Ennen kuin kommentoitte mitään perätöntä, lukekaa mikä ON ateisti: http://fi.wikipedia.org/wiki/Ateismi
Olen ollut aina ateisti. En usko yliluonnolliseen, enkä jumalaan, ja olen ylpeä siitä. Uskonnon nimissä on tehty ja tehdään niin paljon pahaa, että olen iloinen voidessani sanoa, etten kannata sitä. Uskovaiset ovat mielestäni sinisilmäisiä, eivätkä kykene ajattelemaan omalla järjellään.
Ihminen on eläin muiden eläinten joukossa. Myös meillä on vaistot, mutta lisäksi olemme erittäin pitkälle kehittynyt ja levinnyt laji. Se, miten ihminen on kehittynyt on silkka arvoitus ja se mihin menemme kuoltuamme on yhtä lailla pimeän peitossa. Ne ovat asioita, joiden tiedolla emme tee mitään, se ei vaikuta elämäämme tällä hekellä. En tahtoisikaan tietää vastausta noihin kysymyksiin. Jatkuva tappelu näistä kahdesta asiasta on päätöntä. Kukaan ei pysty pätevästi todistamaan mitään teoriaa ihmisten menneisyydestä, mutta koska ihmiset ovat kehittyneet valtavasti vuosien saatossa, uskon meidänkin lähteneen aivan eläimen tasolta, ehkäpä emme minkään tämän ajan tuntemastamme apinalajista, mutta jostakin ikivanhasta apinan sukulaisesta, joka haarautui kahteen lajiin? Se olisi hyvin järkeensä käypää, verrattuna jumala-loi-maan-teorioihin..
Ja väite, etteivät ateistit tunnista oikeaa väärästä, on niin syvää potaskaa! Ihmisillä on yhteiset lait, jota noudatetaan, jotta yhteiskunta toimisi. Olivat ne sitten jonkun mielestä oikein tai väärin, mutta niin toimitaan ja jos lakia vastustaa, saa kokea seuraukset.
Lapsen voi kasvattaa ilman hömppä-hömppä kirjoja ja jumalaa, sillä aikuisella ihmisellä on sen verran kokemusta elämästä, omaa ajattelukykyä ja maalaisjärkeä, sekä vaistot oikeasta ja väärästä, tieto laeista jne. että kykenee lapsensa kasvattamiseen ilman uskontoa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.