Espanjassa tapaa usein erihintaisia viinipulloja, joiden päällä on ns. kultaverkko. Miksi? Joidenkin selitysten mukaan se on merkki viinistä, jossa ei ole käytetty rikkiä. Mikähän on totuus?
Vastaukset 5
Enpähän ole vielä kuullut moista selitystä tuolle verkolle! Harvemmin Espanjassa käytetään ainakaan Riojan alueella - tai ylipäänsä Tempranillosta tehtäviin viineihin - rikkiä. Nehän säilyvät melko hyvin.
Sitävastoin olen kuullut, että verkkoa käytettiin estämään aiemmin kai yleinenkin veden lisäys viiniin. Verkolla ja siihen kiinnitetyllä sinetillä "lukittiin" pullo ahneen viinikauppiaan katalilta aikeilta. Aiemminhan korkin ympärillä ei ollut mitään kapselia, joten viiniin pääsi käsiksi, mitä taas tuottaja ei halunnut tapahtuvan. Verkko kulki korkin päältä, kaulan ympäri jne. joten ilman verkon rikkomista kataluus ei onnistunut.
Verkon luulisi myös auttavan pullojen kuljetuksessa suojaamalla pulloa rikkumiselta ja jos jostain syystä pullo särkyisikin, niin eivät sirpaleet lentelisi ympäriinsä, vrt. Chianti-viinit niinipunoksineen.
Tämä selitykseni on kyllä vailla mitään erityisiä kirjallisia todisteita, mutta tuntuisi vähän jopa todenperäisemmältä kuin tuo rikkijuttu. Verkkoa kai käytettiin myös tuomaan arvokkuutta paremmille viineille ja olemaan ikäänkuin laadun tae. Eihän tuo pienoinen rikkilisäys sitäpaitsi viiniä pilaa - antaahan se jopa takeita sille, että viini on paremmin mahdollisesti säilynyt. Tietysti tuottajan "ylivarovaisuus" liian suurena rikkilisäyksenä tuntuu myös maussa ja pilaa viinin.- Bodeguero
”Early in the 20th century as some of Rioja’s producers had made great improvements and offered wines far superior to others, unscrupulous merchants started to paste labels from the top wines onto undistinguished bottles. To prevent this, the wineries started putting wire mesh around their bottles. Today it is a tradition that still holds for many wineries.”
http://blog.wineenthusiast.com/2008/11/Tämä tuntuu kyllä kovin oikealta - tuottajan turvatoimi todellakin. Varmaankin toteutettu silloin kun viinikirva runteli Ranskaa ja Riojan viinit nousivat maineeseensa.
Kiitos, nyt sitten minäkin tiedän.
- PaariMesu
Verkko on yleensä halvimmissa pullotteissa.
Huijaa tyhmää ostajaa.
parhaat viinit menee kaupaksi muutenkin.Marqués de Riscal, 19,45 €
Faustino I Gran Reserva 23,30 €
Paternina Banda Roja Reserva 13,95 €
jne. kaikissa verkko ympärillä ja tämä oli vain köyhä otos.
No, halpojahan nämä, mutta eivät huonoja...
Totta kai parhaat viinit menvät kaupaksi muutenkin, mutta ei tuossa ollut kenellekään mitään sanomaa muuta kuin viestii kirjoittajasta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092290Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???25920- 103896
- 71892
- 48845
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha564823- 82728
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76660Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik24612- 60581