Jatkosodassa rintamalla taisteli lukematon määrä virolaisia. Osa heistäkin kuoli. Missä on virolaisten sankarihautausmaa - Helsingissäkö vai? Toinen kysymys koskee hiedän asiapapereita. Tehtiinkö virolaisille kantakortti ja jos tehtiin niin onko ne entisen sota-arkiston kirjoissa ja kansissa vai...??
Virolaiset
Viron pojat
13456
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Luumäen Kankaan hautausmaalla on poikkeuksellisen runsaasti sankarihaudassa tuntemattomia, olisikohan osa heistä virolaisia.
no ei todellakaan. Virolaisia oli alle tuhat, kun ruotsalaisia oli yli 10 000. Sen sijaan ovat imemässä suomalaisia kuiviin jonottaessaan toimeentulotukiluukulla ja viemässä suomalaisten työpaikat. Lisää ruotsalaisia, vähemmän virolaisia kiitos!
Vaivaa sinua.
Paljonko ruotsalaisia oli Suomessa Talvisodassa ja paljonko Jatkosodassa? Paljonko heitä oli rintamalla?
Jatkosodassa ruotsalaisia oli yksi (1) lähinnä eduksellinen komppania II/JR 13:ssa. Näitä vapaaehtoisia kävi Suomessa eri pituisin sopimuksin kaikkiaan noin 1200 kuitenkin niin, että heitä oli vain se 1 komppania kerrallaan. Toki joitain "hajakappaleita" oli muissakin yksiköissä. Kesällä 1944 taisteluiden päättyessä heitä oli muutamia kymmeniä, olisiko ollut noin 40 jäljellä. Loput oli kuluneet tappioissa. Noin parikymmentä kaatui, vielä useampi haavoittui ja moni jäi haavoituttuaan kotimaahansa kesken sopimuksen eli ns. karkasi. Näin oli ja tämä on totta. Tarkistaa voit vaikka Orvar Nilssonin kirjasta Suomen asiasta tuli omani.
Talvisodassa ruotsalaiset ottivat Sallan rintamalla rintamaavastuun noin 2 viikkoa ennen sodan loppua, 27.2.1940, ja heitä oli 2 vahvennettua pataljoonaa.
Svenska frivilligkåren 1939-40
http://www.svenskafrivilliga.com/timelineindex.html
Talvisodan historia, osa 4. -kirjassa, sivulla 52, on tämä taulukko otsikolla Ulkomaalaiset vapaaehtoiset Suomessa 13.3.1940 virallisten asiakirjojen mukaan:
Ruotsi-SFK 8042, kaat. 33, haav. n. 185.
Ruotsi muut , 420 (muut aselajit ja puolustushaarat)
Norja 693, kaat. 2
Tanska 944, kaat. 5
USA:n suomalaiset 364, kaat. 5, haav. 5
Unkari 346
Itäkarjalaiset, inkeriläiset, aunukselaiset n. 350
Muut n. 210
Yhteensä 11370.
Talvisodan historia, osa 4. sivu 40:
Luku 2 Ulkomaiset vapaaehtoiset
Sivulta 40 alkaen sivulle 59 käydään läpi koko asia.
Sivulla 51:
Suomalaisia irroitttiin kaikkiaan 5 pataljoonaa ruotsalaisten otettua rintamavastuun 27.2.1940 kun "SFK:n I P ja II P saapuivat Kemijärveltä hiihtomarssissa Sallan rintaman keskilohkolle, Märkäjärvelle, jonka länsipuolelle neuvostoliittolaiset joukot olivat pureutuneet."
"Frivilligkåren ei saanut osakseen kovin vaikeaa tehtävää, sillä taistelujen painopiste oli muualla."
Siinä vaiheessa, kun saksalaiset alkoi värväämään virolaisia omaan sotaansa, he eivät katsoneet hyvällä virolaisia, jotka menivät Suomen armeijaan sotimaan. Virolaisten kansallisuus pyrittiin siis salaamaan.
Sinänsä on totta, että ruotsalaisia oli paljon enemmän ja varsinkin talvisotaan ei kaikki halukkaat ollenkaan päässeet mukaan. Tuntuu välillä, että ruotsalaisia arvostellaan meillä vähän tiukemmalla sapluunalla kuin ketään muita.
" Virolaisia oli alle tuhat, "
Myös Suomen merivoimiinliittyi suuri joukko virolaisia vapaaehtoisia. Peräti 10 % laivastomme vahvuudesta oli virolaisia. Kaikkiaan virolaisia vapaaehtoisia oli puolustusvoimissamme 3350 miestä. Heistä kaatui rintamillamme noin 200.
http://www.suomenpojat.fi/fi/historia.html
Svenska Frivilligbataljonen osalllistui Hangon vapauttamiseen jatkosodan alussa. Pataljoonan vahvus oli 720 miestä.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Hangon_rintama_1941
On kai niille joku muistomerkki. Lapissa on muistaakseni saksalaisten sotilaiden hautausmaa siis niiden saksalaisten jotka kuolivat Lapin Sodassa.
Virolaisten vapaaehtoisten haudat 1941 - 1944
Vapaaehtoisia oli 3 273, joista kaatui 126, katosi 72 ja haavoittui 286. Kaatuneista 101 on haudattu Helsinkiin Malmin sankarihautausmaalle, muut usealle eri paikkakunnalle.
TOISEN MAAILMANSODAN AIKAISET ULKOMAALAISTEN SOTILAIDEN HAUDAT SUOMESSA
http://www.defmin.fi/index.phtml?s=274&714_m=758
Ruotsalaisten vapaaehtoisten haudat 1939 - 1944
Talvisodan aikana vapaaehtoisia oli 8 462, joista kaatui 33 ja haavoittui 185. Kaatuneet on haudattu kotiseurakuntiinsa Ruotsissa.
Jatkosodan aikana vapaaehtoisia oli 1 694, joista kaatui 79, katosi 3 ja haavoittui 203. Kaatuneet on pääsääntöisesti haudattu kotiseurakuntiinsa Ruotsissa. Helsinkiin Hietaniemen sankarihautausmaalle on haudattu 9 ja Malmin sankarihautausmaalle 4 ruotsalaista sankarivainajaa.
Virolaisten vapaaehtoisten haudat 1941 - 1944
Vapaaehtoisia oli 3 273, joista kaatui 126, katosi 72 ja haavoittui 286. Kaatuneista 101 on haudattu Helsinkiin Malmin sankarihautausmaalle, muut usealle eri paikkakunnalle.
Saksalaisten sotilashautausmaat 1941 - 1944
Saksalaisia kaatui Suomen rintamilla noin 15 000, joista on haudattu Rovaniemen maalaiskuntaan Norvajärven sotilashautausmaalle 2 509, Vantaalle Honkanummen sotilashautausmaalle 364 ja Helsinkiin Hietaniemen sankarihautausmaalle 121. Muut kaatuneet on haudattu kenttähautausmaille muun muassa Petsamoon, Sallaan, Tolvajärvelle ja Kuuttilahteen. Saksalaiset ja venäläiset ovat tehneet sopimuksen sotilashautojen kunnostamisesta ja kaatuneiden etsimisestä.
Venäläisten sotilaiden hautoja 1939 - 1944
Kaatuneet sotilaat haudattiin taistelujen päätyttyä kenttähautoihin taistelupaikoille. Hautoja on kymmenillä paikkakunnilla muun muassa Sallassa, Kemijärvellä, Suomussalmella, Kuhmossa, Lieksassa ja Ilomantsissa.
Hangossa on vuoden 1941 taisteluissa kaatuneitten hauta-alue, johon on haudattu yli 400 sotilasta.
Talvisodan aikana Suomessa oli yli 5 000 sotavankia, joista kuoli noin 100. Jatkosodan aikana sotavankeja oli yli 64 000, joista kuoli noin 18 500. Vangeista noin 14 000 on haudattu yli 70 paikkakunnalle lähinnä sotavankileirien sijoituspaikoille.
Tuossa on historiikki ja siinä on paljon valokuvia. Yksi hautajaiskuva on Malmilta ja siinä on noin 10 arkkua siunattavana.
http://et.wikipedia.org/wiki/Soomepoisid
Vabaduse eest. Soomepoiste lühielulood. Tallinn, Soome Sõjaveteranide Eesti Ühendus, 1997
Välja otsitud andmebaasist "http://et.wikipedia.org/wiki/Soomepoisid"
http://www.suomenpojat.fi/en/soomepoisid-the-finnish-boys.html
http://www.suomenpojat.fi/fi/ystavamme-suomen-pojat.html
"Kun Suomi taisteli itsenäisyydestään ja vapaudestaan, tuli Virosta 3350 nuorta vapaaehtoista meitä auttamaan. He tulivat miehitetystä maastaan taistellakseen yhteistä vihollista vastaan ja kasvaakseen Viron vapaustaistelijoiksi. He taistelivat suomalaisten rinnalla Karjalan kannaksen torjuntataisteluissa. He olivat toteuttamassa kesän 1944 ihmettä, torjuntavoittoa. Suomi säilytti itsenäisyytensä."
Suomen poikien historiaa
http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2009/01/suomi-poikien-historiaa.html
Katso kirjalistaa lopusta. Kyllä noilla luulisi jotain selviävän.
Kahdesti kaatunut
Raul Kuutma
http://www.veteraanienperinto.fi/suomi/Kertomukset/sotilas/sotilas/jatkosota/kahdesti_kaatunut.htm
Pojilla olikin kova urakka edessään palattuaan Viron 1944
http://www.communistcrimes.org/en/Database/Estonia/Media-Resources/view/53/estonia-movie
http://personal.inet.fi/koti/juhani.putkinen/Viron_miehitys_1939-41.htm
Viron toinen NL miehitys vei tuhansien virolaisten hengen.
http://personal.inet.fi/koti/juhani.putkinen/Viron_miehitys_1944.htm
mutta Mannerheim piti sopimuksista kiinni ja ei päästänyt, kun leikki oli kesken .
Tultiinhan tänne voitonjuhliin, kuin Suomalaisia meni Saksan rintamallekin, muka läpihuutojuttuna.