Maahanmuuttajanuoret

keskeyttävät useasti opiskelunsa ammattikouluissa, kertoo päivän hesari, samassa uutisessa myös kerrotaan myös,että maahanmuuttaja nuorten mielestä opintojen keskeyttämistä voisi parhaiten ehkäistä osaavilla opettajilla. Käsittämätön ajatus,vai pitääkö tulla siihen johtopäätökseen ,että suomalaisia nuoria on tähän asti opettaneet epäpätevät ja huonot opettajat, mutta maahanmuuttajille ei tietenkään sellainen kelpaa,niinkuin ei kelpaa suomalaisten tarjoama ruokakaan.
20250
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Miksi tehdä töitä kun kaiken voi saada ilmaiseksi tekemättä mitään ja jos sossuntai kelan virkailija ei ole suostuvainen niin aina voi käyttää keppihevosena RASISMI keppiä niin johan heltiää sossuntädiltä taas euroo

Äänestä

On aivan luonnollista, että maista ,joissa eivät miehet ole koskaan tottuneet tai haluneet tehdä työtä, tulleet ihmiset järkyttyvät, kun huomaavat edessä olevan työputken.
Katsovat parhaaksi jättäytyä sosiaaliavun varaan, koska se ainakin vielä on elintasopakolaisilla hyvä.
Se on hyvä sen takia, että hyysärit, jotka ovat houkutelleet näitä vieraita maahan, haluavat pitää heitä hyvänä veronmaksajien kustannuksella.
Tämä paapominen tietysti loppuu joskus olosuhteiden pakosta, mutta onko sitten jo liian myöhäistä.

Äänestä
  • Mihin karkotetaan nuo pahimmat työnvieroksujat, eli suomalaiset uusnatsiskinit, jotka möykkäävät kännissä ja huumepäissään pakolaisvastaisia juttujaan. Itse eivät kuitenkaan ole ikinä tehneet muuta KUIN VÄLITTÄNEET HUUMEITA JA HARRASTANEET MUUTA RIKOLLISTA TOIMINTAA. ELÄVÄT KUNNON KANSALAISTEN SIIVELLÄ. SOSSU ELÄTTÄÄ NÄITÄ ISÄNMAAN KRIMINAALEJA. OSA ASUU VANKILASSA YHTEISKUNNAN SIIVELLÄ, TEHTYÄÄN RIKOKSIA TARPEEKSI!

    Äänestä

  • NYT RIITTÄÄ HOLHOUS kirjoitti:

    Mihin karkotetaan nuo pahimmat työnvieroksujat, eli suomalaiset uusnatsiskinit, jotka möykkäävät kännissä ja huumepäissään pakolaisvastaisia juttujaan. Itse eivät kuitenkaan ole ikinä tehneet muuta KUIN VÄLITTÄNEET HUUMEITA JA HARRASTANEET MUUTA RIKOLLISTA TOIMINTAA. ELÄVÄT KUNNON KANSALAISTEN SIIVELLÄ. SOSSU ELÄTTÄÄ NÄITÄ ISÄNMAAN KRIMINAALEJA. OSA ASUU VANKILASSA YHTEISKUNNAN SIIVELLÄ, TEHTYÄÄN RIKOKSIA TARPEEKSI!

    JUNAN ALLE !!! suomalainen veronmaksaja KIITTÄÄ !!!!!!!

    Äänestä

  • viherterroristit kirjoitti:

    JUNAN ALLE !!! suomalainen veronmaksaja KIITTÄÄ !!!!!!!

    Eikö älykkyysmäärä riitä ammatin opiskeluun, Eikö kiinnosta tehdä rehellistä työtä? Onko mukavaa vaan harrastaa väkivaltaa kännissä ja huumepäissään. Rasismi on vain tekosyy luvalle harrastaa mielisairasta väkivaltaa. Nämä skininatsit pitäisi sulkea kaikki vankimielisairaalaan. Vaikka kalliiksi sekin tulee yhteiskunnalle. Eniten hyötyä näistä rasistipaskoista olisi jos jauhettaisiin minkin rehuksi! Mutta sitä kai ei voida tehdä! Mutta hoitoon pitäisi mielisairaat yksilöt viedä, vaikka väkisin!

    Äänestä

  • Skinit minkin rehuks kirjoitti:

    Eikö älykkyysmäärä riitä ammatin opiskeluun, Eikö kiinnosta tehdä rehellistä työtä? Onko mukavaa vaan harrastaa väkivaltaa kännissä ja huumepäissään. Rasismi on vain tekosyy luvalle harrastaa mielisairasta väkivaltaa. Nämä skininatsit pitäisi sulkea kaikki vankimielisairaalaan. Vaikka kalliiksi sekin tulee yhteiskunnalle. Eniten hyötyä näistä rasistipaskoista olisi jos jauhettaisiin minkin rehuksi! Mutta sitä kai ei voida tehdä! Mutta hoitoon pitäisi mielisairaat yksilöt viedä, vaikka väkisin!

    Ja mitä pahaa ne ovat tehneet. Lehissä ei koskaan lue, että skinit tekivät jotain pahaa. Missä mielikuvitusmaailmoissa sinä elät. Ne tämän ajan pahikset ovat hyvin usein ulkomailta saapuneita sosiaalivirastojen ja kaikenmaailman erityistukipaikkojen asiakkaita.

    Äänestä

Tunnen monia maahanmuuttajia, jotka ovat opiskelleet itselleen ammatin ja ovat nyt vakituisessa työssä. He maksavat veroja kuten muutkiin kunnon kansalaiset! Kaikki suomalaiset eivät tee niin. Mitä tehdään niille suomalaisille!
Entäs sitten nämä rasistiset rikollisjärjestöt kuten Bandidos ja skini ja natsijärjestöt? Välittävät huumeita ja aseita, tappavat ja murhaavat. Eikä yhteiskunta puutu ja lopeta rikollista toimintaa?

Äänestä
  • edes lukemaan kyseistä artikkelia,vaan olette syyllistämässä suomalaisia vaikka minkälaisilla nimikkeillä, kuitenkaan kyse ei tälläkertaa ole mistään muusta kuin maahanmuuttajien omista asenteista ,ei ole haluakaan oppia ammattia ,sillä sen jälkeen saattaa olla riski siihen että joku tarjoaa töitä ja eihän sellainen sovi kulttuuriin.

    Äänestä

  • Ihan oikeasti asioihin. Sillä tilastot puhuvat karua kieltä ja aivan sinun vastaisia kommentteja. Ymmärrä hyvä lapis, että vaikka sinun tuttavapiirissä joku mamu olisikin töissä, niin yleensä asiat eivät ole niin tässä maassa eikä muissakaan euroopan maissa kun puhutaan afrikan ja lähi-idän mamuista.

    Äänestä

  • tulevaisuudentoivoja "TYÖPERÄISIÄ MAMUJA" liekö vapaapäivä vai pitkät ruokatunnit???? mutta mikäs siinä on maleksia ja mittailla itiksen käytäviä kun "rasististen"suomalaisten verovaroilla elätetään ,mitä nyt jos välillä käy tekemässä jotain suojatyö hommia 0%:n verokortti taskussa

    Äänestä

  • Puhut kulunein fraasein -jälleen kerran, ääriryhmistä. Perustelusi eivät kestä minkäänlaista tilastollista tarkastelua, saatikka joka päivä omin silmin nähtyä röyhkeää maahanmuuttajien sankkaa joukkiota, (prosentuaalisesti järkyttävän suuri), kuluttamassa aikaa julkisilla paikoilla mm. huutelemalla pikkutyttöjen perään.
    Lienee osa paljonpuhutusta "kulttuurista" jota niin kovasti meille todistellaan? Mitä muuten tämä kulttuuri
    ja rikkaus itseasiassa on? Kebabkioskeja ja...

    Äänestä

Ovathan he jo siinävaiheessa opintojaan niin pitkällä että voivat työllistyä
valtion ja kaupunkien viroissa

suomalaisittain niin alaarvoisissa kun valtion ja kaupungin virat
niissä tarvitaan vaan tyhjä pää ja hyvät istumalihakset

Äänestä
  • mihinkään muuhun ,kuin toinen toisiaan kotouttamaan,josta ei yhteiskunnalle ole muuta kuin kuluja.

    Äänestä

mamut tarkoittavat sitä, että opettajan tulisi osata opettaa mamuja mamujen omalla kielellä, eikä suinkaan suomeksi.

Äänestä
  • sillä osaavalla opettajalla tarkoitetaan opettajaa joka antaa hyviä arvosanoja vaikka mamu olisi kuinka tyhmä ja osaamaton.

    Äänestä

maahanmuuttajista pelätyn ,joskin epätodennäköisen työvoimapulan helpottajaksi,jos ei edes ilmainen opiskelu maita.

Äänestä
  • Juu, ei taida ei, vaan 70-kymppiset mummelit sitä varmaan ovat tulevaisuuden työvoimaa, papat kaatuvat jo ennen sitä taakkanasa alle.
    Mikään ei ole niin haluttu työmarkkinoilla kuin vanha nainen, hautaan asti ptäisi kaikkien paahtaa.
    Sen sijaan karvaiset nuoret kollit turhautuvat kaduilla maleksiessan ja vetävät sitten joutessaan toisiaan turpiin kun sen sijaan heidät voisi oikeasti laittaa töihin näiden mummojen alaisuuteen tekemään vaikka lapiohommia. Lapiointi se onnistuisi liimapäiltäkin varmaan, ainakin puolipäiväisesti. Olisivatpahan poissa pahanteosta senkin ajan.

    Äänestä

suomessahan piti olla yksi maailman parhaimmista koulujärjestelmistä, mutta eihän sekään näköjään mamuille kelpaa. Siellä somalian savannillahan on varmasti paljon paremmat savimajakoulut ja huippukoulutetut opettajat, menköön mutiaiset takasin sinne niin ei tartte joka asiasta vinkua.

Äänestä

itse Halosen tai Ahtisaaren ryhtyä opettajaksi näille haalimilleen rikastajille,niin nähtäisiin paraniko taso sen verran että kelpaisi näille suomen pelastajille.

Äänestä

Vaikka suomalaiset nuoret myös syyllistyvät opintojensa keskeyttämiseen, se ei kuitenkaan oikeuta haalimaan ulkomailta varta vasten ihmisiä rasittamaan turhaan koulujärjestelmäämme sosiaaliavun piiriin menevillä nuorilla ja aikuisilla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


koulunsa käynyt kirjoitti:

keskeyttävät useasti opiskelunsa ammattikouluissa, kertoo päivän hesari, samassa uutisessa myös kerrotaan myös,että maahanmuuttaja nuorten mielestä opintojen keskeyttämistä voisi parhaiten ehkäistä osaavilla opettajilla. Käsittämätön ajatus,vai pitääkö tulla siihen johtopäätökseen ,että suomalaisia nuoria on tähän asti opettaneet epäpätevät ja huonot opettajat, mutta maahanmuuttajille ei tietenkään sellainen kelpaa,niinkuin ei kelpaa suomalaisten tarjoama ruokakaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu