>>>Vaikka uskova olisi langennut syntiin, hän ei ole syntinen eikä hänen tarvitse rukoilla syntisen rukousta. Hän yksinkertaisesti tunnustaa lapsen lailla syntinsä Jeesukselle ja pyytää ne anteeksi.
Jaikal kirjoittaa
mää vain
16159
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Tuo Jaikallin opetus Raamatun vastainen ja teoriassakin mahdoton.
Hän on tuolla opillaan, omasta mielestään siis Raamatussa kerrottua Jeesustakin parempi.
ja kun hän puhuu vanhurkauttamisesta niin mitä välii sllä on vaikka siitä ei tietäisi höläsen pöläystä. Eikö se enää olekkaan pääasia että uskoo Jeesukseen? Nii että vanhurskauteenko sitä pitääkin uskoo?
Jumala ja ihminen näkevät ihmiset vähän eri tavalla. Ihmiset, uskovatkin, näkevät itsensä ja varsinkin toiset ihmiset syntisinä. Jumala näkee toisella tavalla. On nimittäin näin että synti ja ihmisten syntisyys oli niin kamala kauhistus Jumalalle että hän vihasi sitä yli kaiken. Jumala on Kaikkivaltias. Hän tahtoi tehdä asialle jotakin. Jumala rakasti ihmistä mutta vihasi syntiä. Synnille piti tehdä jotakin. Vain Jumalalla oli ratkaisu.
HÄN MYÖS TEKI JOTAKIN synnille. Hän pukeutui ihmisen lihaan ja tuli ihmiseksi Jeesuksessa Kristuksessa. Jeesuksessa Jumala rankaisi ihmiskunnan kaikki synnit. Jumala POISTI SYNNIN UHRAAMALLA ITSENSÄ Jeesuksessa Kristuksessa. Nyt sitten synti on poistettu Jumalan ja ihmisten välistä. JEESUS KRISTUS TEKI SEN mikä ihmisjärjelle on käsittämätöntä. Hän poisti synnin Jumalan ja ihmisen välistä. Hän toi syntisille Jumalan vanhurskauden... LAHJAKSI.
Tästä syystä ihminen voi kokea synnittömyyden tilan ts. tulla autuaaksi/VANHURSKAAKSI ja saada yhteys elävään Jumalaan. Tämä tapahtuu heti kun syntinen tulee uskoon Herraan Jeesukseen Kristukseen.
Silloin Jeesuksen veri puhdistaa hänet KAIKESTA SYNNISTÄ. Hänen omatuntokin puhdistetaan synneistä ja niiden aiheuttamista omantunnon syytöksistä. Näin SYNTISEN ihmisen ASEMA Jumalan edessä MUTTUU RADIKAALISTI JUMALAN NÄKÖKULMASTA KATSOTTUNA. Syntisestä tulee vanhurskas Jumalan lapsi. Hän ei enään ole uskovana Jumalan lapsena syntinen. USKOVANA HÄN ON VANHURSKAS.
Koska Jumala on tehnyt hänestä vanhurskaan pesemällä syntisen synnistä ja pukemalla hänen ylleen Jeesuksen viattomuuden, Jeesukseen uskova on nyt vanhurskas pyhän Jumalan edessä. Tätä uskovan asemaa ei huojuta eikä muuta miksikään uskovan lankeemukset.
SYNTINEN on uskosta osattoman asema Jumalan edessä. Jokainen joka ei usko Jeesukseen on syntinen.
VANHURSKAS on uskovan asema Jumalan edessä. Jokainen Jeesukseen uskova on vanhurskas.
Vanhurskaasta ei tule heti syntistä (uskosta osatonta) lankeemuksen tapahduttua. Hän on vieläkin vanhurskas.
Vanhurskaana hän kääntyy Jeesuksen puoleen tunnustaen ja hyljäten syntinsä Jumalan lapsen asemassa. Silloin Jeesus antaa hänelle hänen synnit anteeksi ja puhdistaa hänet puhtaaksi synnistä. Hän on vanhurskas ja synnistä vapaa.
tietää se mitä Jumala meistä ajattelee ja näkee? Eikö se ole Jumalan asia?
Niin ja sitten vielä! Mistä sen tietää mitä Jumala meistä ajattelee?
Kyllä sinä saat olla tietämätön jos et välitä Jumalasta etkä tahdo tietää mitä hän sinusta ajattelee.
Minua kuitenkin siunaa se tieto miten Jumala näkee minut ja mitä minä olen Jumalan edessä Jumalan mielestä. Onhan niin että ihmiset ja monta kertaa uskovatkin ovat meistä niin monta mieltä.
Se voi olla hyvin masentavaa kuulla ja joskus lukea uskovien arviointeja itsestään. Silloin on hyvä TIETÄÄ Jumalan arvio itsestään. Se on vähän tärkeämpi ja ratkaisevampi kuin jonkun ihmisen arvio ja tuomio.
Jumalan näkökulma ja mielipide sinusta ja minusta löytyy Jeesuksen puheista ja Paavalin kirjeistä.
>> varsinkin toiset ihmiset syntisinä.>> - Kirjoittaa jaikal.
En enään ihmettele miksi sinulla on ristiriitoja.
Ei pidä ryhtyä opettajaksi, sillä sen synti on suurempi. Jaakob kirjoittaa.
>>>Vanhurskaasta ei tule heti syntistä (uskosta osatonta) lankeemuksen tapahduttua. Hän on vieläkin vanhurskas.
Eroe,mitä Jaikal tuolla lauseella tarkoitti?!
Palstallakin se on huomattu,miten jotkut näkevät: "varsinkin toiset syntisinä"
kun pitävät itseään niin hyvinä..niistä ne ristiriidat syntyvät,eivät siitä,että
joku opettaa Jumalan ihmiselle lahjoittamasta vanhurskaudesta.
Jaikal opettaa asiasta täysin Raamatullisesti!
Langennut ei joudu heti kadotukseen, vaikka langetessaan palveleekin
toista herraa ja on sille toiselle mieliksi, eikä Jeesukselle.
(Pyhä Henki murehtii silloin)
Jumalan armo Jeesuksessa on syntisiä varten, että kaikilla olisi Hänessä toivo.
Uskossa ja toivossa olemme pelastetut, mutta se toteutuu lopullisesti vasta sitten kun
tästä ajasta tulemme temmatuiksi, (mikäli Jeesus meidän elinaikanamme tulee)
Valvoa meidän pitää että emme lankeaisi, mutta että emme langetessamme jää lankeemukseen,
vaan tunnustamme ja hylkäämme syntimme, eli teemme parannuksen.
Jumala näkee meidät Vanhurskaina ja Pyhinä kun olemme uskossa Jeesukseen ja
pyrimme elämään Jeesuksessa Pyhän Hengen johtamana.
(Silloin eletään aina Sana todeksi)
Tämä tarkoittaa toisaalta sitä, että emme tee, kuuntele, katsele tai ajattele mitään
sellaista, mikä on ristiriidassa UT:n Pyhän elämän vaatimusten kanssa.
Yksikään ihminen ei tähän pysty ja siksi on tarjolla Jeesuksen veri syntinsä tunnustavalle
ja katuvalle - parannuksen tekijälle.
Tämä elämäntapa voidaan omistaa uskossa siten, että turvataan kuin automaattisesti
Jeesuksen vereen ja tunnustetaan riippuvuutemme Jeesuksen täyteydestä.
Ja kiitetään veren puhdistavasta voimasta ja uskon kautta tarjolla olevasta armosta Jeesuksessa.
(Eihän omamme riitä, eikä kelpaa Jumalalle)
Sanotaan, että Jumala näkee jokaisen uskovan täydellisenä Jeesuksessa....
koska hän USKOO Jeesuksen ansion hyväksensä, Vanhurskauden, Pyhyyden, jne...
SILTI itsessään ihminen on syntinen, miksi muuten tarvittaisiin kirkastettu ylösnousemusruumis?
Siunattua vuodenjatkoa.
Jumala tuli maailmaan ja uhrasi itsensä tai antoi ihmisten uhrata hänet. Näin Jumala poisti synnin maailmasta ja vapautti ihmiskunnan syyllisyydestä! Tiettävästi kukaan niistä tuhansista jotka näkivät Jumalan ei kuollut.
Eipä kun ei. Ei se niin ollut. Jumalan itseuhraus oli turha. Pelastuakseen syyllisyydestä onkin uskottava Jumalaan. Vasta silloin vapautuu. Uskoontulossa, siis uskossa Jumaan parantavaan voimaan syntinen saa päälleen PH:n ja tulee synnittömäksi. Nyt kansalainen on Jumalan oma. Jumala ei huoli omakseen syntistä.
Taas meni väärin. Ei uskoontulo autuaaksi tee. Uudestisyntynyt ihminen, uskoontullut tekee edelleen syntiä. Onko synninteko tässä tapauksessa syntiä? Ei ole.
Nyt menee jo paremmin. Kerran uskoontullut on vapaa laista. Usko vapautti laista. Synti ei ole syntiä vaan retkahdus ja joka ei merkitse mitään. Jos retkahtaa ja muuttuisi syntiseksi, täytyisi tulla uudestaan uskoon, jotta muuttuisi synnittömäksi ja otolliseksi. Näin ei tarvitse tehdä.
Oikein menee jo. Siis uskova ei voi olla syntinen. Pahaa tehdessään, lakeja rikkoessaan, hän ei ole vastuussa niistä. Iltarukouksessa voi asiasta mainita Jumalalle ja heti tulee vapautus. Uskoon tullut uskova voi tehdä mitä tahansa ja aina hänet armahdetaan. Maallinen oikeus ei koske häntä, koska mahdollisesti tehdyt rikokset eivät ole syntiä
Tuossa aiemmin uskova XZ mietiskeli tällaista. XZ tietää, että Jumala ajattelee näin tai tämä on Jumalan tahto. Siis sama asia eri tavoin sanottuna. Haloo. Joku tuntee Jumalan ajattelutavan. Hänhän on viisaampi kuin Jumala. XZ on maan päällä käyvä Jumala. Miksi kukaan ei ymmärrä? Kemut pystyyn ja äkkiä.
Itse kyllä näen Sanan valossa, että yksikään uskovainen ei ole synnitön.
Nähdäkseni Jeesuksen tähden olemme saaneet syntimme anteeksi ja
täysin armahdettuja.
Tästä huolimatta paha riippuu meissä kaikissa kiinni,
kuten Paavalikin totesi kohdallaan olevan.
Tuon synnin ei silti pidä hallitseman meitä, onhan meillä uskonkatta
Jeesukseen mahdollisuus omistaa voima ja Pyhän Hengen kautta
pitää synnin ruumis kuolleena ja jäsenemme erotettuina palvelemaan Jumalaa.
Kun uskovainen lankeaa syntiin,
eli estää Jeesuksen rakkauden virtaamasta kauttaan lähimmäiseen, esim.
kieltäytyy antamasta sille jolla ei ole, vaatteita tarvitseville,
leipää/ruokaa nälkäiselle jne,,, anteeksi kaikille näiden pyytämättä,
on se rakkaudettomuuden, itsekkyyden ja kovasydämisyyden synti, joka on syntinä tunnustettava
ja siitä on tehtävä parannus, auttamalla niinkuin Jeesus auttaisi Sanansa käskyjen
ja antamansa esimerkkien mukaan.
Pitää muistaa se, että ilman uskoa on mahdoton olla otollinen ja ilman
verenvuodatusta ei tapahdu anteeksiantamusta.
Pyhitys, Vanhurskaus ja synnittömyys on Jeesuksessa ja saamme uskon kautta olla niistä
osallisia, Jumalan armosta, mutta itsessämme emme ole mitään em. asioista, ennenkuin
tämä ruumis on yltämme riisuttu ja valkeuden pukuun olemme puetut Jeesuksen ansiosta.
Pyhitys elämä on elämää Hengessä ja siihen meillä on Jeesuksessa mahdollisuus.
Ollaksemme totuudellisia meidän on tunnustettava, että tarvitsemme armoa joka päivä
selvitäksemme perille, koska vaelluksemme on vajavaista ja syntistä
Jeesuksen puhtaaseen elämään verrattaessa.
Jumalan sana ei toteudu olettamalla, sen toteutus odottaa lopullista täyttymystään
kun kuolema on nielty ja voitto saatu.
Älä menetä toivoasi, ei Jeesus tullut terveitä parantamaan, vaan sairaita ja syntisiä.
>>>Älä menetä toivoasi, ei Jeesus tullut terveitä parantamaan, vaan sairaita ja syntisiä.
Joka luulee seisovansa, katsokoon ettei lankea.
Siunausta
>>>Joka luulee seisovansa, katsokoon ettei lankea.
siteeraus Jumalan sanasta, ei siis ihmisestä, eli minusta.
Ja kyse on syyttömäksi julistamisesta Jeesuksen tähden,
uskon kautta Hänen vereensä.
Nyt elämme uskossa,,,,kerran näkemisessä,,,täydellisinä.
Siunausta
......