Kolmiosainen sarja tummaihoisten historiasta Suomessa.
Radion haastattelussa ohjelman tekijä kertoi mm., että jo 1800-luvun lopussa suomalaiset lähetystyöntekijät adoptoivat lapsen Ambomaalta. Minusta kuulosti siltä, että lasta kohdeltiin lähinnä piikana. Joku paikallinen heimopäällikkö myös lahjoitti! yhden lapsen suomalaisille lähetystyöntekijöille. Tuo lapsi kuitenkin palasi/palautettiin Ambomaalle muutaman vuoden kuluttua.
Ei liity tähän palstaan, mutta toinen mielenkiintoinen ohjelma tulee tänään to klo 22.10 YLE Radio Suomessa. Aiheena pakkoneuroosit, obsessive compulsive disorder. Taitaa olla jo kansantauti. Ihminen toistaa jotain toimintoa, jossa ei ole mitään järkeä, tajuaa sen itsekin, mutta ei vain pysty lopettamaan. Nuo pakkomielteet voivat saada ihan uskomattomia muotoja. Eiköhän tuossa ohjelmassa anneta käytännön esimerkkejä. Sinne saa kuntelijat ja oireista kärsivät soittaa.
Meidänkin kerrostalossa eräs asukas haluaa pitää rappukäytävän tuuletusikkunaa tai kahta auki aina 24/7 vuoden ympäri, siis paukkupakkasillakin. Tuohon ei ole mitää järjellistä syytä, vain pakkomielle. Ei ole tunkkainen tai liian lämmin ilma rappukäytävässä. Kun laitan räppänän kiinni, niin muutaman minuutin kuluttua se on auki. Ko. nainen näkee ovisilmästään räppänän, ja kyylää siitä ilmeisesti jatkuvasti, ja näkee, että olen pannut sen kiinni ja käy taas avaamassa.
Se teki sitä salaa, ettie kukaan saisai tietää, että hän on aina asialla. Kun epäilykseni kohdistuivat häneen, hän valehteli päin naamaa, ettei se hän ole. En voinut olla varma puhuiko hän totta vai ei. Mutta kun mietin tilannetta hieman myöhemmin käsitin miten hän ylinäytteli syyttömyyttään vakuutellessaan, ja olin varma, että hän se on.
Kerran sitten huomasin, kun hän mahdollisimman hiljaa avasi asuntosa oven ja hiippaili puoli kerrosta portaita alas kuin vaalaanpunainen pantteri avaamaan tuuletusikkunan, ja takaisin asuntoonsa sulkien oven mahdollisimman hiljaa.
Olen yrittänyt joskus kysyä naiselta miksi hän tekee noin. Jos hänellä omasta mielestää on joku hyvä syy jatkuvaan tuulettamiseen, jota minä en vaan jostain syystä tajua. Ehkä tajuaisin, jos hän valaisisi minua. Mutta en ole saanut vastausta.
Pakkoneurootikko ei suhtaudu kovin hyvin ihmisiin, jotka yrittävät estää häntä toteuttamasta pakkomiellettään. Se on ymmärrettävää. Pakkomielteen toteuttaminen on hänelle hyvin tärkeää, ehkä tärkeämpää kuin mikään muu. Siksihän sitä PAKKO-oireeksi kutsutaan. Hän tuntee, että hänen on pakko toimia niin. Se pyörii jatkuvasti päässä. sitä ei saa sieltä pois vaikka haluaisi, vaikka tajuaa itsekin kuinka järjetöntä se on.
Pakkoneurootikon päättäväisyydellä ei aina ole mitään rajoja. Hän voi mennä hyvinkin pitkälle. Esim. minä sain kerran postia poliisilta. Siinä kerrottiin, että tuo nainen oli tehnyt poliisille minusta TÄYSIN perusteettoman tutkimuspyynnön lievästä pahoinpitelystä. Poliisin kirjeessä kerrottiin, että ei ole syytä aloittaa tutkintaa. Kumma kyllä tuo kirje tuli täysin puskista. TS. poliisi ei ollut minuun minkäänlaisessa yhteydessä asian tiimoilta aikaisemmin esim. kysyäkseen minulta oliko meidän välillä ollut fyysistä tappelua tai muuta sellaista. Kummallista, että minun mielipiteeni ei poliisia kiinnostanut. En sitten tiedä oliko poliisi selvittänyt naisen taustoja ja vaikkapa hänen epikriisiä, sairaskertomustaan, ja todennut, että asia on selvä toista osapuolta kuulematta. Tai liekö nainen tehnyt ennenkin poliisille perättömiä tutkintapyyntöjä?
Että tämmönen tapaus.
Radion haastattelussa ohjelman tekijä kertoi mm., että jo 1800-luvun lopussa suomalaiset lähetystyöntekijät adoptoivat lapsen Ambomaalta. Minusta kuulosti siltä, että lasta kohdeltiin lähinnä piikana. Joku paikallinen heimopäällikkö myös lahjoitti! yhden lapsen suomalaisille lähetystyöntekijöille. Tuo lapsi kuitenkin palasi/palautettiin Ambomaalle muutaman vuoden kuluttua.
Ei liity tähän palstaan, mutta toinen mielenkiintoinen ohjelma tulee tänään to klo 22.10 YLE Radio Suomessa. Aiheena pakkoneuroosit, obsessive compulsive disorder. Taitaa olla jo kansantauti. Ihminen toistaa jotain toimintoa, jossa ei ole mitään järkeä, tajuaa sen itsekin, mutta ei vain pysty lopettamaan. Nuo pakkomielteet voivat saada ihan uskomattomia muotoja. Eiköhän tuossa ohjelmassa anneta käytännön esimerkkejä. Sinne saa kuntelijat ja oireista kärsivät soittaa.
Meidänkin kerrostalossa eräs asukas haluaa pitää rappukäytävän tuuletusikkunaa tai kahta auki aina 24/7 vuoden ympäri, siis paukkupakkasillakin. Tuohon ei ole mitää järjellistä syytä, vain pakkomielle. Ei ole tunkkainen tai liian lämmin ilma rappukäytävässä. Kun laitan räppänän kiinni, niin muutaman minuutin kuluttua se on auki. Ko. nainen näkee ovisilmästään räppänän, ja kyylää siitä ilmeisesti jatkuvasti, ja näkee, että olen pannut sen kiinni ja käy taas avaamassa.
Se teki sitä salaa, ettie kukaan saisai tietää, että hän on aina asialla. Kun epäilykseni kohdistuivat häneen, hän valehteli päin naamaa, ettei se hän ole. En voinut olla varma puhuiko hän totta vai ei. Mutta kun mietin tilannetta hieman myöhemmin käsitin miten hän ylinäytteli syyttömyyttään vakuutellessaan, ja olin varma, että hän se on.
Kerran sitten huomasin, kun hän mahdollisimman hiljaa avasi asuntosa oven ja hiippaili puoli kerrosta portaita alas kuin vaalaanpunainen pantteri avaamaan tuuletusikkunan, ja takaisin asuntoonsa sulkien oven mahdollisimman hiljaa.
Olen yrittänyt joskus kysyä naiselta miksi hän tekee noin. Jos hänellä omasta mielestää on joku hyvä syy jatkuvaan tuulettamiseen, jota minä en vaan jostain syystä tajua. Ehkä tajuaisin, jos hän valaisisi minua. Mutta en ole saanut vastausta.
Pakkoneurootikko ei suhtaudu kovin hyvin ihmisiin, jotka yrittävät estää häntä toteuttamasta pakkomiellettään. Se on ymmärrettävää. Pakkomielteen toteuttaminen on hänelle hyvin tärkeää, ehkä tärkeämpää kuin mikään muu. Siksihän sitä PAKKO-oireeksi kutsutaan. Hän tuntee, että hänen on pakko toimia niin. Se pyörii jatkuvasti päässä. sitä ei saa sieltä pois vaikka haluaisi, vaikka tajuaa itsekin kuinka järjetöntä se on.
Pakkoneurootikon päättäväisyydellä ei aina ole mitään rajoja. Hän voi mennä hyvinkin pitkälle. Esim. minä sain kerran postia poliisilta. Siinä kerrottiin, että tuo nainen oli tehnyt poliisille minusta TÄYSIN perusteettoman tutkimuspyynnön lievästä pahoinpitelystä. Poliisin kirjeessä kerrottiin, että ei ole syytä aloittaa tutkintaa. Kumma kyllä tuo kirje tuli täysin puskista. TS. poliisi ei ollut minuun minkäänlaisessa yhteydessä asian tiimoilta aikaisemmin esim. kysyäkseen minulta oliko meidän välillä ollut fyysistä tappelua tai muuta sellaista. Kummallista, että minun mielipiteeni ei poliisia kiinnostanut. En sitten tiedä oliko poliisi selvittänyt naisen taustoja ja vaikkapa hänen epikriisiä, sairaskertomustaan, ja todennut, että asia on selvä toista osapuolta kuulematta. Tai liekö nainen tehnyt ennenkin poliisille perättömiä tutkintapyyntöjä?
Että tämmönen tapaus.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.