Lasten hyväksikäyttö

Helsingin Sanomat kirjoittaa tänään uskonnollisissa yhteisöissä tapahtuvasta lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Eräs tutkija toteaa siinä; "On viitteitä, että hyväksikäyttö on kirkon herätysliikkeissä ja vapaakirkoissa jonkin verran yleisempää kuin Suomessa yleensä". Viime vuosien tiedot ovat karua kerrottavaa. Nyt on tämä Rauhan Sana -yhdistyksen tapaus. Taannoin oli useita tapauksia helluntailais- ja karismaattisista piireistä. Ihmettelen vaan, miten hyvin mm helluntailais-karismaattiset ovat mukana hyväksikäyttötapauksissa. Hehän kun pitävät itseään ainoina oikeina Jumalan lapsina, kuten tämänkin palstan monista kirjoittajista voi lukea. Hyvä kuitenkin että helluntailaiset ovat RiVo-lehden mukaan puuttuneet asiaan taannoisen tapaus P:n tiimoilta. Taannoin kun itse olin helluntailiikkeen vaikutuspiirissä, en tullut tietämään mistään tällaisesta kyseisellä paikkakunnalla. Sen sijaan ko paikkakunnan helluntaisaarnaajan alkoholinkäyttöä peiteltiin vuosia, ennen kuin hän sai lähteä pois.

5

158

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ginaanne

      Ymmärrän vielä jotenkin sen että esim.saarnaajan tai vanhimmistoveljien ym. vastuunkantajien synnillisestä elämästä vaietaan ja peitellään mutta sitä en ymmärrä miksi kukaan täyspäinen haluaisi salata yhteisössään mahdollisesti olevan pedofiilin sillä sehän on jo niin suuri rikos että aikuinen käyttää lapsen viattomuutta törkeällä tavalla hyväsksi. Ja uskallan sanoa että ne jotka vaikenevat ja hyssyttelevät sekä suojelevat tekijää ovat eräänä päivänä suuressa vastuussa Jumalalle.

      • Koska taannoin?

        Voisitko kertoa tarkemmin noista tiedoistasi:"Taannoin oli useita tapauksia helluntailais-ja karismaattisista
        piireistä"? Itse en ole kuullut,kuin tuon "tapaus P tiimoilta" Jos sinulla on enemmän tietoa,niin kertoisitko,
        muuten pidän kirjoitustasi liioitteluna ja tarkoitan nyt tapauksia rakkaassa kotosuomessamme.


    • niin luterilaisessa kirkossa kuin helluntailaisudessa ja vapaakirkollisissakin sekä laestadiolaisuudessa ja adventistikirkossa on niitä ns. "mätiä hedelmiä", jotka heikentävät uskontokuntien moraalista valveutuneisuutta kaikkien tahoilla. Ja kun jotkut nk. "kärähtävät" teostaan, se ei tarkoita, että koko uskontokunta ja uskonyhteisö olisi pois poikenneita seksuaalisia riethastelijoita ja pedofiileja; vaan se nimenomaan tarkoittaa, että ne, jotka "kärähtävät" moisesta venkkulanpelistään ainoastaan ovat syyllisiä..

      Ne helluntailaiset kuin myös vapaakirkolliset yms. uskonyhteisöt ovat jossakin määrin ymmärtäneet väärin mm. suvaitsevaisuuden, jotka ikäänkuin "peittelevät" väärinkäytöksiä: pastorin tai seurakuntalaisen alkoholinkäyttöä tai haureellista siveettömyyttä ja jopa pedofiliaa..

      Suvaisevaisuus on sana, joka nousi mm. luterilaisen kirkon saarnoissa tässä joku vuosi sitten esille. Ja sen seurauksena myös luterilaisen kirkon ulkopuolella olevat, ns. karismaattiset seurakunnat ryhtyivät myös sanaa korostamaan saarnoissaan. Mutta koska kukaan ei suvaitsevuutta senkummemmin kokouksissaan pohdiskellut eikä asiasta keskusteltu, asia jäi osittain ymmärtämättä, mitä se pitää sisällään. Ja nyt nähdään seuraukset siitä, kun asiat jätetään ikäänkuin puolitiehen, eikä ymärrystä valaista asioissa kuin pintaa vähän raapaisten..

      Herra sanoo, että neuvonantajain runsaus tuo menestyksen..

      • löyhäpää

        Ovatko uskovaiset heikkolahjaisia! Eikö heillä ajatus enää toimi, kun normaalit maalliset asiat pitäisi kädestä pitäen opettaa.

        Rikos on aina rikos, teki sen kuka tahansa. Rikoksesta tulee kahta katalampi, kun sitä suojellaan. Kirkkokunnille se tulee kolme kertaa pahemmaksi, kun rikoksia uskon varjolla suojellaan.

        Lasten hyväksikäyttö ja muut seksuaalirikokset ovat hirveitä tekoja. Ei lapsi (alle 13-15 vuotias) osaa tulla esille. Varsinkin seksuaalinen hyväksikäyttö on heille vaikea asia. On hyvä että heistä muutamat uskaltavat aikuisena kertoa asioista. Aikuiset, jotka tietävät hyväksikäytön, pitäisi heti nostaa meteli ja ilmoitus poliisille. Aikuisten rikollisen suojelu ja vieläpä uskon nimissä on pöyristyttävää ja pitäisi saada rangaistavaksi. Tässä ei auta luottaa "pyhään henkeen" ja tuomiopäivään. Pappi tai kuka tahansa tulee saada tuomiolle maan päällä.

        Salaisuudet ovat salaisuuksia vain tullakseen esille. Uskon että seurakunnissa tiedetään paljonkin seksuaalirikoksia. Ne kanattaisi tuoda esille tulevien uhrien määrän eliminoimiseksi ja pesän puhdistamiseksi.

        Tämä ongelma on ongelma kirkkokunnille niiden harjoittaman rikollisten suojelun vuoksi.


      • Tuohan kuulostaa
        löyhäpää kirjoitti:

        Ovatko uskovaiset heikkolahjaisia! Eikö heillä ajatus enää toimi, kun normaalit maalliset asiat pitäisi kädestä pitäen opettaa.

        Rikos on aina rikos, teki sen kuka tahansa. Rikoksesta tulee kahta katalampi, kun sitä suojellaan. Kirkkokunnille se tulee kolme kertaa pahemmaksi, kun rikoksia uskon varjolla suojellaan.

        Lasten hyväksikäyttö ja muut seksuaalirikokset ovat hirveitä tekoja. Ei lapsi (alle 13-15 vuotias) osaa tulla esille. Varsinkin seksuaalinen hyväksikäyttö on heille vaikea asia. On hyvä että heistä muutamat uskaltavat aikuisena kertoa asioista. Aikuiset, jotka tietävät hyväksikäytön, pitäisi heti nostaa meteli ja ilmoitus poliisille. Aikuisten rikollisen suojelu ja vieläpä uskon nimissä on pöyristyttävää ja pitäisi saada rangaistavaksi. Tässä ei auta luottaa "pyhään henkeen" ja tuomiopäivään. Pappi tai kuka tahansa tulee saada tuomiolle maan päällä.

        Salaisuudet ovat salaisuuksia vain tullakseen esille. Uskon että seurakunnissa tiedetään paljonkin seksuaalirikoksia. Ne kanattaisi tuoda esille tulevien uhrien määrän eliminoimiseksi ja pesän puhdistamiseksi.

        Tämä ongelma on ongelma kirkkokunnille niiden harjoittaman rikollisten suojelun vuoksi.

        siltä,kuin näitä pedofiileja olisi kaikissa seurakunnissa ja kaikki painettaisiin villaisella!
        Kumma kun minä en ole kuullut ainoastakaan tapauksesta en läheltä,enkä kaukaa..?!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi yritti murhata mopopojan

      Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti
      Maailman menoa
      701
      3688
    2. Käviskö tällainen suhde

      Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E
      Ikävä
      72
      1153
    3. Raiskausyritys

      Eilen laajallakankaalla lenkkipolulla.
      Kajaani
      50
      1152
    4. Mihin kiinnitit ensimmäisenä

      huomiota kaivatussasi?
      Ikävä
      79
      987
    5. Poutalan onnettomuus

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ministeri-mika-poutala-vakavassa-onnettomuudessa/9375980 Kumma kun jutussa ei manit
      Maailman menoa
      95
      896
    6. Olen pahoillani

      Olen mokannut pahasti ja pilannut sinun ja monen muun ihmisen maineen. Anteeksi. Muutan toiselle paikkakunnalle. Hyvästi
      Ikävä
      52
      757
    7. Missä on Sofia Virta? Loistaa poissaolollaan Erikoisjoukot uudelta kaudelta

      Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Virta pääsi otsikoihin, kun tieto hänen osallistumisestaan Erikoisjoukot-k
      Kotimaiset julkkisjuorut
      34
      737
    8. Koska olet ihastunut minuun

      Kysymys sulle. Oma vastaus, tänä vuonna. ❤️
      Ikävä
      53
      718
    9. Niin kauan tätä

      Onko vuotesi menneet hukkaan
      Ikävä
      94
      717
    10. Onko sinulla vihan tunteita

      Minua kohtaan? Haluatko kostaa jotakin tai tehdä pahaa? Voit tähän sanoa ihan luottamuksella.
      Ikävä
      121
      696
    Aihe