Saksalainen kulttiohjaaja Werner Herzog on nyt sitten tehnyt oman Hollywood painajaisensa.Onnistuen siinä kuitenkin varsin tyydyttävästi.Paha Poliisi elokuvassa ei ole Abel Ferreran tekeleeseen muuta yhteyttä kuin henkilöhahmon huumesekoilut ja vedonlyönti velat.Lähtökohdiltaan elokuva alkaa täysin erilailla kuin Ferreran v.1992.ohjaama Bad Lieutenant.Abel Ferreran Paha Poliisi oli mielestäni häijympi ja tylympi kuin tämä Herzogin versio.Werner Herzogilla on enemmän asiaa kerrotavanaan pohjamudissa asustelevista matelijoista.Käärmeen,alligaattorin ja Iguanaliskon näkökulmissa viihdytään yllättävän pitkään.Ehkäpä tarkoituksenaan Herzogilla on kertoa ihmisen olevan häijympi peto kuin joku viaton lisko?
Nicholas Cagen esittämä komissaari Terrence McDonagh on selkävaivainen narkkari,joka koettaa selkä jäykkänäkin hoitaa työnsä jotenkuten kiltisti pöhnässä.Harvey Keiteliin verrattuna Cage onnistuu roolissaan olemaan yhtä sekopäisempi kuin Keitel.Terrence McDonagh on kuin nuoralla tanssija,joka voi milloin hyvänsä syöksyä alas varmaan kuolemaansa.Henkilöhahmossa on myös surkuhupaisaa ironiaa, yrittämällä olla lainvalvoja kansalaisille tekemällä se kuitenkin hieman pelottavalla tavalla olemalla pilvessä arvaamaton poliisiroisto.Rikoselokuvana Paha Poliisi:määräsatamana-New Orleans on sujuva rakenteinen draama ilman turhia räiskyttelyä toiminnalla.Loppuratkaisuunkin on löytynyt yllättävän positiivinen sanoma.
TÄHTIÄ ¤¤¤

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.