Euro oli virhe, jonka kanssa Suomen ei ole pakko elää
Nobel-palkittu taloustieteilijä Paul Krugman pitää eurorahaa virheenä. Amerikkalaisekonomisti on blogikirjoituksessaan huolissaan siitä, miten Eurooppa tulee sopeutumaan epäsymmetrisiin shokkeihin. Eli käytännössä, miten euroalueella selviydytään tilanteesta, jossa laskusuhdanne iskee joihinkin valtioihin kovemmin kuin toisiin - esimerkiksi korkeamman työttömyyden muodossa.
Tällainen Krugmanin pelkäämä shokki koskee nyt mm.
Suomea. Se on näkynyt vientiteollisuuden ja erityisesti
metsäteollisuuden syöksylaskuna. Naapurimme Ruotsi on
pärjännyt omalla kruunullaan paljon paremmin. USA:ssa
tällaisia shokkeja pehmentää liittovaltiotasoinen hallinto
ja työvoiman vilkas liikkuvuus. Nämä molemmat puuttuvat
Euroopasta. Ja EU:n pyrkimyksistä huolimatta ainakin
työvoiman vilkas liikkuvuus tulee puuttumaankin.
http://www.vapaansuomenliitto.fi/
Nobel-palkittu taloustieteilijä Paul Krugman pitää eurorahaa virheenä. Amerikkalaisekonomisti on blogikirjoituksessaan huolissaan siitä, miten Eurooppa tulee sopeutumaan epäsymmetrisiin shokkeihin. Eli käytännössä, miten euroalueella selviydytään tilanteesta, jossa laskusuhdanne iskee joihinkin valtioihin kovemmin kuin toisiin - esimerkiksi korkeamman työttömyyden muodossa.
Tällainen Krugmanin pelkäämä shokki koskee nyt mm.
Suomea. Se on näkynyt vientiteollisuuden ja erityisesti
metsäteollisuuden syöksylaskuna. Naapurimme Ruotsi on
pärjännyt omalla kruunullaan paljon paremmin. USA:ssa
tällaisia shokkeja pehmentää liittovaltiotasoinen hallinto
ja työvoiman vilkas liikkuvuus. Nämä molemmat puuttuvat
Euroopasta. Ja EU:n pyrkimyksistä huolimatta ainakin
työvoiman vilkas liikkuvuus tulee puuttumaankin.
http://www.vapaansuomenliitto.fi/
Vastaukset 19
Vanhimmat
Käyttöön. Ei ole koko Suomen vika että Helsingissä tehdyt väärät päätökset syöksevät koko Suomen taloudelliseen kaaokseen. Jokaiselle maakunnalle OMA valuutta ja käteinen setelikanta käyttöön.
Tajuatko mikä ongelma se olisi kaupankäynnin kannalta? Kaikki kaupan esteet haittaavat taloutta ja sitä kautta lisäävät mm. työttömyyttä.
Epäsymmetristen shokkien riski on aina ollut olemassa, mutta on tulkintakysymys, missä optimaalisen valuutta-alueen koko menee. Suomen nykytilanne ei johdu epäsymmetrisesta shokista, vaan turvasatama-ilmiöstä, sillä koko euroalue on tässä samassa veneessä: vaikutus vaan osuu vientivetoisiin maihin kovemmin kuin maihin, jotka eivät nojaa euroalueen ulkopuoleiseen vientiin.
EROTAAN EU:STA
-Eurooppa halusi Suomen mukaan liittoon siksi, että voisi käyttää sitä neuvotteluvalttina Venäjän kanssa. Bryssel on myynyt Suomea järjestelmällisesti, eikä kukaan sano tai tee asialle mitään.
-Suomi luuli saavansa Euroopasta runsain määrin aineellista vaurautta, mutta Unioniin liittymisen jälkeen se on joutunut yhä uudelleen maksumieheksi, mutta miten kauan Suomen kaltainen pieni kansakunta pystyy kestämään tällaista rahavarojensa riistoa? Kaikki Euroopan antamat lupaukset ovat olleet merkityksettömiä.
-Kun kaikki laskut on maksettu, Suomi on ryöstetty se jätetään vararikossa tien sivuun. Suomi kuuluu Skandinaviaan eikä Eurooppaan. Nyt irti EU:sta vielä kun se on mahdollista!
Maakuntavaluutta sallisi hyvän tuoton myytäessä Helsinkiläisille.
Tai ylipäätään Uudellemaalle. Sillä me pärjäisimme ilman muuta.
Ja Sähkölle pitää asettaa tulli Uudenmaan rajan sisäpuoöelle metäessä. Ja Sähkölinjoista maakunnille siirtoväylätulot.
mutta ei sen takia, että nobel olisi edes paskan arvoinen. Sen rauhanpalkinnon ovat saanet Serbian pommittaja Ahtisaari ja rauhantuomari Obama.
Ymmärrättekö ironian?
Maahamme on luotu EU:n myötä hyötyjien ja häviäjien piiri, kansan kahtiajako varallisuuden siirroissa, mutta laskut juoksevat kaikille samalla mitalla. Vääryys, ahneus, salailu ja korruptio, sekä hyväveliverkoston tuoneet maahamme luottamuspulan ja suuren masennuksen.
Maassa rehoittaa suuri toivottomuuden tila, vaikka joku taitaa puhua toivon luomisesta. Itsemurhat ja syrjäytyminen kasvaa ja tuo lisää laskua, joille ei ole olemassa varoja.
Nuoret ja eläkeläiset voivat pahimmin, samoin muut joille ei ole suotu menestymisen avaimia, koska ahneus ei salli niitä kaikille, että riiittää itselle enemmän.
Suomi vietiin EU:n jäseneksi vääryydellä ja salailulla, vaikka kansalla on valta, sitä ei ole kuultu.
Nyt suurin osa kansaa haluaisi palauttaa oman rahan ja tasa-arvon, koska muuta tietä asioiden korjaamiseen ei ole.
Ellei pahoinvointia saada kuriin, ei ole tekijöitä työlle, ei ostajia tuotteille, eikä ulkomaankauppaa voi syntyä, jos luottamus maahamme on menetetty.
EU on vain harvojen etu ja hyöty, ei kansan etu, siksi siitä tulisi päästä eroon, kun vielä ehtii. Ellei näin tapahdu, on myös sen maksut kerättävä sieltä, mihin varamme on viimeisten vuosikymmenten aikana jaettu.
En ole koskaan nähnyt EU:ssa muuta kuin rahanmenoa, eriarvoisuutta ja ihmisten mitätöimistä, josta ongelmamme ovat lähtöisiä.
Miksi olet sitä mieltä, että eriavoistuminen johtuu EU:sta? Etkö ole ollenkaan seurannut Suomen poliittista ilmapiiriä viimeisen 15 vuoden aikana? Sillähän ei ole tietenkään asian kanssa mitään tekemistä.
Kannattaa muistaa että Suomi myös nousi 90-luvun lamasta samaan aikaan kun liityimme EU:n jäseneksi. Ja tuon laman ja kaiken sen luoman toivottomuuden, vääryyden yms. loimme ihan itse "itsenäisinä".
Ja onko sinulla mainita joku maa esimerkkinä "onnelasta" johon mitkään maailman muutokset, globalisaatio, suuren rahan liikkeet ja muut nykyajan vitsaukset eivät ole ulottuneet kiitos sen itsenäisen ja liittojen ulkopuolelle jääneen politiikan?
Kyllä eriarvoistuminen johtuu vallinneesta politiikasta.
-Vaalit tulossa pari vuotta saanut jatkua armoton velanottoa!!
Jos nykyinen hallituskoaliitio saa jatkoa SUOMI on mennyttä.
Kansalaiset! jos pikkusenkaan on järkeä, koetetaan kääntää tämä rahan ja julkisuuden valta oman maamme eduksi.
Se tapahtuu äänestämällä tulevissa Eduskuntavaaleissa.
Persujen voitto, kaataisi todennäköisesti koko EUvostoliiton. Eliitti on heitä vastaan, koska heillä on hyvät tulot mm.EK.n johdossa. Kaikki kommenttipalstat ja ketjut lukitaan ja sensuroidaan mm.Helsingin Sanomat, MTV3, iltalehti... Joihin olen laittanut varsin asiallisesti selitettynä, kuinka Perussuomalaisten voitto järkyttäisi koko maailman eliittiä. En ihmettele vaikka Timo Soinin henki olisi vaarassa.
Nyt Yhteisvaluutta EURO, joutuu kyllä aikamoisen paineen alle!
Japani upottaa jo muutenkin romahdusvaarassa keikkuvan EURON!
Tästä tiestä ei voi selvitä!
Nyt jää nähtäväksi???
Kannattaako yhteisvaluutta!
Vaikkakin Suomessa kansanäänestys on vain neuvoa antava, meidän pitäisi päivittää KANSAN halukkuus olla EU:n jäsen. Tämä pitäisi tehdä ehdottomasti ennenkuin perustuslain uudistusta yritetään saada voimaan, sen jälkeen ei auta enää muu kuin vallanvaihto.
"Tästä tiestä ei voi selvitä!
Nyt jää nähtäväksi???
Kannattaako yhteisvaluutta! "
Vieläkö joku muistaa minkälaiset korot oli Suomessa markka-aikana 90-luvun lamassa? Voin kertoa että silloin asuntolainoista maksettiin jopa 10% korkoja ja onnekkaimmat ottivat lainansa valuuttalainana joka tietysti kasvoi hurjasti markan devalvaatiossa...
Ei oma valuutta suojaa jos taloutemme ei ole samalla hyvässä kunnossa. Ja aina ei sekään auta jos jotkut päättävät spekuloida pienen avuttoman maan valuutalla...
Kyllä EU:sta on meille suurta hyötyä monella tavalla.
Eikös siellä Brysselissä ole meppien ohella toista tuhatta suomalaista virkamiestä ja naista, ja näillä puolisot ja lapset ehkä mukana.
Niin suuri joukko on ulkomaanharjoittelussa Euroopan sydämessä, eikä ryyppäämässä keskenään aurinkorannoilla. Kyllä tämä on merkittävää kansainvälisyyskasvatusta vanhemmille, mutta etenkin lapsille, jotka siellä kouluja käyvät. Kehittyy uusia osaajia Stubbin tapaan, jotka hallitsevat nuo kuviot. Kyllähän inter-railillakin jotain oppii, ainakin rautatieasemista, mutta että ovat mukana sivistysmaiden kouluissa niin on se pätevämpää.
Suomella jo velkaa 100 miljardia ja takuita 8 miljardia velkamaihin...oma vuosibudjetti on n. 50 miljardia...nyt alkaa mopo oikeasti karata käsistä?!
Irti EU:sta? Onko se jo liian myöhäistä?
Vaalit ratkaisevat paljon...mutta kuinka paljon? Antaako Timo Soini periksi vai uskaltaako haastaa EU-maat?!
Juurikin noin... pieni Suomalainen hyvä osainen eliitti päättää Suomen asioista. Mämä ihmiset eivät ole tehneet päivääkään oikeaa työtä, ovat syntyessään tienneet pääsevänsä korkeisiin valtion virkoihin tai eduskuntaan. Keskipalkka tuolla 10-15 tonnia / kuukausi. Ei siinä tarvitse paljon mistään välittää, rahat kyllä riittävät henkilökohtaiseen elämiseen.
Ja sitten ne loput hölmöt, hiihtelijät tai missit eduskunnassa, mitä ne siellä tekee ? No ei mitään ...paitsi tietenkin painavat sitä nappia, joka on puoluepalaverissa päätetty. Ja kansa äänestää... voi vittu tätä monumenttallista typeryyttä.
"Vaalit ratkaisevat paljon...mutta kuinka paljon? Antaako Timo Soini periksi vai uskaltaako haastaa EU-maat?! "
Ja kenenköhän kanssa Persut muodostavat hallituksen joka sitoutuisi Suomen erottamiseen EU:sta? Eivät perussuomalaiset yksin pysty mitään mullistavaa tekemään. Pitää saada riittävästi hallituskumppaneita ja pystyä yhdessä sopimaan ohjelmasta joka sopii kaikille hallituskumppaneille. Jo siihen realiteettiin kaatuu moni Persujen ajama asia.
Historia toistaa itseään, kuinkahan sitä kävi sille Rooman valtakunnalle? Sama peli menossa taas, valtaa pitävät ahneet pilaa koko touhun, ja niilläkin taisi olla yhteinen valuutta. Omaan mahdottomuuteensa kaatuu Eu, eikä pystytä pönkittämään, vaikka annettais kaikkien Suomalaisten rahat.
Kokemus K:lle
"Kannattaa muistaa että Suomi myös nousi 90-luvun lamasta samaan aikaan kun liityimme EU:n jäseneksi. Ja tuon laman ja kaiken sen luoman toivottomuuden, vääryyden yms. loimme ihan itse "itsenäisinä"."
Paitsi että nousu alkoi selvästi ennen EU-jäsenyyttä. Se olkoi samoihin aikoihin, kun markka ymmärrettiin viimein laskea lopullisesti kellumaan. Katso oheisesta tilastosta teollisuustuotannon kehitys.
http://www.ek.fi/www/fi/talous/tietoa_Suomen_taloudesta/kuvat/tal17.pdf
Sen sijaan koskaan emme ole kokeneet yhtä nopeaa pudotusta kuin rahaliiton jäsenenä. Ruotsi selvisi omalla kruunullaan paljon vähemmin vaurioin. Norjasta ja Sveitsistä nyt puhumattakaan.
http://www.uusisuomi.fi/raha/86345-suomen-bkt-romahdus-karmea-–-pahin-yli-90-vuoteen