Eräs asia, joka Suomessa on täysin jäänyt tutkimatta, on se henkilöryhmä,
joka viime vuosisadan alkupuolella toimi Suomessa sosialismin agitaattoreina.
Keitä he olivat? Mistä he tulivat? Kuka oli heidät kouluttanut? Mikä oli kunkin heistä elämän kohtalo?
Tähän samaan tutkimukseen voitaisiin liittää niiden agitaattoreiden tutkimus, jotka saivat
tuhannet amerikansuomalaiset ja amerikankanadalaiset lähtemään turvatuista olosuhteistaan
esimerkiksi Itä-Karjalaan sosialismia rakentamaan - mutta tuhoutuivatkin Stalinin vainoissa.
On käsittämätöntä, miten tuollaiset miehet ja myös naiset saattoivat saada kuulijansa
hyväksymään sanomansa ja muodostamaan kuulijoistaan - useimmassa tapauksessa -
rauhaa rakastavasta maan hiljaisesta henkilön, joka ryhmissä muodosti moninkertaisesti
muihin kanssaihmisiinsä kohdistuneen vaarallisuutensa.
Tässä mielessä vuosi 1917, Venäjän vallankumouksen jälkeen, teki elämän Suomessakin vaaralliseksi ajaksi,
sillä vallankumouksen omaksuneet kansalaiset pitivät oikeutenaan olevan murhien, aseellisten ryöstöjen,
kanssaihmistensä pahoinpitelyn ja monet - monet muut konnuudet. Virallisesti on voitu osoittaa,
että maassamme tapahtui ennen tammisunnuntaita 60 poliittista murhaa.
Vapaussodan jatkuessa tapahtui punaisten vallassaan pitämänsä Etelä-Suomen alueella satoja murhia,
aseellisia ryöstöjä ja muita terroritekoja, jotka kohdistuivat siviiliväestöön.
Virkamiehet, apteekkarit, papit, liikemiehet, insinöörit, kauppiaat, työnjohtajat ja monet
muut ammattialat, myös jopa pienten kylämyllyjen ja sahojen omistajat olivat suuressa hengenvaarassa.
Samoin ihmiset, joita vain epäiltiin myötämielisiksi ”valkoiselle” ajattelutavalle.
Maatilalliset olivat suuren kateuden ja halveksunnan kohteina ”kulakeiksi” kutsuttuina, ja heiltä
estotta pakkoluovutettiin viljaa ja muita maantuotteita punaisten sotavoimien ruokkimiseksi.
Vastaavanlaista siviiliväestöön kohdistunutta terroritoimintaa ei tapahtunut valkoisten haltuun
sodan aikana joutuneilla alueilla. Valkoisten valloitettua sodan kestäessä alueita punaisilta
toimeenpantiin oikeudenistuntoja, joissa ”kolttosia” tehneet punaiset kyllä tuomittiin ansionsa
mukaan lain edellyttämällä tavalla. Murhista jopa kuolemaan.
Punaisella puolella ei oikeudenistuntoja pidetty, likvidointi tapahtui ilman seremonioita,
jolloin puolustusasianajajia ei käytetty. Erona oli myös se, että valkoiset tekivät oikeudenkäynneistä
viralliset asiakirjat, jotka edelleen ovat tutkijoiden tarkasteltaviksi säilöttyinä, ja oikeudessa oli
puolustuksella puhumisen oikeus.
Punaisten niin siviilivankiensa kuin valkoisten sotilasvankiensa kuolemantuomiot tehtiin ilman,
että asiasta olisi laadittu mitään asiapapereita. Tällä tavoin surmattujen henkilöiden hautauksen ja
kuolinsyystä raportin joutui tekemään paikkakunnan papisto.
Heidän kuolintodistuksiin tekemät merkinnät olisivat professori Heikki Ylikankaalle hyvin
”terveellistä” tutkimisen aihetta, koska niissä kerta toisensa jälkeen toistuu määritelmänä:
”Kuolema on aiheutunut suurta julmuutta, säälimättömyyttä ja kidutusta osoittavalla tavalla!”
Kuolemaa ei siis tyydytty aiheuttamaan ainoastaan ampumalla, vaan tarvittiin vielä kaikkea muuta.
joka viime vuosisadan alkupuolella toimi Suomessa sosialismin agitaattoreina.
Keitä he olivat? Mistä he tulivat? Kuka oli heidät kouluttanut? Mikä oli kunkin heistä elämän kohtalo?
Tähän samaan tutkimukseen voitaisiin liittää niiden agitaattoreiden tutkimus, jotka saivat
tuhannet amerikansuomalaiset ja amerikankanadalaiset lähtemään turvatuista olosuhteistaan
esimerkiksi Itä-Karjalaan sosialismia rakentamaan - mutta tuhoutuivatkin Stalinin vainoissa.
On käsittämätöntä, miten tuollaiset miehet ja myös naiset saattoivat saada kuulijansa
hyväksymään sanomansa ja muodostamaan kuulijoistaan - useimmassa tapauksessa -
rauhaa rakastavasta maan hiljaisesta henkilön, joka ryhmissä muodosti moninkertaisesti
muihin kanssaihmisiinsä kohdistuneen vaarallisuutensa.
Tässä mielessä vuosi 1917, Venäjän vallankumouksen jälkeen, teki elämän Suomessakin vaaralliseksi ajaksi,
sillä vallankumouksen omaksuneet kansalaiset pitivät oikeutenaan olevan murhien, aseellisten ryöstöjen,
kanssaihmistensä pahoinpitelyn ja monet - monet muut konnuudet. Virallisesti on voitu osoittaa,
että maassamme tapahtui ennen tammisunnuntaita 60 poliittista murhaa.
Vapaussodan jatkuessa tapahtui punaisten vallassaan pitämänsä Etelä-Suomen alueella satoja murhia,
aseellisia ryöstöjä ja muita terroritekoja, jotka kohdistuivat siviiliväestöön.
Virkamiehet, apteekkarit, papit, liikemiehet, insinöörit, kauppiaat, työnjohtajat ja monet
muut ammattialat, myös jopa pienten kylämyllyjen ja sahojen omistajat olivat suuressa hengenvaarassa.
Samoin ihmiset, joita vain epäiltiin myötämielisiksi ”valkoiselle” ajattelutavalle.
Maatilalliset olivat suuren kateuden ja halveksunnan kohteina ”kulakeiksi” kutsuttuina, ja heiltä
estotta pakkoluovutettiin viljaa ja muita maantuotteita punaisten sotavoimien ruokkimiseksi.
Vastaavanlaista siviiliväestöön kohdistunutta terroritoimintaa ei tapahtunut valkoisten haltuun
sodan aikana joutuneilla alueilla. Valkoisten valloitettua sodan kestäessä alueita punaisilta
toimeenpantiin oikeudenistuntoja, joissa ”kolttosia” tehneet punaiset kyllä tuomittiin ansionsa
mukaan lain edellyttämällä tavalla. Murhista jopa kuolemaan.
Punaisella puolella ei oikeudenistuntoja pidetty, likvidointi tapahtui ilman seremonioita,
jolloin puolustusasianajajia ei käytetty. Erona oli myös se, että valkoiset tekivät oikeudenkäynneistä
viralliset asiakirjat, jotka edelleen ovat tutkijoiden tarkasteltaviksi säilöttyinä, ja oikeudessa oli
puolustuksella puhumisen oikeus.
Punaisten niin siviilivankiensa kuin valkoisten sotilasvankiensa kuolemantuomiot tehtiin ilman,
että asiasta olisi laadittu mitään asiapapereita. Tällä tavoin surmattujen henkilöiden hautauksen ja
kuolinsyystä raportin joutui tekemään paikkakunnan papisto.
Heidän kuolintodistuksiin tekemät merkinnät olisivat professori Heikki Ylikankaalle hyvin
”terveellistä” tutkimisen aihetta, koska niissä kerta toisensa jälkeen toistuu määritelmänä:
”Kuolema on aiheutunut suurta julmuutta, säälimättömyyttä ja kidutusta osoittavalla tavalla!”
Kuolemaa ei siis tyydytty aiheuttamaan ainoastaan ampumalla, vaan tarvittiin vielä kaikkea muuta.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Vapaussodan jatkuessa tapahtui valkoisten vallassaan pitämiensä Länsi-, Keski-, Itä, ja Pohjois-Suomen alueilla tuhansia murhia, aseellisia ryöstöjä ja muita terroritekoja, jotka kohdistuivat rauhalliseen siviiliväestöön.
Lahtarithan työläisten koteihin kotietsintöjä, laittomia pidätyksiä ja murhia tehdessään varastelivat samalla oikein kunnolla. Kaikki arvokas irtain läksi mukaan. Mitäs työväen aktiivi tai torppari olisi omaisuudella tehnyt. Että rehellisiä suomalaisia talonpoikia, sano. Eivätkä yhtään hävenneet, kehuskelivatpa pahimmat rosvouksillaan ja pitivät jopa varastettuja vaatteita päällään kylän raitilla, julkisesti.
Sodan jälkeen ei ketään rangaistu edes varastelusta, säädettiin nääs laki, jolla rosvot armahdettiin.
Esimerkiksi Oulun läänissä surmattiin koko sodan aikana 98 punaista. Vaasan läänissä jälki oli pahemopi yhteensä 1 742. Tosin nämä kokivat kohtalonsa pääasiassa sodan loputtua toukokuussa, jolloin vankeja ryhdyttiin kokoamaan suuriin leireihin.
Mitä tulee varkauksiin niin niissä nimenomaan punaiset kunnostautuivat. Tuskinpa torpissa ja työläisasunnoissa niin ihmeellistä ryövättävää olikaan. Sen sijaan punaiset veivät vaatteita, koruja ja huonekaluja kotitarkastuksia tehdessään.
Jos valkoiset varastelivat yhtälailla kuin punaisetkin niin miksi leuhkitte olevanne parempia.
suomalainen yhtesikunta, laillisuus, demokratia, tasavalta, isien usko ja ylipäänsä kaikki hyvä, mikä Suomessa on ollut ja on nytkin.
Virallinen eli Historia – lehdestä 12/2009 poimittu tilasto kertoo karua kieltään 1918 tapahtumista.
Punaiset:
- kaatui taisteluissa 5199
- teloitettiin 7390
- leireillä kuoli 11 652
- katosi 1767
- kuoli muutoin 443
- kuollut sodan jälkeen 607
Yhteensä 27 038 henkeä.
Valkoiset:
- kaatui taisteluissa 3414
- teloitettiin 1424
- leireillä kuoli 4
- katosi 46
- kuoli muutoin 291
- kuollut sodan jälkeen ??
Yhteensä 5 179 henkeä
Punaiset eivät tuominneet kuolemaan keväällä 1918
A A 9.1.2010 04:15 (Päivitetty 9.1.2010 06:30)
STT
Punaisen Suomen vallankumousoikeudet eivät jakaneet kuolemantuomioita keväällä 1918. Itse asiassa kuolemantuomiot oli kielletty jopa poliittisissa rikosasioissa, kertoo varatuomari Jukka Siron tuore väitöstutkimus.
Vallankumousoikeuksien ratkaisukäytännöt myös muistuttivat suuresti aiempien tuomioistuimien käytäntöjä. Syytettyjen yhteiskunnallisella asemalla ei liioin ollut juurikaan vaikutusta langetettuihin tuomioihin.
Punaisessa Suomessa toimi noin kolmen kuukauden ajan parisataa vallankumousoikeutta, joissa työskenteli liki 2 000 lainkäyttäjää. He olivat aivan tavallisia työväenluokan ihmisiä, sillä lakimiehiä punaisella puolella oli hyvin vähän.
Vallankumousoikeuksissa käsiteltiin noin 3 000 tapausta, joista puolet oli rikos-, riita- ja hakemusasioita. Puolet taas oli poliittisia rikosasioita, eli tapauksia, joissa valkoisia syytettiin esimerkiksi kuulumisesta suojeluskuntaan. Tavallisimpia valkoisille langetettuja tuomioita olivat varoitukset, sakot tai ehdollinen vankeusrangaistus.
L
Vallankumousoikeuksien tehtävänä oli kerätä rahaa punaiselle hallinnolle. Punainen miliisi tai punakaarti vangitsi mielivaltaisesti maksukykyiseksi arvioituja "asiakkaita". Heille lätkäistiin sitten kantokyvyn mukainen maksu esimerkiksi suojeluskunnan tukemisesta. Jos maksu saatiin, sai "rikollinen" mennä. Joskus hänet silti löydettiin ammuttuna tienvarresta. Jos ei maksua tullut, sai istua vankilassa, kunnes valkoiset vapauttajat tulivat.
Todellista punaista oikeudenkäyttöä harjoittivat punaiset rintamaesikunnat ja niiden alaiset "sotaoikeudet" ynnä lentävät komennuskunnat. Ne tappoivat yleensä ilman mitään tutkimusta tai oikeudenkäyntiä tammi-toukokuussa noin 1400-1600 henkilöä, joiden ainoa rikos oli yleeensä kuuliaisuus lailliselle halltukselle. Tämä oli valikoitua terroria, joka oli suurimmillaan helmi-ja huhtikuussa, 600 tappoa molempina. Tavoitteena oli pitää väestön pääosa ( 85 % valkoisia) pelon vallassa.- Siinä onnistuttiin,m mutta kosto oli kova,
Varatuomari Siron väitös on osa kampanjaa, jolla pyritään todistamaan kapinallisten viattomuus kaikkinaiseen väkivaltaan. Totuus haudataan siinä mukana.