Suomesta nousee suuri Kuningas, Leijona, joka hallitsee rautaisella valtikalla. Älkää pelästykö, kun näette sen.
Kuningas
Viestinviejä
12550
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Paavo Väyrynen on tekemässä paluuta Keskustanjohtoon!
Saiskos vähän täsmennystä?
Danielin kirja
2. Kertomuksen alku on tämä: Daniel lausui ja sanoi: Minä näin yöllä näyssäni, ja katso, taivaan neljä tuulta kuohutti suurta merta.
3. Ja merestä nousi neljä suurta petoa, kukin erilainen kuin toinen.
4. Ensimmäinen oli kuin leijona, mutta sillä oli kotkan siivet. Minun sitä katsellessani reväistiin siltä siivet, ja se nostettiin maasta pystyyn ja asetettiin kahdelle jalalle niinkuin ihminen, ja sille annettiin ihmisen sydän.
17. "Nuo suuret pedot, joita on neljä, ovat neljä kuningasta, jotka nousevat maasta.
Suomen vaakunassa ei ole sattumalta leijonaa, eikä pohjoismaiden lipuissa ole sattumalta ristiä. Tämä danielin näkemä ensimmäinen peto nousee pohjolaan. Se, että leijonalta revitään siivet tarkoittaa, että saatanan väki revitään pois tästä valtakunnasta. Ja se, että sille annetaan ihmisen sydän tarkoittaa, että tämän valtakunnan ihmiselle annetaan liha sydän kivi sydämen tilalle.
Odotan innokkaasti siksi,että vasta viimeaikoina puolisoni ohjasi minut lempeästi ja ymmrtäväisesti Sanan ääreen.Sitä enne vietin sitä "surutonta elämää".Sittn löysin tien ja valon!Tai paremminkin sanoen:minut ohjattiin sille oikealle tielle kahden uninäyn kautta!Kunhan saan ajatukseni ja mieleni "järjestykseen",voi niistä kahdesta äskettäisestä uninäystä kirjoittaakin.Tällä hetkellä sormeni suorastaan lentävät näppäimistöllä!
kerro toki mitä näit.
Menen nyt pääasiaani eli Suomen tulevaan kohtaloon, joka ei ole vielä toteutunut. Aino Kassinen sanoi em. kirjassa sivulla 144: "Aikanaan valo nousee kuitenkin pohjolasta kansoille ja kansakunnille. Silloin Suomella on tärkeä asema, koska se alkaa Suomesta: Suomi on valittu maa ja myöhemmin tulevat muut pohjoismaat mukaan. Tämä kaikki on jo nyt alkamassa, vaikka lopulliseen heräämiseen ja yhtymiseen kuluu vielä muutama vuosisata."
Tämä Aino Kassisen näky koskee tuota tulevaa Kuningasta, joka on pian valmis nousemaan.
Mistäs tämä tieto?
Paavo Väyrynen (Daniel ilmestysk.)Profetat ovat profetioineet.
Oikein ilmoitat. Aivan kuin Jumalan ohjauksesta kehottaen Kuningasta ilmoittautumaan kansalleen. Siihen Jumala on kehottanut häntä jo useamman kerran parin viimeisen päivän aikana. Aika alkaa käydä nyt vähiin.
Kuningas on jo täällä. Niin kuin hänen poikansa ja perheensä.
Hän on jo aikaisemmin ilmoittanut itsestään, vaan harva on sitä silloin oivaltanut. Kuitenkin he olisivat tarvinneet häntä puolustajakseen ja Jumalan Pyhän Järjestyksen palauttajaksi jo aikoja sitten saati sitten nyt, kun moni pitää Suomenmaata jo menetettynä.
Kaikki te todelliset Jumalan ja Kristuksen palvelijat, jotka pyritte vilpittömästi elämään Jumalan pyhän tahdon, Sanan, lain ja järjestyksen mukaan, astukaa hänen palvelukseensa nyt, jotta hän voisi palvella teitä. Se on itse asiassa velvollisuutenne. Ette tule sitä katumaan, toista vaihtoehtoa kylläkin. Tarvitsemme toisiamme.
Tämä ei ole leikkiä, pilailua, hulluutta, juovuksissa, huumeissa tai lääketokkurassa oloa tai Napoleon-kompleksia. Tämä on totta.
Hänellä on Jumalan Kaikkivaltiaan ja Hänen Sanansa, Kristuksen antama oikeus ja auktoriteetti palvella kuninkaana. Eikä sitä kukaan ihminen voi kumota. Hänellä on myös lupaa jakaa maata Jumalan kansalle. Ja paljon muutakin.
Ette voi vertailla häntä mihinkään poliitikkoihin. Hän on aivan erilainen.
Hänen ja hänen perheensä astumista palvelukseen saattelevat vakuuttavat, todistettavat Jumalan merkit. Jos niitä tietäisitte ja vielä ymmärtäisittekin sekä kuka hän on, lähtisitte häntä ehkä jopa joukolla hakemaan. Kiireesti. Sillä aika on todella paha.
Teiltä vaaditaan nyt uskoa. Toimikaa.
Pyrin antamaan lyhyen ajan sisällä jonkin yhteenottoväylän tavoittaaksemme toisemme.
mitä voit kertoa tästä kuninkaasta?
Malta odottaa hetkinen niin sinulle ja muillekin kerrotaan lisää hänestä, tällä foorumillakin - jos Jumala suo.
Häneen liittyviä tunnusmerkkejä voitte lukea joistakin tämänkin päivän uutisista. Ne ovat samalla Jumalan henkilökohtaisia vastauksia hänen vihollisilleen.
Tämä ei ole leikkipuhetta.
Jumalan valittu kuningas on lähellänne. Jumala on asettunut häntä ja hänen perhettään puolustamaan. Pysyköön siis vihollinen loitolla Kristuksen nimessä.
Hän on tullut omiaan auttamaan.
Suomella nyt ei kuitenkaan kuningasta ole.
Julkisuudessa ei esiinny nykyisin kuin urheilijoita, Nykäset, poliitikkoja ja muutama Big Brother-sekoilija. Heistä ei kyllä kuninkaiksi ole kuin korkeintaan hiekkalaatikoille.
Tämä ketju lyö kyllä jo uuden ennätyksen kaikkila asteikoilla. Onneksi olkoon. Vilpittömästi.