Kenellä on vanhin mandaatti Karjalaan?
Karjala
Vaka Vanha
15325
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
1000-1200 vuotta sitten Karjala oli oma itsenäinen yksikkönsä Olhava joen suussa joka teki läheistä yhteistyötä tsuudien ja jäämien kanssa. Noin vuonna 800 alkoi Novgorodin slaavien ekspansio Ilmajärven eteläpuolelta. Noin vuonna 1200-1300 oli ortodoksinen uskonto saattanut/ saastuttanut karjalaiset monella tavalla nöyryyttävän alisteiseen suhteeseen slaavien kanssa. Eikä aikaakaan kun hunnien ja muidenkin mongolien kouluttamat/ opettamat Moskovan venäläiset kuten heidän perinteisiin tapoihinsa kuuluu olivat ase kädessä verta vuodattaen vieneet kaiken ja tuhonneet edes jollain rajallisella tavalla ymmärrettävän Novgorodin kauppatasavallan missä oli pohjimmiltaan hyvin paljon Hansaliittoa muistuttavaa. Mutta kuten tavallista, niin idän (Moskovan) barbaarit olivat vahvempia.
Suuri osa venäläisten geeniperimästä tulee suomalaisugrilaisilta, jotka vain ovat rauhanomaisesti vaihtaneet kielensä slaavilaiseksi, niin kuin usein historiassa on tapahtunut, kun alikehittyneempi kulttuuri on kohdannut kehittyneemmän. Puhe slaavien harjoittamasta etnisestä puhdistuksesta on harhaanjohtavaa. (Suomalaiset kyllä ovat harjoittaneet slaavien etnisiä puhdistuksia viimeksi vv. 1941-1944, ja nimenomaan moderneihin rotuoppeihin perustuen.)
Baltian maista Siperiaan vielä vuosia sodan jälkeen ja asutti venäläisiä tilalle?
perustuen Karjalassa on nyt venäläinen väestö?
Kuinka sinä nyt tuolleen. Minä kun parhaan kykyni mukaan kehun Venäjän luoteisen federaatiopiirin asukkaita ja vertaan heitä jopa rauhanomaiseen Hansaliiton harrastamaan ulkopolitiikkaan, niin sinä pidät sitä ilkeämielisenä propagandana. Tietenkihän siinä aina on se mahdollisuus ,että kun sinä tunnet laajemmin noita slaavien toimintatapoja, niin novgorodilaisiin olisi sekaantunut itäisten barbaarislaavien (Moskovan ja mongolian slaavit)verenperintöä.
Eiköhän se saksalaisilla ole, koska tuntuu, että he tekivät Karjalasta teollistuneen alueen.
omistaa kaikki alueet, joille sen rautasaapas on kerran astunut.
Omista sinä se huumeruisku tai Vodka pullo mokomakin röyhkeä Iivana. Volga saksalainen Lenin sanoi kerran, että te venäläiset olet laiskaa paska sakkia joka aina tarvitsee saksalaise apua kuten romaanissa Oblomov laiska venäläinen tarvitse saksalaisen ystävänsä Andrey Stoltzin apua.
Venäläinen nainen tykkää imeä saksalaista kyrpää ja saada suomalaista kyrpää pilluunsa.
Kyllä sinä tiedät veli:)
Älä viitsi. Ruotsi o ollu paskamaa vuodesta 1809 lähtien. Ja jos te ruotsalaiset puppelipojat Karjalan haluatte niin käykää ottamassa se. Tuskin venäläiset sitä vapaaehtoisesti antavat.
Vai, että suomenruotsalaiset? Munsalan soutajat omistaa soutuveneitä eikä maa-alueita.
Karjalaiset valitsivat tukijakseen Novgorodin, länsisuomalaiset Svean, ja Hämeestä kiisteltiin pitkään. Mitään yhtenäistä Suomen kansaa eri "heimoineen" ei ollut, eikä ole ollut ennen kuin sellainen modernin opetuslaitoksen avulla luotiin venäläisessä Suomessa 1800-luvun lopulla.
Karjalaisilla oli eri intressit, eri uskonto, eri kultuuri, pitkälti eri kielikin. Viipurin linnoitus oli vuosisatoja Ruotsin ainoa tukikohta Karjalassa. Ortodoksisen Karjalan keskus Käkisalmi vastusti ruotsalaista ekspansiota 1600-luvun alkuun saakka. Sata vuotta myöhemmin Pietari Suuri pakotti Ruotsin luovuttamaan Karjalan takaisin Venäjälle. Ja niin edelleen. Karjala on vanha venäläinen maakunta.
oppipoikiin. Karjalaa suojeli moni muukin linnoitus kuin Viipuri. Karjala oli vuosisatoja suomalainen alue Ruotsin valtion osana ja aikanaan myös suomalainen maakunta. Venäläinen se e ole ollut koskaan, ellei nyt ryöstösaaliina.
Trollollolloo!
autiot rannat ne autiot rannat, ken niille kävisi oi ken?
Ei kuitenkaan mennä muinaisuuteen, sillä siinä ei päädy mihinkään.
Suomalaiseksi vakiintunutta Karjalaa oli jo vuonna 1812 se alue, jonka Aleksanteri I liitti takaisin Suomeen.
Eli se nykyrajan takainen alue kaakossa, joka jouduttiin luovuttamaan 1940-luvulla.