HS 14.1.2010:
"Telakkatyöryhmä esittää julkista tukea ja rahoitusta Turun telakalle kriisistä selviytymiseksi. Muille telakoille ehdotetaan valtion alustilauksia.
Työryhmän esityksen mukaan tukitoimenpiteillä halutaan järjestää Turun telakalle noin 50 prosentin työkuorma, kunnes kysyntä markkinoilla elpyy.
Työryhmä perustelee julkista tukea sillä, että kilpailijamaat ovat ottaneet käyttöön merkittävät telakkatuet.
STX Finland ilmoitti tiistaina, että se aikoo lopettaa Turun telakalla yli 400 työsuhdetta vuoden loppuun mennessä.
STX:n Turun telakalta valmistui viime vuonna Oasis of the Seas -loistoristeilijä. Tänä vuonna telakkaa työllistää pääasiassa edellä mainitun sisaralus Allure of the Seas. Muita tilauksia tälle vuodelle ei ole.
Korealaisen STX:n muut Suomen-telakat sijaitsevat Helsingissä ja Raumalla. "

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.