Mediaton helmikuu???

Kattoin ohjelmaa, jossa perhe samaistuu 70-lukuun. Muistan kans, kuinka 80-luvulla ihmiset olivat paljon sosiaalisempia. Kyläiltiin paljon, tehtiin yhdessä, ulkoiltiin ja harrastettiin. Nykyisin tuijotellaan erilaisia ruutuja kukin omissa oloissaan. Se on muka sitten niin viihdyttävää

Teknologia karsii auttamattomasti sosiaalisuuta ja persoonallista vuorovaikutusta. Mielummin kyllä viihtyisin ihmisten seurassa kun tv:n tai tietokoneen ääressä.

Materialismi naamioi itsensä teknologian varjoon.Näennäisesti se yhdistää ihmisiä, mutta tosiasiassa ihminen tulee aina vaan yksinäisemmäksi ja tylsistyneemmäksi kaikkien hienojen koneiden ja laitteidensa keskellä. Hän hukkaa jopa yhteyden omaan ydinperheeseensä

Koneet ja laitteet ovat lopultakin vain renkejä, eivät isäntiä. Ne ottavat liikaa valtaa ja yhteiskunta luo meille keinotekoisen tarpeen ja illuusion kaikenlaisen kuluttamisen tarpeellisuudessa, vaikka tosiasiassa kuluttaminen ja pinnallinen materialismi tekee meidät onnettomaksi. Konekommunikaatio on pinnallista ja illuusion vääristämää harhaa.

Helmikuussa televisio kiinni, tietokone kiinni. Lukemista, vierailua ystävien ja tuttujen luona. Harrastamista, uimista ja ulkoilua.

Mediaton Helmikuu tulee!
688
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Hernekeitoo!!

Äänestä

ihan totta, pärjättiinhä sitä ennenki... voisin tulla mukaan...

Äänestä
  • Olisi mielenkiintoinen testata, miten vaikuttaa mielialaan ja yleiseen vireystilaan. Saattaisi olla jopa onnellisempi tila.

    Äänestä

Niin vois viettäää

Äänestä
  • Jo on aikoihin eletty kun moista ehdottaa. Miten ilman telkkaria?

    Äänestä

  • Raija67v kirjoitti:

    Jo on aikoihin eletty kun moista ehdottaa. Miten ilman telkkaria?

    Nuoruudessakaan ollut telkkua,sulta se varmaan pitäisi onnistua,voisit vaikka tehdä villasukkia,kun tämän päivän luuseri uusiavutomat naiset ei osaa tehdä,saatikas ruuan laitto.

    Ei pahalla

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nefilim kirjoitti:

Kattoin ohjelmaa, jossa perhe samaistuu 70-lukuun. Muistan kans, kuinka 80-luvulla ihmiset olivat paljon sosiaalisempia. Kyläiltiin paljon, tehtiin yhdessä, ulkoiltiin ja harrastettiin. Nykyisin tuijotellaan erilaisia ruutuja kukin omissa oloissaan. Se on muka sitten niin viihdyttävää

Teknologia karsii auttamattomasti sosiaalisuuta ja persoonallista vuorovaikutusta. Mielummin kyllä viihtyisin ihmisten seurassa kun tv:n tai tietokoneen ääressä.

Materialismi naamioi itsensä teknologian varjoon.Näennäisesti se yhdistää ihmisiä, mutta tosiasiassa ihminen tulee aina vaan yksinäisemmäksi ja tylsistyneemmäksi kaikkien hienojen koneiden ja laitteidensa keskellä. Hän hukkaa jopa yhteyden omaan ydinperheeseensä

Koneet ja laitteet ovat lopultakin vain renkejä, eivät isäntiä. Ne ottavat liikaa valtaa ja yhteiskunta luo meille keinotekoisen tarpeen ja illuusion kaikenlaisen kuluttamisen tarpeellisuudessa, vaikka tosiasiassa kuluttaminen ja pinnallinen materialismi tekee meidät onnettomaksi. Konekommunikaatio on pinnallista ja illuusion vääristämää harhaa.

Helmikuussa televisio kiinni, tietokone kiinni. Lukemista, vierailua ystävien ja tuttujen luona. Harrastamista, uimista ja ulkoilua.

Mediaton Helmikuu tulee!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu