Yksityistetty on, globalisoitu on, ulkoistettu on...

Yksityistetty on - hoivamarkkinat. Yksityistämisen seurauksena tulevasta voittojen maksimoinnista ei hyvää hyvää seuraa vanhuksille ja sairaille - koko terveydenhoitoalalla eli ei myöskään hoitohenkilökunnalle.
Yksityistäminen jatkuu ja voi hyvin... kun tulosohjaus on saatu muutettua käytännöiksi, onkin jo pitänyt siirtyä laatu- ja prosessiohjaukseen. Organisaation on koettu ajelehtivan kaaoksessa.

Globalisoitu on - Suomen metsäteollisuus on alasajettu ja sellun tuotanto siirretty eucalyptus-maihin.
Suomalaisissa teollisuusyrityksissä ulkomailla on enemmän työvoimaa kuin suomalaisissa yrityksissä Suomessa. Tuotannon siirtämisessä halpatyövoiman maihin ovat kunnostautuneet muun muassa Nokia, jolle Suomen valtion tukiaisia maksettiin - jottei siirtyisi ulkomaille ja Elcoteq, joka on ollut "työväen presidenttiehdokas" Sauli Niinistön päärahoittajia.

Ulkoistettu on - vuokratyövoiman välitysfirmat ottavat yhä useamman yrityksen henkilökunnan haltuunsa eli huonosti palkattuihin pätkätöihin - jopa siten että TE-keskus on suorittanut välitysfirman palkanmaksuvelvoitteen.

Verotettu on - eläkeläisiä ja sosiaalietuuksien saajia sekä palkansaajia verotetaan progressiivisesti kun taas rikkaat voivat muuttaa ansitulonsa 28 %:n pääomatuloksi
Nollaveroilla suojellaan rikkaita hallituksen intressiryhmiä:
- varallisuusvero on nollattu
- työnantajien kela-maksut on nollattu
- metsävero poistettiin
- peltojen myyntivoiton verotus poistettiin
- metsätilojen myyntivoiton verotus poistettiin
- osuuskuntiin sijoitettujen pääomien tuottojen verotus poistettiin
(Metsäliitto, Valio ja osuukunnalliset lihanjalostuslaitokset)

Velkaannuttu on - hallitus ottaa ulkomaan velkaa tänä vuonna 400 % enemmän kuin viime vuonna. Suomi elää tänä vuonna velaksi.
071
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Sinivihreä tuhon tie kirjoitti:

Yksityistetty on - hoivamarkkinat. Yksityistämisen seurauksena tulevasta voittojen maksimoinnista ei hyvää hyvää seuraa vanhuksille ja sairaille - koko terveydenhoitoalalla eli ei myöskään hoitohenkilökunnalle.
Yksityistäminen jatkuu ja voi hyvin... kun tulosohjaus on saatu muutettua käytännöiksi, onkin jo pitänyt siirtyä laatu- ja prosessiohjaukseen. Organisaation on koettu ajelehtivan kaaoksessa.

Globalisoitu on - Suomen metsäteollisuus on alasajettu ja sellun tuotanto siirretty eucalyptus-maihin.
Suomalaisissa teollisuusyrityksissä ulkomailla on enemmän työvoimaa kuin suomalaisissa yrityksissä Suomessa. Tuotannon siirtämisessä halpatyövoiman maihin ovat kunnostautuneet muun muassa Nokia, jolle Suomen valtion tukiaisia maksettiin - jottei siirtyisi ulkomaille ja Elcoteq, joka on ollut "työväen presidenttiehdokas" Sauli Niinistön päärahoittajia.

Ulkoistettu on - vuokratyövoiman välitysfirmat ottavat yhä useamman yrityksen henkilökunnan haltuunsa eli huonosti palkattuihin pätkätöihin - jopa siten että TE-keskus on suorittanut välitysfirman palkanmaksuvelvoitteen.

Verotettu on - eläkeläisiä ja sosiaalietuuksien saajia sekä palkansaajia verotetaan progressiivisesti kun taas rikkaat voivat muuttaa ansitulonsa 28 %:n pääomatuloksi
Nollaveroilla suojellaan rikkaita hallituksen intressiryhmiä:
- varallisuusvero on nollattu
- työnantajien kela-maksut on nollattu
- metsävero poistettiin
- peltojen myyntivoiton verotus poistettiin
- metsätilojen myyntivoiton verotus poistettiin
- osuuskuntiin sijoitettujen pääomien tuottojen verotus poistettiin
(Metsäliitto, Valio ja osuukunnalliset lihanjalostuslaitokset)

Velkaannuttu on - hallitus ottaa ulkomaan velkaa tänä vuonna 400 % enemmän kuin viime vuonna. Suomi elää tänä vuonna velaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu