Haitin katastrofi

49709
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 49

Vanhimmat

tiedosta!

Äänestä

Katastrofi Haitissa on lohduton. Nyt olisi paikallaan kaikkien kirkkojen avun lähettäminen, sillä apua siellä todella tarvitaan. Niin konkreettista kuin aineellista. Punainen Ristihän on onneksi jo valmiina lähettänyt vapaaehtoistyöntekijöitä, sairaalatarvikkeita, lääkkeitä, mutta varmasti kaikkien muidenkin apu on tarpeen. Omalta kohdaltani ainakin voin auttaa Punaisen Ristin keräyksen avulla.

Äänestä
  • Lahjoituksesi menee jonkun palkkan eikä sinne apuun

    Äänestä

  • palkaton kirjoitti:

    Lahjoituksesi menee jonkun palkkan eikä sinne apuun

    Outoa ajatella, että katastrofin vuoksi paikalle lähetettävät ammatti-ihmiset toimisivat palkatta. Keneltä he saisivat ruuan ja muun tarvitsemansa, jos olisivat ilman rahaa? Ryöstäisivätkö he korvauksetta ruuat autettaviltaan?
    Vähän järkeä peliin, pliis.

    Auttaminen maksaa, lääkket, kenttäsairaalat, koulutetut ihmiset, matkat, tarvikkeet. Kaikkeen tähän rahaa tarvitaan. Ei sitä jaeta tarvitseville romahtaneitten katujen kulmissa.

    Jos et halua osallistua rahan keräykseen, sano vain EI. Turha vedota johonkin populistiseen tekosyyhyn.

    Äänestä

  • Pennit kirjoitti:

    lähettämät lääkärit toimivat vapaaehtoispohjalta. En usko, että he ryöstävät ruokaa keneltäkään.

    MAP-kirkossa on pitkä vapaaehtoisuuden perinne. Esimerkiksi lähetyssaarnaajat tekevät palkatonta työtä ja maksavat itse elinkustannuksensa.

    Muut järjestöt toimivat omien toimintaperiaatteittensa mukaisesti ja tekevät kaikki tärkeää auttamistyötä.

    Äänestä

  • hätähuuto kirjoitti:

    Mistä rahasta he maksavat? Siitä tässä kai on kysymys. Vapaaehtoistyötä varmasti kaikki nämä ihmiset tekevät. Sinne ei kukaan lähde rikastumaan ylisuurille palkoille, mutta kyllä hän jostakin rahaa tarvitsee. Ei kukaan tule toimeen ilman tuloja.
    En minä tarkoita, että haitilaiset maksavat maahan tulevien lääkäreiden ylläpidon. Kyllä he maksavat itse elinkustannuksensa, mutta jostain sekin tulo tulee.

    On turha sanoa, että kerätty raha menee lääkärien palkkoihin. Kyllä kerätty raha menee juuri siihen, että mahdollisimman hyvin saadaan apu perille. Minä uskon Punaisen Ristin ja Kirkon Ulkomaanavun suorittavan tehtävänsä tunnollisesti ja autettavien parhaaksi.

    taskurahoistaan noin pääsääntöisesti. MAP-kirkko maksaa kuljetukset yms. juoksevat kulut, mutta avustusrahat menevät lyhentämättöminä avustustarkoituksiin.
    Minä en ole sanonut mitään Punaisen ristin rahankäytöstä, kun en sitä tunne. Varmaan siitä on saatavissa tietoa jostakin, jos kiinnostaa.
    MAP-kirkko on suositellut, että sen jäsenet kanavoivat avustuksensa luotettavien toimijoiden kautta ja maininnut yhtenä sellaisena juuri Punaisen ristin.

    Äänestä

  • Pennit kirjoitti:

    Mistä rahasta he maksavat? Siitä tässä kai on kysymys. Vapaaehtoistyötä varmasti kaikki nämä ihmiset tekevät. Sinne ei kukaan lähde rikastumaan ylisuurille palkoille, mutta kyllä hän jostakin rahaa tarvitsee. Ei kukaan tule toimeen ilman tuloja.
    En minä tarkoita, että haitilaiset maksavat maahan tulevien lääkäreiden ylläpidon. Kyllä he maksavat itse elinkustannuksensa, mutta jostain sekin tulo tulee.

    On turha sanoa, että kerätty raha menee lääkärien palkkoihin. Kyllä kerätty raha menee juuri siihen, että mahdollisimman hyvin saadaan apu perille. Minä uskon Punaisen Ristin ja Kirkon Ulkomaanavun suorittavan tehtävänsä tunnollisesti ja autettavien parhaaksi.

    ehkäpä tässä valotusta asiaan: http://www.deseretnews.com/article/705358703/Logan-nurses-aid-trip-to-Haiti.html

    Äänestä

  • hätähuuto kirjoitti:

    lähettämät lääkärit toimivat vapaaehtoispohjalta. En usko, että he ryöstävät ruokaa keneltäkään.

    MAP-kirkossa on pitkä vapaaehtoisuuden perinne. Esimerkiksi lähetyssaarnaajat tekevät palkatonta työtä ja maksavat itse elinkustannuksensa.

    Muut järjestöt toimivat omien toimintaperiaatteittensa mukaisesti ja tekevät kaikki tärkeää auttamistyötä.

    Minä ainakin haluan auttaa mahdollisuuksieni mukaan sekä SPR:n katastrofiavustuksen ja myös MAP- kirkon humanitaarisen avun kautta. Tiedän, että SPR- on kansainvälinen järjestö ja sillä on myös hyvät valmiudet auttamiseen. Tuolla henkilökunnan palkoilla on hyvin pieni merkitys silloin kun miljoonat tai jopa sadat miljoonat ihmiset antavat lahjoituksiaan. Uskon, että ainakin osa seitsemästä lapsestani pystyy myös osallistumaan apuun. Teimme jo yhdessä poikani kanssa yhdet lahjoitukset. Rahaa tarvitaan vielä paljon jatkossakin, joten voimme auttaa useammassa erässa.

    Äänestä

  • UPDATE_8094263 kirjoitti:

    Lahjoitin seurakuntani tilin kautta ja merkitsin "Haitin avuksi". "Nenadan" antaman linkin mukaan paikalliseen seurakuntakeskukseen on perustettu sairaala, jonne tulee lääkäreitä Utahista. Kirkko on jo lähettänyt muutakin apua. - Toivottavasti vaurioitunut lentokenttä toimii pian paremmin kuin vielä äskettäin.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    http://www.ldsmag.com/youtube/100125presidency.html

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Lahjoitin seurakuntani tilin kautta ja merkitsin "Haitin avuksi". "Nenadan" antaman linkin mukaan paikalliseen seurakuntakeskukseen on perustettu sairaala, jonne tulee lääkäreitä Utahista. Kirkko on jo lähettänyt muutakin apua. - Toivottavasti vaurioitunut lentokenttä toimii pian paremmin kuin vielä äskettäin.

    http://www.ldschurchnews.com/articles/58475/Haiti-earthquake-inspires-compassion.html

    Minäkin maksoin Kirkon kautta kymmenysten yhteydessä. Jos tarvitsevat lisää he ottavat kymmenysrahastosta jos saavat tarpeeksi niin eit tarvitse ottaa sieltä. Taiwanissa on tulva jonka ja niitä ihmisiä myös autetaan. http://www.ldschurchnews.com/articles/58479/Flood-victims-in-Taiwan-receive-Church-aid.html

    Äänestä

  • tuoreempaa. http://www.deseretnews.com/article/705358742/Doctor-to-accompany-LDS-relief-to-Haiti.html?pg=2
    Kaikki tässä artikkelissa mainitut henkilöt ja tahot eivät välttämättä ole MAP-kirkon jäseniä, mutta melkoinen osa heistä joka tapauksessa on.
    Tietenkään tässä auttamishankkeessa ei ole kysymys kilpailusta - paitsi kilpailusta ajan kanssa. On upeaa. että edes tämän suuruusluokan katastrofi saa eri ryhmät yhdistämään voimansa yhteisen päämäärän hyväksi. Useinhan aikaa ja elämää tuhraantuu vain joutavanpäiväiseen nokitteluun.
    Erittäin toivottavaa olisi se, että lahjoitukset päätyvät sinne, minne ne on tarkoteittu. Aiemmin tällä viikolla televisiossa näytetty dokumentti Afganistaniin lähetettyjen avustusten käytöstä oli pöyristyttävä.

    Äänestä

SL temppelin ympäristössä rukoillaan Haitin puolesta.
http://www.deseretnews.com/article/705359266/Haitian-familys-prayers-answered.html

Map kirkkojen ympärillä kovasti kaikenlaista avustusta, lääkäreitä, vettä, ruokaa, suojaa, "orpokoteja". Kauppojen ryöstäminen ja rosvojoukot alkavat ilmaantua. Saa nähdä miten käy. Olisi hyvä saada rauhalliset ihmiset evakuoitua ennen kuin laittomuus todella pääsee valtaan.

Äänestä

MAP-kirkon apu menee perille:

Tämä on sivulta hppp://www.mormonit.fi
Kirkon apua saapuu edelleen perille Haitiin
Useita Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon avustuskuljetuksia saapui perille viikonlopun aikana, mukaan lukien lasti, jossa on 38 tonnia tarvikkeita. Mukana oli hätäaputarvikkeita kuten ruokaa, huopia, telttoja ja pressuja. Kirkon lähetyssaarnaajat avustivat tarvikkeiden purkamisessa.

Kaksi kontillista lisää ruokaa sekä lääkintä- ja muita tarvikkeita on tuotu kuorma-autoilla Dominikaanisesta Tasavallasta Haitiin. Viimeisin näistä kuljetuksista saapui lauantaina. Lisää kirkon kuljetuksia Yhdysvalloista ja Dominikaanisesta Tasavallasta on suunnitteilla täksi viikoksi, ja ne tulevat sisältämään tarvikkeita, joita kirkon sikäläiset paikalliset johtajat ovat pyytäneet.

Kirkon lähettämä lääkäriryhmä lähti Salt Laken lentokentältä sunnuntai-iltana. Ryhmässä on mukana 14 lääkäriä ja sairaanhoitajaa sekä kaksi perhepalvelujen asiantuntijaa. Lääkärit perustavat väliaikaisen terveyskeskuksen kirkon seurakuntakeskukseen Port-au-Princessä. He ovat Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäseniä, jotka ovat ilmoittautuneet vapaaehtoisiksi auttamaan avun tarpeessa olevia Haitissa. Ryhmä on muusta avusta riippumaton, ja heillä on omat lääkintätarpeensa, joita täydennetään erikseen. Toinen ryhmä lääkäreitä Dominikaanisesta Tasavallasta, joiden toimintaa kirkko koordinoi, on jo paikan päällä Haitissa.

Seitsemää kirkon seurakuntakeskusta Haitissa käytetään väliaikaisina suojina yli 4000 hengelle lähialueilta. Kaikki kirkon seurakuntakeskukset ovat pääosin säilyneet vahingoittumattomina ja monia käytetään hyväksi pelastustöissä. Kirkko valvoo edelleen jatkuvasti humanitäärisen tilanteen kehittymistä jotta apu voitaisiin kohdentaa mahdollisimman hyvin.

Kirkon jäsenet voivat tehdä lahjoituksia avustustyötä varten paikallisten seurakuntien kautta käyttämällä humanitäärisen avun tunnusta lahjoituksissaan.

Muut halukkaat voivat lahjoittaa avustustyöhön osoitteessa http://give.lds.org/emergencyresponse

Äänestä
  • on todella tehokasta, koska ei tule henkilöstökuluja niinpaljon kuin muilla avustusjärjestöillä. Vapaaehtoiset työntekijät eivät ota palkkaa ja lisäksi paikalliset lähetyssaarnaajat antavat apua. Tämän vuoksi haluan kohdistaa pääosan lahjoituksistani kirkkomme humanitaarisen lahjoituskanavan kautta.

    Äänestä

  • UPDATE_8094263 kirjoitti:

    on todella tehokasta, koska ei tule henkilöstökuluja niinpaljon kuin muilla avustusjärjestöillä. Vapaaehtoiset työntekijät eivät ota palkkaa ja lisäksi paikalliset lähetyssaarnaajat antavat apua. Tämän vuoksi haluan kohdistaa pääosan lahjoituksistani kirkkomme humanitaarisen lahjoituskanavan kautta.

    että lääkärit jotka ovat siellä heidän työpaikallaan muut lääkärit tekevät heidän työnsä sen viikon ajan jonka he ovat Haitissa ja sitten vaihtuu miehistö viikon kuluttua. Näin se järjestyy kun on tahtoa auttaa.

    Äänestä

  • Something quite miraculous happened yesterday--with one article on Meridian from our own Steve Studdert--we were able to fill a Boeing 737 with 150 willing volunteers to go on a most critical and difficult mission to Haiti. This flight will leave this Wednesday. Many more were not able to come.

    We have an immediate need to help this mission. We need cash donations right now. Will you help? Of course, it's tax deductible and will go right to the needs at hand.

    The note we received from Steve Studdert this morning tells it all. Please read it to the end:

    Wonderful Latter-day Saints have responded in incredible numbers to be part of the Utah Hospital Task Force on its emergency mission to Haiti.

    A group of 150 extraordinary volunteer LDS physicians, nurses, EMTs, builders, engineers, and construction professionals will travel by charter aircraft to Haiti next Wednesday for 21-days. We are traveling as the Utah Hospital Task Force.

    All expenses are being covered by donations.

    These volunteers come from many states and Canada, all are LDS, and many speak French or Creole, languages desperately needed by USAID in the recovery efforts.

    Äänestä

  • Lähetin linkissä suositellun viestin neljälle ystävälleni. Siellä oli lomake, jolla saattoi lähettää sähköpostia valitsemilleen.

    Äänestä

Amerikkalaista ilmavoimia on lähetetty Haitiin katsomaan että ruoan jako sujuu, eikä miehet vie kaikkea. No sitten tuli lähetys MAP kirkolle ja merisotilaat tulivat panssaroituine Humveineen kysyivät että saavatko auttaa tappeluiden ja väkivaltaisuuksien sattuessa. Vähän men armejan miehillä suu pyöreeks kun miehet ripeästi tekivät hyvän, järjestelmällisen jonon, jonka avulla kaikki tavarat kannettiin kirkkoon, eikä kukaan yrittänytkään vetää tavaroita kenenkään käsistä tai tapella kuten muualla.
Kertojaa ihan nauratti armeejan hämmästys.

Äänestä
  • oli taas hyviä linkkejä... panisit ne www.mormonismi.com iin kans

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

hätähuuto kirjoitti:

ja MAP-kirkon vaste:

http://www.heraldextra.com/news/state-and-regional/article_3662617b-2963-5bdb-a5b5-789e7a3c92bf.html?oCampaign=hottopics

http://newsroom.lds.org/ldsnewsroom/eng/news-releases-stories/church-sends-additional-aid-to-haiti-earthquake-victims

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu