HAITI

Nonniin. Oli ihan pakko tulla kaymaan taalla, ostin internet/aikaa ja hukkaan omaani. Kyselisin nailta uskovaisilta etta mita haitilaiset nyt ovat tehneet pahaa etta jumala kostaa nain ?

Viimeksi zunamin aikaan kyse oli suuresta synnista mita tehtiin aasiassa.

Nyt kun n. luultavasti 100.000 heppua on kuollut, olisi kiva tietaa mita pahaa tama maailman ehka koyhin kansa on tehnyt ansaitakseen taman. Joukossa oli paljon kristittyja, jeesus ei heita auttanut.

Onko niin etta jumala rakastaa naita haitilaisiakin niin paljon etta romahduttaa talot heidan niskaansa ja antaa heidan karsia ??

Itse alueella kayneena voin sanoa etta upeita ihmisia ovat. Ehka jumala vain ei tykkaa heista ??

Mina en voi ymmartaa tata rakkauden suurta maaraa. Toivoisin etta olisin talla hetkella siella auttamassa naita poloisia koska jumala ei auta.

Mita siihen lisaa voi sanoa..mina poistun takavasemmalle, jumalan vittui" on niin suunnattoman kaunista.
761088
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 76

Vanhimmat

Miksi tiede ei auttanut heitä? Suomen TV:stäkin tuli faktaa siitä, että mannerlaatta kulkee ihan saaren vierestä, eikä järistyksiä ole pitkään aikaan ollut. Silti rakennukset on tehty olosuhteisiin kestämättömiksi.

Nyt eniten kärsineet eivät ole tehneet mitään, jolla tämän olisivat ansainneet.

Äänestä
  • Tiede ei aiheuta maanjäristystä, vaan se on kuulemma jumalan hommia. Niin paljon taas jumala haitilaisia rakasti, että tappoi heitä ja vieraitaan suurin määrin. Nyt on jokaisella kristityllä ilojuhlan aihe kun niin moni pääsi isänsä, jumalansa, luo. Mahtaa kirkot ympäri maailmaa täyttyä uskovista jotka ovat tulleet ylistämään tätä suurta jumalan laupeudentekoa.

    Äänestä

  • old_profile_35431 kirjoitti:

    Tiede ei aiheuta maanjäristystä, vaan se on kuulemma jumalan hommia. Niin paljon taas jumala haitilaisia rakasti, että tappoi heitä ja vieraitaan suurin määrin. Nyt on jokaisella kristityllä ilojuhlan aihe kun niin moni pääsi isänsä, jumalansa, luo. Mahtaa kirkot ympäri maailmaa täyttyä uskovista jotka ovat tulleet ylistämään tätä suurta jumalan laupeudentekoa.

    Sun mutu sakkaa.

    Äänestä

  • "Silti rakennukset on tehty olosuhteisiin kestämättömiksi."

    Yksi maailman köyhimmistä valtioista niin siellä onkin varaa rakentaa huippuluokan rakennuksia, jotka kestävän isotkin maan järisykset. Varmaan näin. No miksi ne sitten asuvat siellä? No kerroppa mihin muuallekkaan he voisivat mennä? He ajattele vähän ennen kuin kirjoitat jotain siitä ettei tiede olisi auttanut. Kyllä varmasti asia oli kaikkien tiedossa, ei tosin ajankohta, mutta minkäs teet jos fyrkka ei riitä.

    Jaa niin tietysti olisi pitänyt lähettää sinne ihan vitusti rahaa, että olisivat saaneet kunnolliset mökit itselleen. No eipä meidän rikas ja törkeästi verottava kirkkokaan sitä sitten tehnyt.

    Äänestä

  • "Miksi tiede ei auttanut heitä?"

    Roomalaiskatolinen kirkko on siellä jarruttanut kehitystä.
    Toisalla Japanissa asiat ovat mallillaan.

    Äänestä

  • karisma kirjoitti:

    "Silti rakennukset on tehty olosuhteisiin kestämättömiksi."

    Tarkemmin ajatellen eipä taida maanjäristyksen kestäviä rakennuksia olla olemassakaan.

    Yhteisvastuukeräys on tänä vuonna Haitin hyväksi ja aloitettiin sovittua aikaisemmin.
    Hey on tehnyt lähetystyötä nettisivujen mukaan Haitilla -91 alkaen.

    Äänestä

  • Aslak Mustapää kirjoitti:

    "Miksi tiede ei auttanut heitä?"

    Roomalaiskatolinen kirkko on siellä jarruttanut kehitystä.
    Toisalla Japanissa asiat ovat mallillaan.

    Kaikenlaista kehitystä ei kannata kannattaa.

    Äänestä

  • San Andreaksen siirrosta muistuttava halkeama kulkee aivan Port Au Princen vierestä. Sinne ei pitäisi rakentaa enää mitään, tai KORKEINTAAN 1-kerroksisia erittäin vahvoja betonitaloja. Toinen siirroslinja kulkee kauempana merellä.

    Jamaikan pääkaupunki Kingstoniin on tulossa myös suuri järistys. Ei kannata matkustaa Väli-Amerikkaan, Indonesiaan eikä Kaliforniaan.

    Äänestä

  • mrs Missukka kirjoitti:

    Kaikenlaista kehitystä ei kannata kannattaa.

    ai olisiko huono asia jos haitilaiset rakennukset olisivat rakennuttu samallalailla maanjäristyksen kestäviksi kuin Japanissa?

    Äänestä

  • Laatat kirjoitti:

    San Andreaksen siirrosta muistuttava halkeama kulkee aivan Port Au Princen vierestä. Sinne ei pitäisi rakentaa enää mitään, tai KORKEINTAAN 1-kerroksisia erittäin vahvoja betonitaloja. Toinen siirroslinja kulkee kauempana merellä.

    Jamaikan pääkaupunki Kingstoniin on tulossa myös suuri järistys. Ei kannata matkustaa Väli-Amerikkaan, Indonesiaan eikä Kaliforniaan.

    parempi kun ei lähde talostaan ulos ollenkaan jos niin pelottaa, ja on täällä suomessakin maanjäristyksiä

    http://www.seismo.helsinki.fi/fi/havainto/maanjaristykset/suomenlista.html

    Äänestä

  • Turha sinun tieteelle on kiukutella jos et pysty jumalasi kanssa selvittämään tunteitasi tapahtunutta kohtaan.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    parempi kun ei lähde talostaan ulos ollenkaan jos niin pelottaa, ja on täällä suomessakin maanjäristyksiä

    http://www.seismo.helsinki.fi/fi/havainto/maanjaristykset/suomenlista.html

    Joku väitti ettei tehdä mitään. Nyt tiedätte missä jytisee. Haitin maanjäristykset ennakoitiin jo muutama vuosi sitten.

    Päättäjät eivät silti tee mitään, vaikka tiedetään missä tulee tuho. Miksi? Koska ihmisten ei pidä panikoida. Jääkööt kuolemaan.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    ai olisiko huono asia jos haitilaiset rakennukset olisivat rakennuttu samallalailla maanjäristyksen kestäviksi kuin Japanissa?

    Ai senkö kristillinen kirkko Haitilla on estänyt?

    Äänestä

  • UPDATE_9225384 kirjoitti:

    Turha sinun tieteelle on kiukutella jos et pysty jumalasi kanssa selvittämään tunteitasi tapahtunutta kohtaan.

    HattiWatti taisi sitten kiukutella Jumalalle..

    Äänestä

  • mrs Missukka kirjoitti:

    HattiWatti taisi sitten kiukutella Jumalalle..

    No Jumalan kyseenalaistaminen on pikkuisen toinen juttu. Hän kun on kaikkivaltias. Jos ko. otus on luonut maailmankaikkeuden niin luulisi olevan pikku juttu estää maanjäristys? Sen luomustahan nekin on?

    Vaan eipä estänyt, mahtoiko olla paskalla justiinsa silloin.

    Äänestä

  • mrs Missukka kirjoitti:

    Tarkemmin ajatellen eipä taida maanjäristyksen kestäviä rakennuksia olla olemassakaan.

    Yhteisvastuukeräys on tänä vuonna Haitin hyväksi ja aloitettiin sovittua aikaisemmin.
    Hey on tehnyt lähetystyötä nettisivujen mukaan Haitilla -91 alkaen.

    http://www.redcross.fi/ajankohtaista/fi_FI/uutisetjatiedotteet/

    Äänestä

  • mrs Missukka kirjoitti:

    Tarkemmin ajatellen eipä taida maanjäristyksen kestäviä rakennuksia olla olemassakaan.

    Yhteisvastuukeräys on tänä vuonna Haitin hyväksi ja aloitettiin sovittua aikaisemmin.
    Hey on tehnyt lähetystyötä nettisivujen mukaan Haitilla -91 alkaen.

    "Hey on tehnyt lähetystyötä nettisivujen mukaan Haitilla -91 alkaen."

    Onko käännytystyö muka jotain auttamista?

    Äänestä

  • UPDATE_9225384 kirjoitti:

    No Jumalan kyseenalaistaminen on pikkuisen toinen juttu. Hän kun on kaikkivaltias. Jos ko. otus on luonut maailmankaikkeuden niin luulisi olevan pikku juttu estää maanjäristys? Sen luomustahan nekin on?

    Vaan eipä estänyt, mahtoiko olla paskalla justiinsa silloin.

    Raamatussa sanotaan että Jumala lepäsi 7. päivänä. Jos nyt on vielä 7. päivä Jumalan maailmassa, niin Jumala on vielä levolla. Herännee kohtapuoliin?

    Äänestä

  • Levolla lienee kirjoitti:

    Raamatussa sanotaan että Jumala lepäsi 7. päivänä. Jos nyt on vielä 7. päivä Jumalan maailmassa, niin Jumala on vielä levolla. Herännee kohtapuoliin?

    Ettei olisi kuollut nukkuessaan koko gubbe?

    Äänestä

  • mrs Missukka kirjoitti:

    HattiWatti taisi sitten kiukutella Jumalalle..

    Mutta ironian nimissä. Hän kuvaili miten teidän uskovien tulisi käyttäytyä, eli kiukutella jumalalle, koska te uskotte, että kaikki mitä tapahtuu on jumalasta.

    Äänestä

  • uskovalle. Sen pitäisi siis korjata kaikkivoipaisen jumalanne virheet maapallon luomisessa. Olis vaan luonut liikkumattomat mannerlaatat.

    Kaikki on jumalan aikaansaannosta paitsi kaikki paha. Siis kaikki hyvä on jumalan aikaansaannosta. Voi pyhä yksinkertaisuus. Miettisit vähän ennen kuin tuut tänne itsesi nolaamaan. Vaikka onhan se kieltämättä hauskaa.

    Äänestä

  • mrs Missukka kirjoitti:

    Ai senkö kristillinen kirkko Haitilla on estänyt?

    kyllä hakkaamalla raamatulla niin kovaa päähän ettei veri kierrä enään

    Äänestä

  • Kerropas nyt sitten, mitä tiede olisi voinut tehdä tälle asialle. Itse en ihan heti sitä keksi.
    Jumalahan se on se kaikkivoipa, joka ei kuitenkaan koskaan oikeasti voi mitään. Selityksiä vain tälle kaikkivoivan voimattomuudelle sataa uskovien suusta. Milloin se johtuu ihmisen pahuudesta, milloin Jumalan ihmismielelle käsittämättömistä suunnitelmista jne. Kuinka joku voi nuo selitykset oikeasti uskoa?

    Äänestä

  • jddue kirjoitti:

    uskovalle. Sen pitäisi siis korjata kaikkivoipaisen jumalanne virheet maapallon luomisessa. Olis vaan luonut liikkumattomat mannerlaatat.

    Kaikki on jumalan aikaansaannosta paitsi kaikki paha. Siis kaikki hyvä on jumalan aikaansaannosta. Voi pyhä yksinkertaisuus. Miettisit vähän ennen kuin tuut tänne itsesi nolaamaan. Vaikka onhan se kieltämättä hauskaa.

    Haitin johtohenkilöille tiede ei kelvannut selitykseksi ennakoivalle toiminnalle, vain selitykseksi jälkikäteen.

    "Kaikki on jumalan aikaansaannosta paitsi kaikki paha. Siis kaikki hyvä on jumalan aikaansaannosta. Voi pyhä yksinkertaisuus. Miettisit vähän ennen kuin tuut tänne itsesi nolaamaan."

    Sun tekstiähän tuo on. Olen muutaman kerran täällä jo jankannut, että maalliseen valinnan vapauteen kuuluu myös oikeus valita väärin.

    Äänestä

  • beenthere kirjoitti:

    Kerropas nyt sitten, mitä tiede olisi voinut tehdä tälle asialle. Itse en ihan heti sitä keksi.

    Haitin johto olisi voinut ottaa tieteen (tässä sijaintinsa) vakavasti tehdessään tulevaisuuden suunnitelmia.

    "Selityksiä vain tälle kaikkivoivan voimattomuudelle sataa uskovien suusta."

    Ja ateistit pyytää kerta toisensa jälkeen niitä selityksiä valmistautuen vastauksen kuulemiseen sulkemalla korvat/silmät.

    "Olen muutaman kerran täällä jo jankannut, että maalliseen valinnan vapauteen kuuluu myös oikeus valita väärin."
    Haitilaiset valitsivat maanjäristyksen?

    Äänestä

  • Kuk regus susej kirjoitti:

    "Olen muutaman kerran täällä jo jankannut, että maalliseen valinnan vapauteen kuuluu myös oikeus valita väärin."
    Haitilaiset valitsivat maanjäristyksen?

    Mielestäni se on väärä valinta, jos päättää olla mitenkään varustautumatta maanjäristyksen mahdollisuuteen tuollaisella alueella. Se tulee isosti - ennemmin tai myöhemmin.

    Äänestä

  • mrs Missukka kirjoitti:

    Mielestäni se on väärä valinta, jos päättää olla mitenkään varustautumatta maanjäristyksen mahdollisuuteen tuollaisella alueella. Se tulee isosti - ennemmin tai myöhemmin.

    Jumalasi ei sitten liittynytkään enää tähän asiaan.

    Äänestä

  • Eiö tiedepuolen tutkijat varoita ihmisiä, vaikka saisivat tietoa asioista, ja miksi eivät? Sekin oli Jumalan varoitus, että tiede sai tietää, mutta välittikö tiede?

