Sain tänään mielenkiintoisen meilin Papua New Guineasta. Eräs hyvä tuttuni siellä jo vuosikymmenten takaa, Maila Davies, kirjoitti erään uskovan ystävänsä nähneen 7 kertaa saman unen, jonka viestinä oli "JEESUS TULEE PIAN!" Koska uni näytettiin 7 kertaa, niin se VARMASTI TOTEUTUU!
HalleluYah!
Maila ei ole koskaan kirjoitellut mulle satuja, eikä sellaisia viestejä, joiden luotettavuutta hän ei ole tarkistanut. Kun nuo unet on nähnyt hänen ystävänsä, niin asia on luotettava. Kukaan ihminen ei voi itse alkaa näyttää itselleen unta ja vielä vähemmän seitsemän kertaa samaa unta!
Itse olen nähnyt 1972 neljänä perättäisenä yönä samaa unta, koska rukoilin saada nähdä sen yhä uudelleen, koska halusin saada selvyyden sen merkityksestä ja joka yö näin jotain uutta aiheeseen liittyvää sen saman unen lisäksi. Siksi tiedän, että Herra toisinaan näyttää samaa unta useamman kerran...
Mainittakoon, että Maila ja John Davies ovat työskennelleet liki 40 vuotta PNG:lla useiden heimojen parissa ja suorittaneet WBT:n jäseninä Raamatunkäännöstyötä ja perustaneet alkuasukasheimojen pariin useita seurakuntia. Tuo Raamatunkääntäjäpariskunta on jo iäkäs (70-vuotiaita) ja heitä lohdutti ja virvoitti suuresti tuo ystävänsä kertoma uni ja antoi lisää voimia saattaakseen loppuun viimeisinkin alkamansa Raamatunkäännöstyö Minimib-heimossa.
Uni virvoitti mua suuresti!
Profeetallinen sama uni, näytetty 7 kertaa!
39
1303
Vastaukset
- tuhat ja yksi
tämä palsta vähäksiaikaa.
Muuta en nyt osaa tuohon sanoa jotta tuo uni ja sen harha toteutuu pian n, 2030 mennessä ja sitten se on kaput näille ennustuksille jotka Jeesus on käynyt kertomassa millon milläkin maanosalla 2000 vuoden aikana.
Kaikkein paras harha mielestäni on Map kirkolla , heidän sanomastaa ei dramtiikkaa ole puuttuva.
Mutta huomaa tuossa 7 kertaa toistunut uni kertoo vain sen lota on jo moneen kertaan kysytty mitä se pian tarkoittaa ja silloin kerroit jotta se kuvaa nopeutta!
Ja nyt taas kerrot jotta aikamääritettä "JEESUS TULEE PIAN".
Voitko täsmentää tuon äkisti tulemisen?...paluun ajankohdan olevan hyvin lähellä!
Silloin tulemuksessaan Hän ENSIN tempaa valittunsa tuuliin ja pilviin. Silloin Yeshua nähdään ainoastaan 'pilvissä' eikä maan päällä. Sitten vajaat 7 vuotta ja kolmas maailmansota myöhemmin Hän palaa pelastamaan valitun kansansa Israelin pakanakansojen kynsistä, etteivät ne tuhoaisi kaikkia juutalaisia/israelilaisia. Tällöin Yeshua tulee maan päälle ja astuu Öljymäelle, joka halkeaa kahtia. Tapahtumasta on kirjoitettu Sak.14:1-7
(Ps. Mä olen jo lähtövalmiina...)
Ruotsalainen Postipankki mainosti aikoinaan (suomennettuna) suunnilleen näin:
"Tule Postipankkiin! Siellä on sulla aina ystävä!"
Tuosta hieman muunneltuna sanon sulle:
"Tule Yeshuan luo Hänen pelastettavakseen, niin löydät TODELLISEN ja ikuisen ystävän!"- Hänkränä
Yakov kirjoitti:
...paluun ajankohdan olevan hyvin lähellä!
Silloin tulemuksessaan Hän ENSIN tempaa valittunsa tuuliin ja pilviin. Silloin Yeshua nähdään ainoastaan 'pilvissä' eikä maan päällä. Sitten vajaat 7 vuotta ja kolmas maailmansota myöhemmin Hän palaa pelastamaan valitun kansansa Israelin pakanakansojen kynsistä, etteivät ne tuhoaisi kaikkia juutalaisia/israelilaisia. Tällöin Yeshua tulee maan päälle ja astuu Öljymäelle, joka halkeaa kahtia. Tapahtumasta on kirjoitettu Sak.14:1-7
(Ps. Mä olen jo lähtövalmiina...)
Ruotsalainen Postipankki mainosti aikoinaan (suomennettuna) suunnilleen näin:
"Tule Postipankkiin! Siellä on sulla aina ystävä!"
Tuosta hieman muunneltuna sanon sulle:
"Tule Yeshuan luo Hänen pelastettavakseen, niin löydät TODELLISEN ja ikuisen ystävän!"Pukki tulee ensijouluna jos ollaan hissun kissun enempiä riehkasematta.
Ihka oikea SUOMALAINEN,eikä mitään vierasmaalaista tuontikamaa,suosi Suomalaista. - tuhat ja yksi
Yakov kirjoitti:
...paluun ajankohdan olevan hyvin lähellä!
Silloin tulemuksessaan Hän ENSIN tempaa valittunsa tuuliin ja pilviin. Silloin Yeshua nähdään ainoastaan 'pilvissä' eikä maan päällä. Sitten vajaat 7 vuotta ja kolmas maailmansota myöhemmin Hän palaa pelastamaan valitun kansansa Israelin pakanakansojen kynsistä, etteivät ne tuhoaisi kaikkia juutalaisia/israelilaisia. Tällöin Yeshua tulee maan päälle ja astuu Öljymäelle, joka halkeaa kahtia. Tapahtumasta on kirjoitettu Sak.14:1-7
(Ps. Mä olen jo lähtövalmiina...)
Ruotsalainen Postipankki mainosti aikoinaan (suomennettuna) suunnilleen näin:
"Tule Postipankkiin! Siellä on sulla aina ystävä!"
Tuosta hieman muunneltuna sanon sulle:
"Tule Yeshuan luo Hänen pelastettavakseen, niin löydät TODELLISEN ja ikuisen ystävän!"Viimeistään silloin ja aina sitä ennen;
2021 Yeshua tulee pilviin,ja (n, 1 vuosiviikko) n, 7 vuotta 2028 Yeshua Öljymäelle ja silloin on kolmasmaailmansota menossa.
No ei tuo kovin "pian" tule jos tuohon viimeiseen ennustusaaltoon se vasta tulee! - Voijummijammi!
Yakov kirjoitti:
...paluun ajankohdan olevan hyvin lähellä!
Silloin tulemuksessaan Hän ENSIN tempaa valittunsa tuuliin ja pilviin. Silloin Yeshua nähdään ainoastaan 'pilvissä' eikä maan päällä. Sitten vajaat 7 vuotta ja kolmas maailmansota myöhemmin Hän palaa pelastamaan valitun kansansa Israelin pakanakansojen kynsistä, etteivät ne tuhoaisi kaikkia juutalaisia/israelilaisia. Tällöin Yeshua tulee maan päälle ja astuu Öljymäelle, joka halkeaa kahtia. Tapahtumasta on kirjoitettu Sak.14:1-7
(Ps. Mä olen jo lähtövalmiina...)
Ruotsalainen Postipankki mainosti aikoinaan (suomennettuna) suunnilleen näin:
"Tule Postipankkiin! Siellä on sulla aina ystävä!"
Tuosta hieman muunneltuna sanon sulle:
"Tule Yeshuan luo Hänen pelastettavakseen, niin löydät TODELLISEN ja ikuisen ystävän!"Sanoa että voisi olla hyvä että menisit ulos lenkille ,niin ehkä mielesi sitten rauhoittuisi. Kokeile!
tuhat ja yksi kirjoitti:
Viimeistään silloin ja aina sitä ennen;
2021 Yeshua tulee pilviin,ja (n, 1 vuosiviikko) n, 7 vuotta 2028 Yeshua Öljymäelle ja silloin on kolmasmaailmansota menossa.
No ei tuo kovin "pian" tule jos tuohon viimeiseen ennustusaaltoon se vasta tulee!Tuo vuosi 2028 vaikuttaa olevan takaraja eli deadline, kuten asia hienosti ilmaistaan firmojen projektiaikatauluissa.
Todellisuudessa Yeshua voi tempaista valittunsa tuuliin ja pilviin ihan milloin vain, siis vaikka tänä yönä!
Vain taivaan Isä tietää sen hetken, milloin viimeinen valittu pakanakansoista ja riittävä määrä juutalaisista/israelilaisista on tullut sisälle "Pelastuksen arkkiin" eli on "Ottanut uskossa vastaan Yeshuan omaksi Herrakseen ja Vapahtajakseen". Kun tuo hetki koittaa, tapahtuu YLÖSTEMPAUS VÄLITTÖMÄSTI!Voijummijammi! kirjoitti:
Sanoa että voisi olla hyvä että menisit ulos lenkille ,niin ehkä mielesi sitten rauhoittuisi. Kokeile!
...ja siksi mieleni onkin rauhallinen. Tärkeintä on kuitenkin, että mulla on Yeshuan lahjoittama syvä rauha sydämessä! Sen sain uskon kautta Yeshuan Golgatan ristillä vuodattamaan sieluni lunastusmaksuun, mikä oli Hänen Pyhä verensä!
Onkohan sulla jo rauha Luojasi ja Lunastajasi kanssa?
Ellei ole, niin riennä Yeshuan luokse juuri nyt ja sellaisena kuin juuri nyt olet!Hänkränä kirjoitti:
Pukki tulee ensijouluna jos ollaan hissun kissun enempiä riehkasematta.
Ihka oikea SUOMALAINEN,eikä mitään vierasmaalaista tuontikamaa,suosi Suomalaista....ihan väärälle foorumille, sillä tää Profetiat-foorumi on tarkoitettu totuuden puhujille, eikä satuilijoille!
Neuvon sua sen vuoksi ystävällisesti siirtymään seuraavalle foorumille:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/3148177- tuhat ja yksi
Yakov kirjoitti:
Tuo vuosi 2028 vaikuttaa olevan takaraja eli deadline, kuten asia hienosti ilmaistaan firmojen projektiaikatauluissa.
Todellisuudessa Yeshua voi tempaista valittunsa tuuliin ja pilviin ihan milloin vain, siis vaikka tänä yönä!
Vain taivaan Isä tietää sen hetken, milloin viimeinen valittu pakanakansoista ja riittävä määrä juutalaisista/israelilaisista on tullut sisälle "Pelastuksen arkkiin" eli on "Ottanut uskossa vastaan Yeshuan omaksi Herrakseen ja Vapahtajakseen". Kun tuo hetki koittaa, tapahtuu YLÖSTEMPAUS VÄLITTÖMÄSTI!"Tuo vuosi 2028 vaikuttaa olevan takaraja eli deadline, kuten asia hienosti ilmaistaan firmojen projektiaikatauluissa. "
Myös uskonto firmojen enustus aikataulussa ja älkööt yrittäkö siitä luistaa, tai,,,. tuhat ja yksi kirjoitti:
"Tuo vuosi 2028 vaikuttaa olevan takaraja eli deadline, kuten asia hienosti ilmaistaan firmojen projektiaikatauluissa. "
Myös uskonto firmojen enustus aikataulussa ja älkööt yrittäkö siitä luistaa, tai,,,....siis tai,,,. mitä sitten? Jos firmoissa liuvutaan deadlinen ohi, niin yleensä ainoa mahdollinen toimenpide on laatia uusi aikataulu ja asettaa uusi deadline. Noin on menetelty aina niissä firmoissa joissa olen työskennellyt :)
Eihän sua nyt vain niin kovasti harmita se, että J-la on niin armosta rikas, että on siirtänyt tuomioitaan kerta toisensa jälkeen?
Hän on tehnyt sen juuri siksi, että sinunlaisesi 'kahden-vaiheilla-olijat' ja 'kerrasta-toiseen-empijät' JO LOPULTA VIHDOINKIN lopettaisivat jahkailunsa, tekisivät aidon parannuksen elämässään ja kääntyisivät koko sydämestään Mainion Pelastajamme Yeshuan puoleen ja antaisivat Hänen pelastaa itsensä, siis myös SINUT!
Luemme asiasta jakeet 2.Pietarin kirje:
3:9 Ei Herra viivytä lupauksensa täyttämistä, niin kuin muutamat pitävät sitä viivyttelemisenä, vaan hän on pitkämielinen teitä kohtaan, sillä hän ei tahdo, että kukaan hukkuu, vaan että kaikki tulevat parannukseen.- tuhat ja yksi
Yakov kirjoitti:
...siis tai,,,. mitä sitten? Jos firmoissa liuvutaan deadlinen ohi, niin yleensä ainoa mahdollinen toimenpide on laatia uusi aikataulu ja asettaa uusi deadline. Noin on menetelty aina niissä firmoissa joissa olen työskennellyt :)
Eihän sua nyt vain niin kovasti harmita se, että J-la on niin armosta rikas, että on siirtänyt tuomioitaan kerta toisensa jälkeen?
Hän on tehnyt sen juuri siksi, että sinunlaisesi 'kahden-vaiheilla-olijat' ja 'kerrasta-toiseen-empijät' JO LOPULTA VIHDOINKIN lopettaisivat jahkailunsa, tekisivät aidon parannuksen elämässään ja kääntyisivät koko sydämestään Mainion Pelastajamme Yeshuan puoleen ja antaisivat Hänen pelastaa itsensä, siis myös SINUT!
Luemme asiasta jakeet 2.Pietarin kirje:
3:9 Ei Herra viivytä lupauksensa täyttämistä, niin kuin muutamat pitävät sitä viivyttelemisenä, vaan hän on pitkämielinen teitä kohtaan, sillä hän ei tahdo, että kukaan hukkuu, vaan että kaikki tulevat parannukseen.Puhuta "Jumalan suunnitelmien muuttamisesta" tai sitten uusien harhojen tekemisestä kun edelliset eivät toteudu.Se ei kartakaikkiaan sisällä sellaista vaihtoehtoa jotta noita voidaan sovitella niin kun Yakov haluaa.
Raamattu on kirjoitettu muotoon se joko on tai sitten eioo , vaihtoehdoiksi ei ole annettu välimuotoa.
Tuon välimuodon otavat käyttöön ne jotka ovat harhautuksessaan tai toisten keksimissä harhautuksissa epäonnistuneet.
Ja se on tuo sinun DEDALINE. tuhat ja yksi kirjoitti:
Puhuta "Jumalan suunnitelmien muuttamisesta" tai sitten uusien harhojen tekemisestä kun edelliset eivät toteudu.Se ei kartakaikkiaan sisällä sellaista vaihtoehtoa jotta noita voidaan sovitella niin kun Yakov haluaa.
Raamattu on kirjoitettu muotoon se joko on tai sitten eioo , vaihtoehdoiksi ei ole annettu välimuotoa.
Tuon välimuodon otavat käyttöön ne jotka ovat harhautuksessaan tai toisten keksimissä harhautuksissa epäonnistuneet.
Ja se on tuo sinun DEDALINE....noitten deadlainien viskomisesta kun ovat huomanneet, että ne aikaansaa vaan hämmennystä...:O
- Voijummijammi!
Yakov kirjoitti:
...ja siksi mieleni onkin rauhallinen. Tärkeintä on kuitenkin, että mulla on Yeshuan lahjoittama syvä rauha sydämessä! Sen sain uskon kautta Yeshuan Golgatan ristillä vuodattamaan sieluni lunastusmaksuun, mikä oli Hänen Pyhä verensä!
Onkohan sulla jo rauha Luojasi ja Lunastajasi kanssa?
Ellei ole, niin riennä Yeshuan luokse juuri nyt ja sellaisena kuin juuri nyt olet!Olet sanonut liikkuvasi luonnossa keskustellen herran kanssa. Voisi olla tosiaankin parempi että keksisit uusia harrastuksia ,joissa voisit rentoutua unohtaen kaiken ulkopuolisen ajattelun.
tuhat ja yksi kirjoitti:
Puhuta "Jumalan suunnitelmien muuttamisesta" tai sitten uusien harhojen tekemisestä kun edelliset eivät toteudu.Se ei kartakaikkiaan sisällä sellaista vaihtoehtoa jotta noita voidaan sovitella niin kun Yakov haluaa.
Raamattu on kirjoitettu muotoon se joko on tai sitten eioo , vaihtoehdoiksi ei ole annettu välimuotoa.
Tuon välimuodon otavat käyttöön ne jotka ovat harhautuksessaan tai toisten keksimissä harhautuksissa epäonnistuneet.
Ja se on tuo sinun DEDALINE.Muistelehan, miten profeetta Joona aikoinaan saarnasi J-lan käskystä: (Joona 3:)
>>>1. Joonalle tuli toistamiseen tämä Herran sana:
2. "Nouse ja mene Niiniveen, siihen suureen kaupunkiin, ja saarnaa sille se saarna, minkä minä sinulle puhun".
3. Niin Joona nousi ja meni Niiniveen Herran sanan mukaan. Ja Niinive oli suuri kaupunki Jumalan edessä: kolme päivänmatkaa.
4. Ja Joona käveli kaupungissa aluksi yhden päivänmatkan ja saarnasi sanoen: "Vielä neljäkymmentä päivää, ja Niinive hävitetään".
5. Niin Niiniven miehet uskoivat Jumalaan, kuuluttivat paaston ja pukeutuivat säkkeihin, niin suuret kuin pienet.
6. Ja kun tieto tästä tuli Niiniven kuninkaalle, nousi hän valtaistuimeltaan, riisui yltään vaippansa, verhoutui säkkiin ja istui tuhkaan.
7. Ja hän huudatti Niinivessä: "Kuninkaan ja hänen ylimystensä määräys kuuluu: Älkööt ihmiset älköötkä eläimet - raavaat ja lampaat - maistako mitään, käykö laitumella tai vettä juoko.
8. Verhoutukoot ihmiset ja eläimet säkkeihin, huutakoot väkevästi Jumalaa ja kääntykööt itsekukin pois pahalta tieltänsä sekä väkivallasta, mikä heidän käsiänsä tahraa.
9. Ehkäpä Jumala jälleen katuu ja kääntyy vihansa hehkusta, niin ettemme huku."
10. Kun Jumala näki heidän tekonsa, että he kääntyivät pois pahalta tieltänsä, niin Jumala katui sitä pahaa, minkä hän oli sanonut tekevänsä heille, eikä tehnyt sitä.>10. Kun Jumala näki heidän tekonsa, että he kääntyivät pois pahalta tieltänsä, niin Jumala katui sitä pahaa, minkä hän oli sanonut tekevänsä heille, eikä tehnyt sitä.Voijummijammi! kirjoitti:
Olet sanonut liikkuvasi luonnossa keskustellen herran kanssa. Voisi olla tosiaankin parempi että keksisit uusia harrastuksia ,joissa voisit rentoutua unohtaen kaiken ulkopuolisen ajattelun.
...omaan arvoonsa kaikki kapakkaillat, hylkäät kaikenlaisen kapinointisi Luojaasi vastaan ja menet ulos luontoon keskustelemaan Herrasi Yeshuan kanssa, niin nämä uskon asiatkin alkavat pikkuhiljaa aueta ymmärryksellesi!
Tule sitten takaisin tänne foorumeille täynnä uutta intoa ja elämää ja avaa avauksia, joissa kerrot Yeshuan suuruudesta, uskovien ylöstempauksen lähestymisestä ja Herramme paluusta maan päälle!
Ps. Mä kävelin äsken 5km lenkin pirteässä pakkasessa läheiselle järvelle, jossa jotkut vielä hiihtelivät illan hämärässä ja avot, olen taas täynnä suloisia sanoja... :)- tuhat ja yksi
KTS kirjoitti:
...noitten deadlainien viskomisesta kun ovat huomanneet, että ne aikaansaa vaan hämmennystä...:O
Jehovantodistajienkin lähtökohtana voidaan pitää William Millerin harhaa,,,,. ja siitä lähdettyään sen liikkeen aikamääritelmät ovat hyvin tunnettuja ja helposti seurattavissa ,vaikka uusilta Jehovan todistajilta noiden harhojen ( dedaljientässä tapauksessa ) siirtelyä vähätellään ja jätetään huomioimatta !
( Ja valo eikun vain lisääntyy Ameriikassa uskoa suunnittelevien pappojen aivoissa !)
Kuuluu käsitteeseen Ameriiasta tuodut "KRISTINUSKON" harhat.
Voit vertailla Adventismin ja Jehovantodistajien maailma,harma,Jeesuksetulo, ennallistamis, yms,,.Harhan vuosilukulaskelmia heidän koko olemassaolo historiansa aikana. - tuhat ja yksi
Yakov kirjoitti:
Muistelehan, miten profeetta Joona aikoinaan saarnasi J-lan käskystä: (Joona 3:)
>>>1. Joonalle tuli toistamiseen tämä Herran sana:
2. "Nouse ja mene Niiniveen, siihen suureen kaupunkiin, ja saarnaa sille se saarna, minkä minä sinulle puhun".
3. Niin Joona nousi ja meni Niiniveen Herran sanan mukaan. Ja Niinive oli suuri kaupunki Jumalan edessä: kolme päivänmatkaa.
4. Ja Joona käveli kaupungissa aluksi yhden päivänmatkan ja saarnasi sanoen: "Vielä neljäkymmentä päivää, ja Niinive hävitetään".
5. Niin Niiniven miehet uskoivat Jumalaan, kuuluttivat paaston ja pukeutuivat säkkeihin, niin suuret kuin pienet.
6. Ja kun tieto tästä tuli Niiniven kuninkaalle, nousi hän valtaistuimeltaan, riisui yltään vaippansa, verhoutui säkkiin ja istui tuhkaan.
7. Ja hän huudatti Niinivessä: "Kuninkaan ja hänen ylimystensä määräys kuuluu: Älkööt ihmiset älköötkä eläimet - raavaat ja lampaat - maistako mitään, käykö laitumella tai vettä juoko.
8. Verhoutukoot ihmiset ja eläimet säkkeihin, huutakoot väkevästi Jumalaa ja kääntykööt itsekukin pois pahalta tieltänsä sekä väkivallasta, mikä heidän käsiänsä tahraa.
9. Ehkäpä Jumala jälleen katuu ja kääntyy vihansa hehkusta, niin ettemme huku."
10. Kun Jumala näki heidän tekonsa, että he kääntyivät pois pahalta tieltänsä, niin Jumala katui sitä pahaa, minkä hän oli sanonut tekevänsä heille, eikä tehnyt sitä.>10. Kun Jumala näki heidän tekonsa, että he kääntyivät pois pahalta tieltänsä, niin Jumala katui sitä pahaa, minkä hän oli sanonut tekevänsä heille, eikä tehnyt sitä.n, 500 vuotta vanhempaan uskonto aikakauteen jolloin oli vallassa kokonaan eri usko mitä Kristinusko on.
Minulla oli ajatus "TESTAMENTISSA" joka on kirjoitettu päähenkilön kuoleman jälkeen. - hups,
Katotaan ja ootetaan.
- tuhat ja yksi
hups, kirjoitti:
Katotaan ja ootetaan.
Ihan oikeasti ei ne Yakovin unien tulkinnat tuo oottamisen arvoista katsottavaa.
tuhat ja yksi kirjoitti:
n, 500 vuotta vanhempaan uskonto aikakauteen jolloin oli vallassa kokonaan eri usko mitä Kristinusko on.
Minulla oli ajatus "TESTAMENTISSA" joka on kirjoitettu päähenkilön kuoleman jälkeen....etteikö Isä J-la voisi muuttaa aiemmin ilmoittamiaan suunnitelmiaan.
Joonan tapauksessa Hän kokonaan peruutti aiemmin uhkaamansa Niiniven kaupungin ja sen asukkaiden tuhoamissuunnitelmansa, koska tuhoamiskohteena olevat julkisyntiset ihmiset ja jopa eläimet tekivät elämässään aidon parannuksen!
Raamatussa J-la itse sanoo profeetan kautta "Sillä Minä Herra teidän Jumalanne EN MUUTU!"
Tuota taustaa vasten voi J-la nykyäänkin SIIRTÄÄ tuomioitaan, jos me Hänen valittunsa rukoilemme Hengessä ja Totuudessa armoa ja 'jatkoaikaa' ja niin Hän on tehnytkin jo useita kertoja...
Uskovien ylöstempaukseen liittyy olennaisena osana myös tänne jäävien jumalattomien ja valvomattomien uskovien ihmisten TUOMIO siten, että heitä kohtaa pian meidän ylöstempaamisen jälkeen hirvittävät kärsimykset ja J-lan vihan maljojen vuodatus maan ja sen asukasten päälle Ilmestyskirjan, Sakarjan, Hesekielin ja Jesajan kirjan mukaisesti!
...sen perusteella että näit sen seittemän kertaa, niin se sitten VARMASTI toteutuu...:O
Mielenkiintonen teoria. samalla logiikalla jos siis lottoan seitsemän kertaa peräkkäin, niin saan VARMASTI päävoiton...:O
Älä nuolase ennen kuin tipahtaa. Jos näät sen vielä kaheksannen kerran, niin taika ei enää päde......Mailan hyvä ystävä näki sen saman unen 7 kertaa ja siksi se on ehdottomasti luotettava ja varmasti toteutuu ajallaan!
Seiskahan tarkoittaa Raamatun symboliikassa täydellisyyttä ja tässä tapauksessa täydellisesti oikeaa ja taivaan Isältä tullutta rohkaisevaa ilmoitusta siitä, mitä PIAN TAPAHTUU!
Eix joo(?)Yakov kirjoitti:
...Mailan hyvä ystävä näki sen saman unen 7 kertaa ja siksi se on ehdottomasti luotettava ja varmasti toteutuu ajallaan!
Seiskahan tarkoittaa Raamatun symboliikassa täydellisyyttä ja tässä tapauksessa täydellisesti oikeaa ja taivaan Isältä tullutta rohkaisevaa ilmoitusta siitä, mitä PIAN TAPAHTUU!
Eix joo(?)...eppäillä...:O
- eisatusetä
Yakov kirjoitti:
...Mailan hyvä ystävä näki sen saman unen 7 kertaa ja siksi se on ehdottomasti luotettava ja varmasti toteutuu ajallaan!
Seiskahan tarkoittaa Raamatun symboliikassa täydellisyyttä ja tässä tapauksessa täydellisesti oikeaa ja taivaan Isältä tullutta rohkaisevaa ilmoitusta siitä, mitä PIAN TAPAHTUU!
Eix joo(?)Oletko koskaan tullut miettineeksi montako kertaa viimeisten 2000 vuoden aikana Jeesus on tullut IHAN VARMASTI JA IHAN PIAN? Aina on ennustukset menneet pieleen. Profetiat ovat joko
a) mielikuvitusta
b) jonkin aineen tai mielisairauden aiheuttamia harhoja
c) silkkaa valhetta
d) provoina kirjoitettuja huuhaa-juttuja
Yksikään, huomaa, YKSIKÄÄN tällä palstalla esitetty profetia ei ole toteutunut. Maailmanloppu ja tempaus on peruutettu joka ainoa kerta ja lykätty jonnekin hamaan tulevaisuuteen. Siis täyttä potaskaa. "Joku kertoo jonkun tuttavan tutun kaverin nähneen sitä tai tätä unta." Hohhoijaa!
Mikään ei ole niin vaikeaa kuin profetoiminen eli ennustaminen. Varsinkin tulevaisuuden ennustaminen. Jopa sään ennustajat onnistuvat paremmin. Ennustan, että jos jussina ei ole lunta maassa niin tuskin sitä on katollakaan. =)) KTS kirjoitti:
...eppäillä...:O
...kuulut niihin 'tuomasuskiksiin', jotka eivät usko ennen kuin näkevät!
Kuulehan ystäväni, sellainen 'uskominen' ei ole UT:n mukaan uskomista olleskaan. Ethän sä tahdo jäädä 'rannalle ruikuttamaan', kun Yeshua tempaa meidät valittunsa tuuliin ja pilviin?
Tiedän ettet, joten alahan vauhdilla laittaa sydäntäsi epäuskon sijaan uuteen uskoon!eisatusetä kirjoitti:
Oletko koskaan tullut miettineeksi montako kertaa viimeisten 2000 vuoden aikana Jeesus on tullut IHAN VARMASTI JA IHAN PIAN? Aina on ennustukset menneet pieleen. Profetiat ovat joko
a) mielikuvitusta
b) jonkin aineen tai mielisairauden aiheuttamia harhoja
c) silkkaa valhetta
d) provoina kirjoitettuja huuhaa-juttuja
Yksikään, huomaa, YKSIKÄÄN tällä palstalla esitetty profetia ei ole toteutunut. Maailmanloppu ja tempaus on peruutettu joka ainoa kerta ja lykätty jonnekin hamaan tulevaisuuteen. Siis täyttä potaskaa. "Joku kertoo jonkun tuttavan tutun kaverin nähneen sitä tai tätä unta." Hohhoijaa!
Mikään ei ole niin vaikeaa kuin profetoiminen eli ennustaminen. Varsinkin tulevaisuuden ennustaminen. Jopa sään ennustajat onnistuvat paremmin. Ennustan, että jos jussina ei ole lunta maassa niin tuskin sitä on katollakaan. =))Kirjoitit:
>>>Yksikään, huomaa, YKSIKÄÄN tällä palstalla esitetty profetia ei ole toteutunut.>Maailmanloppu ja tempaus on peruutettu joka ainoa kerta ja lykätty jonnekin hamaan tulevaisuuteen.>"Joku kertoo jonkun tuttavan tutun kaverin nähneen sitä tai tätä unta." Hohhoijaa!>Mikään ei ole niin vaikeaa kuin profetoiminen eli ennustaminen.Yakov kirjoitti:
...kuulut niihin 'tuomasuskiksiin', jotka eivät usko ennen kuin näkevät!
Kuulehan ystäväni, sellainen 'uskominen' ei ole UT:n mukaan uskomista olleskaan. Ethän sä tahdo jäädä 'rannalle ruikuttamaan', kun Yeshua tempaa meidät valittunsa tuuliin ja pilviin?
Tiedän ettet, joten alahan vauhdilla laittaa sydäntäsi epäuskon sijaan uuteen uskoon!Kyl mulle riittää ihan tää vanha usko...:D
Yakov kirjoitti:
...Mailan hyvä ystävä näki sen saman unen 7 kertaa ja siksi se on ehdottomasti luotettava ja varmasti toteutuu ajallaan!
Seiskahan tarkoittaa Raamatun symboliikassa täydellisyyttä ja tässä tapauksessa täydellisesti oikeaa ja taivaan Isältä tullutta rohkaisevaa ilmoitusta siitä, mitä PIAN TAPAHTUU!
Eix joo(?)Ps.(12:7) Herran sanat ovat selkeitä sanoja, hopeata, joka kirkkaana valuu sulattimesta maahan, seitsenkertaisesti puhdistettua.
Oli kiva kuulla tuosta unesta. Olisi myös kiva kuulla tarkemmin unesta, jos mahdollista.
Itse olen myös saanut muutaman unen liittyen Jeesuksen paluuseen KIRKKAUDESSAAN.
Kun kerroin eräästä näistä entiselle uskovalle naapurilleni, niin Jumala antoi tälle naapurilleni näyn sillä hetkellä kun kerroin tätä saamaani unea Jeesuksen Ilmestymisestä Kirkkaudessaan.
Naapurini pystyi vasta parin viikon päästä kertomaan minulle mitä oli tapahtunut puheeni aikana.
Tämä tällälailla lyhytkäisesti kerrottuna.
KAIKKI luotu katoaa, lakkaa olemasta, Jeesuksen ilmestyessä KIRKKAUDESSAAN.
Se on iloinen asia.- tuhat ja yksi
Malakia kirjoitti:
Ps.(12:7) Herran sanat ovat selkeitä sanoja, hopeata, joka kirkkaana valuu sulattimesta maahan, seitsenkertaisesti puhdistettua.

Se on iloinen asia.Se oli tuo "Ivan Tsaarin" harha.
Ja Malakia on kirjoitettu n, 2400 vuotta sitten ei sillä ole sinun elämäsi mitään tekemistä. KTS kirjoitti:
Kyl mulle riittää ihan tää vanha usko...:D
UT:ssa meitä kehotetaan: (Room.12:2)
"Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan >>>MUUTTUKAA mielenne uudistuksen kauttaMalakia kirjoitti:
Ps.(12:7) Herran sanat ovat selkeitä sanoja, hopeata, joka kirkkaana valuu sulattimesta maahan, seitsenkertaisesti puhdistettua.
Oli kiva kuulla tuosta unesta. Olisi myös kiva kuulla tarkemmin unesta, jos mahdollista.
Itse olen myös saanut muutaman unen liittyen Jeesuksen paluuseen KIRKKAUDESSAAN.
Kun kerroin eräästä näistä entiselle uskovalle naapurilleni, niin Jumala antoi tälle naapurilleni näyn sillä hetkellä kun kerroin tätä saamaani unea Jeesuksen Ilmestymisestä Kirkkaudessaan.
Naapurini pystyi vasta parin viikon päästä kertomaan minulle mitä oli tapahtunut puheeni aikana.
Tämä tällälailla lyhytkäisesti kerrottuna.
KAIKKI luotu katoaa, lakkaa olemasta, Jeesuksen ilmestyessä KIRKKAUDESSAAN.
Se on iloinen asia....vaikka tiedän Mailalla olevan kädet täynnä töitä saadakseen valmiiksi Uuden Testamentin Minimib-heimolaisille.
