Georgiassa koulutettiin muslimi-

Venäjän viranomaiset kertoivat torstaina, että muslimiterroristeja koulutettiin naapurimaassa Georgiassa, josta tehtiin iskuja Pohjois-Kaukasukselle Tshetsheniaan, Ingushetiaan ja Dagestaniaan, uutisoi eilen Reuters.

Kouluttajina olivat toimineet ulkomaiset terrorismin asiantuntijat ja se toteutettiin ulkomaisella rahoituksella.

”Ulkomaiset kouluttajat harjoittivat Georgian sotilastukikohdissa terroristiryhmiä tekemään iskuja Venäjän Federaation alueelle”, kertoi varasisäministeri Arkadi Jedejev poliisiupseereille Kaukasuksen Vladikavkaziassa.

Islamistit piileskelivät Georgian ja Tshetshenian välisessä Pankisin solassa, joka toimi myös piilopaikkana ja suojana. Tbilisin viranomaiset sanoivat, että joitakin Tshetshenian pakolaisia on alueella, muta taistelijat eivät saa enää suojaa Georgian alueella.

Venäjän turvallisuusjoukkojen päällikkö syytti Georgiaa lokakuussa al-Qaidan kanssa ja islamistimilitanttien avustamisesta.
2107
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Georgian presidentti Mihail Saakashvili nimitti Yhdysvaltojen edellisten presidentinvaalien republikaanien ehdokkaan John McCainin maansa Kansalliseksi Sankariksi arvomerkkeineen, kertoo Georgia News.

Juhlallisuudet pidettiin viikko sitten maanantaina Mustanmeren rannikkokaupungissa Batumissa, jossa McCain ja kaksi republikaanisenaattoria tapasi Tbilisin poliittista ja sotilaallista johtoa.

Bushin-Cheneyn hallinnon ja NATO:n operoima Georgian sota nosti elokuussa 2008 McCainin pariksi viikoksi ensimmäistä kertaa presidentinvaalien galluppien suosikiksi.

Venäjän 58. armeijan massiivinen vastaisku kuitenkin löi Georgian ja Ukrainan joukot kansainvälisten rauhanturvaajien valvomasta Etelä-Ossetiasta takaisin viidessä päivässä.

Sodan nolo loppu herätti tunnetusti suuria tunteita erityisesi ruotsalaisissa piireissä, tuon politiikan äärilaidoilla sekä Ruotsissa (C. Bildt) että Suomessa (A, Stubb) - ja sotiemme revansististen järjestöjen joukoissa (Pro Karelia).

Äänestä
  • , virallinen terrorismin kannattaja, kun Venäjä on altavastaajana?

    Ainakin propakandan rahoittaja !

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


TERRORISTEJA kirjoitti:

Venäjän viranomaiset kertoivat torstaina, että muslimiterroristeja koulutettiin naapurimaassa Georgiassa, josta tehtiin iskuja Pohjois-Kaukasukselle Tshetsheniaan, Ingushetiaan ja Dagestaniaan, uutisoi eilen Reuters.

Kouluttajina olivat toimineet ulkomaiset terrorismin asiantuntijat ja se toteutettiin ulkomaisella rahoituksella.

”Ulkomaiset kouluttajat harjoittivat Georgian sotilastukikohdissa terroristiryhmiä tekemään iskuja Venäjän Federaation alueelle”, kertoi varasisäministeri Arkadi Jedejev poliisiupseereille Kaukasuksen Vladikavkaziassa.

Islamistit piileskelivät Georgian ja Tshetshenian välisessä Pankisin solassa, joka toimi myös piilopaikkana ja suojana. Tbilisin viranomaiset sanoivat, että joitakin Tshetshenian pakolaisia on alueella, muta taistelijat eivät saa enää suojaa Georgian alueella.

Venäjän turvallisuusjoukkojen päällikkö syytti Georgiaa lokakuussa al-Qaidan kanssa ja islamistimilitanttien avustamisesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu