Nyt on koko ajan muistettava se oikeusvaltion periaate, jonka mukaan ihminen ei ole syyllinen ennen kuin hänet oikeudessa sellaiseksi todetaan.
Siihen saakka on viisainta kohdella häntä syyttömänä.
Nyt ei ole edes syytettä nostettu.
0Äänestä
oikeuksista?
Eiköhän jo pelkkä epäilys valelääkärinä toimimisesta riitä epäillyn hyllyttämiseen. Monilla muillakin aloilla asianomainen epäilty joutuu luopumaan toimestaan, kunnes oikeus on todennut syyttömäksi! Eipäs puhuta puuta heinää poju
0Äänestä
kelmit kiikkiin!
näitten puliveivareitten tapauksissa on kuitenkin kysymys vain näkyviin tulleesta jäävuorenhuipusta, Ja ainakin tähän asti maantapa ja hyväveli/sisar järjestö on lakaissut maton alle lähes kaikki rötöstelyt.
SE SINUN ON KOKOAJAN MUISTETTAVA ja toivottava että Suomesta joskus tulee oikeusvaltio.
0Äänestä
31+1
sivistys- ja oikeusvaltioissa jo epäilyt rikokseen syyllistymisestä olisivat johtaneet eroamiseen.
0Äänestä
Fantastista
Koti, uskonto, isänmaa ja lahjonta! Näihin nojaa kykypolitiikka.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Nyt on koko ajan muistettava se oikeusvaltion periaate, jonka mukaan ihminen ei ole syyllinen ennen kuin hänet oikeudessa sellaiseksi todetaan.
Siihen saakka on viisainta kohdella häntä syyttömänä.
Nyt ei ole edes syytettä nostettu.
Eiköhän jo pelkkä epäilys valelääkärinä toimimisesta riitä epäillyn hyllyttämiseen. Monilla muillakin aloilla asianomainen epäilty joutuu luopumaan toimestaan, kunnes oikeus on todennut syyttömäksi! Eipäs puhuta puuta heinää poju
näitten puliveivareitten tapauksissa on kuitenkin kysymys vain näkyviin tulleesta jäävuorenhuipusta,
Ja ainakin tähän asti maantapa ja hyväveli/sisar järjestö on lakaissut maton alle lähes kaikki rötöstelyt.