    Äänestä

  • karisma kirjoitti:

    "Silti rakennukset on tehty olosuhteisiin kestämättömiksi."

    Yksi maailman köyhimmistä valtioista niin siellä onkin varaa rakentaa huippuluokan rakennuksia, jotka kestävän isotkin maan järisykset. Varmaan näin. No miksi ne sitten asuvat siellä? No kerroppa mihin muuallekkaan he voisivat mennä? He ajattele vähän ennen kuin kirjoitat jotain siitä ettei tiede olisi auttanut. Kyllä varmasti asia oli kaikkien tiedossa, ei tosin ajankohta, mutta minkäs teet jos fyrkka ei riitä.

    Jaa niin tietysti olisi pitänyt lähettää sinne ihan vitusti rahaa, että olisivat saaneet kunnolliset mökit itselleen. No eipä meidän rikas ja törkeästi verottava kirkkokaan sitä sitten tehnyt.

    He eivät välittäneet koska maa oli köyhää, tieteen tutkimukset suljettiin, ja tiedemiehet itse menivät tyytyväisinä nukkumaan.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    kyllä hakkaamalla raamatulla niin kovaa päähän ettei veri kierrä enään

    Ja vielä niin ettei veresi kierrä, voi voi...!

    Äänestä

  • jddue kirjoitti:

    uskovalle. Sen pitäisi siis korjata kaikkivoipaisen jumalanne virheet maapallon luomisessa. Olis vaan luonut liikkumattomat mannerlaatat.

    Kaikki on jumalan aikaansaannosta paitsi kaikki paha. Siis kaikki hyvä on jumalan aikaansaannosta. Voi pyhä yksinkertaisuus. Miettisit vähän ennen kuin tuut tänne itsesi nolaamaan. Vaikka onhan se kieltämättä hauskaa.

    Te pikkaajat saatte tietää sen, että seuraan Jeesusta, ja olen matkalla taivaaseen. Uskon haluava uskosta osaton saa uskon, kun pyytää sitä Jumalalta.

    Äänestä

  • mrs Missukka kirjoitti:

    Haitin johtohenkilöille tiede ei kelvannut selitykseksi ennakoivalle toiminnalle, vain selitykseksi jälkikäteen.

    "Kaikki on jumalan aikaansaannosta paitsi kaikki paha. Siis kaikki hyvä on jumalan aikaansaannosta. Voi pyhä yksinkertaisuus. Miettisit vähän ennen kuin tuut tänne itsesi nolaamaan."

    Sun tekstiähän tuo on. Olen muutaman kerran täällä jo jankannut, että maalliseen valinnan vapauteen kuuluu myös oikeus valita väärin.

    Mitäs olette tähän mennessä tehneet Haitin hyväksi? Omat tekosi? Ei Jumala laita sinua avustamaan Haitia, vaan se sinun on tehtävä itsesi, että teet jotain. Älkää jankatko uskonasioita vastaan, vaan menkää sinne Haitille vaikka auttamaan!

    Äänestä

  • beenthere kirjoitti:

    Kerropas nyt sitten, mitä tiede olisi voinut tehdä tälle asialle. Itse en ihan heti sitä keksi.
    Jumalahan se on se kaikkivoipa, joka ei kuitenkaan koskaan oikeasti voi mitään. Selityksiä vain tälle kaikkivoivan voimattomuudelle sataa uskovien suusta. Milloin se johtuu ihmisen pahuudesta, milloin Jumalan ihmismielelle käsittämättömistä suunnitelmista jne. Kuinka joku voi nuo selitykset oikeasti uskoa?

    beenthere jos lukee, että Jumala on kaikkivoipa, niin rukoilitko asian puolesta Häneltä ja pyysit apua? Jumala on kaikkivoipa, mutta hyvä hän on uskovaisia kohtaan, jotka rakastavat Jeesusta. Ei kukaan ole muuten Raamatussa väittänyt että Jumala olisi hyväntahtoisesti hymyilevä naapurinsetä, vaan Hän on Jumala, myös kiivas sodan Jumala. Uskovaisissa voi olla niitä hymyilijöitä, mutta koska kukaan ei saa nähdä edes Jumalan kasvoja, ei hän sinulle sieltä herttaisesti taida hymyillä?

    Äänestä

  • mrs Missukka kirjoitti:

    Haitin johto olisi voinut ottaa tieteen (tässä sijaintinsa) vakavasti tehdessään tulevaisuuden suunnitelmia.

    "Selityksiä vain tälle kaikkivoivan voimattomuudelle sataa uskovien suusta."

    Ja ateistit pyytää kerta toisensa jälkeen niitä selityksiä valmistautuen vastauksen kuulemiseen sulkemalla korvat/silmät.

    "Haitin johto olisi voinut ottaa tieteen (tässä sijaintinsa) vakavasti tehdessään tulevaisuuden suunnitelmia."

    Eihän se sitten ollut tieteen vika. Tiede on työkalu ja ei se ole työkalun vika, jos sitä ei käytetä.

    "Ja ateistit pyytää kerta toisensa jälkeen niitä selityksiä valmistautuen vastauksen kuulemiseen sulkemalla korvat/silmät. "

    Kyllä ne selitykset nähdään ja kuullaan, mutta paska ei muutu herkuksi vaikka sitä olisi kuinka paljon.

    Äänestä

  • katastrofeja tulee kirjoitti:

    Eiö tiedepuolen tutkijat varoita ihmisiä, vaikka saisivat tietoa asioista, ja miksi eivät? Sekin oli Jumalan varoitus, että tiede sai tietää, mutta välittikö tiede?

    "Eiö tiedepuolen tutkijat varoita ihmisiä, vaikka saisivat tietoa asioista"

    Älä valehtele.

    Äänestä

  • miksi vielä Suomessa kirjoitti:

    Mitäs olette tähän mennessä tehneet Haitin hyväksi? Omat tekosi? Ei Jumala laita sinua avustamaan Haitia, vaan se sinun on tehtävä itsesi, että teet jotain. Älkää jankatko uskonasioita vastaan, vaan menkää sinne Haitille vaikka auttamaan!

    Tilanne on päällä. Siitä on hyvä puhua juuri nyt. Omia tekojani Haitin katastrofin hyväksi en tänne kirjaa.

    Äänestä

  • old_profile_53935 kirjoitti:

    "Haitin johto olisi voinut ottaa tieteen (tässä sijaintinsa) vakavasti tehdessään tulevaisuuden suunnitelmia."

    Eihän se sitten ollut tieteen vika. Tiede on työkalu ja ei se ole työkalun vika, jos sitä ei käytetä.

    "Ja ateistit pyytää kerta toisensa jälkeen niitä selityksiä valmistautuen vastauksen kuulemiseen sulkemalla korvat/silmät. "

    Kyllä ne selitykset nähdään ja kuullaan, mutta paska ei muutu herkuksi vaikka sitä olisi kuinka paljon.

    "Tiede on työkalu ja ei se ole työkalun vika, jos sitä ei käytetä."

    Kysyin miksi tiede ei auttanut heitä. Miksi tiedettä ei käytetty avuksi.
    Tiede ei ole minullekaan persoona. ;-)

    "Kyllä ne selitykset nähdään ja kuullaan, mutta paska ei muutu herkuksi vaikka sitä olisi kuinka paljon."

    Kyllä ne selitykset nähdään ja kuullaan, muttei ymmärretä. Ok?

    Äänestä

  • katastrofeja tulee kirjoitti:

    Eiö tiedepuolen tutkijat varoita ihmisiä, vaikka saisivat tietoa asioista, ja miksi eivät? Sekin oli Jumalan varoitus, että tiede sai tietää, mutta välittikö tiede?

    Varoittihan ne tutkijat, vaan kun vastapuoli ei ottanut varoituksesta vaaria.

    Äänestä

Joku amerikkalaissaarnajahan oli Hesarin mukaan jo ehtinyt julistaa, että Haiti on kirottu, koska siellä aikoinaan pakanallinen uskonto oli niin suosittua. Siis voodoo. Ja sanoiko se jotain että haitilaiset olivat silloin "hylänneet" jumalan, tai jotain vastaavaa.

Nyt maa on 80% kristillinen, mutta se ei näköjään riitä jumalalle vielä.

Äänestä
  • "Samalla kun Haitin maanjäristyksen tuhot alkoivat paljastua kaikessa kauheudessaan, Robertson julisti maailmanlaajuisesti esitettävässä The 700 Club -ohjelmassaan, että Haitia on kohdannut kirous toisensa jälkeen - ja syynä on haitilaisten paholaisen kanssa tekemä sopimus.

    - Jotain tapahtui kauan sitten Haitilla ja ihmiset eivät ehkä tahdo puhua siitä, hän sanoi televisiossa.

    Robertsonin mukaan haitilaisten lähestyivät paholaista silloin, kun Haiti oli vielä osa Ranskaa. Robertson mukaan he vannoivat valan paholaiselle:

    - Me palvelemme sinua, jos vapautat meidät. Tosi juttu. Ja niin paholainen sanoi että ok, sovittu. Ja he potkaisivat ranskalaiset ulos... Muytta siitä lähtien heitä' on kohdannut kirous toisensa jälkeen."

    http://www.aamulehti.fi/uutiset/ulkomaat/evankelista-syyttaa-haitilaiset-tekivat-sopimuksen-paholaisen-kanssa/167055

    Äänestä

  • jk kirjoitti:

    "Samalla kun Haitin maanjäristyksen tuhot alkoivat paljastua kaikessa kauheudessaan, Robertson julisti maailmanlaajuisesti esitettävässä The 700 Club -ohjelmassaan, että Haitia on kohdannut kirous toisensa jälkeen - ja syynä on haitilaisten paholaisen kanssa tekemä sopimus.

    Juu juu.

    Onkohan tuo maanjäristys nyt sitten paholaisen aiheuttama (en tiennyt että se pystyy sellaiseen), vai tappaako jumala haitilaisia edelleenkin tuon aikoinaan tehdyn sopimuksen kostoksi? Ja onko siis nuo kaikki haitilaisia kohdanneet kiroukset jumalan aiheuttamia?

    Äänestä

  • UPDATE_9083990 kirjoitti:

    On muuten vastenmielinen ukko tuo Robertson. Ilkeä sekopää ja miljonääri.

    Äänestä

  • jk kirjoitti:

    "Samalla kun Haitin maanjäristyksen tuhot alkoivat paljastua kaikessa kauheudessaan, Robertson julisti maailmanlaajuisesti esitettävässä The 700 Club -ohjelmassaan, että Haitia on kohdannut kirous toisensa jälkeen - ja syynä on haitilaisten paholaisen kanssa tekemä sopimus.

    - Jotain tapahtui kauan sitten Haitilla ja ihmiset eivät ehkä tahdo puhua siitä, hän sanoi televisiossa.

    Robertsonin mukaan haitilaisten lähestyivät paholaista silloin, kun Haiti oli vielä osa Ranskaa. Robertson mukaan he vannoivat valan paholaiselle:

    - Me palvelemme sinua, jos vapautat meidät. Tosi juttu. Ja niin paholainen sanoi että ok, sovittu. Ja he potkaisivat ranskalaiset ulos... Muytta siitä lähtien heitä' on kohdannut kirous toisensa jälkeen."

    http://www.aamulehti.fi/uutiset/ulkomaat/evankelista-syyttaa-haitilaiset-tekivat-sopimuksen-paholaisen-kanssa/167055

    ...ole tuhoutunut maanjäristyksessä, vaikka se sijaitsee saman siirroksen vieressä, ja vaikka Pat Robertson on varmaan rukoillut Castron porukalle Jumalan rangaistusta viimeiset 50 vuotta?
    Ei tarvii Paten vaivautua selittämään, tiedän jo sen mantran: "Tutkimattomat ovat Herran tiet."

    Äänestä

  • Olihan siitä tieteellä tietoja, he tiesivät että on todennäköistä että näin kävisi.

    Äänestä

Juuh, jummala katseli taas muualle.

Äänestä
  • Mulla on sellainen tutina etta jumala napsaytti sormiansa ja teki maanjaristyksen. Miksi ? Koska ihmiset haitissa ovat siirtyneet woodoosta kristinuskoon. Kivaa pienta pilaa pitaa aina tehda. Sellaista rakkautta meidan jumalamme napertaa, ah tata ihanuutta. SINA voit olla seuraava rrakkauden uhri, rakas lukijani.

    Joo ja australiaan kuuluu hyvaa, jumala ei toistaiseksi ole pelleillyt taalla.

    Äänestä

  • HattiWatti! kirjoitti:

    Mulla on sellainen tutina etta jumala napsaytti sormiansa ja teki maanjaristyksen. Miksi ? Koska ihmiset haitissa ovat siirtyneet woodoosta kristinuskoon. Kivaa pienta pilaa pitaa aina tehda. Sellaista rakkautta meidan jumalamme napertaa, ah tata ihanuutta. SINA voit olla seuraava rrakkauden uhri, rakas lukijani.

    kuuma? Siellähän on kesä parhaimmillaan.

    kerrotaan tässä linkissä: http://www.miksiuskon.net/1_miksi_jumala_ei_puutu_pahuuteen.html

    Äänestä

Terveisiä sinne kauas.

Äänestä
  • Ah, en ajatellut vastata yhteenkaan viestiin taalla, kiva kuitenkin etta tama viesti aiheuktti keskustelua.

    Mulla on ikava sua, pusi pusi rakkaani.

    Well well, Im off, back to the beach. C ya later mates !

    Äänestä

  • HattiWatti! kirjoitti:

    Ah, en ajatellut vastata yhteenkaan viestiin taalla, kiva kuitenkin etta tama viesti aiheuktti keskustelua.

    Mulla on ikava sua, pusi pusi rakkaani.

    Well well, Im off, back to the beach. C ya later mates !

    oh my, melkein unohdin kirjoittaa. Kissaani on kauuuhea ikava myos. Ah.

    Live's bitter sweet, ain't it ?

    Äänestä

Saat sieltä vastaukset kysymyksiisi. Tämä on vasta alkua, mitä vielä tulee tapahtumaan!

Äänestä

Vapaehtoisia vapaajattelioita on ateismi lähettänyt tekemään hyväntekeväisyyttä Haitiin?

Moraalista ja lähimmäisrakkaudesta on kyse ja nyt olis näytönpaikka miten ateismi saa aikaan hyvyyttä? Mutta pelkään pahoin ettei enää olis monta ateisteja jäljellä jos tarttis alkaa konkreettisesti tehdä Hyviä Töitä muu kun suulla,, ainakin niinkuin ateisti ite, ajattele että hyvä on... ja mikä on hyvä ?

Äänestä
  • Mihin haluat vastauxen, siihen miksi Jeesux sux?

    Äänestä

  • Jeesuxen Perkele kirjoitti:

    Mihin haluat vastauxen, siihen miksi Jeesux sux?

    Kiinostaisi tietää, miksi Savonarola sanoo Jeesuxen/Jeesux

    kun se tarkoittaa

    "Jeesus on saastainnen" / usko en.

    Yksi teinihän erosi kirkosta pari vuotta sitten, kun savonarola Julisti Jeesux sanaa nuorten forumilla!

    Äänestä

  • uskis kirjoitti:

    Mix kartat tärkeän kysymyxen ??????????????????????????????????????????????? Onko totuus että ateisti ei voi olla hyvä ja pyytetön? Onko ain vilppi mukana?

    Äänestä

  • "Moraalista ja lähimmäisrakkaudesta on kyse ja nyt olis näytönpaikka miten ateismi saa aikaan hyvyyttä?"

    Ateismi ei saa aikaan mitään, koska se ei ole mikään oppi. Ateistit saavat aikaan paljonkin hyvää hyväntekeväisyydellä.

    "Mutta pelkään pahoin ettei enää olis monta ateisteja jäljellä jos tarttis alkaa konkreettisesti tehdä Hyviä Töitä muu kun suulla"

    Joo, Bill Gates on hyvä esimerkki sellaisesta henkilöstä, joka ei ole tehnyt mitään hyväntekeväisyyttä. Hänen hyväntekeväisyysjärjestö nopealla vilkaisulla antaa enemmän hyväntekeväisyyteen kuin Suomen valtio.

    Äänestä

  • Nyt täytyy surullisena ilmoittaa, että minä olen yksi näistä Haitin hyväntekijöistä Minun Plan-kummilapseni on juuri tuolta alueelta, enkä tiedä kuinka hänelle ja hänen äidilleen on käynyt. Onttoa katsoa heidän kuviaan tuossa jääkaapinovessa. Kosketti siis tosi läheltä.
    Oletko itse tehnyt muuta kuin huudellut älyttömyyksiä tällä palstalla?

    Äänestä

  • Ei me voida tietää kuinka paljon haitissa on Ateisteja auttamassa vapaaehtoisesti. Ei kai haitiin lähetettyjen vapaaehtoisten uskonnolla tai ei uskonnolla ole väliä? Eikös pääasia ole että hädässä olevia ihmisiä autetaan? Uskoisin että SPR:n kautta vapaaehtoisina menneitä Ateisteja on paljon. Ja mitä hevonvitun väliä sillä on? Oot todella ärsyttävä tyyppi

    Äänestä

omansa kotiin.
Nyt heidän kaikki kyyneleet ovat pyyhitty pois.

Äänestä

Eiko tosiaan loydy yhtaan jeesusta joka kertoisi etta maailmanloppu tulee ja kaikkea ilkeaa on tiedossa ? Missas kaikki ihanat ja suloiset TosiUskovaiset(tm) ovat ??

Äänestä
  • Haiti voodon tyyssija, New Orleans syntinen homokeskus, Khao Lak pedofiilien paratiisi... Mitä Jumala haluaa sanoa näiden tuhojen kautta? Käänny ettei sinullekin kävisi samoin!

    Äänestä

  • born-again kirjoitti:

    Haiti voodon tyyssija, New Orleans syntinen homokeskus, Khao Lak pedofiilien paratiisi... Mitä Jumala haluaa sanoa näiden tuhojen kautta? Käänny ettei sinullekin kävisi samoin!

    niin mitenkas kavikaan haitilaisille kaannynnaisille...tai vaikka new orleansilaisille tosikristitylle..?

    Äänestä

  • HattiWatti! kirjoitti:

    niin mitenkas kavikaan haitilaisille kaannynnaisille...tai vaikka new orleansilaisille tosikristitylle..?

    Olis niin kiva tietää? Oliko se valhe mittä sulloit vai ?

    Äänestä

Asian tiimoilta kannattaisi kayda julkinen paneeli. Paikalla olisivat kaikki eri uskontokuntien edustajat ja keskustelu kaytaisiin siita etta kenen jumala on oikeasti olemassa eli syyllinen.

Olisi varmasti mielenkiintoista seurattavaa..

Äänestä

Näistä tuhoista? Sanooko se hipp hurraa ihmisväen ylikuormitus on lievinnyt maailmassa lisä haiti ja tsunaamia? Vai onko jotain sääliä ja rakkauutta näihin uhreihin kohtaan? Onko rasismi vai rakkauutta liikellä ateismin muutava voimasta? Näette etten syyttää ateistit ollenkaan vaan tuomitsen ateismin!

Kertokaa mikä apu ateismi antaa tuhoaluelle tällä hetkellä? ??

Äänestä
  • Ei kait jätäätte tällainen jättipottimahdollisuuden mennä sivu suun? Nyt voi maailma todella saada tietää että ateismi on se mitä ateistit kertoo että on,,, elämän tuotava näille raunioista ja tuhottuja talojista,,esiin ryömiviä ihmisraunoja!

    Nyt teillä on tilaisuus näyttä,, Nyt voitte mennä kertomaan heille miten ihanasti ateismi antaa ruoka heille ja on uhrautuva. Koska kait olette keränyt ateismin nimissä valtavia miljoonia euroja ruoka ja vaateet, vietäväxi heille?

    Joko ateismi on valhe tai sitten se autta hädässä olevat.. Jäädään odottamaan!!

    Äänestä

  • old_profile_19805 kirjoitti:

    Ei kait jätäätte tällainen jättipottimahdollisuuden mennä sivu suun? Nyt voi maailma todella saada tietää että ateismi on se mitä ateistit kertoo että on,,, elämän tuotava näille raunioista ja tuhottuja talojista,,esiin ryömiviä ihmisraunoja!

    Itse olen auttanut SPR:n kautta. Entäs savis. rukoillut?

    Kyllä kai sinä sen tiedät, että SPR on uskontoihin sitoutumaton avustusjärjestö Eikö sinne mennyt taas äskettäin sellainen 20 hengen ryhmä, joista muodostetaan 3 leikkaustiimiä. Samaan aikaan meni 4 Kirkon ulkomaanavun työntekijää, kaksi Haitiin kartoitushommiin ja kaksi jäi Dominikaaniseen tasavaltaan tekemään mitä lie. Mietipä tuota.

    Että kirkko oli jo paikan päällä valmiita asemia jotka ottivat vastaan heti itkeviä sieluja raunioista. Joka puolella mapallolla paitsi ateistien aluella ja epäjumalien löytyy näitä laupeitten samarian tekeviä asemia. Silloin kuin SPR vielä keräsi varoja siihen ja mietti muodolliset seikkat miten vois autta? SPR ? En tiennyt että ateistit on valmiita rakentamaan SPR - n kauta Kirkkoja ja muita Uskonnollisia paikkoja uudestaan? Vai että Ateistit suvaitsee Uskonnollisuus kriisitilanteessa ja autavat uskonnollisuus taas takaisin omalle paikkalle Tahitissa? Hienoa että ateismi auttaa uskovaiset epäsuoranaisesti tällä tavalla laittamaan silmät kiinni kun täyttä avustuslomakkeen misis mirkan tavoin.

    Äänestä

Onneksi Jumalan kiukku on laantunut ja tavalliset ihmiset ovat saaneet lahetettya apua Haitilaisille, on tama niiiiiin kaunista tama jumalan rakkaus.

Ei oo moista toista.

Äänestä

Aika kasittamatonta etta yhtaan uskovaista ei ole vastannut tahan viestiin.

Onko se niin etta jumala rankaisee satunnaisesti niita jotka siiheb sattuvat uskomaan

Olen tiella jossa haluaisin loytaa jumalan mutta tama jumala on niin kusipaa paska etta pysykoon pilvessaan.

Rakkauden jumala voi ilmoittautua minulle koska vaan, taalla olen vapaasti saatavilla

Äänestä
  • täytyy olla takana Raamatun jumala. Se nimittäin ei osaa mitään hommaa kunnolla, kuten voimme em. läpyskästä lukea. Sama tässä Haitin järistyksessä, ei mennyt ekalla kerralla putkeen, piti vielä jälkikäteen laittaa toinen järistys perään.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

HattiWatti! kirjoitti:

Nonniin. Oli ihan pakko tulla kaymaan taalla, ostin internet/aikaa ja hukkaan omaani. Kyselisin nailta uskovaisilta etta mita haitilaiset nyt ovat tehneet pahaa etta jumala kostaa nain ?

Viimeksi zunamin aikaan kyse oli suuresta synnista mita tehtiin aasiassa.

Nyt kun n. luultavasti 100.000 heppua on kuollut, olisi kiva tietaa mita pahaa tama maailman ehka koyhin kansa on tehnyt ansaitakseen taman. Joukossa oli paljon kristittyja, jeesus ei heita auttanut.

Onko niin etta jumala rakastaa naita haitilaisiakin niin paljon etta romahduttaa talot heidan niskaansa ja antaa heidan karsia ??

Itse alueella kayneena voin sanoa etta upeita ihmisia ovat. Ehka jumala vain ei tykkaa heista ??

Mina en voi ymmartaa tata rakkauden suurta maaraa. Toivoisin etta olisin talla hetkella siella auttamassa naita poloisia koska jumala ei auta.

Mita siihen lisaa voi sanoa..mina poistun takavasemmalle, jumalan vittui" on niin suunnattoman kaunista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu