Neljäkymmentälukulaiset ratkaisivat kielisodan
Maanantaina 20. huhtikuuta 2009
Me voimme nähdä sen useammalta näkösuunnalta.
Magman kotisivulla todettiin hiljakkoin, että Karl-August Fagerholm (1901-84, sosiaalidemokraatti, ruotsinkielisen työväenliiton johtaja, puhemies, monivuotinen ministeri, melkein presidentti) oli luultavasti viimeinen suomenruotsalainen joka nousi yhteiskunnan huipulle.
Niiden 200 vuoden aikana joka on kulunut siitä kun suomenkielinen valtionpuolikas irroitettiin Ruotsista on ruotsinkielen asema virallisesti tullut niin heikoksi, että siitä ei näkynyt merkkiäkään kun tasavalta järjesti juhlavuoden muistotilaisuuden Porvoon tuomiokirkossa.
-Pieninkin vivahdus kaksikielisyydestä oli kliinisesti poispyyhitty. Mukana olleet johtavat suomenruotsalaiset eivät reagoineet. Se oli kuin olisi saanut korvapuustin, huomautti suurlähettiläs Ralf Friberg yhdessä kolumnissa Vasabladetissa (5.4)
Minä haluan, kolmanneksi, tehdä selväksi, että ruotsin kieli on menettänyt virallisen asemansa Suomessa joka tähän saakka on ollut minun elinaikaani.
Protestoikoon se joka haluaa.
Mutta senjälkeen kun minä synnyin myöhäiskesällä 1947 on ruotsin asema huonontunut perinpohjaisesti. Ruotsin kielestä huolehtiminen on muuttunut alasajoon joka on kestänyt minun elinaikani. Miksi?
Eikä ole pelkästään asenteista kysymys. Se johtuu perusteellisista muutoksista joiden kohteena Suomen tasavalta on ollut sodanjälkeisenä aikana, ja asenteista jotka ovat tulleet niiden seurauksena. Muutokset ovat olleet epäsuotuisia ruotsin kielelle.
Aina vuoteen 1939 oli suuret osat Suomea hiljaisia, eristettyjä. Monelle joka koskaan aikaisemmin ei ollut ottanut askeltakaan kotikylän ulkopuolelle tuli sodasta ensimmäinen suuri seuramatka. Rauhan jälkeen jatkoivat suomalaiset liikkumistaan muista syistä: työnsaannillista, taloudellisista, sosiaalisista, aluepoliittisista…
Talous – hankintamahdollisuudet – pakottivat suuren joukon hakeutumaan pääkaupunkiseudulle, monet muuttivat lähimpään asutustaajamaan, toiset muuttivat Ruotsiin. Länsimaissa olivat uudet liikkeet ja trendit täydessä vauhdissa: kasvavan sisäisen ja ulkoisen paineen alla avautui Suomi pikkuhiljaa heille.
Sodan jälkeen korvasivat uudet taloudelliset ja sosiaaliset rakenteet vanhoja rakenteita (teollisesti ja rahalaitosmaisesti kivijalkautunut ruotsalainen pääoma, esimerkiksi) katosi tai pieneni merkityksessään.
Kun suuret ikäluokat kävelivät lastenkengissä mursi Suomi eristyneisyytensä menemällä mukaan Pohjoismaiden Neuvostoon ja viljelemällä yhteyksiään muihin pohjoismaihin. Maa jatkoi avautumistaan. Suomenkielinen enemmistö joka aikaisemmin oli elänytr yhdellä kielellä otti askeleen ulos maailmalle. Siellä he törmäsivät englantiin, saksaan, ranskaan, espanjaan, japaniin: kaikkeen muuhun paitsi ruotsiin.
Sen jälkeen kun Suomi oli liittynyt EU:hun ja poliittinen johto ei enää katsonut olevansa riippuvainen pohjoismaisesta yhteistyöstä vaan menivät suoraan Eurooppaan, heikentyi ruotsin asema Suomessa lisää.
Suuret ikäluokat ovat suurella massavoimallaan muuttaneet yhteiskuntaa ja sosiaalista käyttäytymistä. Ennen sotaa ei vastaavaa esiintynyt. Niin ennen vuotta 1918 kuin vuosina 1939-44 oli Suomi kiinni omissa sisäisissä ongelmissaan. Yksi niistä oli kielisota. Suuret sodanjälkeiset ikäluokat ratkaisivat lopulta kielisodan – suomen ja englannin eduksi. Viimeinen köydenveto kesti vähän yli 60 vuotta – mutta 200 vuotta sen jälkeen, kun itäisestä valtionpuolikkaasta oli tullut autonominen suuriruhtinaskunta on ruotsi menettänyt virallisen asemansa itsenäisessä Suomessa.
Vieläkin on ruotsalaista pääomaa – mutta ei vahvoja suomenkielisiä johtavia poliitikkoja jotka katsovat, että ruotsia tarvitaan ja toimivat sen mukaan. Vieläkin ruotsinkielisillä on poliittinen puolue – mutta politiikassa ei löydy ymmärtämystä ruotsinkielisille erityisratkaisuille.
Kieli-ilmapiiri on kireä. Ruotsin kieli jatkaa kutistumistaan. 100 vuotta sitten tuli nykyinen suomenruotsalainen poliittinen edunvalvonta. Se ei toimi enää.
Uudet olosuhteet vaativat uusia toimenpiteitä estääkseen jatkuvan ruotsinkielen rapistumisen ja ylläpitääkseen sen kaksikielisyyden josta perustuslaissa mainitaan. Mutta mitkä?
Niihin palataan myöhemmin.
Maanantaina 20. huhtikuuta 2009
Me voimme nähdä sen useammalta näkösuunnalta.
Magman kotisivulla todettiin hiljakkoin, että Karl-August Fagerholm (1901-84, sosiaalidemokraatti, ruotsinkielisen työväenliiton johtaja, puhemies, monivuotinen ministeri, melkein presidentti) oli luultavasti viimeinen suomenruotsalainen joka nousi yhteiskunnan huipulle.
Niiden 200 vuoden aikana joka on kulunut siitä kun suomenkielinen valtionpuolikas irroitettiin Ruotsista on ruotsinkielen asema virallisesti tullut niin heikoksi, että siitä ei näkynyt merkkiäkään kun tasavalta järjesti juhlavuoden muistotilaisuuden Porvoon tuomiokirkossa.
-Pieninkin vivahdus kaksikielisyydestä oli kliinisesti poispyyhitty. Mukana olleet johtavat suomenruotsalaiset eivät reagoineet. Se oli kuin olisi saanut korvapuustin, huomautti suurlähettiläs Ralf Friberg yhdessä kolumnissa Vasabladetissa (5.4)
Minä haluan, kolmanneksi, tehdä selväksi, että ruotsin kieli on menettänyt virallisen asemansa Suomessa joka tähän saakka on ollut minun elinaikaani.
Protestoikoon se joka haluaa.
Mutta senjälkeen kun minä synnyin myöhäiskesällä 1947 on ruotsin asema huonontunut perinpohjaisesti. Ruotsin kielestä huolehtiminen on muuttunut alasajoon joka on kestänyt minun elinaikani. Miksi?
Eikä ole pelkästään asenteista kysymys. Se johtuu perusteellisista muutoksista joiden kohteena Suomen tasavalta on ollut sodanjälkeisenä aikana, ja asenteista jotka ovat tulleet niiden seurauksena. Muutokset ovat olleet epäsuotuisia ruotsin kielelle.
Aina vuoteen 1939 oli suuret osat Suomea hiljaisia, eristettyjä. Monelle joka koskaan aikaisemmin ei ollut ottanut askeltakaan kotikylän ulkopuolelle tuli sodasta ensimmäinen suuri seuramatka. Rauhan jälkeen jatkoivat suomalaiset liikkumistaan muista syistä: työnsaannillista, taloudellisista, sosiaalisista, aluepoliittisista…
Talous – hankintamahdollisuudet – pakottivat suuren joukon hakeutumaan pääkaupunkiseudulle, monet muuttivat lähimpään asutustaajamaan, toiset muuttivat Ruotsiin. Länsimaissa olivat uudet liikkeet ja trendit täydessä vauhdissa: kasvavan sisäisen ja ulkoisen paineen alla avautui Suomi pikkuhiljaa heille.
Sodan jälkeen korvasivat uudet taloudelliset ja sosiaaliset rakenteet vanhoja rakenteita (teollisesti ja rahalaitosmaisesti kivijalkautunut ruotsalainen pääoma, esimerkiksi) katosi tai pieneni merkityksessään.
Kun suuret ikäluokat kävelivät lastenkengissä mursi Suomi eristyneisyytensä menemällä mukaan Pohjoismaiden Neuvostoon ja viljelemällä yhteyksiään muihin pohjoismaihin. Maa jatkoi avautumistaan. Suomenkielinen enemmistö joka aikaisemmin oli elänytr yhdellä kielellä otti askeleen ulos maailmalle. Siellä he törmäsivät englantiin, saksaan, ranskaan, espanjaan, japaniin: kaikkeen muuhun paitsi ruotsiin.
Sen jälkeen kun Suomi oli liittynyt EU:hun ja poliittinen johto ei enää katsonut olevansa riippuvainen pohjoismaisesta yhteistyöstä vaan menivät suoraan Eurooppaan, heikentyi ruotsin asema Suomessa lisää.
Suuret ikäluokat ovat suurella massavoimallaan muuttaneet yhteiskuntaa ja sosiaalista käyttäytymistä. Ennen sotaa ei vastaavaa esiintynyt. Niin ennen vuotta 1918 kuin vuosina 1939-44 oli Suomi kiinni omissa sisäisissä ongelmissaan. Yksi niistä oli kielisota. Suuret sodanjälkeiset ikäluokat ratkaisivat lopulta kielisodan – suomen ja englannin eduksi. Viimeinen köydenveto kesti vähän yli 60 vuotta – mutta 200 vuotta sen jälkeen, kun itäisestä valtionpuolikkaasta oli tullut autonominen suuriruhtinaskunta on ruotsi menettänyt virallisen asemansa itsenäisessä Suomessa.
Vieläkin on ruotsalaista pääomaa – mutta ei vahvoja suomenkielisiä johtavia poliitikkoja jotka katsovat, että ruotsia tarvitaan ja toimivat sen mukaan. Vieläkin ruotsinkielisillä on poliittinen puolue – mutta politiikassa ei löydy ymmärtämystä ruotsinkielisille erityisratkaisuille.
Kieli-ilmapiiri on kireä. Ruotsin kieli jatkaa kutistumistaan. 100 vuotta sitten tuli nykyinen suomenruotsalainen poliittinen edunvalvonta. Se ei toimi enää.
Uudet olosuhteet vaativat uusia toimenpiteitä estääkseen jatkuvan ruotsinkielen rapistumisen ja ylläpitääkseen sen kaksikielisyyden josta perustuslaissa mainitaan. Mutta mitkä?
Niihin palataan myöhemmin.
Vastaukset 5
Vanhimmat
"Uudet olosuhteet vaativat uusia toimenpiteitä estääkseen jatkuvan ruotsinkielen rapistumisen ja ylläpitääkseen sen kaksikielisyyden josta perustuslaissa mainitaan. Mutta mitkä?"
Tehtiinkö Suomen perustuslaki muuten selvin päin aikoinaan, kun Suomen ruotsalaiset sitä meille väänsivät?
Mitä kaikkea vilunkia siihen sisältyi?
Perustuslakihan ei ole sen tieteellisempi paperi kuin esim. koraanikaan, joten siihen viittaaminen ei sinänsä vie keskustelua eteenpäin, vaikka Suomen ruotsalaiset fundamentalistit muuta ovat tässä koko ajan kuvitelleet.
alkuperäiseen kirjoitukseen, Vaikuttaa tosi mielenkiintoiselta.
http://www.magma.fi/dennis-rundt/
Dennis Rundt, joka kuvittelee Suomen olevan Ruotsin itäinen provinssi, vaikka Suomi erosi ruotsista jo 1809,
mutta hyvä, että svekotkin ovat vihdoinkin tunnustaneet, ettei Suomi ole enää vähään aikaan ollut aidosti
kaksikielinen maa.Ruotsin kieli jatkaa kutistumistaan, mikä ei todellakaan ole ihme, koska ruotsin kieli ei
ole koskaan kuulunut suomalaisen enemmistön kulttuuriin vaan se on lähes aina ollut hallitsevan vähemmistöeliitin kieli.Suomenkielisillä ei ole mitään valvollisuutta huolehtia ruotsinkielen säilymisestä Suomessa, koska se ei ole heidän äidinkielensä, sillä vain suomenruotsalaiset voivat huolehtia oman kielensä elinvoimaisuudesta maassamme, mutta ei vaatimalla erityisoikeuksia kuten suomenkielisten pakkoruotsia, ruotsinkielisten erillisiä opiskelijakiintiöitä yliopistoihin, kohtuuttoman suuria tukirahoja ruotsinkielisen kulttuurin tukemiseen Suomessa jne.
kiristynyt ja syypäitä siihen ovat pääasiassa maamme ruotsinkieliset ja heitä edustava poliittinen puolue/etujärjestö nimeltä RKP, joka on jo vuosia härskisti ajanut ruotsinkielisten etuja suomenkielisten
oikeuksien kustannuksella, mikä puolestaan on aiheuttanut täysin oikeutettua närää suomenkielisten keskuudessa ja ruotsin kielen asema on 2000-luvun Suomessa heikentänyt selkeästi menneisiin vuosikymmeniin verrattuna.