oli mielenkiintoinen keskustelu israelilaisen kanssa ja siinä mm. puhuttiin somaleitten ja muiden maiden rikollisuudesta suomessa. puhetta oli myös israelilaisen puolesta että kumpi olisi parempi geeniperimä suomi venäjä vai suomi somali? joten minkä takia keskustelu piti poistaa?
mikä on mover ?
halleluja!!
793
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
juu en vertaillut geeniperimää, vaan sanoin, että on todennäköisempää, että suomalaiset pariutuvat venäläisten kanssa kuin somalien, ja että harva ottaisi somalia puolisokseen, ja että siksi venäläiset vaikuttavat suomalaisten geeneihin enemmän kuin somalit. ( että venäläisiä yli 100 000 enemmän Suomessa)
Aloittaja on jostain syystä saanut pakkomielteen minusta kirjoittajana. Sekopää. Hyvä jos jotain kiinnostaa hullun kanssa keskustella.
sinusta? ja paskat... tohon äsköseen vois myös liittää että sanoit myös että miltä suomi tulee näyttään 20vuoden päästä jos näin tulee käymään... kehuit myös itseäsi viisaaksi jolle suomi on liian pieni paikka jne.. nyt vielä haukut minua hulluksi? milläs perusteella? ja ihan tiedoksi että jos tänne jotain kirjottaa pitää myös varautua siihen että kaikki ei pakosti ole samaa mieltä, ja jossei ole samaa mieltä niin se ei pakosti tarkoitan että ihminen on hullu .....
olet eilisestä saakka kirjoitellut minulle viestejä toisella palstalla ja nyt täällä. pakkomielteinen, kateellinen? Jotain sussa on vialla. Eikä sun tarvi mulle todistella, ettet ole hullu, mee psykiatrin arvioitavaks.
"jotain sussa on vialla" mut mikä vittu sä sit luulet täällä olevas... hengaat 24/7 täällä eli luultavasti et tee töitä edes.. ja käsittääkseni tämä on kaikille avoin keskustelupalsta eli minulla on oikeus vaikka kommentoida kaikkee paskaa mitä sä täällä kirjottelet, ja ehkä olis parempi että menisit itse puhumaan jollekkin ihmiselle tästä pätemis ongelmastasi... ja ettet häkeltyis liikaa niin kyl mä täällä muitakin asioita kommentoin!!!
"mikä vittu sä sit luulet täällä olevas"
Normaali ihminen. Eli sellainen mitä sinä et ole. Lopeta jo ennen kuin häpäiset itseäsi enempää. Ja hommaa lääkitys, jos saat ajan sille psykiatrille. Voit jatkaa raivoamista ihan yksinäs. Näille psykoille jaksa jutella vain rajatun ajan.
pahoittelen kaikkee mitä olet joutunut takiani kestämään on hienoa että tuollaisia ihmisiä vielä löytyy tästä mailmasta!! toivon että jatka asioitten kertomista täällä koska olet niin uskomattoman viisas ihminen, ja on myös hienoa että israel on saanut tuollaisen ihmisen itselleen...
tai oikestaan haistappa sinä pitkä paska ja luuletko että mua haittaa jos vaikka "häpäisen itteni" täällä,löytyy muutakin elämästä kuin suomi24 kommentoiminen. ja ei kuules kiinnosta vittuakaan että mitä joku israelissa asuva pelle musta ajattelee... oikeastaan tää oli vaan kokeilu että minkälainen ihminen sinä oikein olet, ja lopputulos oli niinkuin olinkin ajattellut pelkkä elämäänsä kyllästynyt pätemisestä riippuvainen ihminen, joka luulee olevansa liiankin fiksu tähän mailmaan...
.
ps: ihan sama mitä tähän vastaat se ei liikuta minua vittuakaan kun olen saanut jo ihan tarpeeksi hyvän kuvan että minkälainen olet!!
joten oikeen hyvää jatkoa ja toivottavasti saat myös elämästäsi kiinni ja hankit siihen jotain muutakin sisältöä kuin suomi24 keskustelupalstoilla päteminen :)
Itse en heti muista poistaneeni kuvailemaasi...
Olen tietysti saattanut poistaa jonkun yleistyksen tms. vuoksi - tai on saattanut esim. mennä ilmoitus ylläpitoon, jolloin sieltä toimitaan, kun katsotaan aiheelliseksi.