Olen etninen kanalanomistaja Laitilasta. Jäin koukkuun kanoihin jo matalana poikasena isäni viettelyksestä ja vaarini varoituksista huolimatta.
Ensin vain söin kanoja ja niiden munia mutta nälkä kasvoi syödessä ja kanavarojeni ehtyessä ryhdyin kanavarkaaksi. Suunnitelmallisesti ryöväsin kanaloita ottaen niistä mukaani niin kanoja kuin muniakin eläen jatkuvassa pelossa kiinni jäämisestä.
Kanapoliisi vieraili taajaan luonani mutta ehdin aina syödä todisteet pois ennen tupatarkastusta ja niin vältyin poselta ja pampulta.
Lopulta menin kana-kana kerhoon saadakseni riippuvuuteni katki ja tilalle muuta sisältöä elämääni. Ryhdyinkin sitten maalaamaan akvarelleja ja käymään pilkillä, hiljakseen vuosien myötä pääsin eroon kana-addiktistani. Harvakseltaan vieläkin näen painajaisia kanoista ja toisinaan höyheniä löytyy yllättävistä paikoista kuten seinällä riippuvasta tuohitorvesta jota välillä töräyttelen illan pimetessä.
Nyt olen alkanut kiinnostumaan kannabiksen kasvatuksesta. Kertovat sen olevan vaaraton pikku kasvi jota on mukava saunan päälle ripistellä sätkän joukkoon ja saa siitä mukavia tunteita ja haaveikasta mieltä. Koukkuuntua en aio enää mihinkään, en ainakaan kanoihin.

Vastaukset 1
Vanhimmat
:))))