Hyi helvetti.
Törkeästä rahanpesusta epäilty vapautettiin
Perjantai 15.1.2010
Törkeästä rahanpesusta epäilty 46-vuotias kongolaismies on vapautettu, mutta määrätty matkustuskieltoon.
Kymenlaakson poliisin mukaan miehen vangittuna pitämiselle ei ollut enää edellytyksiä.
Poliisi lähetti viime vuonna oikeusapupyyntöjä useaan EU-maahan. Vastauksia odotetaan edelleen. Rikoskomisario Timo Hagmanin mukaan oikeusapupyynnöt vievät aina oman aikansa.
Turvapaikanhakijana Suomeen tullutta miestä epäillään törkeän rahanpesun lisäksi väärennyksistä ja petoksista. Miehen epäillään ottaneen vastaan ulkomailla rikollisella tavalla hankittua rahaa ja avanneen niitä varten parikymmentä pankkitiliä Etelä-Suomessa. Tileille siirrettiin noin 190 000 euroa, joiden alkuperää ei tiedetä. Tilit avattiin kahdeksaa eri henkilöllisyyttä käyttäen pääkaupunkiseudulla, Loviisassa ja Kymenlaaksossa.
Jutussa oli määrä nostaa syyte tammikuun puolivälissä, mutta nyt aikarajaa ei ole, koska mies vapautettiin. Hän ehti olla vangittuna lokakuusta lähtien.
STT

Vastaukset 1
Vanhimmat
sille tuttua... Kun lisätään vielä seta-piirteet, kuva on täydellinen.
Minua ällöttää.