Ei tämä keskustan Olli Rehnin talouskomissaarin salkku ole aivan läpihuutojuttu, hänet on jopa listattu heikoimpien komissaarikandidaattien joukkoon? Olli Rehnin vaisuus tuli monelle yllätyksenä ja hämmästyksenä, kun moni kuvitteli, että tuo entinen EU-kokemus olisi häntä viisastuttanut. Monelle EU-edustajalle Olli Rehn on pettymys ja he ilmaisivat myös tämän. Olli Rehnin ylimalkaisuus, varovainen ja vaisulinja tähän aikaan liittyvänä oli suuri pettymys, talouskomissaarilta odotetaan paljon. Matti Vanhanenhan on koko ajan kehunut sitä, että Olli Rehn sai painavan salkun, mutta taitaa itse mies kuulua kevyeeseen maakuntasarjaan Matti Vanhasen tapaan. Olli Rehn taitaa joutua preppaamaan tämä kuulustelun ja tästä odotetaan päätöstä ensi viikolla. Eli kansakoulun arvostelun sanoin, Olli Rehn sai ala-arvoisen ellei sitten peräti jää luokalleen.
EU:n parlamentti epäröivällä kannalla Olli Rehnistä
tuliko reput?
287
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Matti Vahanen on tuplannut luokkiaan, kun on yrittänyt selvitä lakisääteisestä koulutusputkesta. Ei tämä keskustan ykköstykkikään Olli Rehn ole osoittautunut sen virren viisaammaksi. Kovin tuo puhekin noille EU-parlamenttilaisille oli niin kankeakielistä ahtikarjalaismolotusta, että tämäkin on voinut saada monen karvat pystyyn. Kyllä tämä Suomen pankin nykyinen johtaja Erkki Liikanen oli sulava oloinen ja kielitaidoiltaan virheetöntä ja lipsakkaa kuultavaa ja Ranskan kielenkin hän opetteli aivan pikapikaa siellä Brysselissä. Olisi tuon Olli Rehninkin luulleen opetelleen tuon Ranskan kielen, mutta jos ei ole kielipäätä niin ei ole. Miksi muuten kepulaisilla on niin huono kielipää, eivät osaa edes toista kotimaista? Tämä Anneli Jäätteenmäkikään ei ole sparrannut kielitaitoaan siellä Brysselissä ollessaan, niin missäs mättää?
että komission jäsenet pitivät asiakysymyksissä Rehniä hyvin asintutevana ja hyvänä mutta suomalaiset Demarit epäilivät Rehnin puoluetaustaa sopimattomaksi? Näin kinä luin tiedotusvälineistä.
Onkohan seuraavssa kuulusteussa tarkoitus kyselä että vaihtaako Rehn myös puouetaustankin "Päteväksi", eli Demariksi.