Ohjelman otsikkona mihin katoavat tukidollarit, ohjema toi esiin sen minkä monet palstan kirjoittajista ovat turhaan koittaneet kertoa,mutta hyysärit yhteen ääneen tuomitsevat kirjoitukset rasistiseksi. Ei ole kovin pitkä aika siitä kun uutisissa kerrottiin kuinka suomalaisten kehitysmäärärahoilla afganistanissa rakennettiin mukamas naisvankila mutta sitten selvisi sitä käytettävän ilotalona poliisin ja parempiosaisten tarpeisiin. Nyt nähdyssä ohjelmassa kerrottiin mm siitä kuinka tukirahoja oli myönnetty koulujen rakentamiseen,kuitenkaan koko miljoonan ihmisen Kabulista ei etsimälläkään löytynyt kuin risaisista teltoista kyhätty koulun tapainen,määrärahat oli käytetty politikkojen ja sotapääliköiden luxus asuntojen rakentamiseen. Ohjelma varmaankin uusitaan joskus,kannattaa katsoa mihin kerättyjä varoja käyttetään.
Katsoitteko eilen ulkolinjaa klo 21.50
alkaa riittää
11199
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
miksi en anna centtiäkään koskaa mihinkään keräyksiin.
Veteraaneillakkaan en enää anna mitään,koska heille tarkoitetuilla tileillä lojuu kymmeniä miljoonia.
En myöskään anna veteraaneille enää. Näyttää päivänselvältä, että heidän rahojaan säästetään aikaan, jolloin veteraaneja ei enää ole. Tämä yhteiskunta on mennyt niin rikolliseksi.
saavat nekin viimeisen veteraanin kuoltua??
Paljonkohan ovat/olemme itse rahoittaneet tuolla tavalla
Ossi liikkeen toimintaa, no oli ohjelmassa yksi hyvä
esimerkki miten oikea oppinen avustus toimii
ilman suurta byrokratiaa.
Ahtisaaren "nobeltyöhön" Kosovoon? Ainakin paljon taloja kerrottiin rakennetun. Mihin llienevät rahat sitten huvenneet tai kenelle asunnot olivat? Ainakin saatiin pakolaisia runsaasti jopa kansanmurhista epäiltyjä sieltäkin ja yksi toteutti täälläkin tekosiaan!
The website kleviusnews found an anonymous posting on a Finnish website: “Ibrahim Shkupolli on UCK:n vanhoja veteraaneja. Tappoi Qelan kylässä 32 serbisiviiliä vuonna 1997. Osallistui myös taisteluihin serbipoliiseja vastaan. On ollut etsintäkuulutettu Serbiassa jo vuodesta 1995.”
Klevius translation: Ibrahim Shkupolli is a UCK/KLA (Kosovo Liberation Army — i.e. Muslim terrorists) veteran. He killed 32 Serb civilians in the Qela village in 1997. Also fought against Serb police. He is wanted in Serbia already since 1995.
Suomi upottaa ruandalaismiehen pelastamiseenkin niinpalljon rahaa, kuin vain voi ja on tarpeen.
Se kassa on pohjaton.
Jos tavallinen suomalainen puolustaa kotian tai yritystään ryöstältä, hän huomaa pian itse istuvansa vankilassa.
Jos tummat ovat käyneet myymässä mummolle viidellsataa kiinalaisen t-paidan, niin poliisi ei liikahda mihinkään, ellei ole todiistajia, kun mummolla on diagnosoitu alzheimer. Ei hän silti mikään höperö ole, koska hänellä on onnekseen hyvät ja ajoissa aloitettu lääkitys.
Muistaa asiat paljon paremmin kuin minä. Kuka edes suojelisi häntä ryöstäjiltä? Rahaa hän ei pyydä, mutta sen verran turvaa, että uskaltaisi asua kotonaan, kun vielä hyvin muuten pystyisi, mutta rosvot pelottavat?
hyysärit saavat käännettyä tämänkin ohjelman sanoman rasistiseksi, jää nähtäväksi.
Tsunamin jälkeen kerättiin miljoonia hädänalaisten auttamiseksi. Myöhemmin selvisi ettei rahoista mennyt oikeaan osoitteeseen kuin murto-osa vaikka muuta vakuuteltiin kerättäessä.
Tuo on vain yksi huijaus muiden joukossa.
http://areena.yle.fi/video/681769
Tuolla se näkyy vielä kuukauden.
kun kusetus on oikein suurenluokan juttu, ei sille tunnu löytyvän minkäänlaista rajaa.