Sellaisesta asiasta, kun yleisesti uskotaan ja on vallalla sellainen käsitys, että Jumala loi taivaan ja maan ensimmäisenä päivänä.
Se vaan ei pidä paikkaansa. Raamattu sanoo, että alussa Jumala loi taivaan ja maan. Sitten kun mennään eteenpäin sanoo Raamattu näin:
"Ja maa oli autio ja tyhjä, ja pimeys oli syvyyden päällä, ja Jumalan Henki liikkui vetten päällä". Alkukielen mukaan maa tuli autioksi ja tyhjäksi ja pimeäksi. Ja juuri sen tähden, että saatana tahtoi ottaa Jumalan paikan ja sen seurauksena maa tuli autioon ja sekasortoiseen tilaan. Alussa ei siis näin ollut, vaan kun Jumala alussa loi taivaan ja maan, niin kaikki oli silloin hyvää puhdasta, valoisaa kaunista ja täydellistä. Mutta saatana sai aikaan sen, että tuli pimeys ja autius ja tyhjyys maan päälle.Tästä kerrotaan mm Jesaja 14 ja Hesekiel 28.
No mitä sitten tapahtui ensimmäisenä päivänä. Jumala ei luonut taivasta eikä maata ensimmäisenä päivänä, sillä Hän oli ne jo luonut alussa, vaan mitä?
Kaiken tämän jälkeen, mitä saatana oli tehnyt, Jumala sanoi; "Tulkoon valkeus. Ja valkeus tuli. Ja Jumala näki, että valkeus oli hyvä; ja Jumala erotti valkeuden pimeydestä. Ja Jumala kutsui valkeuden päiväksi, ja pimeyden hän kutsui yöksi. Ja tuli ehtoo, ja tuli aamu, ensimmäinen päivä".
Eli nyt tuli se ensimmäinen päivä. Ja mitä Jumala teki sitten ensimmäisenä päivänä? Mennään eteenpäin. Jakeet 6-8
6 Ja Jumala sanoi: "Tulkoon taivaanvahvuus vetten välille erottamaan vedet vesistä".
7 Ja Jumala teki taivaanvahvuuden ja erotti vedet, jotka olivat taivaanvahvuuden alla, vesistä, jotka olivat taivaanvahvuuden päällä; ja tapahtui niin.
8 Ja Jumala kutsui vahvuuden taivaaksi. Ja tuli ehtoo, ja tuli aamu, toinen päivä.
Tässä oli siis kaikki, mitä Jumala teki ensimmäisenä päivänä.
Tälläistäkin tulee pohdittua.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.