"Joka neljäs korkeakouluopiskelija kokee opiskelun turhaksi, selviää Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön YTHS:n terveystutkimuksesta. Lisäksi joka kolmas tuntee jatkuvasti itsensä ylirasittuneeksi eikä koe kuuluvansa mihinkään opiskeluun liittyvään ryhmään."
Kuulostaako tutulta? Itse tunnistan kyseisiä piirteitä: ylirasittuneisuutta, ryhmään kuulumattomuutta, yksinäisyyttä ja jonkinlaista alkavaa masennusta. Ennen yliopisto-opintoja olin seurallinen ja elämänmyönteinen. Minulla on paljon kavereita edellisellä paikkakunnalla, mutta he jäivät sinne. Uudella paikkakunnalla ihmiset piiriytyivät nopeasti ja jäin kaiken ulkopuolle, koska en osallistunut ensimmäisiin bileisiin. Sen jälkeen kukaan ei vaivautunut edes pyytämään mukaan mihinkään ja niinpä jäin kaiken ulkopuolelle. Ihmiset eivät tule juttelemaan ja jotkut jopa katsovat ylimielisesti. Elämä opiskeluineen edelleen vieraan tuntuisessa kaupungissa on raskasta. Masennus meinaa iskeä ja opinnot täyttävät elämäni stressillä ja ahdistuksella.Tätäkö se riemukas opiskeluelämä onkin?
En yhtään ihmettele uusimpia tutkimustuloksia. Opiskelu-ja työelämä on yhtä suorittamista. Sitä näyttää olevan myös seuraelämä.
Kuulostaako tutulta? Itse tunnistan kyseisiä piirteitä: ylirasittuneisuutta, ryhmään kuulumattomuutta, yksinäisyyttä ja jonkinlaista alkavaa masennusta. Ennen yliopisto-opintoja olin seurallinen ja elämänmyönteinen. Minulla on paljon kavereita edellisellä paikkakunnalla, mutta he jäivät sinne. Uudella paikkakunnalla ihmiset piiriytyivät nopeasti ja jäin kaiken ulkopuolle, koska en osallistunut ensimmäisiin bileisiin. Sen jälkeen kukaan ei vaivautunut edes pyytämään mukaan mihinkään ja niinpä jäin kaiken ulkopuolelle. Ihmiset eivät tule juttelemaan ja jotkut jopa katsovat ylimielisesti. Elämä opiskeluineen edelleen vieraan tuntuisessa kaupungissa on raskasta. Masennus meinaa iskeä ja opinnot täyttävät elämäni stressillä ja ahdistuksella.Tätäkö se riemukas opiskeluelämä onkin?
En yhtään ihmettele uusimpia tutkimustuloksia. Opiskelu-ja työelämä on yhtä suorittamista. Sitä näyttää olevan myös seuraelämä.
Vastaukset 23
Vanhimmat
jonkin urheilulajin piirin tmv., joka kiinnostaa. Itse aloin saamaan kuntosalilta kavereita. Pari kunnon kaveria ja muut ihan salikavereina.
Muissa kouluasteissa yleensä toimitaan ryhmässä ja vaikka ei kavereita tulisi niin ainakin saa jutella niitä näitä aina välillä ja näin ollen ei ole niin yksinäinen. Sama koskee aikuisopiskelua.
Yliopistossa opiskelussa asiat muuttuvat. Tähän asti aivan yksin yliopistolla, kiireitä on opiskelujen kanssa ja en koe kuuluvani yhtään mihinkään. Voisi sanoa, että olen masentunut, mutta näin ei ole.
Olen ajatellut asian näin, että opiskelen hyvin ja saan työpaikan jostain kuitenkin. Kun en tunne yhteenkuuluvuuden tunnetta niin yhteilöllisyys ei hidasta opiskeluani. Voin kyllä todeta tuon, että opiskeluni on suorittamista, mutta osittain nautin siitä sillä olen suorittanut normaalia nopeammin opintojani.
Yliopiston liikuntapalveluita olen käyttänyt ja sieltä ei ole tullut mitään juttelu seuraa joten liikuntapalveluiden käyttö on kehoni kunnossa pitämistä.
Uskoisin jossain vaiheessa tulevan se aika kun minuakin kaivataan ellei muuten niin tulevan ammattinipuolesta.
Mitä tulee muihin ihmisiin niin jotkut kyllä katsovat ylimielisesti, mutta olen ajatellut sen niin, että heillä vain ei ole päässään mitään jolloin heillä ei ole muuta kuin yrittää jotenkin päteä vaikkakin sitten ylimielisellä katseilla. Mitäpä niistä välittämään.
"Muut katsovat ylimielisesti." Arvelen, että vika on jokseenkin täysin omien korvien välissä, jos yliopistoympäristössä tulee tuollaisia tuntemuksia. Tosiasiassa pitää olla aika erikoinen, jos saa opiskelijamassassa edes pienintäkään huomiota. Ei siellä juuri muista välitetä, korkeintaan itsestä ja mahdollisesti muutamasta lähimmästä kaverista, ja hyvä näin.
...mutta stadissa katsotaan kyllä.
"Mitäpä niistä välittämään."
Samaa mieltä.
Mitä jos ne "ylimielisesti katselevat" pitävät just sua ylimielisenä, kun et ottanut osaa niiden rientoihin, vaan pidit itseäs sen menon yläpuolella? Jos et ole itse mennyt toimintaan mukaan, niin se nyt on selvä ettei sua kukaan tule hakemaan. Menet vaan puhumaan ihmisille, siitä se lähtee.
huh huh.
tuota logiikkaa.
Pitävät ylimielisenä jos ei lähde mukaan joihinkin juominkeihin...
No kännissähän kaikki estot unohtuu niin yleensä kaikki ihmiset alkaa todella nololla tavalla tekee tuttavuutta toisiinsa.
Mun mielestä on todella inhottavaa kun joku tulee selvästi humalassa örveltää jotain suuntaan "opistolla en oikein oo huomannu tulla sulle jutteleen kun mä oon tämmönen dingding **hihihiih* muta sä vaikutat toosi mukavalta hepulta plääplääplää" tai jotain muuta.. Siinähän tekee itsensä ihan pelleksi!
Ja joillakin vaan pää ei kestä muutamaa siideriä enempää, kuten mulla. Inhoon sitä oloa aina seuraavana aamuna... No, kai siinä on enemmänkin tullut otettua kuin vain muutama siideri mutta joka tapauksessa. Ei kiinnosta mennä juomaan kun loppujen lopuksi päästää jotain vammasta suustaan ja joutuu kärsimään karseesta päänsärystä koko seur. päivän.
Ei se ole ylimielisyyttä, jos ajattelee omaa terveyttään.
hän sanoi, että opiskelijat masentuvat koska kaikki elämä pyörii opiskelujen ympärillä. Rutiineita pitäis uskaltaa rikkoa, eikä aikatauluttaa jokaista päivää ennakkoon. Ymmärrän hyvin sinua, suurin osa opiskelijoista elää opiskelulle ja viettää paljon vapaa-aikaa opiskelukavereidensa kanssa. Siinä tuntee helposti itsensä ulkopuoliseksi, jos ei osallistu.
Itse vähän vanhempana opiskelijana käyn sekä nuorten että vanhempien opiskelijoiden kanssa samoilla luennoilla. Varttuneempien kanssa on helpompaa, koska elämänkokemusta on sekä taitoa hyväksyä erilaisuutta. Suhtautuminen on hyvin positiivista. Osa nuorista on todella ehdottomia ja suvaitsemattomia. Koulukiusaaminen yliopistossa ei ole mitenkään harvinaista.
Kokeile joskus, jos mahdollista, esimerkiksi avoimen yliopiston iltaluentoja, vaikka joltain ihan muulta alalta. Luennot ja opiskelijat tiedekuntien välillä poikkeavat suuresti toisistaan.
Ennenkaikkea kannattaa muistaa, ettei oma tiedekunta ole koko elämä. Kun sieltä valmistut, olet aivan uusien ihmisten kanssa tekemisissä työelämässä. :)
'Ei tuppukylien yliopistoissa'. Siinä se olikin taas fiksunpuoleinen kommentti.
Snadihan se onkin metropoli, heh heh.
Yliopistoissako koulukiusataan?
WTF? Olisin luullut, että lukiossa kaikki viimeistään kypsyy henkisesti.
Sama jatkuu työpaikoilla. Akateemisuus ei pelasta.
Jokaisessa elämänvaiheessa löytyy kohde, jonka avulla omaa heikkoa egoa voi pönkittää.
Tämä ei tosin onnistu yksin, vaan vaatii muiden manipulointia. Kiusaaja on heikoilla yksin.
ihan jännittää mennä yliopistoon, jos ja kun se aika tulee. varmaan purskahdan nauruun jos tollasta käytöstä tulee vastaan. :-) mulla on sellanen tapana - olen kuullut pelottavia juttuja tietyistä asioista, kun sama juttu tulee omalle kohdalle, en voi ottaa sitä tosissani ja ko. juttu alkaa vaan naurattaa.
no kuitenkin, mitä juttuja kannattaisi välttää/ tehdä, jotta ei joutuisi koulukiusatuksi yliopistossa?
Kyllä sitä muualtakin ihmisiä löytyy kuin bileistä... ja jos et tunne ketään, vältyt ainakin seuraavilta a) veemäisten pienryhmien vetäjien grillaukselta b) kaikkitietävien opiskelijoitten kanssa samaan ryhmään joutumiselta/tappelemiselta.
valmistun ens joulukuussa.. olen ollu periaatteessa koko yliopistoajan melkein yksin. muutama luentotuttu on mutta siinä kaikki vaikka olen yrittänyt olla aktiivinen. Yhdessä harrastuspiirissä kävin mutta en päässyt porukkaan, minua katsottiin pahasti.
Nyt valmistuessani tiedän etten pääse mihinkään alan töihin, vaan palaan varmaankin takaisin kaupan kassallle.
Yliopisto on ollut suurin helvetti tähän mennessä elämässäni. olen meinannut romahtaa aivan totaalisesti enkä olisi selvinnyt ilman masennuslääkkeitä. Psykologista ei ollut apua, terapiajonot pitkät. Lupasivat soittaa kun paikka vapautuu mutta ei ole mitään kuulunut. Kukaan ei tue, olen aivan loppu.
Ahdistaaa jo ajatus koko yliopistosta. Ei olisi pitänyt koskaan mennä koko paikaan. Olen katkeroitunut ja tuntuu että yliopisto pilasi koko elämäni.
Jos on luonteeltaan hiljainen ja omissa oloissaan viihtyvä, opiskelu voi olla todella yksinäistä. Myös ympäristö vaikuttaa. Herkät ihmiset ovat kuin kotonaan ryhmissä, joissa on turvallinen olo, toisenlaisissa ryhmissä he ovat täysin lukossa.
"Pahalla katsojat" ovat epävarmoja itsestään ja siksi sietävät huonosti erilaisuutta. Valtapeliä ei kannata säikähtää, sitä on kaikkialla.
Sinnikyyttä jatkossa. Muista, että sinä et ole muita huonompi!
juttuja mulla, olen yksinäinen stressaantunut yliopisto-opiskelija, vielä neljä vuotta jäljellä, mutta kukaan ei oikeastaan ikinä tule moikkaamaan mua, väsyttää kauheasti, jos menen luentosaliin, mun on mentävä muiden opiskelijoiden luokse, kun he eivät IKINÄ tule mun luokse, tunnen oloni säälittäväksi, vielä säälittävämpää on kyllä välillä se, että kun menen "kaverilaumaan", huomaan että he eivät kylläkään kauheasti jutustele keskenään, en sitten tiedä kumpi on oikeasti säälittävämpää: olla yksin ja rauhassa vai mennä pakonomaisesti muiden ihmisten luokse?
itse tulen hyvin toimeen yliopistolla ihmisten kanssa ja minulla on siellä ihan hauskaa. Vapaa-ajalla taas... no istun itsekseni kotona ja opiskelen.Alkaa jo vähän masentamaan tämä toiminta. Pitäisi varmaan lähteä johonkin urheiluseuraan tai muuhun toimintaan mukaan.Muut lähtevät usein bilettämään mutta en minä siellä kovin usein jaksa käydä, olis hyvä jos ois jotain muutakin toimintaa.
Pidän nyt välivuotta opiskelusta koska se oli pelkkää junnausta. Ikävintä juuri epäsosiaalisuus. Yliopistolla ei ole mitään small talkia vaan vuoden alussa opiskelijat joko tarrautuvat omiin porukoihinsa tai jäävät yksin. Olen ihan sosiaalinen noin muuten ja yliopiston yksinäisyys oli minun kannaltani hulluksi tekevää. Muutaman kuukauden jaksaa olla valppaana ihmiskontakteihin mutta parin väkinäisen luento- tai ruokalakeskustelun jälkeen hyväksyy että ihmisten välillä vaan ei ole mitään luonnollista kommunikaatiota. En hakeutunut itse järjestöihin ja kerhoihin koska käyn opiskelun lisäksi töissä on jo harrastus. Ehkä olisi pitänyt. Yliopiston tunnelmassa on jotain tosi pielessä eikä se olen yksittäisen ihmisen, opiskelijan ratkaistavissa. Joudun irvistämään vinosti näille kannustusviesteille "että kyllä se vielä iloksi muuttuu kun alat vaan juttelemaan ihmisille" Jooei muutu. Se peruspaska tuskin muuttuu mutta olen itse ajatellut tutustua yliopiston erilaisiin harrastuskerhoihin jos teen comebackin.
Se menee just noin. Kesän ja pitkien taukojen jälkeen jaksaa pari kuukautta, mutta sitten koko ankeus kaatuu päälle. Mulla on tuttuja yliopistolla, joiden kanssa juttelen aina kun nähdään, mutta ei sieltä syvempää ystävyyttä helpolla löydä. En usko, että kerhot tai järjestöt pelastaa. Ainakin meidän laitoksella näyttää kaikilla olevan yhtä tympeää.
Niiden jotka tänä keväänä vasta hakee yliopistoihin, ei kannata lannistua. Aktiivisuus heti ekan vuoden alussa on tärkeää. Osallistukaa fuksitapahtumiin ja -viikolle, niin ette jää porukan ulkopuolelle tai saatte ainakin muutaman tutun. Yliopistossa on vähän ryhmätöitä (useimmissa aineissa) ja ihmisiä oppii huonosti tuntemaan, ellei ole yltiösosiaalinen. Joillain tosin käy tuuri ja löytyy heti alusta alkaen samanhenkisiä ihmisiä.
En ole yleisellä tasolla kauhean hyvä tutustumaan ihmisiin. Ekan opiskeluvuoden alussa vähän yritti saada kontaktia joihinkin. Bileissä en halunnut käydä. Loppujen lopuksi jäin aika yksin. Myöhemmin vielä ne pari tuttua, ketä olin löytänyt, valitsivat eri pääaineen, eikä heihin yleensä missään törmää. Ekan vuoden varmaan puoli välissä oikeastaan luovutin: en enää yrittänytkään saada kontaktia ihmisiin. Toki juttelen, jos joku tulee juttelemaan minulle, mutta aika harvinaista on että näin kävisi. Alussa ihmiset tosiaan todella nopeasti "jengiytyivät" omiin porukoihinsa ja sen jälkeen on vaikeaa päästä mihinkään mukaan. Nykyään kolmas vuosi menossa ja yksin siellä pyöritään. Pahinta on, ettei minulla muutenkaan ole oikein kavereita, että aika ypöilyä on elämä. Lähinnä tässä yrittää saada opinnot loppuun, että pääsee töihin johonkin.
Viime kesänä en päässy mieluisimpaan opiskelupaikkaan. Sitten oli 2 vaihtoehtoo, joihin molempiin olin päässy tokarilla. Tietystikin tein sitten väärän valinnan. Nyt yritän uudelleen tähän mieluisimpaan vaihtoehtoon, jos en pääse siihen, niin sitten toivottavasti (ja tod. näköisesti) pääsen jo kerran sivuuttamaani paikkaan. Nyt vaan pitäs saada sen verran opiskeluintoa nykystä opiskelualaa kohti, että sais tarpeeks op:tä opintotukee varten. Silti, myös pääsykokeisiin pitäs lukee. Luennoille ei jaksa aamulla lähtee, kun iltamyöhällä yrittää väkisten opiskella. Kun on jatkuva väsymys päällä, ei jaksa pääsykokeeseenkaan lukee.
kahden kuukauden sisään. tulkitsen sen niin ettei sosiaalinen kestä jatkuvaa yksinoloa ja stressiä.tuttuja olis mut ei ehdi tapaamaan.
opiskelujen takia ei kande burnoutiin asti mennä... kun se kerran tulee (siis burnout), niin se tulee helposti toistekin... herkkyys sairastua jää.