Entinen Hare-Krishna..

kertokaapahan kuulumisia ja eritoten selviytymistarinanne.
Itse olen Jeesukseen uskova nykyisin.
Ei tartte enää etsiä.
71366
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Minä selviydyin jeesuksesta aikoja sitten (samoihin aikoihin, kun lopetin uskomasta joulupukkiinkin), samalla loppui haeskelu. Nykyään uskon lähinnä itseeni. Tiedä olenko sitten ateisti. Samapa tuo, ei minula ole mitään tarvetta lokeroitua mihinkään ryhmään.

Mikä ihmeen tarve on uskoa johonkin.

On se kumma, kun yhdestä lahkosta pääsee, heti ollaan toiseen liittymässä. On se ihmeellistä hukassa olemista.

Ihan sama, kun hamppari selittäisi päässeensä eroon viinasta, mutta aloittaneensa oluen juonnin ja hampun polttelun.

Kai se vaan on niin, että joillakin heikoilla yksilöillä on tarve turvautua johonkin yliluonnolliseen että pysyy nuppi kasassa, vaikka se olisi pääsiäis pupu.

Äänestä

Olen entinen hare krishna. Joitakin liikkeen opetuksia epäilin aina mutta toisaalta pidin todella joistakin liikkeen jäsenistä.
Epäilystä herätti gurujen jatkuvat lankeemiset ja se , että oli niin paljon asioita joista vaiettiin.Jatkuva rahankeruu pisti myös epäilemään myös homman olevan pelkkää bisnestä.
Kristinuskon näen ainoana armouskontona ja Jeesuksen ainoana tienä nykyään.
Ystävyyssuhteita katkesi mutta muuten ero oli helppoa.
Olisi mukava lukea myös muiden kommentteja.

Äänestä
  • Pelastuaksesi sinun täytyy ponnistaa, tehdä ja antaa kaikkesi jotta pelastut. Jeesus on halunnut tehdä ja antaa kaiken puolestamme jotta pelastumme ilman tekoja ja omia ponnisteluja. Jos ymmärrämme ja otamme vastaan tämän ei uskontojen uhreja synny, sillä Jeesus vapauttaa kaikesta orjuudesta!!! Tämä se sitten vasta ärsyttää ihmistä joka ei voi ottaa itsekeskeisyytensä vuoksi vastaan mitään ilmaiseksi!!! Joka pystyt kieltämään itsesi - ONNITTELUT - olet nimittäin mahdollistanut todellisen elämän synnyn ylhäältä!!!

    Jos siis Poika tekee teidät vapaiksi, niin te tulette todellisesti vapaiksi. (Joh. 8:36)

    Äänestä

Mitä tarkoitat, kun sanot olleesi Hare Krishna? Olitko jo initioitu (ja 1. vai jo 2.), miten sitoutunut olit siis? Kuuluitko johonkin yhteisöön vai lueskelitko itseksesi kirjallisuutta jne.?

Sitoutumisen asteella on merkitystä, jos sittemmin elämäntapasi on muuttunut. Siitä juuri olisi kiinnostavaa kuulla lisää.

Äänestä
  • Fidelin on syytä opiskella selkokieltä. Yksinkertainen lause voi muuttua ymmärrettäväksi.

    Ei näin:
    "Mitä tarkoitat, kun sanot olleesi Hare Krishna? Olitko jo initioitu (ja 1. vai jo 2.), miten sitoutunut olit siis? Kuuluitko johonkin yhteisöön vai lueskelitko itseksesi kirjallisuutta jne.?"

    Äänestä

  • Che kirjoitti:

    Fidelin on syytä opiskella selkokieltä. Yksinkertainen lause voi muuttua ymmärrettäväksi.

    Ei näin:
    "Mitä tarkoitat, kun sanot olleesi Hare Krishna? Olitko jo initioitu (ja 1. vai jo 2.), miten sitoutunut olit siis? Kuuluitko johonkin yhteisöön vai lueskelitko itseksesi kirjallisuutta jne.?"

    Kiitos kommentistasi, Che.

    Kysymykseni siis selkeämmin seuraavassa:

    Kun sanot olleesi "Hare Krishna", mitä sillä tarkoitat?

    On huomattava uskonnosta irtautumisen olevan melko kompleksi asia jo ylipäätään ja jos Hare Krishna todella on kuulunut Suomessa vaikuttavaan Krishnaliikkeeseen, silloin eritoten. Riippuen siis sitoutumisen asteesta, tietenkin.

    Kaikkea ei voi reduktionistisesti oikaista "mutkat suoriksi" -periaatteella.
    Sitoutumisen asteesta ehkä kannattaakin keskustella vasta sen jälkeen, kun tuohon määrittelykysymykseen on tullut vastaus.

    Sitoutumisen asteella sinänsä on merkitystä, kun irtautumisprosessia haluaa kuvata/tarkastella/jakaa/ymmärtää.

    Toisinsanoen on eri asia päättää yhtenä päivänä olla hindu (vaikkapa itsemääritelty harekrishna tai mikä muu tahansa), toisena muslimi ja kolmantena ateisti, kuin että elää mahdollisesti vuosia tiiviissä uskonharjoittajien yhteisössä .

    Eli olitko Che itse tuo Gsus?

    Äänestä

  • fidel kirjoitti:

    Hei kaikki!

    Mina lauleskelin Hare Krishna mantraa yli kymmenen vuotta. Kaikki oli taydellista!
    En kuulunut mihinkaan ryhmittymaan tai sen kummemmin tempppeliin. Krishna oli suurin ilon lahteeni.

    Sitten tapasin eraan bhaktan ja kaikki muutui, "silmani aukesivat." Palapelin palat alkoivat asettua paikoilleen, kuva selkeytya! Kavin lapi helvetin.

    Talla hetkella en luota mihinkaan ulkopuoleltani tulevaan informaatioon, en guruihin tai muihinkaan. Luotan Elamaan Avaruudessa. Jeesusta kunnioitan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

G-sus kirjoitti:

kertokaapahan kuulumisia ja eritoten selviytymistarinanne.
Itse olen Jeesukseen uskova nykyisin.
Ei tartte enää etsiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu