Syyllistyivätkö kommunistit kansanmurhaan -56 ja 68?

Näinä vuosina kommunistit kukistivat kansan vapaan tahdon toteutumisen väkivaltaisesti Unkarissa ja Tsekkoslovakiassa. Viilataanko taas pilkkua ja todetaan, että murhattujen määrä ei ylittänyt kansanmurhan määritelmän mukaista kuolonuhrien määrää, vai joko myönnetään totuus kommunismin väkivaltaisesta luonteesta? Vai onko kommunisteilla vieläkin hämäävämpiä argumentteja käytössään?

Ihmettelen miksi kansa ei saa päättää kohtalostaan ja varsinkin sitä, miksi kommunistit asettuivat kansan yläpuollelle sotilasvoimineen alistaen kansan väkivaltaisesti toteuttamaan teoriaansa. En voi tästä päätelllä muuta kuin sen, että kommunistinen teoria kommunisteineen on olevinaan ihmisarvoa korkeammalla tasolla ja siksi yksittäinen ihminen ei merkitse kommunistille yhtään mitään. Teoria ei yhtä ihmistä kaipaa. BÄNG.
4118
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

"DDR:n kansannousu oli työläisten järjestämä mielenosoitus Itä-Berliinissä kesäkuussa 1953. Syynä mielenosoitukseen olivat Saksan demokraattisen tasavallan hallituksen ja Saksan sosialistisen yhtenäisyyspuolueen (SED) 28. toukokuuta 1953 tekemä viisivuotissuunnitelman mukainen päätös tuotannon lisäämisestä 10 prosentilla ja palkkojen alentamisesta 10 prosentilla. Tällöin itäsaksalaiset työläiset vaativat pidettäviksi vapaita vaaleja.
..........

Noin 100 000 mielenosoittajaa oli kokoontunut Itä-Berliiniin ja lukuisat ihmiset pitivät työnseisauksia ja protesteja teollisuuskeskuksissa ja Saksan demokraattisen tasavallan suurimmissa kaupungeissa. SED:n puoluevirkailijat perustivat omia pienempiä ryhmiä vastustamaan kansannousua. Kansanpoliisi pidätti monia mielenosoittajia. DDR:n hallitus päätti käyttää asevoimaa ja pyysi Neuvostoliitolta sotilaallista apua.

Neuvostoliitto puuttui tapahtumien kulkuun julistamalla 17. kesäkuuta 1953 maahan poikkeustilan. Neuvostoliitto käytti asevoimia tilanteen rauhoittamiseksi ja seurauksena kuoli noin 500 ihmistä. Pidätettyjen määrä nousi tuhansiin ja pikaoikeus teloitti suuren määrän ihmisiä."

Edellä oleva lainaus on wikistä, siinä näemme mikä komudiktatuurissa on kansan kohtalo, se on aina sama oli maa mikä hyvänsä. Pelkkää väkivaltaa jos joku esittää yhdenkin valoisan ajatuksen.

En usko noiden yltävän kansanmurhan tasolle mutta rikoksia ne olivat ihmiskuntaa vastaan. Valitettavasti syylliset lienevät poissa maallisen oikeuden kynsien ulottuvilta mutta jos se toinen vaihtoehto on totta niin toivon heille toivottoman suuria hiilikasoja lapioitaviksi.

Äänestä
  • "DDR:n kansannousu oli työläisten järjestämä mielenosoitus Itä-Berliinissä kesäkuussa 1953. Syynä mielenosoitukseen olivat Saksan demokraattisen tasavallan hallituksen ja Saksan sosialistisen yhtenäisyyspuolueen (SED) 28. toukokuuta 1953 tekemä viisivuotissuunnitelman mukainen päätös tuotannon lisäämisestä 10 prosentilla ja palkkojen alentamisesta 10 prosentilla. Tällöin itäsaksalaiset työläiset vaativat pidettäviksi vapaita vaaleja."

    Wäinällä oli hyvä kokemus kolmikanta sopimuksesta, mutta kannattaa järjestelmää jossa käytettiin ykskanta sopimusta. Hiukan ristiriitaista minun mielestää.

    Äänestä

  • Paskavaris kirjoitti:

    "DDR:n kansannousu oli työläisten järjestämä mielenosoitus Itä-Berliinissä kesäkuussa 1953. Syynä mielenosoitukseen olivat Saksan demokraattisen tasavallan hallituksen ja Saksan sosialistisen yhtenäisyyspuolueen (SED) 28. toukokuuta 1953 tekemä viisivuotissuunnitelman mukainen päätös tuotannon lisäämisestä 10 prosentilla ja palkkojen alentamisesta 10 prosentilla. Tällöin itäsaksalaiset työläiset vaativat pidettäviksi vapaita vaaleja."

    Wäinällä oli hyvä kokemus kolmikanta sopimuksesta, mutta kannattaa järjestelmää jossa käytettiin ykskanta sopimusta. Hiukan ristiriitaista minun mielestää.

    jotta kommunismissa ja sosialismissa on vain yksi kanta, kaikki muut ovat revisionisteja ja siten madonruokaa.

    Kolmikanta vaatii moniarvoisen yhteiskunnan eikä komuista eikä siksi yrittävistä ole ollut moniarvoisuuteen. He kun tietävät absoluuttisen totuuden mielestään niin mitä sitä nyt riepottelemaan.

    Äänestä

vastata tällaisiin!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


23 kirjoitti:

Näinä vuosina kommunistit kukistivat kansan vapaan tahdon toteutumisen väkivaltaisesti Unkarissa ja Tsekkoslovakiassa. Viilataanko taas pilkkua ja todetaan, että murhattujen määrä ei ylittänyt kansanmurhan määritelmän mukaista kuolonuhrien määrää, vai joko myönnetään totuus kommunismin väkivaltaisesta luonteesta? Vai onko kommunisteilla vieläkin hämäävämpiä argumentteja käytössään?

Ihmettelen miksi kansa ei saa päättää kohtalostaan ja varsinkin sitä, miksi kommunistit asettuivat kansan yläpuollelle sotilasvoimineen alistaen kansan väkivaltaisesti toteuttamaan teoriaansa. En voi tästä päätelllä muuta kuin sen, että kommunistinen teoria kommunisteineen on olevinaan ihmisarvoa korkeammalla tasolla ja siksi yksittäinen ihminen ei merkitse kommunistille yhtään mitään. Teoria ei yhtä ihmistä kaipaa. BÄNG.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu