Lisää Lahdesta

jatkoa...

Opettajia oli moneen lähtöön: ainoa asiallinen opettaja siirrettiin pois kolmen kuukauden kuluttua, ilman selitystä. Opettaja itse irtisanoutui puolen vuoden päästä koulussa ilmenneiden lukuisten ongelmien vuoksi (hän oli viimeisenä jäljellä siitä opettajakunnasta joka oli tehnyt kouluta aiemmin valituksen)
Yksi opettaja kertoi heti ensimmäisellä tunnilla ettei edes tiedä mitä kurssi edes tarkoittaa, saati sitten mitä se sisältää. Käski vaan piirrellä.
Toinen opettaja oli mielisairaalapotilas ja ongelmien tultua määrätty opetuskieltoon. Se ei kuitenkaan velvoittanut koulua hankkimaan uutta opettajaa vaan hän sai jatkaa normaalisti.
Kolmas opettaja oli erotettu aiemmasta opettajan virastaan täysin opetustyöhön sopimattomana. Hän kuitenkin kelpasi tässä koulussa ei-ylioppilaana opettamaan ylioppilaita. Hänellä ei ollut edes minkäänlaisia pedagogiikan tutkintoa, opintopohja kyseenalainen (kurssi) ja suomenkielentaito varsin puutteellinen. Hän teetti projektia jonka tekemiseen koulun laitteet olivat puutteelliset ja mahdotonta tehdä sovitussa aikataulussa. Pelkät materiaalit maksoivat tuhansia markkoja.
Mainittakoon että valokuvauksen opettaja neuvoi väärin valokuvien kehityksen. Opetti kaksi kertaa saman kurssin ilman selitystä (jolloin mm. värivalokuvaus jäi kokonaan käsittelemättä). Käytti koulun materiaalit omiin hommiinsa ja jätti yleensä saapumatta tunneille kun oli ”muuta työtä”.
Kun rehtorilta kysyttiin opetuksentason olemattomasta laadusta, rehtorin mielestä koulu ei ollut ammattikoulu, siellä ei siis tarvinnut opettaa mitään ammattiaineita. Vuotta myöhemmin koulu mainosti kuinka siellä voi opiskella ”ammattiin”.

”Oppilasarvostelunperusteet”-kirjasta ei luovutettu edes pyynnöstä oppilaille. Opetushallituksen mukaan se pitää olla oppilaiden saatavilla esim. koulun kirjastossa. Opetushallitus löysi kirjan rehtorin lukollisesta kaapista, mutta ei velvoittanut muutamaan säilytyspaikkaa.

Ulkonäköön perustuva arvostelu oli sallittua: eräs opettaja kertoi myöhemmin jo ensimmäisellä tunnilla päättäneensä oppilaat jotka eivät tule selviämään kurssista. Ja kieltäytyi opettamasta näitä. Tämä tapahtui rehtorin kuullen, joka ei puuttunut tähänkään asiaan.
Osaa oppilaista opettaja häpäisi julkaisemalla näiden arvosanat julkisella ilmoitus taululla (tämä ei tapahtunut kaikille linjan oppilaille, eikä edes luokan omalla ilmoitustaululla). Minkäänlaista perustetta arvosanaan ei annettu. Teetettyjä kokeita (jotka olivat aika mielivaltaisia) ei opettaja edes tarkastanut (paperit löytyivät ilman punakynä merkintöjä). Jossain tapauksessa pistelasku oli omituinen: 17/20 p saanut opiskelija sai suuremaan arvosanan (9) kuin 18/20 p. saanut (8 1/2). Opettaja väitti tehneensä tuntityöskentelyarvostelua vaikka ei ollut edes koululla. Mitään selitystä ei koskaan tullut. Minkäänlaista palautusta kokeista ei saatu: edes oikeita vastauksia ei annettu.

Oppilaiden saama todistus oli myöskin kummallinen: pelkkä tietokone printti. Kuusi irrallista paperia, ilman sivumerkintöjä ja saati leimoja. Merkintä linjan ylioppisperusteesta puuttui (se oli pääsyvaatimus). Tämän todistuksen pystyi jo sen aikaisilla laitteilla väärentämään todella helposti. Opetushallituksen mielestä todistus oli asiaton, muttei puuttunut tähänkään asiaan.

Kaiken tämän jälkeen koulu sai jatkaa aivan normaalisti toimintaansa. Useat tähän asiaan sotkeutuneet opetusalanhenkilöt on myöhemmin palkittu ”hyvin” suoritetusta työstä ja saaneet mm. ”opetusneuvos” -tittelin. Oppilaat opiskelivat monet terveytensä kustannuksella ja kuluttivat turhaan aikaansa. Heidän ihmisarvoaan loukattiin ja koulusta saaduilla opeilla oli turha hakeutua töihin, koska opetus jäi todella puutteelliseksi. Monet jäivät opinvelkaa yli 36 000 mk (siihen aikaan myönnettiin lainaa 1000mk/kk).

Siis tällainen on mahdollista maassa joka mainostaa itseään ”korkeatasoisen opetuksen” maana.
389
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Joo Lempäälästähän tuo

Äänestä
  • tänään oppilaat oireilee kovin.. huom: lapsella itsellään EI ole ongelmia, kantavat vaan mukanaan wanhepiensa ongelmia..

    Äänestä

  • wanhemmuutta mukaa kirjoitti:

    tänään oppilaat oireilee kovin.. huom: lapsella itsellään EI ole ongelmia, kantavat vaan mukanaan wanhepiensa ongelmia..

    Eikö muka koululaitoksessa ole vikaa? Ahdistellua ja pahoinpitelyä valtion tulella. Ei opetusta, ei kuria... kaikki törkeily aivan sallituua...
    En ole koskaan kuullout yhtään tapausta jossa opettaja olisi joutunut pois pätemätöömyytensä tai väkivaltasiuuden takia.
    Tunne tapauksen jossa opettja sai 74 varoitusta väkivaltasiuudesta - ilman potkuja ja hyllyttämistä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pelkkä p kirjoitti:

jatkoa...

Opettajia oli moneen lähtöön: ainoa asiallinen opettaja siirrettiin pois kolmen kuukauden kuluttua, ilman selitystä. Opettaja itse irtisanoutui puolen vuoden päästä koulussa ilmenneiden lukuisten ongelmien vuoksi (hän oli viimeisenä jäljellä siitä opettajakunnasta joka oli tehnyt kouluta aiemmin valituksen)
Yksi opettaja kertoi heti ensimmäisellä tunnilla ettei edes tiedä mitä kurssi edes tarkoittaa, saati sitten mitä se sisältää. Käski vaan piirrellä.
Toinen opettaja oli mielisairaalapotilas ja ongelmien tultua määrätty opetuskieltoon. Se ei kuitenkaan velvoittanut koulua hankkimaan uutta opettajaa vaan hän sai jatkaa normaalisti.
Kolmas opettaja oli erotettu aiemmasta opettajan virastaan täysin opetustyöhön sopimattomana. Hän kuitenkin kelpasi tässä koulussa ei-ylioppilaana opettamaan ylioppilaita. Hänellä ei ollut edes minkäänlaisia pedagogiikan tutkintoa, opintopohja kyseenalainen (kurssi) ja suomenkielentaito varsin puutteellinen. Hän teetti projektia jonka tekemiseen koulun laitteet olivat puutteelliset ja mahdotonta tehdä sovitussa aikataulussa. Pelkät materiaalit maksoivat tuhansia markkoja.
Mainittakoon että valokuvauksen opettaja neuvoi väärin valokuvien kehityksen. Opetti kaksi kertaa saman kurssin ilman selitystä (jolloin mm. värivalokuvaus jäi kokonaan käsittelemättä). Käytti koulun materiaalit omiin hommiinsa ja jätti yleensä saapumatta tunneille kun oli ”muuta työtä”.
Kun rehtorilta kysyttiin opetuksentason olemattomasta laadusta, rehtorin mielestä koulu ei ollut ammattikoulu, siellä ei siis tarvinnut opettaa mitään ammattiaineita. Vuotta myöhemmin koulu mainosti kuinka siellä voi opiskella ”ammattiin”.

”Oppilasarvostelunperusteet”-kirjasta ei luovutettu edes pyynnöstä oppilaille. Opetushallituksen mukaan se pitää olla oppilaiden saatavilla esim. koulun kirjastossa. Opetushallitus löysi kirjan rehtorin lukollisesta kaapista, mutta ei velvoittanut muutamaan säilytyspaikkaa.

Ulkonäköön perustuva arvostelu oli sallittua: eräs opettaja kertoi myöhemmin jo ensimmäisellä tunnilla päättäneensä oppilaat jotka eivät tule selviämään kurssista. Ja kieltäytyi opettamasta näitä. Tämä tapahtui rehtorin kuullen, joka ei puuttunut tähänkään asiaan.
Osaa oppilaista opettaja häpäisi julkaisemalla näiden arvosanat julkisella ilmoitus taululla (tämä ei tapahtunut kaikille linjan oppilaille, eikä edes luokan omalla ilmoitustaululla). Minkäänlaista perustetta arvosanaan ei annettu. Teetettyjä kokeita (jotka olivat aika mielivaltaisia) ei opettaja edes tarkastanut (paperit löytyivät ilman punakynä merkintöjä). Jossain tapauksessa pistelasku oli omituinen: 17/20 p saanut opiskelija sai suuremaan arvosanan (9) kuin 18/20 p. saanut (8 1/2). Opettaja väitti tehneensä tuntityöskentelyarvostelua vaikka ei ollut edes koululla. Mitään selitystä ei koskaan tullut. Minkäänlaista palautusta kokeista ei saatu: edes oikeita vastauksia ei annettu.

Oppilaiden saama todistus oli myöskin kummallinen: pelkkä tietokone printti. Kuusi irrallista paperia, ilman sivumerkintöjä ja saati leimoja. Merkintä linjan ylioppisperusteesta puuttui (se oli pääsyvaatimus). Tämän todistuksen pystyi jo sen aikaisilla laitteilla väärentämään todella helposti. Opetushallituksen mielestä todistus oli asiaton, muttei puuttunut tähänkään asiaan.

Kaiken tämän jälkeen koulu sai jatkaa aivan normaalisti toimintaansa. Useat tähän asiaan sotkeutuneet opetusalanhenkilöt on myöhemmin palkittu ”hyvin” suoritetusta työstä ja saaneet mm. ”opetusneuvos” -tittelin. Oppilaat opiskelivat monet terveytensä kustannuksella ja kuluttivat turhaan aikaansa. Heidän ihmisarvoaan loukattiin ja koulusta saaduilla opeilla oli turha hakeutua töihin, koska opetus jäi todella puutteelliseksi. Monet jäivät opinvelkaa yli 36 000 mk (siihen aikaan myönnettiin lainaa 1000mk/kk).

Siis tällainen on mahdollista maassa joka mainostaa itseään ”korkeatasoisen opetuksen” maana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu