtymään nettiin, jonka kautta asiointi tulee myös muuttumaan. Se ei kuitenkaan onnistu syrjäseuduilla, jossa nettiyhteys ei toimi ja niin manuaaliset, henkilöyhteydet ovat vielä kauan ensisijaisen tärkeitä. Eikä tavara liiku netissä. Jonkun se on kuljetettava.
Tehkää hyviä, Nurmesta kehittäviä päätöksiä. Se on kaunis ja jopa kehityskykyinen kaupunki, kun vain innovaatiolle annatte tilaa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.