2 kysymystä

Minulla on kaksi pientä kysymystä, joihin toivon jehovantodistajilta vastausta. 1. ehtoollinen-muistoateria. Te vietätte sitä kerran vuodessa ja silloinkin kieltäytyäksenne siitä,olen lukenut täällä siitä. Miksi kieltäydytte, mihin se perustuu? 2.Ketkä ovat jt opin mukaan ihmisen lähimmäisiä? -kiitos-
8272
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

1 en tiedä 2 kaikki jt:t, ei muut

Äänestä
  • Vaimon sisko on jehovalaisia, mutta emme näe toisiamme juurikaan.Ja kun nähdään, on kyse jostain hautajaisista tai häistä. Ei silloin mennä uskonasioista juttelemaan, puolittain oudolle ihmiselle.Eli yhteyttä emme pidä. Olisin kiinnostunut kuitenkin noista kahdesta kysymyksestä. Jos joku osaa vastata, siitä kiitos. Tässä on naapurustossa jehovalaisperhe, kai, mutta emme ole missään tekemisissä.Vaikea uskoa kaikkea, mitä olette kirjoittaneet jt;sta. Siksi olisi paikallaan kertoa niinkuin asia on.Tällä palstalla käy kuitenkin paljon lukijoita, joita askarruttaa monet asiat, liittyen jehovantodistajiin, oppiin.

    Äänestä

1. Vain 'vähimmät veljet' ottavat osaa ehtoolliseen, eli kyseinen tapahtuma on tilaisuus 'lampaille' eli suurelle joukolle nähdä Jeesuksen taivaallisten hallitsijatovereiden henkilöllisyys.
2. Jt- siskot ja veljet, muuta ovat maailmallisia

Äänestä

>> Miksi kieltäydytte, mihin se perustuu?

Kieltäytyminen perustuu vain ja ainoastaan järjestön tämän hetkisiin selityksiin. Yksikään järjestön todistaja ei ole kyennyt perustelemaan tuota oppia Raamatulla.

Äänestä
  • Minäkin olin vuosikymmenet jt ja kuitenkaan en osaa raamatulla selittää jt ehtoollis käytäntöä.

    Äänestä

1. Ehtoollinen kuuluu vain taivaaseen meneville ja niitä ei jehovien mukaan ole kuin 144 000. Luku löytyy ilmestyskirjasta, ja loppu on pelkkää jehovien tulkintaa.
Muut kristityt ovat kaikki menossa taivaaseen, hehän eivät opeta jt kaltaista oppia, että pelastuneilla olisi kaksi paikkaa, taivas tai paratiisi, johon mennään. Sanottakoon vielä että tuollaisen 2 luokan oppiin ei ole ikinä uskottu missään kristinuskon historiassa. Eräs jt järjestön juoppo sen keksi amerikassa 1900 luvun alussa ensimmäisen kerran.

2. Lahkon jäsenet. Ulkopuoliset ovat "huonoa seuraa".

Äänestä
  • JT ehtoollinen on kuoleman muistojuhla. Muut kristityt eivät sitä miksikään kuoleman muistojuhlaksi kutsu, eikä jeesus edes käskenyt muistella kuolemaansa.Väen pakko kierrättää leivät koska jehovia, jotka ovat uskotelleet itselleen menevänsä taivaaseen, on vain aniharvassa. Monissa seurakunnissa ei yhtään. Paratiisiin menevä sakki ei saa ottaa ehtoollista, siksi siitä kieltäydytään.

    Äänestä

  • .. kirjoitti:

    JT ehtoollinen on kuoleman muistojuhla. Muut kristityt eivät sitä miksikään kuoleman muistojuhlaksi kutsu, eikä jeesus edes käskenyt muistella kuolemaansa.Väen pakko kierrättää leivät koska jehovia, jotka ovat uskotelleet itselleen menevänsä taivaaseen, on vain aniharvassa. Monissa seurakunnissa ei yhtään. Paratiisiin menevä sakki ei saa ottaa ehtoollista, siksi siitä kieltäydytään.

    hyvät jehovalaiset. Lukekaa oikeaa raamattua. Unohtakaa UM ja puhu perustellen opus ja muut jt oppikirjat. Vain raamattu neuvoo tien.Muistakaa keille Jeesus asetti ehtoollisen--joko raksuttaa????

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


timo. kirjoitti:

Minulla on kaksi pientä kysymystä, joihin toivon jehovantodistajilta vastausta. 1. ehtoollinen-muistoateria. Te vietätte sitä kerran vuodessa ja silloinkin kieltäytyäksenne siitä,olen lukenut täällä siitä. Miksi kieltäydytte, mihin se perustuu? 2.Ketkä ovat jt opin mukaan ihmisen lähimmäisiä? -kiitos-

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu