Aiheutettiinko Haitin maanjäristys tahallaan käyttäen ilmakehää ionisoivaa HAARP-järjestelmää lähettimineen? Vai oliko se "luonnollinen" Jumalan rangaistus?
Teknisesti maanjäristysten aikaansaaminen tällä järjestelmällä ja vastaavilla lienee mahdollista niin kuin outojen sääilmiöiden, äkillisten säävaihteluiden, kaatosateiden, erilaisten myrskyjen ja kuivuuksienkin aikaansaaminen. Tarkoituksena voi olla suora sodankäynti, vahingon aiheuttaminen viholliselle tai kilpailijalle, omaisuuden ahnehtiminen avustustoiminnalla ja jälleenrakentamisella, alueen tyhjentäminen, pakolaisuuuden aiheuttaminen ja pakolaisten ohjaaminen haluttuihin maihin esimerkiksi aiheuttamaan epäjärjestystä ja sekarotuisuutta.
Haitin maanjäristystä paisutellaan nyt suunnattomasti valtaeliitin mediassa, käydään kansalaisten taskuille ohjaamaan suunnattomia summia välikäsien kautta eri- ja sekarotuisille pahojen henkien palvelijoille sekä ollaan nopeasti esittämässä heidän kuskaamistaan valkoisten Aadamilaisten asuinalueille tai sitten tyhjentämässä aluetta jostain muusta syystä. Aivan kuten heti aavistinkin. Yhdysvaltain armeijakin näyttää tehneen maihinnousun. Venäläiset alkoivat porata Kuuban edustalla öljyä juuri samoihin aikoihin. Onkohan näillä tapauksilla mitään yhteyttä?
Ne, jotka sääaseilla tai millä tahansa menetelmillä sotkevat Jumalan Pyhää Järjestystä luomakunnassa, tulee saattaa Jumalan asettaman tuomioistuimen eteen ja tuomita niin kuin Jumalan Laki tällaisten suunnattomien tuhojen aiheuttamisesta ja ihmishenkien menettämisestä säätää. Näin tapahtukoon Kaikkivaltiaan Jumalan ja Kristuksen nimessä!
Lisää HAARPista muun muassa näistä videoista:
Haiti EarthQuake H.A.A.R.P 2010
http://www.youtube.com/watch?v=BR6O3kJTqaI
HAARP - The Ultimate Weapon
http://www.youtube.com/watch?v=AGe-9n5RNic&feature=related
HAARP Technology - This is the weapon to kill us ! ! ! New World Order is Coming ! ! !
http://www.youtube.com/watch?v=28VKiLIxZXI&feature=related
HAARP - NWO WEAPON - THE ULTIMATE WEAPON PART 1
http://www.youtube.com/watch?v=LZLnPg9bp7Y&feature=related
HAARP - NWO WEAPON - THE ULTIMATE WEAPON PART 2
http://www.youtube.com/watch?v=3P3cMQ2xPUg&feature=related
HAARP New World Order Technology, Think About Why Your Governments Keeping This From The Media
http://www.youtube.com/watch?v=dsWZtNK3Z7w&feature=related

Vastaukset 17
Vanhimmat
Voi hyvänen aika sinuakin! Lopeta salaliittoteorioiden lukeminen ja rakentaminen. Jumala kyllä hoitaa tuomioasiat sitten kun on niiden aika. Voimme huolehtia vain omasta henkilökohtaisesta tuomiostamme ja pitää kiinni sen sovituksesta Jeesuksen Kristuksen ansiosta sekä kertoa siitä toisillekin. Rauhoitu nyt ja lue Raamattua mitä sinne on kirjoitettu ja rukoile sinäkin kärsivien ihmisten puolesta.
On se vaan kummaa tää elämä.
Mun äitini sanoi silloin kun Ruotsissa oli se maan vajoaminen,
niin sanoi ennen sitä että;
"Jossain maa imee taloja sisäänsä iso alue, mutta en tiedä missä".
Jälleen yksi teeskentelemässä uskovaa. Yritätkö estää totuuden löytämistä ja siitä kertomista? Jumala käyttää tuomio- ja kostovaltaansa suoraan sekä myös ihmisten välityksellä. Kyseisellä saarella harjoitetaan erittäin laajasti hirvittävää epäjumalien palvontaa, nimeltä woodoo, joihin kristittyjäkin yritetään tutustuttaa. Ja onhan sitä jo kovasti sekoitettukin varsinkin katolilaisuuteen. Muitakin Afrikasta peräisin olevia demoniuskontoja Karibian meren saarilta löytyy.
Tiedätkö, mitä juuri sinunkin Raamattusi kertoo tälläiseen syyllistyneiden käsittelystä? Se on aika kaukana "kärsivien" puolesta rukoilemisesta. Nyt monet demonien kanssa seurustelevista ovat saaneet mitä ovat ansainneet. Vai kiistätkö Jumalan oikeamielisyyden?
Olemmeko me tehneet kaiken voitavamme saattaaksemme haitilaiset tuntemaan totuuden eli Jeesuksen Kristuksen?
Jeesus antoi meille käskyn mennä kaikkeen maailmaan ja tehdä kaikki kansat Hänen opetuslapsikseen!
Kaikki emme voi lähteä, mutta jokainen meistä voi jollain tavalla toimia lähettäjinä. Olemmeko me tehneet osuutemme?
"Olemmeko me tehneet kaiken voitavamme saattaaksemme haitilaiset tuntemaan totuuden eli Jeesuksen Kristuksen?
Jeesus antoi meille käskyn mennä kaikkeen maailmaan ja tehdä kaikki kansat Hänen opetuslapsikseen!
Kaikki emme voi lähteä, mutta jokainen meistä voi jollain tavalla toimia lähettäjinä. Olemmeko me tehneet osuutemme".
1400-1500 luvuilla se tapahtui Ranskalaiset ja Espanjalaiset Kristityt sen tekivät, tekivät niin perusteellisesti jotta Alkuperäiskansa "Haitilaiset" pyyhkäistiin pois elävien kirjoista hävittäen miljoonakansan sukupuuttoon.
Näin totuus Jeesus Nasaretilaisesta levisi Haitiinkin.
Senperään kun noista oli päästy eroon niin He Herran palvelijat hakivat ja kuljettivat Afrikan alkuperäis väestöä Haitiin heidän orjikseen 800 000 hengistä säilyneistä on polveutunut Haitin mahtavalukuinen kansa , mutta koktaamansa vääryyden tähden he eivät ole rakastuneet Jeesus Nasaretilaisen oppiin vaan heillä on oma uskontonsa ,joka on vieläkin vanhempaa perua ,kuin Kristinusko vaikka tuo Haitilaistenkin usko on kokenut vuosi tuhansien kuluessa muutosta ja siitä on kehittynyt moderni usko joka kilpailee ,heidän keskuudessaan voitokkaasti Kristinuskoa vastaan.
ME olemme alistuneet tuon uskon alaisuuteen ,jottei meitä kaikkia olisi tapettu!
Alkuperäiskansa "Haitilaiset" eivät alistuneet ja heidät on sukupuuttoon tapettu!
( no on se vähän yksinkertaistettu jotta ymmärtäisit asian ytimen.)
kansaa varoittaneet taikuuden synnistä Jumalan, oli pakko puuttua rakkaudessaan asioiden kulkuun.
Noin Herra Sebaot etsi Haitilaisia kuin muitakin ihmisiä yhteyteensä.
Lue vaikka osoitteesta:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8782900
näitä tällaisia kirjoituksia ei aina poistettaisi heti niiden ilmestyttyä palstalle. Tahaton huumori on kannatettava ilmiö ja toimii samalla varoittavana esimerkkinä liiallisen raamatulla päähänhakkaamisen vaaroista ja seuraamuksista.
Eihän youtube ole Raamattu.
Youtubessa on paljon ihan järkevääkin tavaraa.
Mielestäni tätä järistystä ei aiheuttanut!
1. Vihainen Jumala ei Jeesuskaan, vaikka onkin uhannut talloa astinlaudakseen.
2. Ei ihmisten tekemät laitekokeilutkaan.
3. Vaan normaali jokapäiväinen mannerlaattojen liike ja huom! tuo järistys oli vielä kohtuullisen kaukana miljoonakaupungista ja järistysvoimakkuus olisi voinut olla suurempikin,joten joten niitä tapahtuu ,jatkuvasti pienempiä ja suurempia.
Sä olet mielenvikainen. Hakeudu hoitoon!
Minä en ole mielenvikainen, mutta sinä olet, sillä sinä kiellät Jumalan ja Kristuksen vallan itseesi nähden ja joudut tekemään siitä tiliä ja kokemaan tulen tuskat.
Jumala on antanut Henkensä ja Sanansa kautta minulle totuuttaan, viisauttaan, ymmärrystään (erottelukykyään), neuvokkuutta, tietoja ja taitoja, sisäistä voimaa, Hänen kunnioittamistaan ja paljon muutakin. Kiitos, Ylistys ja Kunnia Hänelle, yhdelle ainoalle Luojalle ja Jumalalle!
Mutta sinä pilkkaaja, joudut vastaamaan kaikesta pilkanteostasi, mikä kohdistuu Jumalan vaikutukseen minussa ja sen esilletuomiseen minun kauttani. Ole ihan varma siitä. Minua voit pilkata kenties seurauksitta, mutta Jumalaa et.
Sitäpaitsi tuskin pärjäisit kovinkaan pitkälle järjestelmällisessä työskentelyssä minuun verrattuna. Tällaisilla "Hakeudu hoitoon" ja "Ota lääkkeesi" ynnä muita vastaavia hokevilla on itsellään jotakin pahasti vialla, kun heidän kommunikaationsa on tätä tasoa.
Tyyppi vetää jo niin överiksi, ettei tiedä onko kyseessä parodia vai tosissaan oleva umpifanaatikko. Oli kumpi oli, meno on mitä kristillisintä :) Lisää tällaista kunnon vanhatestamentillista verta&suolenpätkiä-paatosta! Alas pullamussu-uskovaiset syntien anteeksiantoineen!
Syiksi tällaisten katastrofien tahalliseen aiheuttamiseen voivat olla myös kiristys ja uhkailu. Tällä hetkellä tälläinen toimi olisi sopiva muistutus "ilmastonmuutossopimusta" eli yhtä maailmanhallintoa vastustaneille.
Tosta linkistä löytyy paljon tietoa http://www.heinola.org/~patato/HAARP.html
Vielä kerran voi-voi. Uskovaiset veljet ja sisaret ovat täällä liian vihaisia. Ettekö voisi ajatella että Jumala kääntää näin rajulla tavalla maailman ja meidän huomiomme Haitiin, sen köyhiin ihmisiin joita emme ole auttaneet emmekä me kristityt ole heille kertoneet ilosanomaamme Jeesuksesta Kristuksesta. Häpeä on kristittyjen. Siellä on rikollisuutta ja ties mitä noituutta, mutta kuitenkin ensin on ruokkimisen, auttamisen, lohdutuksen aika. "Itkekää itkevien kanssa" ja "minkä tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää samoin heille". Raamattuhan sanoo myös näin! Jeesus sanoi opetuslapsilleen nälkäisen kansanjoukon edessä "antakaa te heille syödä". Haitilaiset on autettava nyt jaloilleen. Samalla voimme kertoa heille Jeesuksesta.
....