Suunta hukassa

ja voimat vähissä

Lapsuuden ja nuoruuden aikaiset kokemukset on lannistanut minut täysin. Ennen olen ollut aina sillä asenteella liikenteessä, että elämä jatkuu tuli vastaan mitä vaan. Mutta nykyisin olen niin masentunut että se vaikuttaa jo fyysiseenkin puoleen. Pahimpina päivinä ei millään pysty suoriutumaan edes pienimmistä arkisista asioista kuten hampaiden pesu, kaupassa käynti jne..

On tullut tämän kaiken paskan keskellä kuitenkin opiskeltua itselle ammatti ja käytyä armeija. Tuostakaan ammatista ei sitten ollut mitään hyötyä kun töitä ei ole. Kovasti puhuivat että valmistuttua on töitä melkein niin paljon kuin jaksaa tehdä, mutta ei se siltä näytä. Ei pääse edes paskahommiin, niihinkin tarvii olla jo työkokemusta vuosia nykyään.

Ikää on kertynyt vasta 20 vuotta, ja elämässä ei tunnu olevan mitään järkeä. Päivät kuluu kotona lorviessa, ei ole tyttöystävää, eikä kavereitakaan kuin pari. Ei ole mitään mielekästä tekemistä, enkä osaa enää nauttia mistään. Eikä ole tavoitteita jotka auttaisivat jatkamaan enää. Välillä jaksan suunnitella (haaveilla) tulevaisuutta, että lähtisi uudestaan opiskelemaan uudelle paikkakunnalle ja muuta. Mutta sitten tulee taas sellainen huono päivä. Tätäkö se elämä tulee aina olemaan, suossa rämpimistä mistä et ylös pääse..?

10

1182

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pulsuasd

      ratkee ryyppäämään niin elämä helpottuu

    • Mysteriousfractal

      Olet ihan niinkuin minä, paitsi että olen 25v, myös lukion käynyt. Jos et vielä asu omassa asunnossa niin kannattaa ainakin se hommata. Yhteensä saan itse tukirahoja n. 800 e kuussa, millä tulee toimeen just ja just auton kanssa.. Kannattaa käydä kävelyllä esim. meren jäällä, haistelemassa ilmaa. Itse olen ajattelut seuraavaksi lähteä pelastusalalle opiskelemaan. Mikään muu ei oikeastaan kiinnosta paskan vertaa. Poikkeustilanteiden näkeminen ja hoitaminen työkseen kiinnostaa. Kannattaa välillä käydä myös vähän ryyppäämässä niin ei ala ahdistaan liikaa.

      Muista aina että tää on tällasta ja työ tekijäänsä palkitsee. Jes!

    • kyllä se päivä paistaa vielä siunkin risukasaan...olet vielä nuori ja elämä on edessä ei pidä luovuttaa liian helposti...olen sinua vanhempi mutta en viisaampi ja olen joutunut elämäni aikana kokemaan kaikenlaista yksi avioero ja epilepsian sekä nivelreuman hoitaminen ihmissuhdeongelmat...lista on loputon sinun täytyy nyt keksiä jokin harrastus joka on mieluinen ja josta pidät minulla se on lavatanssit...ja jos haluat tyttöystävän niin käytä nykyaikaista internettiä ja laita ilmoitus joko tänne tai sitten iskuri.nettiin ja kuva auttaa siinä että saat varmasti vastauksia koska ainakin me naiset vastaamme mieluummin kuvalliseen kuin kuvattomaan ilmoitukseen tässä oli minun vinkkini toivottavasti auttoi edes hetkisen

      • aloittaja

        Kiitoksia vaan neuvoista, pitää koittaa jaksaa tätä elämää, ja samalla yrittää vääntää sitä siedettävämmäksi. Nyt on tullut käytyä salilla kaverin ylipuhuttua. Ainakin alkuinnostusta on ollut, saa nähdä jos tuolla alkaisi ihan säännöllisesti käydä ja pistäisi itsensä kovaan kuntoon.

        Tuosta nettideittailusta en sitten tiedä, vähän epäilyttää. :) Tosin eihän sitäkään tiedä kokeilematta...


    • BeLive

      vaikka mihin. HERÄÄ! Nyt menet vaikka sinne kirjastoon ja lainaat kirjoja positiivisesta ajattelusta ja muusta itsensä kehittämisestä. Pääasia on, että vaihdat sitä levyä päässäsi, joka väittää, että tässä tämä nyt on eikä paremmaksi muutu. Se ei nimittäin pidä paikkaansa! Jokainen päivä on sinulle uusi mahdollisuus ja seikkailu.
      Ja tiesitkö että monet ihmiset saavat elämäänsä uutta sisältöä kun lakkaavat tuijottamasta omaa napaansa ja alkavat auttamaan muita ihmisiä? Joku jossain tarvitsee sinunkin hymyäsi ja hyvää tekoasi...

      • vaikkaväkisin

        eteenpäin tuulessa ja tulessa, ei nenää kohti kenkiä vaan nokka niin että näät eteenpäin.
        ja koita puhaltaa vastatuuleen ja huutaa samalla kun harjaat hampaitasi,, näillä pääsee alkuun.


        ja tästä videostakin voi saada jotain irti, meinaan nämä tyypit on melkosen mielenkiintoisia?
        http://www.youtube.com/watch?v=eQsyBjgftEU


    • Viestisi tuli näkyville ja enemmän kuin suotavaa olis että ottaisit yhteyttä asiantuntijoihin,,,,,

      • aloittaja

        Niin näillä asiantuntijoilla meinaat näitä tuntitaksalla höpöttäjiä, joita ei oikeasti voi vähempää kiinnostaa mun tai kenenkään muunkaan ongelmat. Sitten vaan tyrkyttävät jotain hemmetin pillereitä joihin en ala koskemaan. Kyllähän mä olen kuullut miten toi systeemi pelaa. Vaikka ei olekaan hyvä olla, niin ennemmin silti oma itsensä, kuin sekaisin jostain lääkkeistä.

        En usko että minua voi kukaan auttaa, paitsi minä itse. Kun saisi vain siihen voimia jostain.


      • Valontuoja__
        aloittaja kirjoitti:

        Niin näillä asiantuntijoilla meinaat näitä tuntitaksalla höpöttäjiä, joita ei oikeasti voi vähempää kiinnostaa mun tai kenenkään muunkaan ongelmat. Sitten vaan tyrkyttävät jotain hemmetin pillereitä joihin en ala koskemaan. Kyllähän mä olen kuullut miten toi systeemi pelaa. Vaikka ei olekaan hyvä olla, niin ennemmin silti oma itsensä, kuin sekaisin jostain lääkkeistä.

        En usko että minua voi kukaan auttaa, paitsi minä itse. Kun saisi vain siihen voimia jostain.

        Lainaa kirjastosta "Läsnäolon voima". Kirjoittanut Eckhart Tolle. Ainakin minun elämääni vaikutti paljon, samassa jamassa olen ollut kuin sinäkin.


      • mie vua
        Valontuoja__ kirjoitti:

        Lainaa kirjastosta "Läsnäolon voima". Kirjoittanut Eckhart Tolle. Ainakin minun elämääni vaikutti paljon, samassa jamassa olen ollut kuin sinäkin.

        Oli 2 intiaania. Nuori poika ja vanha mies.
        Vanha mies sanoi pojalleen:
        - Minusta tuntuu kuin sisälläni olisi 2 koiraa. Toinen sanoo: "sinä selviät" ja toinen: "et ikinä selviä".
        Mies ja poika menivät nukkumaan ja aamulla poika herättyään kysyi:
        - Mitä tapahtui? Kumpi koirista voitti?
        - Se jota minä ruokin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      176
      1510
    2. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      725
    3. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      88
      708
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      578
    5. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      536
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      126
      536
    7. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      518
    8. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      516
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      500
    10. toivottavasti kohta jo kohdataan

      😍😍😍😍😍 sinua olen odottanut varmasti koko elämäni
      Ikävä
      25
      483
    Aihe