Palaan asiaan sitten, kun olen saanut tarkempaa tietoa unesta :)
Oli tosi kiva lukea, että olet saanut nähdä muutamia unia liittyen Herramme paluuseen KIRKKAUDESSAAN. Voisitko kertoa jonkun niistä näiden epäilevien 'tuomasten' pohdittavaksi?
Voisit tehdä siitä ihan oman avauksensa, että mahdollisimman moni löytäisi sen luettavakseen...
Ps. Vaikka moni varmaan antaakin raikuvan vastalauseen (ainaski 1001), niin joku heistä (kenties juuri 1001)saattaa silti sisimmässään alkaa uskoa ja se olisi suuri voitto matkallamme johdattaa heitä (siis myös 1001:n, jummijammista nyt puhumattakaan) pimeydestä Yeshuan ihmeelliseen Valkeuteen! HalleluYah!- tuhat ja yksi
Yakov kirjoitti:
...vaikka tiedän Mailalla olevan kädet täynnä töitä saadakseen valmiiksi Uuden Testamentin Minimib-heimolaisille.
Palaan asiaan sitten, kun olen saanut tarkempaa tietoa unesta :)
Oli tosi kiva lukea, että olet saanut nähdä muutamia unia liittyen Herramme paluuseen KIRKKAUDESSAAN. Voisitko kertoa jonkun niistä näiden epäilevien 'tuomasten' pohdittavaksi?
Voisit tehdä siitä ihan oman avauksensa, että mahdollisimman moni löytäisi sen luettavakseen...
Ps. Vaikka moni varmaan antaakin raikuvan vastalauseen (ainaski 1001), niin joku heistä (kenties juuri 1001)saattaa silti sisimmässään alkaa uskoa ja se olisi suuri voitto matkallamme johdattaa heitä (siis myös 1001:n, jummijammista nyt puhumattakaan) pimeydestä Yeshuan ihmeelliseen Valkeuteen! HalleluYah!onkin nähnyt jo kahdeksannen kerran sen saman unen ?
Ja kun et ehkä kertonut mikä se uni oli, kun ei oo nyt se mielessä ? - hups.
Yakov kirjoitti:
...vaikka tiedän Mailalla olevan kädet täynnä töitä saadakseen valmiiksi Uuden Testamentin Minimib-heimolaisille.
Palaan asiaan sitten, kun olen saanut tarkempaa tietoa unesta :)
Oli tosi kiva lukea, että olet saanut nähdä muutamia unia liittyen Herramme paluuseen KIRKKAUDESSAAN. Voisitko kertoa jonkun niistä näiden epäilevien 'tuomasten' pohdittavaksi?
Voisit tehdä siitä ihan oman avauksensa, että mahdollisimman moni löytäisi sen luettavakseen...
Ps. Vaikka moni varmaan antaakin raikuvan vastalauseen (ainaski 1001), niin joku heistä (kenties juuri 1001)saattaa silti sisimmässään alkaa uskoa ja se olisi suuri voitto matkallamme johdattaa heitä (siis myös 1001:n, jummijammista nyt puhumattakaan) pimeydestä Yeshuan ihmeelliseen Valkeuteen! HalleluYah!entäkö 3,6v näkee Herran paluun tuhansine enkeleineen, istuu sängyllään ja katsoo taivaalle, ja muut ei nää.
??
?? - variksen kakkaa
hups. kirjoitti:
entäkö 3,6v näkee Herran paluun tuhansine enkeleineen, istuu sängyllään ja katsoo taivaalle, ja muut ei nää.
??
??ku söin maukkaan leivän, juustoa oli päällä, ja en aio edelleenkään luistella. saatana. turhaa touhua.
tuhat ja yksi kirjoitti:
onkin nähnyt jo kahdeksannen kerran sen saman unen ?
Ja kun et ehkä kertonut mikä se uni oli, kun ei oo nyt se mielessä ?...(eli lisää kärsivällisyyttä rakas potilas) vaikka ymmärränkin palavan uteliaisuutesi :)
Odottelen unen tarkempaa kuvausta Mailalta tässä lähiaikoina, mutta laita ihmeessä jo nyt asiasi kuntoon, ettet jää ylöstemmattavien porukasta, mikäli tempaus tapahtuu vastausta odotellessa ja tätä en kirjoita todellakaan pilailumielellä!
Ps. Jos ko. henkilö näkee saman unen vielä uudelleen (ehkä useammankin kerran), niin se vaan VAHVISTAA LISÄÄ sitä, että UNI VARMASTI TOTEUTUU JA PIAN!hups. kirjoitti:
entäkö 3,6v näkee Herran paluun tuhansine enkeleineen, istuu sängyllään ja katsoo taivaalle, ja muut ei nää.
??
??...Mee levolle, rukoile iltarukous ja nuku murheesi kauas vuorten taa!
- Ihan
Yakov kirjoitti:
...Mee levolle, rukoile iltarukous ja nuku murheesi kauas vuorten taa!
yakovielitautista saarnaamista. Saisko sitä Jeesusta yhtään pienemmällä höyryllä tulemaan alas?
- vaimoke
Ihan kirjoitti:
yakovielitautista saarnaamista. Saisko sitä Jeesusta yhtään pienemmällä höyryllä tulemaan alas?
Itse olen kääntyillyt uskossani kuin tuuliviiri. Nuorena luin isonkirjan kannesta kanteen, alleviivaten ja olin mielestäni hyvät kamut Jeesuksen kanssa - uskoon en mielestäni ole "tullut", en tiedä, mitä sellainen edes on, koska muistan jo ennen kouluikää pyhäkoulussa uskoneeni sekä Jumalaan että Jeesukseen. Rippikouluiän jälkeen hurahdin kuitenkin rajatiedon asioihin ja hylkäsin isonkirjan lukemisen. Muistin kyllä monia asioita, mitä siellä luki ja muistin Jeesuksenkin, ja kovasti aina ihmettelin itsekseni, että miksei hän sitten tule takaisin maan päälle, jos kerran on olemassa ja on Jumalan poika. En lainkaan ihmetellyt, miksi ihmiset eivät usko häneen ja hänen opetuksiinsa, koska new age- opetukset olivat niin paljon armeliaampia, lisäksi oli guruja yms., joiden puoleen saattoi aina kääntyä. Jeesusta ei voinut kuin rukoilla, eikä häneltä ilmestynyt vuosittain uutta opasta henkiseen kasvuun niinkuin new age-piirissä. Tosin kyllä liikkui huhuja, että hän olisi antanut uusia lausuntoja vähän yhdelle jos toisellekin, mutta hiukan epäilin sitä, olinhan isonkirjan lukenut, eikä siinä lukenut mitään siihen viittaavaa, että hän ennen tuloaan lähettäisi ihmisille tekstiviestejä. Muistin siis sekä Jeesuksen että isonkirjan opit koko ajan, mutta jatkoin kuitenkin hengentien oppilaan polullani. Sitten aloin kerran epäillä, josko sittenkään olen henkioppaineni tekemisissä minkään todellisen jumalallisen olennon kanssa. Niinpä erään kerran sitten sanoin itsekseni, että lopetan tämän ajatuksenvaihdon kanssasi nyt, koska en ole oikein varma, josko sittenkään olet mikään erityisen viisas olento. Sen jälkeen pyysin oikein hartaasti, että saisin olla tekemisissä kaikkein korkeimman, ylevimmän, puhtaimman ja positiivisimman olennon kanssa, joka koko universumista vain löytyisi. Tämän jälkeen alkoi new age-intoni hiipua ja aloin löytää siitä asioita, jotka saivat minut varuilleni. Olin mm. käynyt teosofisen seuran luennoilla ja yllättäen löysin tiedon, jonka mukaan seuran perustajat itse asiassa palvoivatkin Luciferia. Olin aivan järkyttynyt löydöistäni. Sen jälkeen löysin yhä lisää ja lisää taustatietoa, joka ei miellyttänyt minua. Aloin lukea isoakirjaa uudestaan ja verrata löydöksiäni siihen. Aloin vapautua new age-liikkeen luomasta jumalharhasta. Rajatiedosta kiinnostuneet ihmiset seuraavat sinänsä kauniita oppeja, mutta valitettavasti löysin tietoa, jonka mukaan niitä näyttää ohjaavan joku aivan muu kuin universumin ylin Jumala. Löysin myös vastaavanlaisia kertomuksia suomalaisista, jotka olivat tehneet samankaltaisen polun kuin minä ja palanneet lopulta takaisin isonkirjan opetuksiin.
Silti suurin kysymykseni oli yhä: miksei Jeesus sitten tule takaisin maan päälle, jos kerran on Jumalan poika? Uskon, että tämä oli myös se seikka, joka itse asiassa aikanaan ajoi minut hakemaan lohtua ja vastauksia muualta. Jos Jeesus vain olisi palannut, niin olisin ilman muuta new age-aikananikin ottanut hänet ilolla vastaan. Nyt olen jo ratkaissut arvoituksen: Jumala on pitkämielinen, koska ei halua kenenkään ihmisen eksyvän, vaan pelastuvan. Lisäksi isonkirjan viimeiset profetiat ovat yhä täyttymättä ennenkuin Jumalan poika saapuu. Toivon pysyväni oikealla tiellä siihen asti, ja jos en ole enää elävien kirjoissa, kun se tapahtuu, niin toivottavasti kuolen uskossa Jeesukseen. Hän on varmasti koko pitkää sivupolkuani seurannut kaikki nämä vuodet, kun pyörin new age-opeissa. Saattaa jopa olla, että tarvitsin tällaisen mutkan, nähdäkseni lopulta koko totuuden sielujen kamppailusta. Käyn new age-luennoilla edelleen, nyt kuitenkin siitä syystä, että pysyn kärryillä siitä, mistä siellä kulloinkin on häly ja puhe. Kenties tälllä new age-taipaleellani oli myös jokin muukin merkitys. New age-aikoinani minulle kerrottiin eräässä meediotilaisuudessa, että minua suojellaan. Miksi minua suojellaan ja suojellaan miltä? - ihmettelin itsekseni. Lisäksi sanottiin, että minulla nämä "kanavat" henkimaailmaan tulisivat myöhemmällä iällä vahvistumaan.
Kukapa tietää, ehkä Jumalalla siis onkin jotain sellaista vielä minun varalleni, kenties minun tarvitsi ensin selvittää ja ymmärtää myös ns. "vastapuolen" opit, siis niiden opit ja uskomukset, jotka eivät tunnusta Jeesusta, jotta saisin jotain tulevaa tarkoitusta varten selkeän kokonaiskuvan asioista. Kenpä tietää...
- ....
....
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kaksi vuotta
Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek184221Raamatun kiroukset ja uhkaukset osoittavat sen ihmisperäisyyden
"Se sanotaan galatalaiskirjeessä, että jos joku levittää väärää evankeliumia: "...jos joku julistaa teille evankeliumia5032350Onko kenellekään muulle käynyt niin
Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk1421871- 761484
- 1581456
Alahan tulla paikkaamaan tekojas
Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.91254- 106737
Olisitko maailmani?
Ajattelen sinua ja pelkään välillä, että olenko antanut sinulle liikaa kannettavaksi. Olenko vaatinut sinulta aivan liik34724- 27711
Lähdetkö nainen joku päivä mun kanssa Anttilaan?
Katsomaan sisustustarvikkeita ja sit mentäisiin matkatoimistoon katsomaan matkoja?25691